Kumpi on oikeassa, minä vai mies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kumpikampi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minkä ikäistä vauvaa? Vastasyntyneen kanssa kai oleellisinta on hidas totuttelu, -15 asteeseenkin voi varovasti alkaa vartista lähtien totutella. Vaunuissa hyvin topattuna lämpötila on kuitenkin korkeampi, ja oleellista on, ettei kylmää pakkasilmaa joudu keuhkoihin liian suoraan.
 
No ei teistä kyllä kumpikaan ole varsinaisesti oikeassa. Vastasyntynyttä ei suositella vietävän ensimmäistä kertaa ulos yli kymmenen asteen pakkasessa, mutta muuten ei ole olemassakaan mitään virallista pakkasrajaa, milloin lasta ei saisi viedä ulos. Usein neuvolasta suositellaan sisällä nukuttamista yli 10 asteen pakkasilla, jos vaunut viedään muualle kuin suojaisen katoksen alle tai parvekkeelle.
 
riippuu vähän myös vauvan iästä. Ihan pienelle varmaan tuo -10 on raja, mutta jo vähän isommalle lapselle -15 rajakin menee. Ja sekin riippuu, tuuleeko. Talvella viima tekee tehtävänsä ja saattaa nostaa pakkasen tuntua monella asteella.
 
korjaus, siis meinasin parin viikon iästä lähtien, talvella ei alle kaksiviikkoista pitäisi juuri viedä ulos. Sitten voi alkaa totutella tuohon -15.

Isompaa vauvaa voi tosiaan hyvin suojattuna nukuttaa kovemmallakin pakkasella. Oletan, että vaunuissa kuomun alla, jotain siinä edessä suojana? Oleellisempaa on lämpötila vaunujen sisällä. Tai sitten kantoliinassa takin sisällä sopivasti puettuna, aika mytyssä kuten tuon kokoisia vielä pidetään. Hassuja nuo asteentarkat rajat, ei kai kukaan pientä vauvaa ulos missään avorattaissa tai pulkassa vie?
 
Milloin ulos?

Vauva tarvitsee ulkoilua, mutta milloin voi vastasyntyneen kanssa lähteä ulos? Jos vauva on syntynyt kylmään vuoden aikaan, ulkoilun voi aloittaa lapsen ollessa parin viikon ikäinen. Vauvaa ei kannata suoraan viedä muutamaksi tunniksi ulos vaan aloittaa raittiiseen ulkoilmaan totuttelu asteittain.

Pakkasraja pienen vauvan ulkoilulle on -10 astetta. Lämpötilan lisäksi kannattaa vaunut suojata tuulelta ja tuiskulta. Lämpimänä vuodenaikana syntyneen vauvan kanssa voi aloittaa ulkoilun sairaalasta kotiuduttua. Kesällä täytyy muistaa kuitenkin suojata lasta auringolta ja nukuttaa varjossa. Myös vaunut kannattaa suojata esimerkiksi hyttysverkolla, vaikkei vauva siellä olisikaan, jottei vaunuihin pääse ”yllätysvieraita”, kuten ampiaisia tai kissoja.

http://www.nettineuvo.fi/index.asp
 
Pakkasraja on - 10- -15 C, mutta on huomioitava myös tuuliolosuhteet. Ensimmäisellä kerralla ulkona ollaan 15- 20 min. Aikaa lisätään pikkuhiljaa siten, että pian vauva voi nukkua ulkona päiväunensa 1-2 kertaa / pv. Kokeillaan vauvan niskaa ja päätä, kun vauva on nukkunut hetken vaunuissa. Jos niska on kuuma ja pää hikimärkä, vauvalla on liikaa päällä. Näin oppii pikkuhiljaa minkä verran vauvalle tulee laittaa päälle.

Vaipanvaihto ja pyllynpesu
 
Okei, en muista, mistä tuon -15 olin kuullut, voi toki olla väärää tietoa. Joka tapauksessa, 4,5 -kuisen uskaltaisin viedä, kunhan on hyvin puettu eikä ihan suoraan tuota kylmää ilmaa hengitä. On jo aika iso vauva.
 
