Kuinka paljon isä hoitaa vauvaa?

Haluaisin kuulla miten muissa perheissä isä osallistuu vauvan hoitoon. Kuinka paljon viettää aikaa lapsen kanssa ja mitä tekee?

Meillä isä on päivisin töissä, ja osallistuu vauvan (6kk) hoitoon iltaisin ja viikonloppuisin, mutta ei lainkaan samoissa määrin kuin äiti. Isä kyllä vaihtaa vaipat ja syöttää kiinteitä ruokia, mutta vain pyynnöstäni, eli tavallaan olen koko ajan vastuussa vauvasta ja miten paljon nukkuu, syö, milloin kylvetetään, vaihdetaan vaipat yms. Yleensä myös nukutan vauvan sekä päivä- että iltaunille yksin, koska vauva nukahtaa melkein aina vain tissille.

Minua isän suhtautuminen vauvan hoitoon hieman ärsyttää, koska tuntuu, että hän ajattelee lapsen olevan minun työni, kun hänellä on omansa. Tietysti näin on päivällä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin lapsen hoito kuuluu mielestäni yhtä paljon molemmille. Pyynnöstä hän kuitenkin tekee vauvanhoitohommia, joten sinänsä valittamista ei ole, tympäisee vain välillä olla pyytämässä apua kun oma-aloitteisesti hommia ei tapahdu.

Mitenkäs muissa perheissä?

 

Älä ole paikalla, niin kyllä se isä hoitaa. Ota omaa aikaa, mene lenkille. Nyt isä ei ehkä halua olla kontrolloitavana, että tekeekö kaiken oikein ja niin kuin sin haluaisit. On helpompi kun tekee vain sen mitä pyydetään, ettei tule sanomista väärästä tavasta.

Näin ainakin oli meillä, kun asiasta myöhemmin puhuttiin. En ollut itse huomannut, miten "vaadin" että lasta hoidetaan minun tavallani.

 

Monelta isältä puuttuu rutiini vauvan hoitoon, koska tosiaan vähemmän vauvaa hoitavat. Ja myös se kuuluisa äidin-vaisto, joka meitä naisia ohjaa vauvan hoidossa. Oma mieheni pyysikin minua aina sanomaan, mitä haluan hänen tekevän.
Tietty jos mies viettää enemmän aikaa vauvan kanssa, ja nimenomaan YKSIN, silloin hän osaa paremmin tunnistaa vauvan tarpeet.

 

Meillä sama tilanne kuin Vaimokilla. Joskus ärsyttää todella paljon kun pitää pyytää tekemään perusjuttuja pojan kanssa. Meillä se tilanne, että miehellä on jo ennestään lapsia ja suurin into vauvan hoitoon on jo tyydytetty monta vuotta sitten.

 

Keskustelkaa, kysy mieheltäsi miten hän haluaisi asian hoitaa. Sanot että sinusta "TUNTUU että hän ajattelee lapsen olevan minun työni, kun hänellä on omansa". Oletko koskaan kysynyt häneltä sitä, vai kuvitteletko sanoja hänen suuhunsa?

Meillä toimi hyvin se että tein, YHTEISESTÄ SOPIMUKSESTA, jääkaapin oveen lapsen päiväohjelman, mihin aikaan syö yms. Mies voi sit siitä vaivihkaa katsoa että missä mennään. Vaunuissa on myös aina valmiina ulkovaatteet, koska minä tiedän kokemuksesta minkä verran vauvalle laitetaan päälle, ettei tule kuuma tai kylmä. Monet miehet on sellasia että niille on jostain käsittämättömästä syystä ihan kamalan nöyryyttävää pyytää apua ja kysellä. Hänelle pitää antaa myös "vapaat kädet" eli jos nyt pukee bodyn väärinpäin tai ruokalappu unohtuu laittaa tai aikataulut venyy muutamalla minuutilla, niin ei kai siihen maailma kaadu. Monesti me äidit takerrumme myös pikkuseikkoihin.. Ja se jos mikä on todella ärsyttävää! Meillä mies kokeili myös pari kertaa tehdä toisin kuin lapussa luki mm. päiväunien suhteen (kun en ollut koko päivänä kotona) mutta pian huomasi ettei homma oikein luista

Kyllä, meilläkin edelleen minä olen se pää-organisaattori, mutta nyt kun lapset on vanhempia 9kk ja 3v, niin isän rooli on huomattavasti korostunut. Ehkä siksi kun isä viettää nyt enemmän aikaa lasten kanssa keskenään. Ja annan hänen tehdä asiat omalla tyylillään.

