Kuinka saada muuten kuiva lapsi kakkaamaan pönttöön/pottaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiskä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiskä"

Vieras
Melkein 3v. lapsi on päivä- ja useimmiten myös yökuiva (vielä käy joskus vahinko ja siksi yövaippa), mutta kakkaa vain vaippaan. Kaksi kertaa on elämässään kakkannut pottaan, kummallakin ekrralla on saanut kivan palkinnon, jonka jälkeen ummella monta päivää.

Nyt otimme sitten vaipan pois, kun muuten ollut jo pitkään kuiva, ja tyttö meni ummelle. Sitten monen päivän ummetuksen jälkeen pyysi vaippaa, ja kakkasi vihdoin siihen.

Hän istuu kyllä potalla ja pöntölläkin, mutta ei saa kakkattua sinne. Niin kauan, kun ei asiasta stressattu, ei ollut ummetusta, päinvastoin, aina ollut pehmeää kakkaa ja säännöölisesti 2krt päivässä.

Aina kun vihjaillaan (ootetaan aina pari kk, etttä tilanne rauhoittuu eikä ummetus jatku) etteä pottaan kakkaaminen on hienoa, ja että olisi palkontoa luvassa, niin menee ummelle.

Olisko ASIALLISIA vinkkejä?

Lapsella ei siis mitään ongelmia pissata pottaan ja kulkee aluspöksyissä, mutta kakkaa ei vain tule. Ihan vauvasta saakka suostunut muutenkin kakkaamaan vain kotona, ja heti kun oppi liikkumaan, niin omassa rauhassa suljetun oven takana. Eli psykologisesti herkkä asian suhteen, pakottamisesta ei puhettakaan, kun menee ummelle jo siitä, kun vihjaillaan kivoista palkinnoista, jos kakka tulee pottaan...
 
Alkoivat siis tarhassa vaatia, että vaippa pois, kun on kerran kuiva, eihän ole siellä kakkannut, kun kakkaa vain kotona. Ihmettelevät hoidossa kovasti tätä asiaa, kun muuten tyttö on kuulemma kehityksessä ikäisiään edellä, sekä kielellisesti, motorisesti että sosiaalisssa taidoissa, hyvin empaattinen lapsi.
 
Ihan sama oli meillä! Vaippaan vaan kakkas ja panttas muuten. Lopulta ei vaan laitettu vaippaa, vaan sanottiin, että vaipat loppu, täytyy mennä vessaan. Panttas pari päivää, mut lopulta lapsen oli kakattava ja meni vessaan. Kun tämä lukko saatiin purettua eli huomas, ettei sen kummempi juttu ollutkaan, alkoi ihan ilolla käymään kakalla :) Et vähän julma tyyli tavallaan, mut toimi. ja jos ois oikeesti tullut kipuja tms. ois saanut sen vaipan.
 
Meillä siis oli 3 päivää ummella, ja sitten juoksi aamulla yövaipan kanssa äkkiä kakkalle aamulla. Kun normisti kakkaa 2krt päivässä, niin toi 3 päivää oli paljon. Ja seitten taas toiset 3päivää ummetusta, annoin luumusosetta jne. sitten alkoi raukka kysyä, että saako vaipan, annoin, kun oli jo monta kertaa reppana yrittänyt pönttöön ja pottaan kakkata tulkosetta. Siis tosiaan yrittää kovasti, mutta saa kakkattua vain vaippaan...
 
Mitä jos ette nyt vähään aikaan puhuisi mistään palkinnoista tai muutenkaan tekisi kakkimisesta mitään sen kummempaa numeroa. Vaipoista voisi vaikka lapsen kanssa yhdessä puhua, että kun on niin iso eikä niitä enää tarvitse, niin annetaan vaipat jollekin pienemmälle. Jospa tilanteen saisi sillä laukaistua, kun antaisi asian vain olla eikä ainakaan yritä painostaa lasta kakalle. Jos tuntuu, että menee kovasti ummelle, niin sitten lapselle voisi antaa vaikka jotain vatsaa pehmittävää syötävää kuten luumuja, mutta edelleen välttää puhumasta siitä, että pitäisi mennä kakalle.
 