Pakkasraja on - 10- -15 C, mutta on huomioitava myös tuuliolosuhteet. Ensimmäisellä kerralla ulkona ollaan 15- 20 min. Aikaa lisätään pikkuhiljaa siten, että pian vauva voi nukkua ulkona päiväunensa 1-2 kertaa / pv. Kokeillaan vauvan niskaa ja päätä, kun vauva on nukkunut hetken vaunuissa. Jos niska on kuuma ja pää hikimärkä, vauvalla on liikaa päällä. Näin oppii pikkuhiljaa minkä verran vauvalle tulee laittaa päälle.
 
[QUOTE="alkup.";22116272]kyseessä 4.5 kk vauva.[/QUOTE]

Meillä olen pitänyt rajana -25°.. Ja kyseessä olleet yli 4 kk vauvat. Vaunut ovat olleet sisällä lämpimässä ennen nukkumaan menoa, paljon vaatetta ja peittoja. Kaksi harsoa suojana, terasilla ja maksimissaan kolmen tunnin unoset ulkona. Kaikki kolme lastani ovat aina nukkuneet unet ulkona. - 30° asteesakin kaikki mennyt hyvin, tokikin olen käynyt kurkkimassa vähän väliä. Aina sisälle tullessa on ollut lämmin vauva ehkä vähän viileitä poskia lukuunottamatta. Ikinä ei ole ollut mitään paleltumiseen viittaavaa.
 
Juu tietenkin on sitten kuomu ja se vaunun suojus päällä. Ja vauva makuupussissa hyvin topattuna. Vauveli on alkanut tässä syksyn mittaan nukkua kahdet pitkät päikkärit parvekkeella vaunuissa (luksusta) ja äsken totesin miehelle, että vauva tulee sitten olemaan hassun näköinen, kun se on topattuna ulos vietäessä. Niin mies tuumasi, ettei sitä pakkasella ulos viedä! Minä siihen, että tottakai viedään, rajahan on jotain -15. Mies sanoi, että korkeintaan -10, ja että ei mielellään niinkään kylmällä saisi ulkona nukuttaa.. Mies on vähän ylisuojeleva..
 
[QUOTE="alkup.";22116263]Täh?! Oon kuullu että jotkut nukuttaa vauvoja parinkymmenen asteen pakkasellakin.[/QUOTE]

Itse olen syntyisin Oimjakonin kylässä Siperiasta. Meillä on talvisin jopa 70 astetta pakkasta ja kaiken ikäiset ulkoilevat vielä -60 asteessa.
 
Meillä olen pitänyt rajana -25°.. Ja kyseessä olleet yli 4 kk vauvat. Vaunut ovat olleet sisällä lämpimässä ennen nukkumaan menoa, paljon vaatetta ja peittoja. Kaksi harsoa suojana, terasilla ja maksimissaan kolmen tunnin unoset ulkona. Kaikki kolme lastani ovat aina nukkuneet unet ulkona. - 30° asteesakin kaikki mennyt hyvin, tokikin olen käynyt kurkkimassa vähän väliä. Aina sisälle tullessa on ollut lämmin vauva ehkä vähän viileitä poskia lukuunottamatta. Ikinä ei ole ollut mitään paleltumiseen viittaavaa.

Meilläkin on kaikki nukutettu ulkona enkä ole edes mittaria tutkinut. Eräs tuttava laittoi lämpömittarin vaunujen sisään kun oli -20 astetta ja kopan sisällä oli kokoajan plussan puolella. Älkää nyt viitsikö tuommoisesta riidellä....
 
Taas unohtuu näköjään sellainen asia, että eihän nuo pakkaset hetkessä tule vaan kelit viilenevät vähitellen. Siinä se vauvakin ehtii tottua kylmempiin keleihin. Aina vaan vähän enemmän vaatetta päälle ja harso/harsot suojana, niin hyvä on. Ja tosiaan ne vaunut sisällä lämpöisessä ennen kun vauvan niihin laittaa. Jos kylmiin vaunuihin muksun menee pistämään pakkaseen, tulee varmasti vilu. Lampaantalja on muuten tosi kätevä juttu vaunuissa. Pitää hyvin lämpöisenä. :)
 
Meillä vaan on sellainen tilanne, että mulla on ennestään kolme muksua, miehellä ei yhtään. Tämä on siis hänen ensimmäinen ja hän on ylisuojeleva. Itse en vaan muista noita pakkasrajoja, mutta sen muistan, että talvisin olen vauvoja ulkona nukuttanut ilman mitään ongelmia. Muissakin asioissa mies on joskus raivostuttava. Neuvoo mua monissa asioissa, esimerkkejä on lukuisia.
 

Yhteistyössä