Kuinka paljon isä hoitaa vauvaa?

"Mummona jo" puhuu asiaa!!! Tosiaan, miesten täytyy antaa itse kokea se mitä se arki vauvan kanssa kotona on.
Ja toinen, jos heti kun mies tulee kotiin töistä alkaa nalkutus ja vaatimusten ryöppy niin ei ole kivaa tulla kotiin. Molemmilla, sekä äidillä että isällä, on siinä vaiheessa pitkä päivä takana, toisella töissä toisella kotona. Kummankin on arvostettava toisen panosta, ja sen voi sanoa ääneen useammin kuin kerran.
Meillä oli mieheni kanssa parisuhde todella huonossa tilassa esikoisen jälkeen. Olin itse aivan uupunut vauvan kanssa, ja mies yhtä uupunut pitkien työpäivien kanssa. Nalkutin ja nalkutin, koin ettei mies yhtään arvostanut minua. Onneksi istuimme ajoissa puhumaan. Mieheni kertoi, että hän koki ettei osaa hoitaa vauvaa oikein, koska olin aina korjaamassa jotain. Hän ei ollut koskaan ollut yksin vauvan kanssa ja tunsi olevansa vähän ulalla. Hän kertoi myös, miten kurjaa oli tulla kotiin kun tiesi mikä oli odottamassa, kiukkuinen vaimo. Mutta hän ei myöskään tajunnut, että minä luulin ettei hän arvosta kotona olemistani.
Nyt olen taas kotona kuopuksen synnyttyä. Kun mieheni tulee töistä kotiin, kysymme molemmat toisten kuulumiset ja kuuntelemme myös. Kerron hänelle suoraan, mitä asioita kotona täytyy vielä illan aikana tehdä (ruoan laitto, siivoukset, pyykit, lasten jutut), jaamme hommat, suunnittelemme illan niin, että kumpikin saa hetken hengähtää. Yleensä niin, että mies leikkii lasten kanssa ja minä hoidan muut kotityöt loppuun. Sitten lapset ajoissa nukkumaan, ja meillä yhteistä aikaa, kun kotityöt hoidettiin illan aikana.

Suurin osa miehistä (ei tietenkään kaikki) on tosiaan "vieraalla maalla" kun puhutaan kotitöistä. He eivät tajua, jos et suoraan sano, että ruokaa on vielä laitettava ja pyykkiä pestävä. Tai siis tajuavat, mutta naisilla nämä hommat ovat yleensä hallussa ja aikataulutettuna. Ei siis kannata olettaa mitään, vaan sanoa suoraan. Eikä nalkuttaen, vaan ihan asiallisesti.

Ja, miehet kyllä aika nopeasti oppivat, että "if mama aint happy..." eli meillä ainakin alkoi heti makuuhuoneessakin puuhat sujumaan, kun illat sujuu riitelemättä ja molemmat saa levättyä.


saan varmaan kaikki feministit kimppuuni tästä kirjoituksesta...

 

Semmosta se on, kun lapsentekoon alkaa. Joutuu unohtamaan ne kotona "olemiset vaan". Se aika palaa, kun muksut lähtevät kotoa omilleen. Kummasti sitä kaipaa ja muistelee kaiholla niitä aikoja, kun joku koko ajan nyki hameenhelmasta....

Kyllä me äidit olemme paljolti itse syypäitä siihen, miksi mies jättää vastuun meille. Huomaamattamme otamme johdon käsiimme kotona ja mies luovii ja mukailee tahtoamme, väisteleekin, koska ei tunne olevansa omalla maaperällään.

Niin...miten se onkin kumma, että täällä naisvaltaisella palstalla kun jostain purkaa sydäntään, niin vika löytyy...yllätys, yllätys, naisesta itsestään!

Kyllä me äidit olemme hyviä syyllistämään toisia äitejä ja pahoittamaan muiden mieltä, voi kun olisimme yhtä hyvin puhaltamaan yhteen hiileen ja kannustamaan, kuuntelemaan ja jakamaan vinkkejä.

