R
Rouwax
Vieras
Nuori sukulaistyttö on lapsuudestaan saakka ollut arka, herkkä, ujo, vetäytyvä -johtuen neurologisesta sairaudesta ja riitaisasta vanhempiensa avioerosta. Hän koki jotain sellaista, joka sai hänet pelkäämään isäänsä ja kaikkia miehiä, paitsi omaa miestäni, jota hän arvostaa ja johon kohdistaa isän ja veljen kaipuuta. Mieheni on nuoresta miehestä pitäen ollut tärkeä tuki ja kun tyttö oli pieni mieheni kävi hoitamassa häntä.
Tyttö muutti uudelle paikkakunnalle äidin ja tämän uuden miehen kanssa -kävi koulut, mutta työn saanti on ollut pienellä paikkakunnalla hankalaa. Kavereita ei ole löytynyt, sillä tyttö on todella arka. Poikaystävää ei ole. Nyt isäpuoli sitten päätti, että nuoren on aika itsenäistyä ja vuosi sitten tyttö muutti omaan pieneen asuntoon. Nyt on ilmennyt, ettei isäpuoli halua tytön käyvän kovin usein äitinsä luona ja tänäkään viikonloppuna tyttö ei ilmestynyt kotiin.
Kävimme neidin luona ja kehuimme nättiä asuntoa. Hienosti laitettu pieni koti. Pyysimme myös tyttöä käymään meillä ja tutkailemaan vanhaa kotikaupunkiaan, josko täällä olisi enemmän ajanviettomahdollisuuksia. Tarjosimme yösijaa ja pientä työtä lastenkaitsijana. Mieheni myös auttaa häntä auto-ja esim. dvd-laitteen asennuksessa.
Mielelläni tukisin häntä itsetuntoon liittyvissä jutuissa, mutta en voi tarjota kuin keskusteluseuraa tarvittaessa, pieniä vierailuja. Ehkä niistä on jotain apua? Toivoisimme hänen löytävän ikäistään seuraa ja alkavan nauttia elämästä. Myös työelämään kiinnipääsemisestä olisi varmaan hyötyä? Oletteko joskus olleet samanlaisessa tilanteessa?
Tyttö muutti uudelle paikkakunnalle äidin ja tämän uuden miehen kanssa -kävi koulut, mutta työn saanti on ollut pienellä paikkakunnalla hankalaa. Kavereita ei ole löytynyt, sillä tyttö on todella arka. Poikaystävää ei ole. Nyt isäpuoli sitten päätti, että nuoren on aika itsenäistyä ja vuosi sitten tyttö muutti omaan pieneen asuntoon. Nyt on ilmennyt, ettei isäpuoli halua tytön käyvän kovin usein äitinsä luona ja tänäkään viikonloppuna tyttö ei ilmestynyt kotiin.
Kävimme neidin luona ja kehuimme nättiä asuntoa. Hienosti laitettu pieni koti. Pyysimme myös tyttöä käymään meillä ja tutkailemaan vanhaa kotikaupunkiaan, josko täällä olisi enemmän ajanviettomahdollisuuksia. Tarjosimme yösijaa ja pientä työtä lastenkaitsijana. Mieheni myös auttaa häntä auto-ja esim. dvd-laitteen asennuksessa.
Mielelläni tukisin häntä itsetuntoon liittyvissä jutuissa, mutta en voi tarjota kuin keskusteluseuraa tarvittaessa, pieniä vierailuja. Ehkä niistä on jotain apua? Toivoisimme hänen löytävän ikäistään seuraa ja alkavan nauttia elämästä. Myös työelämään kiinnipääsemisestä olisi varmaan hyötyä? Oletteko joskus olleet samanlaisessa tilanteessa?
