Hae Anna.fi-sivustolta

Kun jäämme eläkkeelle

Viestiketju osiossa 'Eläkkeellä' , käynnistäjänä mietin, 31.08.2013.

  1. mietin Vierailija

    tuhlatkaamme ja hävittäkäämme itse kaikki ettei jälkeläisten tarvitse tuskailla tavaroiden kanssa, mihin niitä oikein laittaa.

    Töissä kuulee monen harmittelevan, kuinka raskasta on siivota äidin kuolinpesää, kaikki ihan roinaa. Ei kai nyt eletty elämä ihan roinaa ole.

    Kylmintä on kun kaikki myydään vieraalle joka sitten tyhjentää kuolinpesän, valkaten toki josko pääsee hyötymään rahallisesti.
    Joskus omaiset sentään vaivautuvat paikalle, josko saattuu hopeat olemaan tallella, niitä kai harvemmin roskalavoilla nähdään.

    Ip-lehden pakinaa lukiessa tuli mieleen, että ikävää kun vanhukset hellivät tavaroitaan, pitävät niistä huolta koko elämänsä ajan, ja sitten tulevat lapset ja lastenlapset kyöräämään kaiken kaatopaikalla.
    Toimittajaledy kertoi, kuinka jäi miettimään oisko pitänyt se yksi mummon mekko sittenkin ottaa. Surullista :(
     
  2. eläkemummo Vierailija

    Ainoa vävyni onkin sanonut, osin leikillään "neulo sinä vaan ja askartele, kyllä me sitten jälkeesi tähän siirtolava kutsutaan!"
    Jotainhan minunkin on tehtävä aikani kuluksi, joten täytän nyt tämän talon erilaisilla tavaroilla, suurimmaksi osaksi omatekoisilla käsitöillä ja askarteluilla.
    Mitäpä sitä pitkän talven aikana muutakaan tekisi kun neuloisi ja purkaisi, että lanka riittää, heh!
     
  3. yks tavis multifilosofi

    liittynyt:
    08.11.2009
    Viestejä:
    1 111
    Saadut tykkäykset:
    12
    Itse olen säästänyt kaikki, minulle jaossa annetut,vanhempieni jäämistöön kuuluneet tavrat arvokkaina aarteina - niitä ihaillen ja vanhempiani muistellen.
     
  4. eläkemummo Vierailija

    Vanhempieni ja muutaman muunkin sukulaisen jäljelle jääneitä rakkaita tavaroita minullakin.
    Niitä käytän ja heitä muistelen lämmöllä.
    Voi olla, ettei seuraava sukupolvi niitä enää kunnioitakaan!
     
  5. N53 Vierailija

    Meilläkin isä asuu yksin omakotitalossa, jonka vintti ja kellari on niin täynnä tavaraa ettei siellä mahdu kävelemään kunnolla. Pitää katsoa aina mihin jalka mahtuu. Kaikki säästetään pahan päivän varalle. On vanhaa vaatetta, mattoa ja huonekalua. Nuoriso on jonkun verran vanhoista huonekaluista ollut kiinnostunut ja jotain sieltä hakenutkin. Omakotitalo on siitä "paha" että sitä tilaa on liikaa, voi säilöä kaikki.

    Itse muutan tämän syksyn aikana enkä ota mukaani kuin sängyn ja yhden nojatuolin, vähän astioita ja vaatteita, kaikki muu menee kierrätykseen tai kaatarille. kaikki on ainakin 20 vuotta vanhaa, sohva puhki ja astiat eriparia. Kaikki pyyhkeet ja lakanat joutaa rievuiksi jonkun autotalliin. Uusia tilalle.

    Olemme isälle myös vinoilleet, että kun hänestä aika jättää ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuikata tulta talon alle ettei sitä romun määrää jaksa kukaan selvittää.
     
  6. Ongelma on juuri tuo, vaikka olisi haluakin joitakin vanhoja esineitä säilyttää, ei ole tilaa. Perinnöksi jää yleensä asunto, ja jos perillisiä on useampia, se täytyy myydä, että perintö päästään jakamaan. Tyhjä asunto taas menee paremmin kaupaksi kuin tavaraa täynnä oleva, ja perillisillä on harvoin tilaa säilyttää perintökamoja. Todella arvokkaat tavarat kuten hopeat ja antiikkihuonekalut voi myydä, mutta mitä sille kaikelle muulle tekee?

    Yleensä on pakko "myydä vieraalle", koska harvoin kenelläkään perillisistä on niin paljon rahaa, että hän voisi ostaa esimerkiksi koko talon tai maatilan itselleen. Jos kiinteistö on vielä satojen kilometrien päässä perillisten asuinpaikkakunnalta, ymmärrän oikein hyvin, ettei ketään kiinnosta talo vanhalta kotipaikkakunnalta.

