Kumpaan muuttaisitte?

[apua]

1) Pienehkö ok-talo noi 20 kilometrin päästä isomman kaupungin palveluista. Noin 500 metrin päässä kyläkauppa, päivähoito, koulu yms. Pikku kylä. Työmatka olisi tuon 20 kilsaa, ylä-aste pysyis samana kuin tähän saakka, ala-asteelaiset vaihtais koulua. Lapsilla säilyis "varamummola" jossa he käyvät noin kerran kuukaudessa (oon yh, joten tuo kerta kk:ssa on ainoa aika jolloin saan hengähtää, isää ei ole ). Talo on kuitenkin pienehkö, huonejärjestelystä tulisi haastavaa, piha pieni ja autotien vieressä. Öljylämmitys.

2)Suurehko ok-talo, matkaa suurempaan kaupunkiin ois jo vähän reilut 40 kilsaa. Lähin palvelukeskus (josta löytäis ruokakaupat, pankit, yms palvelut, suurehko kylä) ois noin 5 kilsan päässä. Kaikilla lapsilla vaihtuis koulu. Työmatka mulla pitenis tuonne 45 kilsaan, yhteensuuntaan kuljettuna. Varamummola-käytäntö loppuisi, sillä uusi paikkakunta tuskin suostuisi sitä kustantamaan. Talossa suurehkot huoneet, joten tila-ongelmaa ei tulisi. Piha olisi suuri ja päättyvän tien päässä joten ohikulkuliikennettä ei olisi. Sähkölämmitys.

Mä en tiedä mitä mä teen.
Kakkosvaihtoehdon talo on lähempänä sydäntäni, viihtyisin siellä paremmin kuin ykkösvaihtoehdossa. Mutta jos muutan niin kauas, mun kaikki tukiverkot jää pois. En pystyisi käymään enää terapiassa, lapseni hoitokontaktit tulisi mahdottomiksi järjestää.. Mitä mä teen??

 

[vieras]

odottelisin kolmatta vaihtoehtoa.

 

[hmm]

ehdottomasti sit toi ykkönen. tai joku kolmas vaihtoehto?

 

[Wilma-73]

Vaihtoehto yksi. Uskon että saat talon järjestettyä mieluisaksi, mielikuvitus kehiin ja ystäviltä ideoita pyytämään. Kyllä lapset mahtuvat vaikka ei jokaiselle omaa huonetta olisikaan. Tärkeätä kuitenkin nuo sosiaaliset asiat joita mietitkin.

 

[ap]

odottelisin kolmatta vaihtoehtoa.

Niin aina. Mutta nyt ei ole kuin nämä kaksi vaihtoehtoa.

 

[..]

Ykkösvaihtoehto. Pääseehän siitä pois, jos alkaa ahdistamaan?

 

[Fantaihana]

Ottaisin ykkösvaihtoehdon, ihan sen sosiaalisen verkoston takia. Vaikka toinen talo olis kuinka ihana niin ei ihminen neljän seinän sisällä voi elää. Jos sulla olis lasten isä kuvioissa mukana niin tilanne olis varmaan aikalailla toinen.

 

[ap]

Mä oon varmaan tullut hulluksi, mutta ajattelen yhä enemmän tuota kakkosvaihtoehtoa. Sinne olisi mahdollista ottaa hevonenkin, ykkösvaihtoehtoon ei.. Ajattelen, että puuhastelu "maatilalla" olisi terapiaa parhaimmillaan itselleni, ehkä minun ei tarvitsisi enää käydäkään terapeutilla? Ehkä muutto kokonaan uusiin ympyröihin olisi kaikkein paras ratkaisu, aloittaa ihan alusta, puhtaalta pöydältä, niin että olisi taas uusia ovia avoinna.. hevosen otto, remontoinnit (ei se voi olla kovin vaikeaa??). Ehkä lapsellekin parasta terapiaa olisi maalle muutto, uudet kaverit, uusi alku? Ehkä mitään sen enempää ei tarvittaisi?

Alan yhä enemmän kallistumaan kakkosvaihtoehdon puolelle, ja olemaan siitä jopa innoissani. Onkohan viisasta..

 

[ap]

yhdesti nostan

 

[vieras]

odottelisin kolmatta vaihtoehtoa.

No niin tääkin.

 

[v]

Ei kakkosta. Jos käyt töissä 45 kilometrin päässä, niin miten ehdit ja jaksat hoitaa hevosen. Hyvää tietä pitkin se ei ole pitkä matka, mutta jos tie on mutkaista maalaistietä, niin aikaa menee. Kavereita maalla ei välttämättä ole. Itse olen asunnut maalla vajaat 20 kilometrin päästä kaupungista. Minulla oli yksi kaveri 4 kilometrin päässä. Muiden kavereiden luo oli yli 10 kilometriä. Hyvä tuuri, että oli edes se yksi kaveri, vaikkei saman ikäinen ollutkaan.

Mieti vielä.

 

[Sirkkeli]

Mun mielestä kakkonen, koska olet itse sitä mieltä niin vahvasti. Ja kun on paljon tilaa, niin lapsetkaan ei käy niin hermoille, jaksaa paremmin Ja aina sitä pääsee pois muuttamaan, jos siltä rupeaa tuntumaan!

 

[Jahvetti]

Kyllä mun kuppi kallistui kakkosen kohdalle, kun asiaa omalle kohdalle mietin.
Jos se ei luonnistuisi sitten, niin miettisi kolmatta vaihtoehtoa...

 

[myy]

En tunne sua ap joten en voi sanoa sun kannalta, mutta itse ottasin sen ensimmäisen vaihtoehdon ehdottomasti. Olen kokenut elämää lasten kanssa kumpaakin tapaa tukiverkolla ja ilman. Täytyy sanoa että en kyllä nyt helpolla luopus tukiverkosta jos ei ole ihan pakottava tarve.

Itsekin olen miettinyt että pitäsikö muuttaa että saisin töitä paremmin, mutta nyt on tukiverkko kunnossa ja hoitopaikka nuoremmalla lapsella aivan lottovoiton arvoinen. Ei ole helppoa luopua noista niin vaan.

En tosiaan sinua tunne ap, mutta minusta tuntuu että saatat ajatella ongelmien häviävän uuden alun ja paikan myötä. Valitettavasti usein ne ongelmat kyllä pysyvät jos niitä ei käsittele, ei niitä noin vain jätetä taakse. Toivottavasti löydät itsellesi ja perheellesi parhaan ratkaisun.