Äidinvaistosta vielä sen verran, että mielestäni se on yhtäkuin rutinoituminen. Eli jos isä olisi ollut lapsen ensisijainen hoitaja alusta lähtien niin hänellä olisi silloin yhtäläinen isänvaisto

 

"Sanot että sinusta "TUNTUU että hän ajattelee lapsen olevan minun työni, kun hänellä on omansa". Oletko koskaan kysynyt häneltä sitä, vai kuvitteletko sanoja hänen suuhunsa?"

No, mies on itse sanonut juuri näillä sanoilla. Tarkoittaen päiväaikaa kun hän on töissä, mutta minusta hän ajattelee näin myös muulloinkin. Ehkä tuo aikataulun teippaaminen jääkaapin oveen voisi toimia, koska ongelmana on juuri se, että jos minä olen kotona, hän olettaa minun hoitavan vauvan. Poissaollessani hän kyllä hoitaa vauvan eikä siinä ole moittimista, eikä myöskään tavassa miten hän hoitaa vauvaa, vaan siinä, että hän ei koskaan itse tee aloitetta hoitaakseen vauvaa. Leikkii kyllä yms. mutta varsinaiset hoitotoimenpiteet teen joko itse tai pyydän/käsken häntä tekemään. Tympäisee siis se että joudun jatkuvasti huolehtimaan missä mennään, kun mielestäni toinenkin vanhempi voisi asiasta huolehtia.

 

Ymmärrän että tympäisee jos jokaista asiaa pitää aina erikseen pyytää. Ei se voi olla niin vaikeata tajuta ja muistaa Meillä onneksi on sellainen tilanne, että mies hoitaa hyvin mielellään ja erittäin oma-aloitteisesti. On tehnyt sitä jo ihan siitä asti kun lapsi oli pieni vauva. Silloin kun olin kotona vauvan kanssa, niin joistain asioista ja päivärutiineista piti sanoa. Ne rutiinit kun vauva-aikana aina tuppasivat muuttumaan tietyin väliajoin. Mutta tosi hyvin mies ne aina sitten muisti ja ottii käyttöön. Vaatehuolto on ollut minun kontollani. Eli katson aina mitä lapselle laitetaan aamulla päälle. Myöskin ulosmenojen kanssa pitää olla kertomassa mitä puetaan. Muuten kaikki hoituu miehenkin puolelta hyvin oma-aloitteisesti.

Nykyään kun olen palannut työelämään takaisin vuorotyöhön, ja mies on silloin tällöin illat kahdestaan lapsen kanssa kun olen töissä, niin kaikki menee ihan loistavasti. Tosin tällaisen taaperon, 1v6kk, päivärutiinit nyt ovat olleet samanmoiset jo yli puoli vuotta. Täytyy olla melkoinen taliaivo jos ne eivät ole jo muistiin menneet

 

Meillä on aika samanlaista, kun vaimokilla. Eli aina saa pyytää/käskeä. Joskus saattaa vaipan vaihtaa oma-aloitteisesti, kun haiskahtaa, mutta siinä se Lisäksi välillä käy niin, että pyydän miestä tekemään jonkun homman ja mies jumittaa esim. koneella ja sanoo vaan "kohta" eikä puoleen tuntiin mitään tapahdu niin sitten joudun asian itse tekemään. Todella ärsyttävää. Ja meillä ei ole ongelma siinä, että en sanoisi suoraan asioita tai päsmäröisin, mies vaan tuppaa olemaan laiskanpuoleinen. Meillä on myös 2-vuotias lapsi ja monesti isä "karkaa" leikkimään hänen kanssaan, kun pitäisi vaikka syöttää vauva. Ihan kivahan se, että leikkii, mutta ei siten, että työläämmät hommat jää sitten mulle.

 

Älä huolehdi. Anna isän tehdä omalla tavallaan ja aikataulullaan, niinkyllä se itsekin huomaa että ois kannattannu ehkä se vaippa vaihtaa. Ei sun tarvitse vahtia tekeekö mies juuri niinkuin sinä tahdot.

 

kuin ilmeisesti monilla muillakin. Mutta mielestäni on myös niin, että jos isä olisi lapsen kanssa kotona päivät, hän tarttuisi asioihin kuten minä, ja minä puolestani olisin pihalla rutiineista. Ei äidinvaistoa siinä mielessä olekaan!

Mutta ärsyttää oikeasti se, että lapsi saattaa kitistä vaikka tunnin, kun mies vaan laiskasti koittaa leikittää tai istuttaa sylissä, eikä TULE MIELEENKÄÄN, että sen vaipan voisi vaihtaa tai että olisi ruoka-aika. Näin siis silloin, kun olen itsekin kotona. Mutta ihme tapahtuu, kun olen poissa: silloin mies oikein ajatuksella hoitaa lasta, eli miettii itse, mihin aikaan syödään ja tarvitsisiko vaippa vaihtaa. Ongelma on siis lähinnä se, että kun minäkin olen kotona, hän ei itse mieti yhtään mitään, vaan on lähinnä tyytyväinen, kunhan lapsi hengittää. Kärjistetysti. Mutta että siis kaikki "ongelmanratkaisut", rutiinit ja aikataulut ovat minun vastuullani kun olen kotona, hän ei niille uhraa ajatuksiaan.

Tästä keskustellaan meillä säännöllisesti, mies itsekin on yhtä mieltä asiasta kanssani, ja ryhdistäytyy aina välillä. Ryhtiliike ei vain vielä ole kertaakaan jäänyt pysyväksi. Vauva on nyt 9 kk ikäinen...

 

Tietty jotkut isät on "huonoja" isejä, eikä heitä kiinnostas viettää arkea ja hoitaa omaa lasta. Mutta väitän, että monissa tapauksissa kyse on äidin asenteesta. Ei anneta isälle aikaa tutustua vauvaan ja oppia hoitamaan omalla tavallaan, vaan määrätään ja käsketään olan takaa jatkuvasti miten sitä vauvaa pitää hoitaa. Miksi sitä edes opettelisi tutustumaan ja opettelemaan itse asioista, jos vaimo on koko ajan niskan takana kurkkimassa ja ohjeistamassa? Hoitakoon sitten itse, minä ainakin ajattelisin jos olisin tällainen isä.

Itse jouduin puremaan huuleen ja poistumaan huoneesta, kun vaippaa puki väärin päin, pepun pesu kesti ja nepparit meni miten sattui. Onneksi annoin isälle aikaa ja tilaa, nykyään hän on mitä loistavin isä.

Muistutan vielä, että pienikin lapsi oppii hyvin kaksi (tai jopa kolem) erilaista tapaa jolla häntä hoidetaan. Miksi ihmeessä se äidin tapa pitäisi olla se ainao ja oikea?

 

Hyvin samalaista on näköjään muillakin kuin meillä. =) Kiistellään välillä ihan samooista asioista.
Meillä poika nyt 4 kk. Kävin vauvan kanssa pienempänä, 2-3- iässä vyöhyketerapiassa ja tämä nainen "avasi silmäni". Vauvanhoidon ei tarvitsekaan olla vielä tässä vaiheessa ns. tasa-arvoista, että molempien tulee hoitaa yhtä paljon. Vauva on alle vuoden ikäisenä niin symbioosissa äidin kanssa, että se on luonnollista, että juuri äiti viettää lähes koko ajan lapsen kanssa. Tottakai on tärkeää olla omaakin aikaa, mutta ei joka päivä tarvitse lähteä kotoa pois vain, että isän nyt täytyy kertakaikkiaan osallistua! Pojan äitinä varsinkin yritän muistaa nauttia tästä ajasta, kun poika vielä takertuu äitiin ja haluaa olla sylissä ja on ns. riippuvainen juuri äidin sylistä ja hoivasta. Pojilla tulee myöhemmin tyttöjä voimakkaampi irtautumisvaihe äidistä ja isän rooli tulee myöhempinä ikävuosina paljon merkittävämmäksi, mitä se vauva-aikana on, silloin me äidit tulemme kaipaamaan näitä aikoja, kun se vauva roikkui vielä meissä kiinni... Itsekin ajattelen, kun väsyttää, että voi kun tuolla miehellä on helppoa... Mutta kyllä se isä joutuu vielä koville, kun saa pojan kanssa harrastaa ja touhuta sitten, kun oma isä on se pojan idoli.
Lukekaa ihmeessä Jari Sinkkosen kirjoja, varsinkin Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä!!!