    Minua ei kiusaa yhtään omien tavaroitteni kohtalo. Omia lapsia ei ole, perilliset ovat sen verran kaukaisia sukulaisia, ettei heihin ole minkäänlaista kontaktia. Tehkööt ihan mitä lystäävät, omaisuushan on sitten heidän. Testamentilla tietysti voisi siirtää jotakin jollekulle toiselle, esimerkiksi veneen sille sukulaismiehelle, joka pitää kalastamisesta.
     
  7. vanhatarja Vierailija

    Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos itselleen tavaraa säilyttää, onhan se omana ilona koko elämän ajan, jos niin haluaa. Sitten kun itseä ei enää ole, on ainakin vainajalle ihan se ja sama, mihin se kamat sitten menee.

    Itse olen kerännyt esim. lehtileikkeitä koko aikuisikäni. Niitä on monta laatikollista. Joskus niitä on niin nostalgista ja mukavaa selailla, tulee esiin asioita, joita en ole vuosikymmeniin muistanutkaan. Ne leikkeet ovat kaikki siis sellaisia, jotka jotenkin koskettavat itseäni, niissä on juttuja ja / tai kuvia sukulaisista tai työpaikastani ja -kavereistani tai ystävistä tai tuttavista tai muuten vaan säilyttämisen arvoisiksi katsomistani asioista. Totta kai tiedän, että kun kuolen, niitä ei kukaan säilytä, roskiinhan ne menee ilman muuta. Mutta eipä ole ketään, jota ne koskettaisivatkaan, joten mitäpä siitä. Ellei sitten jostain oikusta joku lähisukulainen tunne hengenheimolaisuutta ja halua niitä itselleen, sehän on sitten hänelle hyvä asia.

    Jätelavoille tosiaan heitetään surutta tavaraa, jolle olisi kyllä käyttöäkin. Itse aion kyllä hyödyntää äitini jäämistön tarkkaan, en minä noin vain mihinkään hukkaan mitään heitä, paitsi tietysti ihan turhuudet. Vien kirpputorille kaiken, minkä suinkin voin. Pistän niin pienet hinnat, että saan varmasti kaikki menemään ja ne, mitkä ei mene pilkkahinnallakaan, ne sitten heitän pois. Olen ollut apuna tyhjentämässä yhden ystäväni jäämistöä, ja oli todella surullista nähdä, miten sukulaiset heittivät menemään ihan käyttökelpoista tavaraa.
     
  8. Romumamma Vierailija

    Minulla on ihan liian iso talo ja varastotilaa löytyy pihapiiristäkin. Niinpä tavaraa on vaan vähitellen kertynyt. Suvun vanha kaarti on myös jättänyt jälkeensä vanhoja tavaroita perintöhopeista aina vanhaan traktoriin ja muutamaan pappamopoon:) Kyllähän tässä aika usein pyörii ostajaa jos jonkinlaista, ovat kuulleet, että siellä se mamma elelee kaikenlaisen vanhan tavaran keskellä. Tulevat potkimaan renkaita, kääntelemään kippoja ja tekevät tarjouksia, luulevat ettei täällä periferiassa tiedetä tavaroiden arvoa. Aina joku sanoo, että ajattele nyt miten paljon saisit rahaa kun myisit tuon ja tuon. Mitä ihmettä minä sillä rahalla sitten tekisin? Tulot riittävät jo nytkin ihan siihen, mitä tarvitsen, ei ne nollat saldossa paljon ilahduta. Mukavampi on katsella ja elellä ihan konkreettisen tavaran keskellä:)
     
  9. kko Vierailija

    Älkää ainakaan roskiin heittäkö jos tavarat ovat käyttökelpoisia. Viekää vaikka Punaisen Ristin (tai muulle hyväntekeväisyys) kirpparille, isommat tavarathan he hakevat kai kotoa, kannattaa kysyä.

    Jos pidän kirpparia niin vien sieltäkin myymättä jääneet tavarat Punaisen Ristin kirpparille, en tuo enää mitään kotiin pyörimään ja pölyttymään.
     