Kyllähän monessa äidissä varmaan on vähän kanaemon vikaa, mutta vikaa on varmasti miehissäkin. Onko se nyt niin vaikea uskoa, että on varmasti olemassa miehiä, jotka eivät innostu lapsenhoidosta, neuvoi vaimo tahi ei..? Tai että jotkut miehet ajattelevat, että vauvan hoitaminen kuuluu vaimolle ja haluavat itse päästä helpolla? Ja kun tästä purkaa mieltään, niin eiköhän se syy kuitenkin heti löydy siitä naisesta. Jo nyt on kumma.

Ja asian vierestä, ei munkaan mielestä pienen vauvan kuulu television edessä istua lötköttää, vaan köllötellä mielummin vaikka lattialla viltillä lelua ja omia varpaita ihmetellen.

 

Eikös sitä sanotakin että nainen on naiselle susi... Solidaarisuutta puuttuu.

Ihanaa (tai no, "ihanaa") kuulla että muillakin on tätä samaa ongelmaa! Oma mieheni on juuri tuota samaa tyyppiä kuin joku kirjoitti, että töiden jälkeen pitää ensin surfailla hetki, syödä, käydä vessassa, käydä suihkussa, rentoutua television ääressä... Vasta sitten jaksaa olla vauvan kanssa (eli katsoa vauvan kanssa televisiota, jollen asiasta huomauta). Tuon kaiken jälkeen vauva onkin jo menossa nukkumaan ja äitihän sen sitten useimmiten tissille nukuttaa. Toisinaan ihan pyydän että voisiko hän nukuttaa lapsen ja yleensä se ihan hyvin sujuukin.

Minä kyllä väitän että ainakin oman mieheni kohdalla on kyse laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Kun vauva oli ihan vastasyntynyt, hän vaihtoi yölläkin vaippoja ja nukutimme ja hyssyttelimme vauvaa ihan tasavertaisesti. Mutta jossain vaiheessa mies hoksasi että hei, lapsihan nukahtaa tosi helposti tissille, joten hän alkoi yhä useammin mainita että eikö olisikin kätevintä jos nukutus tehtäisiin imettämällä. Että ei hän jaksaisi nyt nukuttaa ja hyssytellä lasta tuntikausia kun se tissille nukutus on niin paljon helpompaa. Jaa-a, helppoa kenelle? Minähän se sitten makasin tunnin verran pimeässä makuuhuoneessa vauva tissillä kun ei se uni aina ihan heti pienelle tullutkaan. Mies oli aidosti hämmästynyt kun joskus mainitsin siitä että nukutukseen kului niin kauan aikaan, sillä hän oli sillä aikaa surfaillut netissä tai katsellut olkkarissa televisiota eikä edes huomannut ajan kulumista. Niinpä.

Niin että joskus vähän ottaa päähän tällainen. Mutta yritän ajatella asian valoisia puolia ja yleisesti ottaen vauvan kanssa on tosi mukavaa, joten "aika aikaansa kutakin" ja olen tosi iloinen siitä että lapsella ylipäänsä on rakastava isä ja itselläni ihana mies tätä arkea jakamassa vaikka työt ei tasan jakaudukaan. Onneksi kuitenkin olen (kyllä, puhun nyt minä-muodossa sillä mies ei ole tähän osallistunut) nyt saanut vauvan unirytmin muokattua sellaiseksi että hän menee aina nukkumaan puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä, joten minullekin jää hiukan sitä omaa aikaa iltaisin. Sillä kyllä sekin on äidin jaksamiselle tärkeää.

 

Meillä on ainakin mun mielestä ihan selvästi käynyt juuri noin, että alussa puhkuttiin intoa ja jaksettiin kannella huutavaa vauvaa yöt läpeensä, mutta sitten se "alkuinnostus" jotenkin lopahti ja nyt pitää vähän muistutella välillä, että hei, voisit sinäkin tätä vauvaa hoitaa kun kotona olet.

Tuleekohan se miehille yllätyksenä, että vauvaa pitääkin hoitaa sitten ihan koko ajan...ei vain ne ensimmäiset viikot ja kuukaudet

Tuosta solidaarisuudesta olen sitä mieltä, että välillä täällä ketjujen aloittajat varmasti vain haluavat purkaa mieltään. Kyllä varmaan useimmat ovat asiasta keskustelleet miehen kanssa jne. mutta täältä haetaan vertaistukea, ei nokkavia neuvoja siitä, miten itse olet varmasti osasyyllinen ja tehnyt asiat kuitenkin jotenkin väärin...

Mutta joillain sitä riittää energiaa omien lasten lisäksi kasvattaa täällä muidenkin mukulat ja vanhemmat siinä sivussa

 

Meillä isä hoitaa lapsia aina vapaa-ajallaan, minä olen lasten kanssa kotona päivät. Isi laittaa myös ruuat, vauva repussa ja esikoinen "auttamassa". Tietysti päästän sen joskus harrastamaankin koska saan itsekin levätä usein illat ja viikonloppuisin. Ihana mies <3

 

Mie olen yrittäny muistaa olla olematta se nalkuttava vaimo ja muutenkin edes vähän mennä noin kuin "muik" esitti. Meillä tuntuu, ettei mies ymmärrä siltikään. Olen tainnu valita ihan väärän miehen! Ainut millä hänet saa ehkä pariksi viikoksi muistamaan on tosi kova syyllisyyden tunto, mutta ei vaan tehe parisuhteelle hyvää, että miun pitää mollatta miestä ihan olantakaa, että saan hänet tajuamaan, että ei ne päivät miullakaan aina niin helppoja ole.

Meillä oli jo lähtöön tilanne, että lastenhoito oli miulle tutumpaa ja mies ei ollut vastasyntynyttä nähnykkään. Odotusaikana kyseli kyllä, että neuvothan jne. Alkuun pistin osallistumattomuuden sen piikkiin, mutta halua opetella ei tunnu löytyvän vielä puolen vuoden päästäkään. Ja mie kysyin sillon alkuun, että haluatko/teetkö/voitko. Välillä halus välillä ei. Yleensä vetos väsytykseen (työ)päivän jäliltä.

Kerran _mies_itse_tarjoutu_ olemaan lapsen kanssa päivän kotona, että saan reissussa olla rauhassa, itse olisin lapsen mukaan ottanu. No, päivällä tulee mummilta viesti, että lapsi söi just, voiko hänen kanssa mennä ulos. Olin kirjottanu päivä ohjelman ylös enkä ole ikinä kieltäny lapsen "hupi"ulos vientiä kuin yli -20 pakkasilla. Mies oli siis siitä päivästä (n.14h) lapsen kanssa ehkä 3-4h. Silloinkin kerkesi soittaa ja laittaa pari viestiä, että missä olette, tää ei nuku ja tämän kans pitää koko aika olla. Ylläriylläri, kyllä mie sen tiesin, mutta hän ei vaan ole näköjään asiaa sisäistäny! Siinä meni vaan muuten kiva reissu persiilleen. Olin jo aiemmin pahoillani, että oli mummin hommannut lasta hoitaan, mutta ajattelin pääasian olevan, että lapsi tulee hoidetuksi. Vieläki verenpaineet nousee, kun ajattelee... Enpä ole sen jälkeen ollu kyselemässä voisko hän hoitaa. Nykyisin hänen hoidossa mennään maksimissaan vajaa 2h, että pääsen liikkumaan _yhtenä_ päivänä viikossa. Minun ollessa kotona katsoo lapsen perään sen hetken, kun käyn esim. vessassa kunhan ilmoitan hänelle erikseen, että on muuten siun vastuulla. Mie olisin tyytyväinen jo tuohonkin, että olisi katsonut edes telkkua lapsen kanssa. Nykysten, kun tuo on oppinu liikkumaan niin ei kovin montaa hetkeä päivässä halua vaan istuskella paikallaan.

Meillä on asiasta juteltu, huuettu, kärtytty ja nalakutettu. Mikään ei tunnu auttavan. Ja kyse ei ole pelkästään lapsen vaan koko kodin hoidosta. Tällä hetkellä tilanne on jo se, että pohdin ihan tosissaan erilleen muuttoa. Miehellekkin jo asiasta olen kertonut. Ei haluaisi, mutta miulla sekoaa kohta pää tässä härdellissä!
Kiitos ja anteeksi. Tästä varmaan kellekkään muulle kuin mulle apua ole. Ehkä.

 

Puhut osittain totta, mutta noin ajattelusta ei välttämäät hyvää seuraa. Sen olen itse nähnyt. Äidit, jotka omivat vcauvan ensimmäiseksi vuodeksi itselleen, eivätkä anna isälle tilaa, eivät tajua että ei se isä sitä tilaa myöhemmin enää osaa ottaa.

Varhainen vuorovaikutus lähtee vauvaiästä. On hyvin tärkeää, että molemmat vanhemmat saavat silloin luoda omanlaisen suhteen vauvaan, vaikka äiti (yleensä) se ensisijainen kiintymyssuhde onkin. Vaikka äiti on siis ensisijainen kiintymyskohde, vauvan identiteetille, kasvulle ja tulevaisuudelle on hyvin tärkeää, että isä luo vauvaan oman, erityisen suhteensa jo ensimmäisinä kuukausina.

Eli jutussasi on asiaa, mutta en myöskään ymmärrä millä ammattiataidolla fysioterapeutti puhuu varhaisesta vuorovaikutuksesta, varsinkin kun esim. tuo että "Pojilla tulee myöhemmin tyttöjä voimakkaampi irtautumisvaihe äidistä" on jot todistetusti tutkittu vanhentuneeksi tiedoksi.

Minäkin luen paljon Sinkkosen kirjoja, eikä niissä väheksytä isän roolia vauvan ensikuukausina.

Meillä ainakin isä oppi ottamaan vastuuta vaikkei vauva-ajasta juuri välittänyt. Nyt on 3-vuotiaan kanssa aivan paita ja peppu. Ja täytyy kyllä sanoa, että äiti meinaa jäädä syrjään. Lapsi on poika ja minä en taas niin paljoa välitä paini-, miekkailu- ym. leikeistä .

 

Moi! Asiasta on kirjoitettu kirja. Mikä ilmestynyt lokakuussa 2016. Isän näkökannasta ja ihmettelystä miksei isyys vastaa huutoon. Kirjan nimi Minusta tulee isä?! Facessa omat sivut Minusta tulee isä? siellä on esim. kirjasta lukunäytteitä.
Terveisin Kirjailija itse

 

Eipä ole tarvinnut kirjoja lukea.
Kysehän on pelkästään siitä haluaako mies oikeasti hoitaa lapsiaan ja siitä mitä nainen antaa miehen niiden lasten kanssa tehdä.
Meillä mies hoiti kumpaakin lasta vauva-aikana lähes yhtä paljon kuin minäkin.
Tietenkään mieheni ei imettänyt, mutta kun rintamaito loppui kummankin kohdalla siinä neljän kk:n tienoilla ja siirryttiin pullo-kiinteään ruokaan, lapsen ruokkiminen ja hoitaminen onnistui mieheltäkin yhtä hyvin. Mies on pitänyt vanhempainvapaita lähes saman verran kuin minäkin ja osannut hyvin itsenäisesti siivota ja tehdä kotitöitä ja miksei olisi, kun hän ehti asua yksin lähes 10 vuotta ennen kuin muutettiin yhteen.

Minä olen vuorotyössä, vuoroja on myös öisin ja viikonloppuisin, mies tekee ma-pe 8-16 hommaa, joten meillä on ollut täysin luontevaa, että hän käy kaupassa ruokaostoksilla kun hänellä on myös auto käytettävissä. Molemmat hoitaa lapsia itsenäisesti eikä kysele toiselta mitä pitää tehdä tai olla tekemättä. Ei mies ole koskaan soitellut minulle mitä pitäisi ostaa kaupasta tai mitä tehdään ruuaksi, hän tuo sitä mitä jääkaapista puuttuu ja tekee ruokaa, siivoaa, huolehtii lasten läksyt, nukkumiset ja muun hyvinvoinnin siinä kuin minäkin.