 

Hyvin samalaista on näköjään muillakin kuin meillä. =) Kiistellään välillä ihan samooista asioista.
Meillä poika nyt 4 kk. Kävin vauvan kanssa pienempänä, 2-3- iässä vyöhyketerapiassa ja tämä nainen "avasi silmäni". Vauvanhoidon ei tarvitsekaan olla vielä tässä vaiheessa ns. tasa-arvoista, että molempien tulee hoitaa yhtä paljon. Vauva on alle vuoden ikäisenä niin symbioosissa äidin kanssa, että se on luonnollista, että juuri äiti viettää lähes koko ajan lapsen kanssa. Tottakai on tärkeää olla omaakin aikaa, mutta ei joka päivä tarvitse lähteä kotoa pois vain, että isän nyt täytyy kertakaikkiaan osallistua! Pojan äitinä varsinkin yritän muistaa nauttia tästä ajasta, kun poika vielä takertuu äitiin ja haluaa olla sylissä ja on ns. riippuvainen juuri äidin sylistä ja hoivasta. Pojilla tulee myöhemmin tyttöjä voimakkaampi irtautumisvaihe äidistä ja isän rooli tulee myöhempinä ikävuosina paljon merkittävämmäksi, mitä se vauva-aikana on, silloin me äidit tulemme kaipaamaan näitä aikoja, kun se vauva roikkui vielä meissä kiinni... Itsekin ajattelen, kun väsyttää, että voi kun tuolla miehellä on helppoa... Mutta kyllä se isä joutuu vielä koville, kun saa pojan kanssa harrastaa ja touhuta sitten, kun oma isä on se pojan idoli.
Lukekaa ihmeessä Jari Sinkkosen kirjoja, varsinkin Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä!!!

Puhut osittain totta, mutta noin ajattelusta ei välttämäät hyvää seuraa. Sen olen itse nähnyt. Äidit, jotka omivat vcauvan ensimmäiseksi vuodeksi itselleen, eivätkä anna isälle tilaa, eivät tajua että ei se isä sitä tilaa myöhemmin enää osaa ottaa.

Varhainen vuorovaikutus lähtee vauvaiästä. On hyvin tärkeää, että molemmat vanhemmat saavat silloin luoda omanlaisen suhteen vauvaan, vaikka äiti (yleensä) se ensisijainen kiintymyssuhde onkin. Vaikka äiti on siis ensisijainen kiintymyskohde, vauvan identiteetille, kasvulle ja tulevaisuudelle on hyvin tärkeää, että isä luo vauvaan oman, erityisen suhteensa jo ensimmäisinä kuukausina.

Eli jutussasi on asiaa, mutta en myöskään ymmärrä millä ammattiataidolla fysioterapeutti puhuu varhaisesta vuorovaikutuksesta, varsinkin kun esim. tuo että "Pojilla tulee myöhemmin tyttöjä voimakkaampi irtautumisvaihe äidistä" on jot todistetusti tutkittu vanhentuneeksi tiedoksi.

Minäkin luen paljon Sinkkosen kirjoja, eikä niissä väheksytä isän roolia vauvan ensikuukausina.

 

Eiks olekin ärsyttävää että jos ajat autoa ja mies kokoajan kyttää vieressä mitä teet? Sitä hermostuu, alkaa sähläämään ja tekee ihan tyhmiä virheitä. Mut sitten kun ajat itseksesi, niin ei ole mitään ongelmaa..

 

Eiks olekin ärsyttävää että jos ajat autoa ja mies kokoajan kyttää vieressä mitä teet? Sitä hermostuu, alkaa sähläämään ja tekee ihan tyhmiä virheitä. Mut sitten kun ajat itseksesi, niin ei ole mitään ongelmaa..

Juuri näin!

Minunkin mielestä äitien pitäisi antaa isälle reilusti aikaa ja tilaa opetella tuntemaan vauva. Toki jotkut isät ei siltikään halua tai kiinnosutu vauvasta, mutta väitän että suurin osa tarvitsisi vain kahden keskistä aikaa lapsensa tutustumiseen, ilman että äiti määrää miten ja mitä tehdään. Meillä ainakin toimi. Aluksi oli vaikeaa pitää suunsa kiinni ja katsoa muualle, mutta nyt näen työn hedelmät kun isä hoitaa vauvaa ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ja oma-aloitteisesti. On myös ihana nähdä miten heillä on ihan omia juttuja ja rutiineja, jotka on täysin heidän kahden välisiä.Ja tietenkin hoitaa, tuntuu edes hassulta sanoa että isä kyllä hoitaa omaa lastaan. Se on meillä itsestäänselvyys. eli äidit, alusta asti vaan isälle aikaa ja tilaa tutustua vauvaan! Kiitätte itseänne myöhemmin!

 

Juuri näin!

