Kummista kummitukseksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huono
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huono

Vieras
Kun olin nuori 19 v, mun ystävä silloin 17 v pyysi mua lapsensa kummiksi. Opiskelin silloin toisella paikkakunnalla mutta kun kävin kotona, pyrin näkemään kummilasta mahdollisuuksien mukaan.

Niin siinä vaan kävi, että ajan kuluessa tämä kummilapsen äiti ei pitänyt enää yhteyksiä ja lapsi otettiin huostaan. Kerran kävin siinä kodissa, johon lapsi oli otettu huostaan. hän oli silloin n.7 -vuotias ja vein hänelle synttärilahjan. Väistämättä kävi niin että yhteys katkesi myös tuohon perheeseen, sitä mukaa kun minulle tuli erittäin raskaita vaiheita elämässä (avioero, lapsen vakava sairastuminen yms) niin en jaksanut pitää yhteyttä. Toisaalta myöskään tuosta perheestä ei otettu yhteyttä minuun sen koommin.

Muutamaan kertaan olen lähestynyt pojan biologista äitiä, kirjeillä, puhelinsoitoilla tai sähköpostilla. Hän vastaa aina pari kertaa ja lopettaa sen jälkeen yhteydenpidon. Ymmärrän että hänellä on ollut vaikeaa, siitä huolimatta koen että olin hänelle kertakäyttöystävä nuoruudessa. Olen kysellyt kummipojastani, kuulemma menee hyvin ja poika harrastaa kilpaurheilua. On nyt jo pian täysi-ikäinen. Pyysin kertomaan terveisiä kummipojalle, että olen ajatellut häntä jne. Ei vastausta, tältä äidiltä siis.

Koskaan en olisi halunnut, että tilanne menee näin. Minusta kummista, tuli siis kummitus :(
 
Näinhän siinä usein käy. Kummiksi pyydetään ihmisiä, joiden kanssa ei sitten pystytäkään pitämään yhteyttä, syystä tai toisesta. Sitten sekä kummi että lapsi jäävät ihmettelemään tilannetta ajan kuluessa.

Ainakin olet yrittänyt pitää yhteyttä.
 
[QUOTE="Argh";25060385]Näinhän siinä usein käy. Kummiksi pyydetään ihmisiä, joiden kanssa ei sitten pystytäkään pitämään yhteyttä, syystä tai toisesta. Sitten sekä kummi että lapsi jäävät ihmettelemään tilannetta ajan kuluessa.

Ainakin olet yrittänyt pitää yhteyttä.[/QUOTE]

No sehän minua tässä surettaakin :( Että lapsi ihmettelee. Koska oikeasti olen ajatellut häntä ja toivonut kaikkea parasta. Olen myös katkera pojan äidille, että pitänyt ystävyyttämme vähäarvoisena. Hänen ystävyytensä merkitsi minulle paljon kun olin nuori. Mutta tämä nainen ei pysty keskustelemaan vaikeista asioista tai mitään syvällistä. No me ihmiset olemme erilaisia ja suhtaudumme ystävyyteenkin eri tavoin. Silti suren sitä mikä on mennyttä, ja mikä olisi voinut olla toisin.

En tiedä missä kummipoikani nykyään asuu, ja mitä ajattelee minusta. Tuskinpa mitään. Kuten minäkään en ajattele omista kummeistani. Mutta olisin halunnut olla hänen elämässään merkityksellisempi. Nyt olen vain vieras aikuinen, ja varmaan säikähtäisi vain jos yrittäisin häntä etsiä ja ottaa yhteyttä :(
 

Yhteistyössä