Kuka on Lolan uusi mies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Seura:
Lola Odusoga, 40, iloitsee uudesta rakkaastaan: ”Tämä on aikuinen suhde”


Lola Odusoga kertoo Seura-lehdessä uuden rakkauden tuovan iloa hänen elämäänsä. Avioeron jälkeen Lola oletti, ettei enää koskaan päätyisi parisuhteeseen. Uusi rakkaus kuitenkin asteli elämään vuosi sitten.

Vuoden 1996 Miss Suomi, yrittäjä ja juontaja Lola Odusoga, 40, pohtii uusimman Seura-lehden haastattelussa entisiä ja nykyisiä parisuhteitaan. Tällä hetkellä iloa elämään tuo uusi rakkaus, sillä Lola on löytänyt rinnalleen uuden kumppanin.

Lola Odusoga erosi aviomiehensä Jarkko Wallinkosken kanssa vuonna 2015. Pari alkoi seurustella vuonna 2002, ja kolme vuotta myöhemmin he astelivat alttarille. Lola kertoo etsineensä tuolloin miestä, joka mahdollisesti olisi myös hyvä aviomies ja isä. Heillä on kaksi lasta yhteistä, Denise, 13, ja Sylvester, 11.

Kun liitto päättyi eroon, Lola oletti ettei hän enää koskaan seurustelisi.

– Sen jälkeen olin aika vakuuttunut ja tasapainossa sen kanssa, että siihen päättyivät parisuhteeni, Lola kuvailee.

Uusi mies astui elämään vuosi sitten
Toisin kuitenkin kävi. Lola Odusoga löysi uuden rakkauden vähän yli vuosi sitten. Lola kertoo suorastaan yllättyneensä kohdatessaan nykyisen kumppaninsa.

– Hyvin nopeasti huomasin, että välillämme on jotain merkittävää.

Lola kuvailee haastattelussa nykyisen suhteen poikkeavan kaikin tavoin aiemmista suhteistaan. Jo pidemmän aikaa jatkunut suhde on saanut kehittyä rauhassa eikä siihen liity tavoitteita tai odotuksia. Pari ei esimerkiksi asu yhdessä.

– Se on aikuinen suhde, Lola kuvailee.

Tätä ennen Lola kertoo syöksyneensä parisuhteisiin täysillä omien halujen ja tarpeiden ohjaamana. Tuolloin hän ei ollut vielä sinut itsensä kanssa.

– Sopeuduin ja hukuin toisen maailmaan niin vahvasti, että välillä kadotin itseni. Tässä suhteessa olen säilyttänyt oman elämäni.

Lola ei kuitenkaan halua tuoda uutta kumppaniaan julkisuuteen.

– Haluan säilyttää sen hänen ja minun välisenä.
 

Similar threads

V
Viestiä
10
Luettu
5K
Aihe vapaa
vierailija
V
V
Viestiä
2
Luettu
631
Aihe vapaa
vierailija
V
M
Viestiä
4
Luettu
1K
B
V
Viestiä
3
Luettu
533
A

Yhteistyössä