[QUOTE="vierailija";25529659]Mitä jos ette nyt vähään aikaan puhuisi mistään palkinnoista tai muutenkaan tekisi kakkimisesta mitään sen kummempaa numeroa. Vaipoista voisi vaikka lapsen kanssa yhdessä puhua, että kun on niin iso eikä niitä enää tarvitse, niin annetaan vaipat jollekin pienemmälle. Jospa tilanteen saisi sillä laukaistua, kun antaisi asian vain olla eikä ainakaan yritä painostaa lasta kakalle. Jos tuntuu, että menee kovasti ummelle, niin sitten lapselle voisi antaa vaikka jotain vatsaa pehmittävää syötävää kuten luumuja, mutta edelleen välttää puhumasta siitä, että pitäisi mennä kakalle.[/QUOTE]

Tällä tavoin olemme tosiaan viimeisen vuoden ajan toimineetkin. Eli kun alkoi handlata noi pissa-asiat, niin yritin houkutella myös kakkalle. kakkasi kerran, sai palkinnon, meni ummelle, ja jätin koko asian moneksi kuukaudeksi. Taas sitten koklattiin, kakkasi kerran, sai palkinnon ja taas ummetusta monta päivää. Taas odotettiin pari kuukautta.

Nyt sitten sai hienoja aluspöksyjä, mistä tykkääkin kovasti, toistele itse, että on iso tyttö ja saa palkinnon, kun pissaa ja kakkaa pottaan, menee ihan innoissaan pöntölle kakkalle, mutta ei saa vain kakkattua...
 
Meillä siis oli 3 päivää ummella, ja sitten juoksi aamulla yövaipan kanssa äkkiä kakkalle aamulla. Kun normisti kakkaa 2krt päivässä, niin toi 3 päivää oli paljon. Ja seitten taas toiset 3päivää ummetusta, annoin luumusosetta jne. sitten alkoi raukka kysyä, että saako vaipan, annoin, kun oli jo monta kertaa reppana yrittänyt pönttöön ja pottaan kakkata tulkosetta. Siis tosiaan yrittää kovasti, mutta saa kakkattua vain vaippaan...

Juu, meilläkin siis alkuun oli tota kauan. Ennenku lopuks tuli toi parin päivän episodi, jolloin meni kakalle. Jotenkin jännitti niin paljon, et ei saanut kakattua kuin vaippaan. Mut mulle sanottiin kyllä jo joskus aiemmin neuvolassa, et kakka tulee kyllä väksin lopulta, et ei sitä voi loputtomiin pantata, mut kuulosti aika rajulta.
 
No kun just luin lapsesta, jolla oli KAHDEN viikon ummetus, eikä sitä enää saanut ulos ilman peräruiskeita, niin ei varmasti ainakaan se auttaisi, jos peräruiskeilla pitäisi lapsi traumatisoida. Ja lehdessä oli syksyllä juttua myös yhdestä, joka meni niin tukkoon, että kakka LEIKATTIIN ulos.

Siksi pelkään tuota ummetusta, kun siihen tulee niin helposti kierre.

Eli vähän tällaista IHME-vinkkiä toivon joltakulta tähän asiaan :D
 
Niin siis oliko teillä myös tuota useamman päivän ummetusta jo aiemmin, vai vasta siinä just ennen kuin onnistui?
 
Meillä ihan täysin samanlainen tilanne tämän neljännen lapsen kanssa, hän on nyt 3,5 vuotias. Hän pystyy pinnaamaan kakkaa vaikka viikkotolkulla jos vaippaa ei annettaisi, pakottaminen ei siis tunnu oikealta ratkaisulta. Saamme keskussairaalasta apua tähän ensi viikolla, ehkä olen sitten "viisaampi" tämän asian suhteen ja osaavat kertoa oikeat konstit. Dr Phill ohjelmassa oli muuten kolmisen viikkoa sitten aiheena lähes 4 vuotiaan pojan housuunkakkaamiset ja siinä Dr Phill antoi vanhemmille ohjeita.
 
Meillä oli ihan samaa, kunnes rupesin jättämään pojan potan kanssa kahdestaan. Silloin alkoi sujumaan. Ei vaan jostain syystä halunnut yleisöä ja vaipan kanssa oli helppo livahtaa vaikka verhon taakse..
 
No kun just luin lapsesta, jolla oli KAHDEN viikon ummetus, eikä sitä enää saanut ulos ilman peräruiskeita, niin ei varmasti ainakaan se auttaisi, jos peräruiskeilla pitäisi lapsi traumatisoida. Ja lehdessä oli syksyllä juttua myös yhdestä, joka meni niin tukkoon, että kakka LEIKATTIIN ulos.

Siksi pelkään tuota ummetusta, kun siihen tulee niin helposti kierre.

Eli vähän tällaista IHME-vinkkiä toivon joltakulta tähän asiaan :D

Oho. Ai, ihan vaan panttaamisesta vai oliko joku sairaus? Nooh, ootte varmaan jo kokeillut, et kakkais eka vaipan kanssa potalla ja sit vois leikata pyllyosaan reiän ja lopulta ottaa pois, joku kerto joskus, et oli auttanut :D Mut aika auttaa oikeesti, eikä kannata ainaka painostaa!!
 