Minunkin mielestä äitien pitäisi antaa isälle reilusti aikaa ja tilaa opetella tuntemaan vauva. Toki jotkut isät ei siltikään halua tai kiinnosutu vauvasta, mutta väitän että suurin osa tarvitsisi vain kahden keskistä aikaa lapsensa tutustumiseen, ilman että äiti määrää miten ja mitä tehdään. Meillä ainakin toimi. Aluksi oli vaikeaa pitää suunsa kiinni ja katsoa muualle, mutta nyt näen työn hedelmät kun isä hoitaa vauvaa ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ja oma-aloitteisesti. On myös ihana nähdä miten heillä on ihan omia juttuja ja rutiineja, jotka on täysin heidän kahden välisiä.Ja tietenkin hoitaa, tuntuu edes hassulta sanoa että isä kyllä hoitaa omaa lastaan. Se on meillä itsestäänselvyys. eli äidit, alusta asti vaan isälle aikaa ja tilaa tutustua vauvaan! Kiitätte itseänne myöhemmin!

No itse kyllä annan isän toimia hyväksi katsomallaan tavalla enkä vahtaa vieressä tekeekö oikein, vaan ongelmana on lähinnä se, miten saisin isän innostumaan enemmän vauvanhoidosta oma-aloitteisesti. On tosi ärsyttävää aina kysyä "vaihtaisitko tällä kerralla vaipan/syöttäisitkö tällä kerralla vauvan/pukisitko" jne, koska jos en pyydä, joudun itse tekemään kaiken ja mies räplää samalla kännykkkää/katsoo televisiota ym. muuta eikä edes huomaa mitä teen sillä aikaa. Ehkä se on vaan laiska

 

No itse kyllä annan isän toimia hyväksi katsomallaan tavalla enkä vahtaa vieressä tekeekö oikein, vaan ongelmana on lähinnä se, miten saisin isän innostumaan enemmän vauvanhoidosta oma-aloitteisesti. On tosi ärsyttävää aina kysyä "vaihtaisitko tällä kerralla vaipan/syöttäisitkö tällä kerralla vauvan/pukisitko" jne, koska jos en pyydä, joudun itse tekemään kaiken ja mies räplää samalla kännykkkää/katsoo televisiota ym. muuta eikä edes huomaa mitä teen sillä aikaa. Ehkä se on vaan laiska

Meillä isä on iltatöissä.. eli menee ilta viiteen ja tulee puoli kolmen aikaan yöllä kotiin.. mikä on välillä erittäin turhauttavaa, ajattelen asiaa niin että olisi helpompaa jos mieheni olisi päivätyössä.. illalla olisi kiva saada välillä apua iltapuuhiin. Mutta kysymykseen.. kyllä täällä isä kanssa hoitaa nykyään.. ensi alkuun ei uskaltanut ottaa vastuuta vauvasta yhtään, minun piti olla vieressä kokoajan neuvomassa jne. vaikka miehelläni on edellisestä suhteesta 7-vuotias tytär, mutta kun hänen tytär on syntynyt hän ei ole saanut tehdä tyttärensä vauva aikana mtn. äiti hoiti kaiken. Kannustin miestäni ottamaan vastuuta pojasta ja kehuin kuinka hyvin kaikki sujui, nyt voin huoletta jättää vauvan miehelleni ja lähteä vaikka lenkille

 

Meillä on ihan sama perusongelma: mies tuntuu olevan vain niin laiska vauvan kanssa, että ei toimi, jos mie olen paikalla. On puhuttu, riidelty, tehty sopimuksia jne., mutta ne ei vaan käytännössä pidä.

Ja kyse ei todellakaan ole siitä, että kyttäisin tai osaisin paremmin: olin kotona lapsen ekat 5kk ja mies seuraavat 6 kk, joten osaa kyllä hoitaa rutiinit vähintäänkin yhtä lailla ja on viettänyt kahdenkeskistä aikaa koko ajan runsain mitoin. Mikähän ero siinä on, että jos hän on lapsen kanssa kotona päivä ja minä töissä, kun tulen, hän puuskuttaen tuo lapsen mulle eteisessä jo syliin ja alkaa puuhaamaan omiaan loppuillan. Kun taas hän oli töissä ja minä kotona, en todellakaan toiminut näin, vaan annoin toisen hengähtää töistä tullesta, syödä rauhassa jne. Ärsytti kun joutui senkin jälkeen aina pyyteleemään sitte että josko tälle päivälle hoitaisit lastasi myös. Ei todellakaan auttanut se, että vain kippaan lapsen hänelle syliin: hän ei kertakaikkiaan tartu asiaan ja lapsi on tosi pian mun helmoissa itkemässä huomioita kun isi vana lukee lehteä. Hän aina valitteli syyksi työn raskautta, väsymystä jne. - meillä on yhtä vaativat työt.

