Kummien lisääminen lapselle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kummiksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kummiksi

Vieras
Halutaan lisätä lapsellemme kummeja, mutta haluaisin kuulla kokemuksia siitä, miten tuota voi seurakuntaan päin perustella. Aika yleistä tuntuu olevan, että kummiksi halutaan sellaisia, jotka ovat käyneet rippikoulun vasta kastetilaisuuden jälkeen, mutta tämä ei kuitenkaan kelpaa (ainakaan meidän seurakunnassa) viralliseksi syyksi. Meillä ei siis ole kyse kummin kuolemasta tai siitä, että olisi eronnut kirkosta kasteen jälkeen eikä välitkään ole kahteen kummiin menneet, mutta haluttaisiin jokaiselle lapselle neljä kummia, nyt nuorimmalla on vain kaksi. Listaatteko tähän hyviä perusteluja, jotka esittämällä kummeja on lisätty :)
 
Kummeilla ei ole enää mitään oikeaa juridista tai muodollista asemaa, joten ei sun sinne seurakuntaan tartte asiasta olla yhteydessä. Ainut kohta missä kummiutta tarvitaa on kastetodistukseen tulee kummien nimet ja sitten ehkä konfirmaation yhteydessä kummeja pyydetään sinne alttarille siunaamaan kummilapsensa. Tuonne voi mennä kuka hyvänsä aikuinen eikä tartte olla edes kirkon jäsen.

Eli mitään papereita ei kysellä missään vaiheessa. Entisaikaan kummien velvollisuus oli huolehtia lapsesta jos vanhemmille sattui jotain mutta nykyinen sosiaalitoimi hoitaa tämän ihan muuta reittiä eli kummiudesta ei siinä ole mitään merkitystä.

Eli jos halut lapselle lisää kummeja niin senkun sovit sen kanssa jonka haluat kummiksi ja siinä se.
 
Ristiäiset on jo olleet, nyt haluttaisiin kaksi kummia lisätä jälkikäteen. Nämä kummit eivät saaneet kummikirjoja eikä heidän nimiään tullut mihinkään, kun ristiäiset pidettiin, eivät olleet silloin vielä rippikoulua käyneet.
 
Tosi typerältä kuulostaa tuollainen kunmien lisääminen, eikö ne kaksi voisi olla "nimellisesti" kummeja jos kerta pakko saada lisää (lahjojen toivossa???)? Tee ite niille kummikirjat.
 
Neljä kummia kuulostaa paljolta ja kummien lisääminen kuulostaa tyhmältä. Miksi vanhemmilla on nykyään joku pakkomielle kummeista? Kummit sitä kummit tätä, lapsella on huonot kummit, kummi antoi väärän lahjan, lapseni kummi on ruma...
 
Jätä nyt ne teinit rauhaan. Tuskin kehtaavat kummiudesta kieltäytyä jos itse sitä ehdotat, mutta kummius on opiskeluaikana vaan ikävä rasite, nuorilla on varmaan parempaa tekemistä rahoillaan kuin lahjoa lasta, jonka kummeja eivät ole edes alunalkaen olleet.
 
Ristiäiset on jo olleet, nyt haluttaisiin kaksi kummia lisätä jälkikäteen. Nämä kummit eivät saaneet kummikirjoja eikä heidän nimiään tullut mihinkään, kun ristiäiset pidettiin, eivät olleet silloin vielä rippikoulua käyneet.

Mihinkä niitä kummikirjoja tarvitaan?

Minusta on jotenkin hassua se että kummiuden pitäisi olla virallinen asema. Kun kyse on siitä että lapsella on tällainen tärkeä aikuinen elämässään, jonka tehtävä on kirkon näkökulmasta antaa apua uskonnolliseeen kasvatukseen.

Varmaan sen kummius onnistuu ilman niitä papereitakin jos kummiksi ryhtyvä haluaa homman. Ja toisaalta se paperi ei auta mitään siinä jos ei halua pitää lapseen yhteyttä.
 

Yhteistyössä