Meillä autto asiaan oikein perinteinen lahjominen.
Tirppa alko himoitsemaan kaupassa pikkukärryjen työntämistä ja minähän sitten kerroin et ne on sellasia isoja lapsia varten jotka kakkaa pottaan. Meillä oli siis vastaava tilanne et muuten kuiva mut kakkaa ei tehnyt kun vaippaan.

Oli muuten hyvin ylpeä pikkukärryjen työntäjä hyvin pian :D
 
Olisipa kiva kuulla, mitä siellä k-sairaalassa sanotaan. Läytäsiköhän tuota dr. Philiä jostai...? Muistan, että Jari Sinkkonen oli pitänyt tuttavien lapselle "puhuttelun", jossa sanoi, ettei kukaan muu voi tehdä päätöstä siitä kakkaamisesta kuin lapsi itse (oli 4v.) ja että rupeat sitten kakkaamaan sinne, kun tunnet itsesti tarpeeksi isoksi tytöksi, ja tyttö oli kotiin palattuaan mennyt suoraan potalle.

Mutta meillä on tosiaan annettu lahjoja ja nytkin on ihana lahja odottamassa. Kerätään kyl vielä tarroja myös pisaamisesta, vaikeki oiekastaan tarttisi, mutta tässä vaiheessa en ole halunnut ottaa niitä pois, kun vielä tuo kakka-juttu ongelma, ettei ajattele, että jahas, ei pidetäkään lupausta 8kun on kerranluvattu tarra aina pisujen jälkeen ja kun on tarpeeksi monta tarraa, saa lahjan)
 
Oho. Ai, ihan vaan panttaamisesta vai oliko joku sairaus? Nooh, ootte varmaan jo kokeillut, et kakkais eka vaipan kanssa potalla ja sit vois leikata pyllyosaan reiän ja lopulta ottaa pois, joku kerto joskus, et oli auttanut :D Mut aika auttaa oikeesti, eikä kannata ainaka painostaa!!

Vaipan kanssa EI suostu potalle, ilman kyllä! Varmasti olen liikaa painostanut, vaikka yrittänyt aina positiivisella tavalla, siis ei toruen, vaan nimenomaan kehuen sitä pottaan kakkaamisen hienoutta. Mutta sekin stressaa... ja kun on ummetusta useampi päivä, niin eka kakka onkin kova, vaikka toka kakka saattaakin olla sitten normaalia, pehmeää.

On tää kanssa. Kun 3v. ryhmässä ei saa olla vaipan kanssa, niin varmaan siksi tarhassa sanoivat, toinen tyttö täytti 3v. ja otettiin vaippa pois, ja siksi siis mekin, kun pian synttärit. Ja siis kulkeekin aluspöksyissä, kun ei sinne pissaa eikä kakkaakaan, mutta tuloksena tuo ummetus.

Kyllä oli hermona tyttö eilen, voisko johtua ummetuskesta, heti kun sai kakattua vaippaan, rauhoittui.
 
Esikolla oli ihan sama juttu. Kakat tuli ainoastaan vaippaan ja ainoastaan kotona tai mun vanhempien luona. Ei ikinä muualla. Ei kans haluttu pakottaa olemaan kakkaamatta koska poika olis aivan varmaan pantannu sitä kakkaa pitkään. Lähdettiin anoppilaan Nigeriaan just kun poika täytti 3v ja siellä heti ekana päivänä onnistu ekaa kertaa pönttöön kakkaaminen. Eli meillä autto ympäristön vaihdos.:) Ootteko jutellu asiasta neuvolassa, jos niillä olis jotain ideoita?
 
Olisipa kiva kuulla, mitä siellä k-sairaalassa sanotaan. Läytäsiköhän tuota dr. Philiä jostai...? Muistan, että Jari Sinkkonen oli pitänyt tuttavien lapselle "puhuttelun", jossa sanoi, ettei kukaan muu voi tehdä päätöstä siitä kakkaamisesta kuin lapsi itse (oli 4v.) ja että rupeat sitten kakkaamaan sinne, kun tunnet itsesti tarpeeksi isoksi tytöksi, ja tyttö oli kotiin palattuaan mennyt suoraan potalle.

Mutta meillä on tosiaan annettu lahjoja ja nytkin on ihana lahja odottamassa. Kerätään kyl vielä tarroja myös pisaamisesta, vaikeki oiekastaan tarttisi, mutta tässä vaiheessa en ole halunnut ottaa niitä pois, kun vielä tuo kakka-juttu ongelma, ettei ajattele, että jahas, ei pidetäkään lupausta 8kun on kerranluvattu tarra aina pisujen jälkeen ja kun on tarpeeksi monta tarraa, saa lahjan)

Muistelisin että Dr Phill tulee neloselta, eiköhän niilläkin ole netti-tv tai jotain. Muistan että siinä ohjelmassa vanhemmat olivat ostaneet pitkän rivin palkintoja, eikä Dr pitänyt sitä huonona asiana, mutta kehottivat vanhempia miettimään juuri oman lapsensa mieltymyksiä, eli mikä asia/esine todella säväyttäisi lasta niin että hän todella menisi kakalle potalle tai halutessaan suoraan pöntölle - ei kuulemma tarvita kuin yksi kokemus niin sen jälkeen ongelma olisi poissa. Keskussairaalassa uskoisin niiden olevan juuri tuon Sinkkosen linjoilla, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, eli korostamalla hieman yliampuvastikin sitä miten iso tyttö jo on.
 
Minä kerroin, että vaipat on loppu, niitä ei ole edes kaupassa enää. Ja jätin potan saunaosastolle pikkasen enemmän piiloon, ku normisti. Sielä sai rauhassa käydä ilman kyselyjä, kurkkimista ja yleisöä.

Lapsi tajusi, että okei, vaippoja ei ole, äiti ei voi sille mitään.
 
En ole vielä ottanut puheeksi kuin tarhassa, jossa todettiin että yhdellä hiukan nuoremmalla tytöllä ihan sama juttu, ja on jo kuukaisia ollut ummella, siis toki kakkaa, mutta paaaljon harvemmin kuin aiemmin, eikä ole vielä tilanne normlaisoitunut. Että joillekin se vain kuulemma on vaikeampaa. Jee...
 
Minä en uskalla niitä vaippoja kokonaan kieltää, kun lapsi, joka normisti olisi 7 päivässä kakkannut 14 kertaa, sai kakattua vain 3 krt!!! Pelkään, että tulee vain kierre, kun kakka kovenee ja sitten alkaa sattua jo oikein tosissaan. Ihan ihme juttu tämä, kun pissan kanssa ei ongelmia. Tytön siskopuolella ihan sama juttu, tavallista älykkäämpi lapsi, joten mietin, että liittyiskö tuo jotenkin älykkäiden lasten herkkyyteen vai muuten, omani nyt ei var,aam mikään nero ole, mutta tarhan tädit aina tavallista kypsemmäksi ja kehittyneemmäksi kehuvat, paitsi tässä asiassa, joka periaatteessa ei pitäis mitään älyä tai lahjoja vaatia, paskomisesta sentään kyse :D
 
Älä tee itse tästä mitään isoa numeroa. Luota lapseen ja käyttäydy asian kanssa ikään kuin minkään valtakunnan ongelmaa ei olisi. Se potta vain rauhalliseen paikkaan. Isojen poikien/tyttöjen omaan, hiljaiseen kakkaamispaikkaan, jossa voi lukea kirjaa vaikka ihan rauhassa. Kakata ei tarvi, mutta jos haluaa, niin voi kyllä.
 
Minä en uskalla niitä vaippoja kokonaan kieltää, kun lapsi, joka normisti olisi 7 päivässä kakkannut 14 kertaa, sai kakattua vain 3 krt!!! Pelkään, että tulee vain kierre, kun kakka kovenee ja sitten alkaa sattua jo oikein tosissaan. Ihan ihme juttu tämä, kun pissan kanssa ei ongelmia. Tytön siskopuolella ihan sama juttu, tavallista älykkäämpi lapsi, joten mietin, että liittyiskö tuo jotenkin älykkäiden lasten herkkyyteen vai muuten, omani nyt ei var,aam mikään nero ole, mutta tarhan tädit aina tavallista kypsemmäksi ja kehittyneemmäksi kehuvat, paitsi tässä asiassa, joka periaatteessa ei pitäis mitään älyä tai lahjoja vaatia, paskomisesta sentään kyse :D

En myös kieltää vaippaa, sillä olimme yhdessä vaiheessa sellaisessa kierteessä että kakka tuli enää peräruiskelle, ja voin sanoa että se ei ole kivaa... Luonteesta sen verran että meidän neiti on hitaasti lämpiävä ja herkkä lapsi, vaistoaa ihan selvästi jos asia vaivaa minua. Uskoisin myös että kakkaamis-asia voi olla jonkinlaista valtataistelua. Olen viisaampi itse asiassa jo huomenillalla, sillä k-sairaalakäynti olikin jo huomenna, onneksi tarkistin ;)
 
Yhteistyössä