Pointtini on, että joku siinä tuntuu mun puolisoani enemmän rassaavan ja raskauttavan lapsen kanssa olemisessa. En tiiä mikä, mutta asia kyllä ärsyttää mua suuresti. Itse hän sanoo, että tuntuu ylivoimaiselta olla päivä töissä ja vielä illalla lapsen kanssa. Tai päivä lasen kanssa ja vielä illallakin osittain hoitaa rutiineja. Että pää leviää ja ei kestä.

Hän on ehdottomasti samaa mieltä siitä, että on epäreilua ja kohtuutonta, että minä saa olla ikinä kotona rauhassa (vaan aina pitäs mennä pois jos haluan että toinen hoitaa) tai olle vauvan "leikittäjän" roolissa toisen tehdessä rutiinit. Jostain syystä tämä asia ei vain käytännössä etene mihinkään.

Samoin yöt: lapsi (nyt 1,5 v) nukkuu edelleen huonosti ja heräilee yöllä. On jostain syystä niin, että ellei toisin erikseen sovita, minä herään - näin tietysti tehdääkin välillä että saan nukkua eri huoneessa rauhassa. Viime yönä nukuimme kaikki samassa huoneessa ja en ole vain noussut, vaikka lapsi itki. Mies on lopulta nousi tosi kärtysenä ja tiuskaisi että "en tienny että mun odotettiin nousevan". Vastasin siihen, että "en minäkään tiennyt että mun odotettiin". Se oli ihan herättävä hetki hänelle ja sanoi aamulla olevansa pahoillaan, että on olettanut näin. Mutta lisäsi samaan hengen vetoon, että ei todellakaan tule kestämään jatkuvia yöheräämisiä.

 

Jenyli: meillä auttoi aika vastaavanlaisessa tilanteessa se, että koitettiin sumplia hoidot ja vastuut suhteellisen hyvin puoliksi. Munkin mies todella ymmärsi tilanteen, mutta ei saanut kuitenkaan mitään muutosta aikaiseksi toimintaansa. Lapsi täytyi aina suurin piirtein tyrkätä syliin ja lähteä itse ovesta ulos. Mutta sitten koitettiin sopia, että toisen vastuulla ovat jonain iltana kotityöt (ruuanlaitto, pyykit, tiskit, koira jne.) ja toisen vastuulla lapsen rutiinit, syömiset ja leikit. Lähinnä tämä meni niin, että koska olin itse kotona päivät ja mies töissä, niin suurimpana osana illoista mies oli lapsen kanssa kun itse puursin kotitöitä. Mutta ainakin tajusi, miten paljon aikaa niihin menee, ja että ei kotia (ainakaan meillä) ehdi pyörittämään pelkästään hänen työpäivänsä aikana.

Nykyisin ei enää pidetä noin tiukkaa aikataulua tai muuta, koska homma on lähtenyt sujumaan itsekseenkin melko hyvin. Kuitenkin meillä menee yleensä niin, että minä teen suurimman osan kotitöistä ja mies on lapsen kanssa, ja tosiaan lähinnä siksi, että mä olen lapsen kanssa kaiket päivät. Varmaan sitten, kun itse jossain vaiheessa menen töihin, niin roolit kääntyvät päälaelleen.

 

Ja vielä: lapsi ei enää heräile yöllä, mutta yöheräilyjen aikaan nekin jaettiin puoliksi. Ei varmaan olisi tarvinnut työssäkäyvän vanhemman valvoa puolia öistä, jos lapsi olisi valvottanut hiukan vähemmän ja nukkunut edes päivisin, mutta koska minun päiväni menivät kiljuvaa vauvaa kanneskellen, valvoimme myös yöt puoliksi. Jaksoimme molemmat jotenkuten, ja onneksi pahinta vaihetta kesti vain n. 4 kuukautta.

 

Meillä mies auttaa lapsen (1kk) hoidossa iltaisin ja viikonloppuisin. Öisin harvemmin viikonloppuisinkaan. Arkena en tietenkään edes yritä häntä vaipanvaihtoon herättää että jaksaa töihin herätä aamulla

Iltaisin annan lapsen miehen syliin että itse pääsen esim suihkuun tai laittamaan ruokaa sekä syömään. Joskus mies myös syöttää lapsen pullosta (rintamaidolla) että itse saan huilittua imetyksestä kun meidän pikkuherra syö niin tiuhaan tahtiin ja paljon.
Aika paljon muutenkin iltaisin vauva on isänsä sylissä että minä saan hetken lepuuttaa käsiä (on aikamoinen sylivauva, ei hirveästi päiväsaikaan malta nukkua).

