Kuinka pian raskausoireita?

  • Viestiketjun aloittaja flower*
  • Ensimmäinen viesti
suski-86
Alkuperäinen kirjoittaja Tuleva pallomaha:
Mulla jonkinlaiset oireet alkoivat jo oikeastaan oviksesta, tai siis tunsin tällä kertaa ovulaation vielä normaaliakin selkeämmin, ja sen jälkeen olo oli koko viikon "jotenkin outo". En tiedä kuvittelinko kaiken, mutta turvotusta, kuvotusta, alavatsanippailuja ja ruoka-/juomatapojen muutos jotenkin vain alkoi jo silloin. Kp 21/29 testasin negan, joka oli muutaman tunnin päästä katsottuani muuttunut haamuksi. Tämä oli viime pe ja sen jälkeen en ole vielä uskaltanut testata, mutta menkkamaiset alavatsakivut ja hillitön iltaturvotus jatkuvat, samoin runsaahko valkovuoto (normaalisti nyt pitäisi olla "kuivat päivät") ja uutena on tullut nenän tukkoisuus, jano ja suun uskomaton kuivuminen yön aikana. Niin ja mielialat myös heittelevät hillittömästi, itken aivan naurettavista syistä (esim. Selänteen Stanley Cup voitolle kahdesti!) ja suutun myös miehelleni sekunnissa ilman mitään syytä. Tiedä sitten onko nämä menkkaoireita (tosin tooodella pitkään kestäisi ilman vuodon alkua), flussaa ja hellettä yhtä aikaa vai luulotautia... ;) Mutta varmasti kun ei voi tietää ennen kuin viikon lopulla/viikonloppuna, joten voi olla aikasia oireitakin.

Plussaonnea muillekin!


Mulla on aika samantyyliset oireet, mulla ei oikeastaan ikinä valkovuotoa ja nyt sitä tuli.. Suu on kuiva ja suu maistuu kuin kakalle. (En ole kakkaa syönyt:) Ja oksentelua (esim. kun ajatteleekin jotain pilalle mennyttä ruokaa ni alkaa jo etoa), ei kuitenkaan tule kuin vähän limaa. Voi tietysti johtua siitä että kurkussa on sitä limaa ja se häiritsee.
Mulla ei kyl oo ollu rinnat kipeenä eikä mitään nippailuja vatsassa, välillä vaan sellanen ihan pienen pieni nippaus kyllä tuntuu.
Ja mä meinasin eilen alkaa itkemään siitä kuinka paljon miestäni rakastan, juuri ja juuri sain itkun nieltyä. Ja heti tuli ajatus että voi kuinka typerää.

Menkkojen olisi pitänyt alkaa jo 08.12.2007, eikä ole vieläkään kuulunut. Kaksi negaa olen testannut ja yks testi odottais vielä hyllyllä mutten uskalla sitä tehdä, jos taas petynkin. Ei ole edes haamuja tullut.
Yritetty ollaan vuosi ja tosissaan puol vuotta, yksi keskenmeno tuli kun putosin keittiöjakkaralta.

Kenellekkään ei olla meidän yrityksistä kerrottu.
Sen takia piti itkeskellä asiani tänne, tsori.
 
anneliini33
Menkkojen olisi pitänyt alkaa jo 08.12.2007, eikä ole vieläkään kuulunut.

Heippa, oireet kuulostivat kyllä ihan raskausoireilta ja jos menkatkin ovat tuon verran myöhässä niin voisipa hyvinkin siellä pieni tulija olla. Mutta malta vielä mielesi, muistaakseni kannattaa testata kun menkat on 2 vk myöhässä. Odotellaan rauhassa...
 
hmmh
mulla on jo jotain 1½ viikkoa ollut ties mitä oireita, pahoinvointia, rintakipua, väsymystä.. ultrassa käyty, ei ollu kohdussa mitään, jotain se puhui että limakalvoissa on muutosta ja sanoi että voisi johtua raskaudesta mutta ei usko.. 2 nega testiä tullut mutta silti pieni toive elää.. oudointa tässä on se että minulla on hormonikierukka joka on kyllä vähän liikkunutkin.. ja oireet senkus jatkuvat, nyt lähipäivinä alkoi palelu ja alaselkä kipuja. :eek:
 

Yhteistyössä