Olen nyt saanut aikaiseksi kaksi suhteellisen epäonnistunutta pannukakkua. Tekijässä on siis luultavasti vika, sen voin myöntää.
Ensimmäisellä kerralla resepti meni näin:
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua margariinia
Asteita uunissa 200 ja minuutteja periaatteessa 30.
Taikinan teko onnistui mielestäni moitteettomasti. Ongelmana oli kuitenkin se, ettei pannukakku halunnut kypsyä millään! Pidin peltiä uunissa varmaan kokonaisen tunnin. Ja kaiken lisäksi lopputulos oli minun makuuni aivan liian rasvainen ja makea.
No toisella kerralla resepti oli muuten sama, mutta puolitin rasvan ja sokerin määrän. Tämän lisäksi lisäsin yhden kananmunan enemmän!
Failasin heti tietysti taikinan teossa, sillä en ymmärtänyt sulattaa rasvaa täysin sulaksi. Tämä tietysti aiheutti taikinan mielettömän paakkuuntumisen! Kekseliäänä ihmisenä pidin taikinaa lyhyen aikaa mikrossa, jonka jälkeen laitoin sen jääkaappiin.
Lopulta sain taikinan uuniin ja huokaisin. No lopputulos ei taaskaan ollut mieleinen! Tälläkin kertaa jouduin pitämään taikinaa paljon kauemmin uunissa, kuin mitä ohjeessa määrätään. Siinä mielessä tämä pannukakku oli parempi, ettei se maistunut yhtä rasvaiselta ja makealta kuin ensimmäinen, mutten ollut tyytyväinen ollenkaan.
Nyt pyydänkin teiltä kokeneilta pannukakuntekijöiltä neuvoa! Mitkä ovat pannukakun teossa tärkeimmät asiat ja onnistumisen salat? Haluaisin saada aikaiseksi normaalisti kypsyvää ja kauniisti kupruilevaa pannukakkua!
Kiitos heille, jotka vaivautuvat apua antamaan!