mun ystävällä on ollut tosi vaikeeta jo pitkään. pyyteettömästi olen häntä kuunnellut aamulla, päivällä, illalla jopa joskus yöllä. käynyt reissussa hänen kanssaan, että hän on päässyt tuulettumaan kotioloistaan. nyt mulle sitten eilen sattui kaikenlaista ikävää, kun hän taas soitti. sanoin ystävällisesti, että soitettasko huomenna aamulla uudestaan, että musta ei nyt ole kuuntelemaan eikä tukemaan ketään. enkä jaksa puhua mistään muustakaan. hän veti siitä kunnolla herneet nokkaan. Oli facessa haukkunut mut seinällä silmät korvat täyteen. miten hän kuulemma selviää ilman muakin että on onneks oikeita ystäviä, jotka jaksaa kuunnella ja tulee. en saanut vastausta, kun kysyin, että eikö mulla ole oikeus, edes sen yhden kerran sanoa, että en nyt jaksa. nyt sitten itkee ja anelee anteeksi antoa. mutta mua ei vaan huvita enää alkaa millekään. varsinkin kun tää ei oo eka kerta. puoli vuotta oltiin silloin puhelakossa ja tapaamislakossa.