 

Tutulta kuulostaa! Isä osaa kyllä hoitaa vauvaa yksin ollessaan, mutta minun hommakseni jää, jos en lähde ovesta ulos. Lisäksi minua hiukan nyppii se, että isän "vauvan kanssa olo/leikkiminen" on sitä, että isä katsoo telkkaria vauva sylissä tai vauva on lattialla ja isä surffaa. Ongelmana tästä jatkossalienee se, että kasvaessaan lapsi ei "osaa" isä kanssa tehdä mitään, vaan leikki itsekseen tai katsovat telkkaria.

Meillä käy leikki-ikäinen kummipoika säännöllisesti, ja vaikka oma vauva on tyttö, isä on mieluummin vauvan kanssa sisällä kuin lähtee pojan kanssa esim. ulos leikkimään. Voin kuvitella, että omankin lapsen kohdalla minä olen leikittäjän roolissa. Harmittaa tytön puolesta. Tiedän millaista on, kun oma isä ei osallistu. Vähän vanhempana ei edes kiinnosta tehdä mitään isän kanssa.

 

Lisäksi minua hiukan nyppii se, että isän "vauvan kanssa olo/leikkiminen" on sitä, että isä katsoo telkkaria vauva sylissä tai vauva on lattialla ja isä surffaa.

Meillä käy leikki-ikäinen kummipoika säännöllisesti, ja vaikka oma vauva on tyttö, isä on mieluummin vauvan kanssa sisällä kuin lähtee pojan kanssa esim. ulos leikkimään. .

Heh, meillä on asiat jotakuinkin toisinpäin. Useimmiten äidin tytön kanssa olo (kun olen kotona) on sitä, että hän surffaa tai katsoo telkkaria ja lapsi,nyt reilu 2v, kinuaa huomiota häneltä. Jos/kun ei huomiota saa, tulee hän minun seuraan. Kuitenkaan en käy aina äidin korvikkeesta ja lapsi vaatii äidiltä huomiota tietyn verran.

Okei, olen töistä kotona tunnin myöhempää kuin äiti johtuen työmatkoista ja äiti myös hoitaa 4/5 hoitoon viemisistä ja hakemisista(tämä myös työmatkoista johtuvaa), mutta muuten en juurikaan iltaisin käy missään ja mielestäni hoidan välillä suurimman osan lapsen viihdyttämisestä ja rutiineista. Äidin ulkoilu on myös ns. "tervanjuomista" ja minä hoidan yleensä sen.

Äiti oli tytön kanssa kotona ensimmäisen reilun vuoden ja minä olin seuraavat 1/2 vuotta. Tämän jälkeen tyttö on ollut perhepäivähoidossa. Nyt teen 80% työaikaa ja hoidan yhtenä hoitovapaapäivänä tytön hoitoonviemisen ja kun tyttö on hoidossa siivoan kämpän ja tämän jälkeen haen tytön hoidosta.

Onkohan meillä jotenkin kieroutunut parisuhde kun kaikki täällä valittaa, että miehet on tuollaisia mitä edellä kuvasin vaimostani?

 

Tutulta kuulostaa...mies tekee kyllä osansa, mutta yleensä pyynnöstä. Olemme esim. sopineet, että kylvetykset ja sen jälkeiset putsaukset/rasvaukset on miehen vastuulla kokonaan, koska mä imetän ja ruoka-asiat luonnollisesti on mun vastuulla.

No, aluksi mies olikin ihan innoissaan ja oli jopa huolissaan siitä, että en omi vauvaa ja että hän saa varmasti tarpeeksi hoitaa...4 kk jälkeen tilanne on se, että mies kyllä kylvettää, mutta mun pitää aina erikseen asiasta muistuttaa. Pari kertaa olen purrut poskea ja ollut hiljaa, lopputuloksena yli viikko ilman pesua (siis toki normaalit pyllypesut ja aamurutiinit, jotka mä teen yleensä, mutta ei kylpyä). Sitten kun huomautan asiasta, niin mies on ihan "yllättynyt" että aijaa, onkos siitä jo yli viikko, vaikka sovittiin synnärin ohjeiden mukaan että noin kaksi kylpyä/viikko. Miten vaikea se on muistaa..?

