Kumppanin epäsosiaalisuus

[Catty]

Olen seurustellut miesystäväni kanssa n.2,5vuotta. Suhteemme voi monilta, tai voisiko sanoa että miltei kaikilta kanteilta, hyvin. Miehen epäsosiaalinen luonne vaivaa minua aika ajoin. Esimerkkinä vaikkapa tuttavan lapsen kastajaisjuhla. Paikalla oli paljon tuttuja ja ystäviä joita en juuri koskaan näe välimatkan takia. Kun joku vaikkapa tulee juttelemaan minulle tai esittelee puolisonsa tms niin miesystäväni luimuilee jossakin selkäni takana. Keskusteluun hän ei helposti ala, vaikka yritän sisällyttää häntä keskusteluihin. Sekin tuntuu raskaalta, koska tunnen olevani vastuunottaja monissa sosiaalisissa tilanteissa. Matkalla tämä korostuu. Ehkä minussa on nyt jotain vikaa, mutta rehellisesti minua nolottaa tämä piirre kumppanissani ja minun on vaikea rentoutua sosiaalisissa tilanteissa koska pelkäänhänen jäävän seinäkukkaseksi.

Kahdenkeskisessä kanssakäymisessä kaikki on kuitenkin ok, joten en tuota asiaa mietikään päivittäin.. kunnes tulee näitä tilanteita. En koskaan sano miehelleni näistä tilanteista enkä mielestäni painosta mitenkään. Hän on herkkä ja tiedän että asia ei ole niin helppo kuin joku ekstrovertti kuvittelee "mene vaan juttelemaan".

Haluaisin kuulla jos on vastaavia kokemuksia näistä asioista ja miten voisin itse paremmin edesauttaa toista rentoutumaan?

 

[avuton vaimo]

Ei sinun tarvitse pelätä miehesi jäävän seinäkukkaseksi. Hän luultavasti jää sellaiseksi enemmän kuin mielellään.

Introvertti ei yleensä kärsisi lainkaan introversioistaan, ellei häntä yritettäisi väkisin ottaa mukaan keskusteluun, "saada ulos kuorestaan" jne. Miksi miehesi pitäisi osallistua sinun ja sukulaistesi keskusteluun, jos hän ei halua? Miksi hänen ylipäänsä pitää tulla joihinkin ristiäisiin?

Kontaktin ottaminen, keskustelu, jne. ei mitenkään välttämättä ole introvertille mitenkään pelottava tai sinänsä hankala asia -introvertti ei mitenkään välttämättä ole ujo. Hän vaan ei saa mitään yhdentekevästä lätinästä, mitä noin 90 % keskustelua on. Silloin täytyy erityisesti kerätä voimia, että jaksaa osallistua. Sitä väsyy. Introvertti ei yleensä saa energiaa ihmisten kanssa olemisesta sinänsä, vaan sen olemisen pitäisi olla jollain tapaa merkityksellistä ettei se vaan uuvuta.

En oikein ymmärrä, miksi koet että miehesi "epäsosiaalisuus" on SINUN ongelmasi. Mikset voi luottaa siihen, että aikuinen mies käyttäytyy sosiaalisissa tilanteissa juuri siten kuin haluaakin käyttäytyä? Vai oletko kovasti painostanut häntä mukaan tai tiedät että hän on lähtenyt vain sinun mieliksesi? Silloinkaan oikea tapa ei ole yrittää vetää häntä mukaan keskusteluun vaan antaa hänen vetäytyä sen verran kuin haluaa. Mikään ei ole niin raskasta kuin se, että sinua yritetään väkisin vetää mukaan keskusteluun jota et halua käydä.

Tärkeintä mitä ekstroversiosta ja introversiosta voi oppia on ymmärtää, että ekstrovertti saa energiaa ihmisten seurasta. Melkein kenen tahansa ihmisten, melkein mistä tahansa seurasta näin kärjistäen. Introvertilta taas ihmiset, kaikkein rakkaimmatkin, vievät energiaa ja hän latautuu yksinäisyydessä. Introvertille voi olla todella suunnaton uhraus tulla joihinkin ristiäisiin ja sitten kuormitusta vielä pahennettaan sillä että yritetään väkisin saada keskustelemaan!

Olisit iloinen siitä että miehesi on riittävän itsevarma ollakseen teeskentelemättä sosiaalisempaa kuin on. Se vasta uuvuttaa on jos mikä. Ihmisten täytyy oppia hyväksymään että on monta erilaista tapaa olla sosiaalisissa tilanteissa -ja että senkin saa itse valita, miten paljon niihin tilanteisiin haluaa osallistua ylipäänsä.

 

[epäsosiaalinen]

Minusta ainoa asia mitä voit tehdä, on keskustella miehen kanssa. Ehkä hänestä on ihan ok jäädä seinäruusuksi, ehkä hän jäisi mielellään kotiin kun sinä lähdet jonnekin jne. Ensimmäinen askel on ottaa selvää miten mies itse kokee nuo tilanteet.

Esitteletkö sinä aktiivisesti miehesi tutuillesi/sukulaisillesi? Itse olen myös aika epäsosiaalinen, mieheni taas on todella sosiaalinen. Hän yleensä unohtaa esitellä minut ja sukeltaa suoraan keskusteluun, minusta taas tuntuu oudolta yrittää hypätä mukaan kun minua ei edes ole esitelty. Niinpä olenkin sanonut miehelleni, että kun tapaamme minulle uusia ihmisiä, hänen täytyy esitellä kuka minä olen. Muuten jään minäkin seinäruusuksi. Tosin minäkin voin ihan mielelläni jossain kastajaisissa olla ihan hissuksiin, en ala väkisin keskustelemaan kenenkään kanssa. Mutta ei minusta ole kiva tuntea olevani täysin näkymätönkään, ja siltä tuntuu jos mieheni vain alkaa juttelemaan jonkun kanssa esittelemättä minua kun minä seison siinä vieressä.

Minä olen aina tervetullut lähtemään mieheni kanssa mihin tahansa, mutta pakko ei ole. Olenkin usein jäänyt kotiin monista bileistä, koska se ei ole yhtään minun juttuni. Häihin ja kastajaisiin taas olen lähtenyt mukaan.

Minäkin väsyn jos joudun pitkään leikkimään sosiaalista, tämän vuoksi teenkin usein esim. niin, että lähden vähän syrjemmälle hääjuhlissa, etsin vaikka jonkun paikan missä voin jonkin aikaa olla yksin. Palaan sitten takaisin seuraan kun olen ehtinyt ladata akkuja rauhassa. Jos joku taas sattuu huomaamaan että istun yksin jossain, tulevat he usein juttelemaan koska olettavat että minä raukka olen jäänyt yksin Yleinen oletus tuntuu olevan se, että kaikki pitää aina väkisin vetää mukaan olemaan sosiaalisia. Vaikka sitä itse hakeutuu olemaan yksin.

 

[taitolajituokin]

Valitettavasti moni itseään sosiaalisena pitävä ( en tarkoita teitä kirjoittajia) teeskentelee, esittää ylisosiaalista ja se jos mikä on kiusallista katsottavaa, siinä tilanteessa tuntee myötähäpeää ja haluaisi vikkelästi poistua tilanteesta, eivät ymmärrä lainkaa että ampuvat yli, hölmöt.. Kohtelias ja ystävällinen tulee olla mutta ei mairea ja täysin tyhjänhöpisijä. Enkä nyt tarkoita tällä kirjoituksellani aloittajaa.

 

[Miksi nimimerkki]

... Avuton vaimo? Kun kirjoitit todella hyvän ja kauniin kommentin. Kiitos!

 

[ap.]

Kiitos mielipiteestä! Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi. Epäaitous on raskasta, ja jos jostain olen iloinen tässä asiassa on se, että ainakin kumppanini on aito . Toki se sosiaalisuus voi vain joskus tuntua teeskentelemiseltä, minullekin se on joskus pelkkä välttämätön paha. Mutta ymmärsin siis pointtisi!

 

[ap.]

Minusta ainoa asia mitä voit tehdä, on keskustella miehen kanssa. Ehkä hänestä on ihan ok jäädä seinäruusuksi, ehkä hän jäisi mielellään kotiin kun sinä lähdet jonnekin jne. Ensimmäinen askel on ottaa selvää miten mies itse kokee nuo tilanteet.

Esitteletkö sinä aktiivisesti miehesi tutuillesi/sukulaisillesi? Itse olen myös aika epäsosiaalinen, mieheni taas on todella sosiaalinen. Hän yleensä unohtaa esitellä minut ja sukeltaa suoraan keskusteluun, minusta taas tuntuu oudolta yrittää hypätä mukaan kun minua ei edes ole esitelty. Niinpä olenkin sanonut miehelleni, että kun tapaamme minulle uusia ihmisiä, hänen täytyy esitellä kuka minä olen. Muuten jään minäkin seinäruusuksi. Tosin minäkin voin ihan mielelläni jossain kastajaisissa olla ihan hissuksiin, en ala väkisin keskustelemaan kenenkään kanssa. Mutta ei minusta ole kiva tuntea olevani täysin näkymätönkään, ja siltä tuntuu jos mieheni vain alkaa juttelemaan jonkun kanssa esittelemättä minua kun minä seison siinä vieressä.

Minä olen aina tervetullut lähtemään mieheni kanssa mihin tahansa, mutta pakko ei ole. Olenkin usein jäänyt kotiin monista bileistä, koska se ei ole yhtään minun juttuni. Häihin ja kastajaisiin taas olen lähtenyt mukaan.

Minäkin väsyn jos joudun pitkään leikkimään sosiaalista, tämän vuoksi teenkin usein esim. niin, että lähden vähän syrjemmälle hääjuhlissa, etsin vaikka jonkun paikan missä voin jonkin aikaa olla yksin. Palaan sitten takaisin seuraan kun olen ehtinyt ladata akkuja rauhassa. Jos joku taas sattuu huomaamaan että istun yksin jossain, tulevat he usein juttelemaan koska olettavat että minä raukka olen jäänyt yksin Yleinen oletus tuntuu olevan se, että kaikki pitää aina väkisin vetää mukaan olemaan sosiaalisia. Vaikka sitä itse hakeutuu olemaan yksin.

Kiitos vastauksesta! Hyviä näkökulmia! Itsekin ole miettinyt, miksi tämä asia vaivaa minua.

Pitääpä kuitenkin selventää muutama juttu . Minä, sekä miesystäväni ollaan kumpikin introverttejä. Minä olen ollut joskus nuorempana juuri niin ujo (ellen ujompikin) kuin hän. Koin itse tämän ujouteni hyvin rajoittavana, ja niin kokee mieskin. Olemme toki keskustelleet asiasta, ja hän itsekin sanoi olevansa hyvin ujo. Ei miellä usein ole tarvetta lähteä minnekkään kissanristiäisiin, mutta toivoisin häneltä sellaista yleistä reippautta... ainakin minulle tulisi omiutinen vaikutelma, jos ystäväni esittelesi kumppaninsa, ja tämä olisi hänen selän takana "piilossa". Lempeästi tästä sanoin kumppanilleni myöhemmin kotona, ja tähdensin että hän on mielestäsni niin upea (hän todellakin on , ettei ole mitään syytä piilotella selkäni takana ja tiedän ettei hän ollut kotonaan tilanteessa, mutta jos lempeästi voisi yrittää itseään tsempata ne muutamat minuutit noissa tilanteissa.

Ja ei, en ole kaulin kädessä kulkeva nainen vaan annan aina miehen itse päättää tuleeko mukaan vai ei. Aina on halunnut .

 

[ap.]

Minusta ainoa asia mitä voit tehdä, on keskustella miehen kanssa. Ehkä hänestä on ihan ok jäädä seinäruusuksi, ehkä hän jäisi mielellään kotiin kun sinä lähdet jonnekin jne. Ensimmäinen askel on ottaa selvää miten mies itse kokee nuo tilanteet.

Esitteletkö sinä aktiivisesti miehesi tutuillesi/sukulaisillesi? Itse olen myös aika epäsosiaalinen, mieheni taas on todella sosiaalinen. Hän yleensä unohtaa esitellä minut ja sukeltaa suoraan keskusteluun, minusta taas tuntuu oudolta yrittää hypätä mukaan kun minua ei edes ole esitelty. Niinpä olenkin sanonut miehelleni, että kun tapaamme minulle uusia ihmisiä, hänen täytyy esitellä kuka minä olen. Muuten jään minäkin seinäruusuksi. Tosin minäkin voin ihan mielelläni jossain kastajaisissa olla ihan hissuksiin, en ala väkisin keskustelemaan kenenkään kanssa. Mutta ei minusta ole kiva tuntea olevani täysin näkymätönkään, ja siltä tuntuu jos mieheni vain alkaa juttelemaan jonkun kanssa esittelemättä minua kun minä seison siinä vieressä.

Minä olen aina tervetullut lähtemään mieheni kanssa mihin tahansa, mutta pakko ei ole. Olenkin usein jäänyt kotiin monista bileistä, koska se ei ole yhtään minun juttuni. Häihin ja kastajaisiin taas olen lähtenyt mukaan.

Minäkin väsyn jos joudun pitkään leikkimään sosiaalista, tämän vuoksi teenkin usein esim. niin, että lähden vähän syrjemmälle hääjuhlissa, etsin vaikka jonkun paikan missä voin jonkin aikaa olla yksin. Palaan sitten takaisin seuraan kun olen ehtinyt ladata akkuja rauhassa. Jos joku taas sattuu huomaamaan että istun yksin jossain, tulevat he usein juttelemaan koska olettavat että minä raukka olen jäänyt yksin Yleinen oletus tuntuu olevan se, että kaikki pitää aina väkisin vetää mukaan olemaan sosiaalisia. Vaikka sitä itse hakeutuu olemaan yksin.

Esittelen aina mieheni tuttavilleni . En ole niitä, jotka unohtaa hänen olemassaolon, se on aika mahdotontakin minulle .