Kuinka paljon puhutte lapsistanne/raskaudestanne tuttavillenne keillä EI ole lapsia?

["Saria"]

Niin, siinähän se kysymys oikeastaan tulikin. Erityisen kiinnostunut olen siitä, kuinka paljon pienistä lapsista puhutaan.

Ystävättäreni puhuu lapsistaan ja raskauksistaan aika paljon. En juurikaan kysele häneltä niistä, koska mielestäni hän kertoo kaiken tarvittavan muutenkin. Tämä ystäväni aina välillä nostaa aiheen esille, että kuinka vähän olen kiinnostunut hänen lapsistaan. Kaikki hänen lapset on alle kouluikäisiä, eihän niiden elämässä oikein edes tapahdu mitään... Kuuntelen mielelläni toki jotain juttuja, mutta ei minua täysin arkiset askareet ja lapsen lempilelut, neuvolat tai uudet oppimiset kyllä kiinnosta yhtään. Ymmärrän sen, että ystävälleni hänen lapsensa ovat elämän maagisin asia, mutta hän ei tunnu ymmärtävän sitä että minulle ne eivät sitä ole... Kivoja lapsia, ei sillä. En minäkään tuputa jatkuvasti aiheita, mistä hän ei ole kiinnostunut. En yksinkertaisesti kehtaa sanoa aiheesta, en ymmärrä miksi hän ei ymmärrä minun ajattelutapaani. Kukaan muu äiti ei puhu lapsistaan juuri koskaan, perusjuttuja ja kuulumisia kylläkin ja niitä toki kuulenkin ihan mielelläni.

Kuinka kiinnostunut toisten lapsista "pitää" olla, ellei itse ole edes äiti tai äityidestä haaveileva?

 

[ulkonainen]

En puhu oikeastaan ollenkaan, koska ei minuakaan kiinnosta kuulla toisten lapsijuttuja ja puhun muutenkin mielellani ihan muista aiheista. Ja siis itsellani on yksi lapsi.

 

[Big Bang Theory]

jos pääse jonnekin ilman lapsia ja ihmisen kanssa jolla ei ole lapsia niin en todellakaan puhu lapsista jos ei niistä kysytä. Jos taas menen jonkun sellaisen kanssa jolla myös lapsia, saattaa aihe toki välillä lapsiin lipsahtaa. Kuitenkin yleensä ihan muut puheenaiheet Todellakin!

 

[Ethewelle]

Tosi vähän puhun lapsettomille ystäville lapsista, ellei erityisesti kysytä tai olla muuten kiinnostuneita. Kun sen aika selvästi huomaa, että samat asiat mitkä itelle on niiiin tärkeitä ei todellakaan kiinnosta muita niin paljon, varsinkaan jos omia lapsia ei ole. Ja toisaalta, en oo itekään ylikiinnostunut muitten lapsista, toki kuuntelen, keskustellaan ja vahdetaan kokemuksia paljon, mutta sellainen yksipuolinen omista lapsista puhuminen ei nappaa. Lähipiiristä löytyy just tällanen tapaus, hän saa aiheesta kuin aiheesta keskustelun siirrettyä omiin lapsiinsa ja kokemuksiinsa, ei jaksa enää kiinnostaa.

 

["Saria"]

Ei tämä ystäväni ole sellainen, että aina kääntää jutun lapsiinsa. Mutta jotenkin tuntuu, että hän odottaa koko ajan sitä, että koska niistä aletaan puhua. Ystäväni asuu Tallinnassa (on ihan suomalainen tosin) ja näemme muutaman kuukauden välein. Soitellaan lähinnä. Hän tuntuu olevan nyreissään siitä, että en tiedä mitä minkäkin ikäiset lapset osaa tehdä (varsinkin jotkut alle 2-vuotiaat) ja ylipäänsä en tiedä lapsista juuri mitään.. mutta en koe edes tarvetta siihen. Sitten hän aloitt aa että kuinka lapset ovat taas kasvaneet ja osaavat sitä ja tätä...

 

[Ethewelle]

No eikai sitä voi kauheesti tietääkään lasten osaamisista jos ei ole omia tai sitten ollut tosi paljon pikkusisaruste/muuten lasten kanssa tekemisissä! Ite en ainakaan ennen omia tiennyt yhtään mitään, en osaamisista, vaatekoista tai muustakaan.

Heh, mun serkku oli kysynyt mun siskolta puhuuko meidän vauva jo, pikkuneiti oli silloin hurjat 6kk Mutta jälleen, mistäpä sitä tietää jos ei ole kokemusta, taitaa päteä aika moneen aiheeseen ja asiaan.

 

[SeInka]

En kovn paljoa, mutta kyllä silloin tällöin puhun, jos kysytään tai sitten ihan muuten vaan. Mulla ei ole ystäviä, joilla olisi lapsia, ja koen, että mulla on yhtälainen oikeus puhua joskus lapsestani ihan samalla lailla kun ystäväni puhuvat vaikka pomostaan: joskus pitää päästä purkamaan, vaikka tietäisi, ettei vastapuolta niin kamalasti kiinnosta. Tosin näin hyvin läheisten ystävien kanssa, puolitutuille en puhu mitään sellaista, josta ajattelen, ettei heitä varmaan kiinnosta.
Jatkuva tuputtaminen on kyllä kummallista.

 

[Waahtera]

Jonkin verran puhun, koska mun elämä tällä hetkellä pyörii aika tiiviisti tuon naperon ympärillä... ja kun kaikki on mullekin niin uutta ja ihmeellistä, ni tekee mieli jakaa näitä lapsiasioita (sekä lapsettomien että lapsellisten) ystävien kanssa...

Mutta yritän muitakin aiheita kehittää ja olen kiinnostunut muidenkin jutuista Ja yritän vähän "haistella", että milloin toinen vaikuttaa kyllästyneeltä mun vauva sitä, vauva tätä juttuihin...
(Harva asia ärsyttää niin paljon kuin mamma, joka vaan jauhaa, jauhaa ja jauhaa pikku Petterin vaippaihottumasta, hienosta pinsettiotteesta ja siitä, kuinka Petteri maalasi viime viikon värikylvyssä omenan.... Ja, kun yrität vaihtaa aihetta vaikka kivoihin kissanpentuihin, ni saat kuulla pitkän tarinan siitä, kuinka Petteri kerran söi kissanruokaa mummolassa...)

 

[Phoebsi]

En juuri ollenkaan. En jakele helmiä siolle

 

["Mie vaan"]

En kyllä lapsesta puhu ihmeempiä lapsettomille. Ihmettelen suuresti miksi siis kaikki lapsettomat jaksaa aina jauhaa mulle suhteistaan ja työpaikan jutuistaan. Oikeasti ketä kiinnosaa jonkun toisen työpaikan kaikki asiat??? Varsinkin Pekan ja Maijan joulujuhlakielarit, kun et tunne Pekkaa taikka Maijaa?

 

["vieras"]

puhun jonkin verran, mutten paljon.. lähinnä siksi että mun lapsettomia kavereita ei tunnu kiinnostavan ollenkaan. Puolestani itse kyselen ja kuuntelen kaikki opiskelu/työ/parisuhde/baarisekoilu-jutut koska musta se on kohteliasta, vaikkeivät minua niiiin hirveästi kiinnostaisikaan. Ja toinen syy kyselyyn on toki se, että on kiva tietää mitä kavereiden elämään kuuluu sisältäen myös ne ei-niin-kiinnostavat jutut. Mutta pakko myöntää, että asia harmittaa joidenkin kavereiden kohdalla. Onneksi kuitenkin suurin osa lapsettomista kavereista osaa huomioida myös mun perheeseen liittyvät asiat, eikä niistä jatkuvasti tarvitse jauhaakaan (kuten ei mistään yksittäisestä aiheesta).