Hae Anna.fi-sivustolta

Kuinka pedofiiliringin uhri selviytyi

Viestiketju osiossa 'Vanhempana' , käynnistäjänä vierailija, 06.10.2018.

  1. vierailija Vierailija

    Jacqui Dillon on tunnettu englantilainen psykologi, joka lapsena joutui pedofiiliringin uhriksi. Hän kertoo seuraavalla videolla miten selvisi. Äänten kuuleminen oli lapsena hänelle yksi hänen psyykensä järjestämä selviytymiskeino.

    Video on selkeää englantia vaikka ei olekaan suomeksi tekstitetty.



    Hiukan tiivistelmää videon sisällöstä:
    Jacqui joutui 5-vuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kestääkseen kauheat kokemukset, joille hän ei mahtanut mitään, hän joutui dissosioimaan eli lohkomaan ne tietoisuudestaan. Vaikeinta oli kestää se, että ihmiset, joihin hän oli luottanut ja joiden tehtävä oli suojella häntä, olivat pettäneet hänet.

    Jacqui alkoi kuulla ääniä, sen lisäksi että tietenkin ahdistui ja kärsi monin tavoin. Ollessaan jo nuori aikuinen hän päätyi psykiatriseen sairaalaan, jossa kertoi lapsuuden traumastaan, pedofiliasta. Häntä ei uskottu, vaan sanottiin sen olevan kuvittelua ja johtuvan hänen "sairaudestaan." Myöhemmin hän sai tietää, että rikokset olivat kohdistuneet moniin ja olleet poliisin tiedossa jo pitkään.

    Jacqui kertoo videolla, kuinka hän sairaalassa ollessaan oli lääkärikierrolla. Siihen aikaan oli siis Englannissa psykiatrisissa sairaaloissa vielä perinteisiä lääkärikierroksia. Joukko lääkäreitä seisoi Jacquin vierellä ja puhui keskenään siitä, kuinka hän "kuvitteli" joutuneensa pedofiilien uhriksi. Joku lääkäreistä pohti, että "toisaalta, kyllähän sellaista joskus tosiaan tapahtuukin...." Siihen toinen vastasi olkapäitään kohauttaen: "Niín, mutta eivät ne uhrit siitä koskaan toivu!" ja lääkärit jatkoivat kierrostaan. Tällaista he siis puhuivat potilaan kuullen. Arvellen että "psykoottinen" ei kuitenkaan ymmärtäisi mitä hänestä puhutaan.

    Jacqui pääsi kuitenkin terapiaan ja selviytyi. Hän on luennoi ja tekee tutkimusta psyykkisistä traumoista ja niistä toipumisesta.
     
  2. vierailija Vierailija

    Tällä lyhyemmällä videolla Jacqui kertoo lisää äänten kuulemisesta, psyykenlääkkeistä ja niiden haittavaikutuksista, ja siitä miten tärkeää on että voi puhua kokemuksistaan. Ja mitä vaikutuksia on siitä kun ihmismielen tapahtumia tarkastellaan psykiatrian sairauslinssin läpi.

    Tutkimusten mukaan äänten kuuleminen, joka useimmiten johtaa psykoosi- tai skitsofreniadiagnoosiin, on mielen keino suojautua kestämättömiltä kokemuksilta. Jos hyväksikäytetty tai muuten pahoin kaltoinkohdeltu lapsi tai aikuinen ei voi puhumalla saada apua ja kertoa miltä hänestä tuntuu, jos häntä ei uskota, hänen psyykensä joutuu dissosioimaan ylivoimaisen kivuliaat kokemukset. Tukahdutettu kertomus tulee esiin kuitenkin "ääninä" joita vain henkilö itse voi kuulla. Äänet edustavat hänen tunteitaan ja havaintojaan traumakokemuksesta.

    Tällaisten mielen prosessien diagnosoiminen sairaudeksi voi estää yksilöä selviytymästä traumoistaan.

    Jacqui itse selvisi kuuntelemalla ääniään ja puhumalla niistä ja niiden merkityksestä terapiassa.

    (Youtubessa on tekstitys-nappi, josta voi valita englanninkielisen tekstityksen jos se helpottaa selvänsaamista: )
     
  3. vierailija Vierailija

    Linkki unohtui edellisestä viestistä:

     
  4. vierailija Vierailija

    Em. video on siis englanninkielinen, vaikka tekstit ovat espanjaksi.
     
  5. vierailija Vierailija

    Eräs psykologi -terapeutti, Katriina Järvinen, on kirjoittanut kirjan siitä, miksi lapsia vaaditaan aina antamaan anteeksi vanhemmilleen, jopa silloin kun nämä eivät ole sitä edes pyytäneet.

    https://yle.fi/uutiset/3-7426708

    "Osa Järvisen haastateltavista on katkaissut välit vanhempiinsa. Välien rikkoutumisesta syytetään yleensä aikuiseksi kasvanutta lasta, eikä väärin toiminutta vanhempaa. Järvisen mukaan lapsien kaltoin kohtelut, huostaanotot ja muut kauheudet tunnistetaan yleisesti, mutta lapsen kasvaessa aikuiseksi vanhemmat saavat joukkoarmahduksen. Järvinen painottaa, että anteeksi antamisen ja pyytämisen merkitystä korostetaan liiaksi. Liian usein anteeksiannolla kuitataan lapsen kokemuksen ja kärsimykset."
     
  6. vierailija Vierailija

    Eräs psykologi -terapeutti, Katriina Järvinen, on kirjoittanut kirjan siitä, miksi lapsia vaaditaan aina antamaan anteeksi vanhemmilleen, jopa silloin kun nämä eivät ole sitä edes pyytäneet.

    https://yle.fi/uutiset/3-7426708

    "Osa Järvisen haastateltavista on katkaissut välit vanhempiinsa. Välien rikkoutumisesta syytetään yleensä aikuiseksi kasvanutta lasta, eikä väärin toiminutta vanhempaa. Järvisen mukaan lapsien kaltoin kohtelut, huostaanotot ja muut kauheudet tunnistetaan yleisesti, mutta lapsen kasvaessa aikuiseksi vanhemmat saavat joukkoarmahduksen. Järvinen painottaa, että anteeksi antamisen ja pyytämisen merkitystä korostetaan liiaksi. Liian usein anteeksiannolla kuitataan lapsen kokemuksen ja kärsimykset."
     
  7. vierailija Vierailija

    Anteeksi, tuli vahingossa kahteen kertaan.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti