Toggle sidebar

kuinka moni on antanut vanhemmiileen anteeksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuinkaon?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Mulla oli ihan hyvä lapsuus mut kyl kesti muutama vuosia aikaa et saatoin taas luottaa ja antaa anteeksi sen et äiti oli lukenut salaa mun päiväkirjaa, kirjeitä yms. papereita.
 
En oo antanut vielä anteeksi
Mulla on pahoja ongelmia muistin kanssa, enkä muista kovin paljoa lapsuudesta. Paitsi jotain tappeluja
Terapiassa olen, ja mm. paniikkihäiriötä sairastan
 
No ei mikään aivan ihanteellinen lapsuus ollut isän alkoholiongelman ja sitä kautta perheen hajoamisen takia, mutta ihan hyvä kuitenkin :) Joskus olin vihainen asioista, mutta kauan sitten annoin anteeksi ja oon onnellinen että tein niin ajoissa, ei jäänyt mitään kaivelemaan ja isästä jäi vain hyvät muistot.
 
En ole antanut. En tiedä pystynkö koskaan antamaan edes sen verran ettei menneet pyörisi mukana, siis oman itseni takia. Heille itselleen en sitä anteeksiantoa koskaan kertoisi. Kaikkea ei vaan voi antaa anteeksi. Eikä tarvitse!

Tällä hetkellä olen kadonnut, ei ole niillä paskiaisilla mitään keinoa saada yhteyttä. :kieh:
 
Mulla on käynyt sikäli oudosti, että olen antanut anteeksi alkoholistivanhemmalleni, mutta viime aikoina (terapiankin myötä) katkeruus sitä "kunnollista" kohtaan on kasvanut... :ashamed:

Tavallaan olen siis hyväksynyt isäni sairaudesta johtuvat puutteet, mutta alkanut näkemään äitini tekemiä laiminlyöntejä ongelmieni huomioimisen ja huolenpitoni suhteen..
Mut ehkä nämä kaikki on käytävä läpi ja ajan myötä tämäkin tasoittuu =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
No ei mikään aivan ihanteellinen lapsuus ollut isän alkoholiongelman ja sitä kautta perheen hajoamisen takia, mutta ihan hyvä kuitenkin :) Joskus olin vihainen asioista, mutta kauan sitten annoin anteeksi ja oon onnellinen että tein niin ajoissa, ei jäänyt mitään kaivelemaan ja isästä jäi vain hyvät muistot.
Click to expand...
otan osaa

 
En varmaan minäkään koskaan voi täysin anteeksi vanhemmilleni antaa. Tämä on tätä sopeutumista, sopeutumista, sopeutumista, sopeutumista, myötäilemistä, sopeutumista, myötäilemistä, ymmärtämistä, sopeutumista, hyväksymistä, omien mielipiteden ja tunteiden nielemistä, sopeutumista ja myötäilemistä...
 
No anteeksi olen antanut väkivaltaisen alkoholisti-isäni toiminnan, kuten myös sen, että äitini ei lähtenyt jo paljon aiemmin. Varmasti lapsuudessani kokemani asiat vaikuttaa minun koko identiteetiin, mutta olen hyväksynyt sen, että minusta on kaikkien kokemusten jälkeen tullut juuri tällainen, ihan hyvä ihminen:)
 
Niinpä, entäs omat lapsenne, mitä luulette heidän ajattelevan? Aina vanhempia syyllistetään. Miettikääpäs, älkääkä syyllistäkö ja mitenkäs sitten jos omat lapsenne eivät halua tavata teitä lastenlastenne kanssa?
 
Täytyy sanoa että mieli tekis tietysti sanoa että olen. Mutta kun edelleen tulee niitä "märkä rätti vasten naamaa" tilanteita niin oikeasti kai en ole. Eikä ole kyse siitä että pyytäisin jotain ja kiellettäis vaan ihan odottamattomia nuo tilanteet kun mun mahaan tulee tunne kuin olis nyrkillä isketty. Toissapäivänä esim kun syötin iltapuuroa lapsille ja mun isä soitti. Miksi edes vastasin?
 
Mä en ole ikinä oikeen antanut anteeksi, mutta en lapsuudesta puhukkaan. Hyvissä väleissä yritän olla vanhempien kanssa vaikka joskuus se lapsuus ärsyttää siellä taustalla....
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Niinpä, entäs omat lapsenne, mitä luulette heidän ajattelevan? Aina vanhempia syyllistetään. Miettikääpäs, älkääkä syyllistäkö ja mitenkäs sitten jos omat lapsenne eivät halua tavata teitä lastenlastenne kanssa?
Click to expand...

En usko että lapset huvikseen syyllistävät, jos taustalla on todellisia ongelmia ja vakavia laiminlyöntejä. Pieniä virheitä jokainen vanhempi tekee joskus ja aina jonkun asian voisi tehdä toisin, mutta nämä lapsi antaa helposti anteeksi aikustuessaan. Sitten taas on vakavampia asioita, joita lapsi joutuu koko ikänsä työstämään (kuten tässäkin ketjussa näkee). Niissä on ihan tosissaan vanhempien syyllistämisen ja peiliin katsomisen paikka. Vakavista virheistä ja kodin ongelmista ei pidä ainakaan lapsen kokea syyllisyyttä siinä muodossa, että miksi en voi antaa anteeksi vanhemmilleni, olenko kiittämätön, teinkö jotain väärin jne.
 
En ole täysin anteeksi antanut, isä tosin jo kuollu onnettomuudessa 1997. elämään sisältyi alkoholia, huumeita, tappelua, minun ja siskoni huostaanotto joka pelasti mielestäni meidän elämän.

Äiti juo edelleen.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa