kun aian puhutaan että lapset oppii vanhemmiltaan

[hivenenhullu]

mm parisuhde mallin, niin miten voidaan ajatella että lapsille olisi parasta kasvaa perheessä jossa tunteita ei ole, suhde on kuollut, vanehmmat hädintuskin sietää toisiaan? eikös se anna täysin kieroutuneen mallin parisuhteesta...
tunteiden näyttäminen, haliminen,suukottelu.. mistäs lapset ne oppii muutakuin vanhempien esimerkistä.. siis oppii sen käyttäytymisen suhteessa..
jos kasvavat aikuisiksi sellaisessa ympäristössä jossa tunteita ei näytetä, niin miten osaisivat itse niin tehdä omassa suhteessa?
tai tunteista puhuminen,puolison huomioiminen..
ja eikös huonon kohtelun sietäminen altista ne lapsetkin oppimaan sen että on ok kohdella toista niin, ja vastaavasti oppivat että se pitää vaan hyväksyä (esim. väkivalta, vittuilu,pilkkaaminen,väheksyminen,kiusaaminen,alistaminen)


siis kun puhutaan aina siitä että eroaminen ei ole hyväksi, että mieluummin ennemmin huonossa suhteessa missä tunteita ei ole enää jäljellä
kuin ero

 

[mun muru]

Tilastollisesti erot aiheuttaa lapsille vaurioita ja lapset ajautuvat useammin rikoksiin yms.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/isattomyys_jattaa_aukon_lapsen_sisimpaan_638200.html

Tossa esim. yksi artikkeli. Onhan noita enemmänkin jos etsii.

Toisaalta näen typeryytenä tehdä tunnevammaisen ( väkivalta tai ailahteleva luonne joka satuttaa puolisoa henkisesti ) ihmisen kanssa lapsia. Kyllä aikuinen nainen erottaa tunnevammaisen miehen? Onhan tämä tunnevammainen. Tunnevammaiseksi ei muututa yht äkkiä aikuisena vaan sitä joko on tai ei ole aina.

Jos taas joku nyt sanoo että "mies muuttui 3v jälkeen " niin silloinhan siihen toimii terapia ja ei tarvi erota? Koska sillon on kyse tavoista ei perusluonteesta.

 

[huomio]

edelliseen puhujaan. Oikeassahan tuo on!

 

[hivenenhullu]

Tilastollisesti erot aiheuttaa lapsille vaurioita ja lapset ajautuvat useammin rikoksiin yms.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/isattomyys_jattaa_aukon_lapsen_sisimpaan_638200.html

Tossa esim. yksi artikkeli. Onhan noita enemmänkin jos etsii.

Toisaalta näen typeryytenä tehdä tunnevammaisen ( väkivalta tai ailahteleva luonne joka satuttaa puolisoa henkisesti ) ihmisen kanssa lapsia. Kyllä aikuinen nainen erottaa tunnevammaisen miehen? Onhan tämä tunnevammainen. Tunnevammaiseksi ei muututa yht äkkiä aikuisena vaan sitä joko on tai ei ole aina.

Jos taas joku nyt sanoo että "mies muuttui 3v jälkeen " niin silloinhan siihen toimii terapia ja ei tarvi erota? Koska sillon on kyse tavoista ei perusluonteesta.

isättömyys ei ole mikään automaatio eron sattuessa...
on miehiä jotka eivät ole lastensa kanssa tekemisissä vaikka perheenä eläisivätkin, on miehiä jotka erosta huolimatta ovat todella hyvin lasten elämässä mukana..
tunnevammasiuus on eriasia kuin se että ei rakasta puolisoaan... mä en pidä tapana halailla,suukotella,kehua kavereitani.. ja jos koen miehen kaveriksini niin en mä osaa käyttäytyä silloin muutoin kuin kaverina.. ja miksi pitäisi..
terapia auttaa joskus, joskus elämä kasvattaa erilleen ja siinä on turha jatkaa enää..
ei toki ole hyväksi lapselle oppia sitä lennosta puolison vaihtamistakaan, mutta jaksan uskoa ettei valtaosa eronneista niin tee..

 

[piina]

Mutta mihin ne tunteet ykskaks häviävät. Eikö tunteiden pysymiseen voisi nähdä vaivaa. Ei avioliitto ole on/off vaan siihen mahtuu paljon välille ja kun suhde alkaa mennä off:in puolelle, eikö voisi suhdettä yrittää elvyttää ja tehdä kaikkensa sen eteen??

 

[mä]

Jos vanhempien suhde ei tosiaan toimi niin parasta on erota . Lapsi on se joka eniten kärsii riidoista, toisen mollaamisesta ja vihamielisestä kasvuympäristöstä.
Lapsi kärsii erosta jos vanhemmatkin on täysin pentuja eivätkä osaa sopia edes "alkeellisia" asioita yhdessä ja sen takia lapsi on kiistakapulana.

 

[hivenenhullu]

Mutta mihin ne tunteet ykskaks häviävät. Eikö tunteiden pysymiseen voisi nähdä vaivaa. Ei avioliitto ole on/off vaan siihen mahtuu paljon välille ja kun suhde alkaa mennä off:in puolelle, eikö voisi suhdettä yrittää elvyttää ja tehdä kaikkensa sen eteen??

ihmiset kasvaa, ja eivät aina samaan suuntaan.. tunteet muuttuu.. eikä niitä tunteita aina saa takas vaikka yrittäis.. ja jos parhaimmillaan ne on toveruutta niin ei siihen suhteseen kannata jäädä..

arki koittaa joka suhteessa, se alkuhuuma katoaa.. ja se ei tarkoita että rakaksu loppuis.. se muuttaa muotoaan kestävämpään laatuun... mutta joskus käy niin että pidemmässä suhteessa tunteet haalistuu, häviää ja kun asiaa yrittää korjata niin se toinen onkin ajan saatossa muuttunut ihmiseksi johon ei tunne yhteyttä, on niin erilainen.. kriisit ym kuitenkin paljastaa ihmisestä uusia puolia..

 

[piina]

Mutta mihin ne tunteet ykskaks häviävät. Eikö tunteiden pysymiseen voisi nähdä vaivaa. Ei avioliitto ole on/off vaan siihen mahtuu paljon välille ja kun suhde alkaa mennä off:in puolelle, eikö voisi suhdettä yrittää elvyttää ja tehdä kaikkensa sen eteen??

ihmiset kasvaa, ja eivät aina samaan suuntaan.. tunteet muuttuu.. eikä niitä tunteita aina saa takas vaikka yrittäis.. ja jos parhaimmillaan ne on toveruutta niin ei siihen suhteseen kannata jäädä..

arki koittaa joka suhteessa, se alkuhuuma katoaa.. ja se ei tarkoita että rakaksu loppuis.. se muuttaa muotoaan kestävämpään laatuun... mutta joskus käy niin että pidemmässä suhteessa tunteet haalistuu, häviää ja kun asiaa yrittää korjata niin se toinen onkin ajan saatossa muuttunut ihmiseksi johon ei tunne yhteyttä, on niin erilainen.. kriisit ym kuitenkin paljastaa ihmisestä uusia puolia..

Mun mielestä pitääkin antaa toisen osapuolen kasvaa, eikä sitoa häntä itseensä. Mun mielestä avioliitossa pitää osaa ottaa toinen huomioon ja antaa hänen tehdä niitä omia suuntauksia, vaikka ne ei olisikaan sellaisia, joita itse haluaisi..., mutta toki molempien pitää tehdän näin. Silloin ei suhde toimi, jos toinen vain jatkaa elämäänsä, ottamatta toista osapuolta huomioon. Avioliitto on kahden kauppa ja onnistuu, jos molemmat haluavat sen onnistuvat. Jos toinen ei sitä halua, ei sitä yksinkään pysty kasassa pitämään ja silloin ero on ihan luonteva jatkumo tälle.