Muuten mies ottaa kyllä lapsen iltaisin, mutta ensin pitää töiden jälkeen a. käydä istunnolla vessassa, b. surffailla hetki, c. hoitaa joku puhelu, d. syödä ja e. olla vaan ja rentoutua television ääressä. Sitten kun mies on valmis olemaan vauvan kanssa työpäivän jälkeen, niin kello onkin jo sen verran, että alkaa iltasyönti ja nukutus, ja kas kummaa, taas olen minä puikoissa. Mies onkin sanonut, että ei aina jaksa heti työpäivän jälkeen "toista työvuoroa", mutta lopputuloshan on se, että mulla on 24 h se työvuoro, kun ei vauva ole hereillä kuin muutamia tunteja miehen tultua töistä.

Ja sitten kun isä iltaisin vauvan ottaa, niin leikitään hetki jotain ja hetken päästä istutaan katsomassa televisiota...siis 4 kk ikäisen vauvan kanssa! Ei voi olla hyväksi ja minäkö sitten olen päällepäsmäri valittaja, jos huomautan tästä asiasta. Ehkä niin.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että mies ei jaksa keskittyä vauvan kanssa olemiseen pitkiä aikoja kerrallaan, koska se on hänen mielestään tylsää...eihän vauva varsinaisesti vielä leiki tai "tee mitään", kunhan olla pötköttää ja jäystää jotain lelua näin kärjistetysti. Ja mies kyllä tekee osansa kotitöistä, käy kaupassa jne. eli siinä mielessä asiat on meillä hyvin. Ärsyttää vaan, kun vauvanhoitoapua joutuu pyytämään, olisi kiva että se tapahtuisi jotenkin automaattisesti. Eli kun kumpikin on kotona, niin se en olisi aina minä, jonka pitää pompata ylös ja mennä rauhoittelemaan herännyttä lasta jne. Kun kuitenkin olen yksin vastuussa pitkät päivät, kun mies on töissä, niin olisi kiva saada joskus kotona olla vaan...

 

Semmosta se on, kun lapsentekoon alkaa. Joutuu unohtamaan ne kotona "olemiset vaan". Se aika palaa, kun muksut lähtevät kotoa omilleen. Kummasti sitä kaipaa ja muistelee kaiholla niitä aikoja, kun joku koko ajan nyki hameenhelmasta....

Isät ovat hoksineet, jotta vaunvan kanssakin voi olla vaan. Siinä sohvalla lökötellen, vauva sylissä ja töllöä tuijotellessa. Miksi äidit eivät tee niin? Jos töllö ei kiinnosta, voi lukea tai kuunnella musiikkia. Vauva nauttii täysillä siitä, että saa olla sylissä ja lähellä.

Koska meilläkin oli semmoinen täyspakkaus sohvaperunaa isänä, opin kantapään kautta, jotta ainoa keino saada itse vapautusta vauvanhoidosta oli lykätä perillinen hänen syliinsä. Sainhan edes sen aikaa tehdä rauhassa jotain tai mennä vaikka kylpyyn.

Jospa itse köllöttäaisit vauvan kanssa sylitysten ja sievästi pyytäisit miestä tekemään niitä muita hommia? Hyvin helposti joka kodissa käy niin, että kotona olevan, vaikkakin äityislomalla ja vauvanhoidossa täyttä päivää tekevän, katsotaan olevan vastuussa kaikesta kotona. Puoliso mieltää, jotta sinä saat olla vapaalla ja hän tekee työtä. Ei ole lainkaan automaattista, jotta hän hoksii oma-aloitteisesti, jotta meillä on yhteinen, 24h/vrk vaativa työmaa siinä vauvapaketissa. Ainoastaan sellainen isä, joka itse jää hoitamaan lasta kotiin ja vaimo menee töihin, sen oivaltaa käytännön kautta.

Yksi hyvä keino selventää isälle työn määrää ja laatua on jättää hänet välillä kokonaisiksi vuorokausiksi täysin yksin vastuuseen lapsesta. Hän selviää siitä eikä lapsellekaan synny vahinkoa, vaikka me äidit niin luulemme. Sen jälkeen saattaa tapahtua, jotta isää ei tarvitse enää niin kovasti patistella, vaan hän ryhtyy toimeen joskus pyytämättä. Sitäpaitsi kokonaisvastuu lisää lapsen ja isän läheisyyden tunnetta.

Kyllä me äidit olemme paljolti itse syypäitä siihen, miksi mies jättää vastuun meille. Huomaamattamme otamme johdon käsiimme kotona ja mies luovii ja mukailee tahtoamme, väisteleekin, koska ei tunne olevansa omalla maaperällään.