V
Väsynyt äippä
Vieras
Moikka kaikille!
Kuinka saatte lapsenne päiväunille?
Meillä on 1.v10kk. Todella villi ja energinen poika ja päiväunille meno on muuttunut ihan mahdottomaksi hänen täytettyään puolitoista vuotta. Iltaisin ei ole mitään ongelmia.
Mielestäni hän tarvitsee kuitenkin päiväunet, sillä jos ne jää väliin, syömisistä, pesuista tai mistään ei meinaa tulla kiukutteluilta mitään ja nukahtaa illalla ennen aikojaan.
Meillä on tälläinen päivärytmi. Aamuisin heräillään siinä 6.30-7 aikoihin (aamupalaa puoli kahdeksan maissa), yhdeksältä ulos, yhdeltätoista syömään (on väsyneen ja nälkäisen oloinen tässä vaiheessa), kahdelta välipala (iltapäivästä ulos, jos ei nuku) Viideltä ruoka jonka jälkeen saa katsoa pikkukakkosen (ehkä vielä ulos kuuden maissa) ja iltapuuhille kahdeksan maissa. Yhdeksältä on jo unilla yleensä.
Yhdentoista ja viiden välinen aika on usein aika ahdistavaa, kun yritän saada poikaa nukkumaan vaikka millä tempuilla. Itse alan väsyä, enkä saa mitään tehtyä, sillä poika vaatii jatkuvan huomion ja jos ei sitä saa, alkaa kiipeillä, kiusaa kissaa ym. kiellettyä.
Omassa sängyssä ei pysy, vaan juoksentelee eikä auta vaikka 100 kertaa palauttaisin sinne (lisäksi rimpuilee ja on aika vahva)
Piirrettyjä ei malta katsoa (hyvä jos pikkukakkosen malttaa katsoa)
Lukeminen ei tuota tulosta tai vieressä makoilu (lähtee pois leikkeihin)
Rattaisiin nukuttaminen onnistui jonkin aikaa, kunnes keksi, kuinka niistä pääsee pois, joten juoksenteluksi menee.
Muuten poika on hyväntuulinen ja hurmaava, jos siis vaan saa täyden huomion ja kaikki menee sujuvasti
Alan olla vaan itse aika väsynyt, kun päivistä ei tiedä nukahtaako klo.12, 15 vai ollenkaan. Itsellä vielä toinen mahassa ja kamala alkuraskauden väsymys
Kiitos vinkeistä jo etukäteen