  10. puuta ja pellavaa Vierailija

    Olen koko ikäni pitänyt vanhoista esineistä ja huonekaluista. Jouduin ostamaan uuden ruokapöydän, koska entinen oli epäkäytännöllinen jotain tapiovaaraa. Uusi pöytänikin on 30 luvulta siis vanha, mutta hyvä. Kirjoituspöytäni on isoisäni valmistama v.1915 ja siitä en luovu on muistoa ja kaikin puolin hyvä pöytä.
    En halua mitään laatikkosohvaa, muodotonta, mallitonta ja superloonilla täytettyä pölynkerääjä rumilusta olohuoneeseeni. Puuta pitää olla ja kauniisti muotoiltua, kaiverruksia, sekä pehmusteet aitoa hevosenjouhta, pellavaa, vanua tai meriheinää.
    Kaatopaikalle viemistä tuskin on jälkeenikään, sillä kaikki näyttää jo nyt olevan kysyttyä tavaraa.
    Ovat edelleen ehjiä ja käytännöllisiä.
     
  11. kohta vanha Vierailija

    mitään seikkaa tulee, pelkään että niitä lähtee ennenkuin omistaja on edes kuopattu.

    Äsken edemenneen äitini ystävä näytti minulle posliinimaalauksiaan, persoonallisia kaikissa oli meidän kotiseudun kuva.
    Oli antanut jokaiselle lapselleen määrätyt astiat, ja nimennyt tavaroita kun hänet aika jättää. Laittanut siis vanhoihin kippoihin pohjiin nimet, kenelle.

    Esitin tätä äidilleni, äiti sanoi heti EI.

    Muuten te käsityöihmiset tämä (hänkin äsken edesmennyt) käsityöihminen oli tehnyt kotiinsa taulun. Kangas pellavaa, johon hän oli kirjaillut valkoiselle villalagalla lampaita. Koko perheen, isälammas, äitilammas, lapsilammas ja pikkulampaat ja vielä sitten ihan pienet. Nauroi minulle ettei yhtään mustaa lammasta :D Taulu siis eli hänen aikanaan, toivoin ettei se laka elämästä...
    Tekisin itse heti jos minulla olisi useampi lapsi ja lapsenlapsia.
    Tai voisinhan tehdä, mutta kuinka kuvaisin posmeneet :(
    Itselläni on yksi lapsi ja minu on pakko putsata kaikki ei tärkeä, koska hän matkustelee, tekee huomasti töitä ja on erittäin tarkka, ei mitään roinaa. Kotinsa siisti moderni koti, jossa kaunis vaimo. Ovat ihania, mutta minun "roinaani" eivät todellakaan kaipaa, sen tiedän. Tallelokerossa on se mikä kelpaa.
     
  12. Romumamma Vierailija

    Niin, piti vielä jatkaa, että mitä ihmettä sitä nyt eläessään suree sitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Eiköhän jokaisen ole vaan paras elää ihan omaa elämäänsä, nauttia siitä minkä näkee itselleen hyväksi. Tärkeintä on vapaus. Toiselle se vapaus voi olla vaikkapa lähtemisen helppous, toiselle minimalistinen elämä, kolmannelle vapaus voi olla ihan vaan luovaa hulluutta! Todella surullista jos nyt jo suree, mitä ne jälkeenjäävät mahtavatkaan ajatella olemisestani ja elämästäni...
     
  13. N53 Vierailija

    Ai niin, olenhan minäkin säästänyt. Olen saanut mummoltani pahvilaatikollisen hänen omia kapiolakanoita 20-luvulta. Ne ovat täysin hyviä, vahvaa kangasta (pellavaa?), hän on kankaatkin itse kutonut, osassa on pitsit ja nimikirjaimet, kaikki käsityötä. Hän ei taida olla niitä raskinut paljon käyttää edes.

    Lakanat on harmittavan lyhyitä ja enää nyt ei käytetä erillistä päälilakanaa. En tiedä mitä niillä teen, säilön kai edelleen, ne ei paljon tilaa vie.

    Ja isän kellarissa on yksi huone, jossa on satoja savikiekkoja 1930-50 luvulta, mummo oli aikanaan siivoojana levy-yhtiössä. Siellä on sellaisiakin äänilevyjä, joita ei ole koskaan julkaistu.
     
  14. joo Vierailija


    Kierrätyskeskukset hakevat omalla pakettiautolla kotoa.
     
  15. savikiekoista Vierailija

    Noista savikiekoista nousee mieleeni monta muistoa ja asiaa. Heräsin aamulla uneen ja mietin mistä kumman syystä näin niin paljon vanhaa tavaraa. Huoneessa oli sikin sokin vanhoja radioita ja muuta menneen ajan roinaa. Sitten muistin lukeneeni myöhään töissä tätä palstaa.

    Ajattelin ensin kommentoida, mutta sitten jätin väliin.
    Ehkä pitää kirjoittaa muuten nään taas saman unen.

    Olen ollut kauan Pappa Radion eli Radio Suomen kuuntelija. Varsinkin musiikkiohjelmia olen kuunnellut paljon ja nyt olen yrittänyt vaihtaa radiokanavia.

    Savikiekoista voisit kirjoittaa Kadonneen levyn metsästäjät musiikkitoimittajille.
    Jos jotain levyä ei ole koskaan julkaistu niin se voisi olla aarre asiantuntijoille ja lähisukulaisille.

    Ylessä on iso levyvarasto, joka lienee lähes kaikenkattava. Mutta kyllä kai sinne hyllyille muutama savikiekko vielä mahtuu.

    Muistan lapsuudestani kyläreissun Karttulaan. Isäni oli ihan muissa maailmoissa sukulaismiehen kansas, kun he kuuntelivat vanhoja savikiekkoja.

    Lakanoista en osaa sanoa mitään. Kyllä hyvästä kankaasta aina jotain keksii esim. verhoja.
    Mutta itsekudottu kangas on aarre. En raskisi ikinä laittaa edesmenneen äitini virkkaamaa pitsisängynpeitettä kirpputorille. Hän aikoinaan iloitsi kovasti, kun vein Hakaniemen kauppahalliin myytäväksi yhden pitsipeiton.

    Vuodet vierivät ja joskus minunkin tavarat pitää laittaa kiertoon. Siksi olen jo varustautunut asiaan ja laittanut paljon tavaraa menemään.
     
  16. yksi vinkki Vierailija

    Vaatetta eli esim. peittoja ja varmaan isoja pyyheliinoja, ottaa Helsingissä vastaan löytöeläintalo. Olen lukenut asiasta jostain.
    Tarvitsevat peittoja ja ehkä lakanoitakin eläinten käyttöön. Kannattaa kysyä sieltä ja ehkä muuallakin kuin Helsingissä on noita vastaavia paikkoja löytöeläimille.
     
  17. eri mieltä Vierailija


    Jos omistaa arvokasta antiikkia (joko rahallisleta arvoltaan tai tunnearvoltaan) tottakait ihminen tulee ajatelleeksi mitä tapahtuu kun aika jättää. Kaikkihan eivät ymmärrä kauneuden päälle yhtään mitään, Ikean romut riittää.
    Arabian vanhat astiat ja muu vastaava kannattaa testamentata jollekin joka niiden arvon ymmärtää. Ei sellaisia minnekään roskalavoille sovi viedä, josta joku "ex-tyyppi" ne löytää ja lyö rahoiksi!!!
     
  18. Romumamma Vierailija

    Minä kyllä lähinnä tarkoitin, että on turha surra sitä, mitä mahd. perilliset manailevat jälkeeni. Manailevatko mahdollisten siirtolavojen määrää, päivittelevät tavaran määrää, ihmettelevät mamman elämäntyyliä. Ihan sama.

    Eiköhän meidän sukupolvi jo osaa tehdä omaisuussuunnitelmia, harvan perintö enää kolahtaa valtiolle. Ja epäilen myös, että Arabiaa kovin usein löytyisi roskalavoilta:)
     
  19. Niin? Vierailija

    Kun oma koti on oman maun mukaan valmiiksi sisustettu, mihin se täältä poistuneiden omaisuus sitten pitäisi laittaa? Totta on, että minä en arvosta antiikkia, se ei sovi meille eikä meidän moderniin sisustukseemme, joka on tämän päivän designia -joskus tulevaisuudessa antiikkia ehkä sekin. Varastotiloja ei liiemmälti ole ja ketä ne tavarat edes siellä ilahduttaisivat? Joten Punaien ristin kirpparille minä vien kaiken ylimääräisen, myös omasta kotoani säännöllisin väliajoin, koska liika tavara ahdistaa.
     
  20. oioi ja voi Vierailija

    Minkälaista on moderni sisustus?
    Tämän päivän sisustukseen kuuluu myös hippunen vanhaa, ruostunutta, käytettyä, kulunutta, risaistakin...
     
  21. siirto Vierailija


    sukupolvelta toiselle on hankala asia. Kyllä vanhempi tietää ihan varmasti arvostaako jälkikasvu arvokkaitakaan esineitä eli silloin kannattaa testamentata ne sellaiselle, myös suvun ulkopuolislle, jonka tietää arvostavan ko. esineitä Ei niitä kannata antaa edes omille lapsille jotka vain muuttaisivat ne rahanhimossaan välittömästi rahaksi.
     
  22. Paljon tauluja Vierailija

    Oma kotini on sisustettu paljolti perityillä huonekaluilla. Kun olin pikkutyttö, isotätini antoi minulle hoitokotiin joutuessaan kustavilaisen klahvipiirongin, pienen lipaston, ja kaksi kustavilaista nojatuolia. Lipasto ja piironki päätyivät huoneeseeni, tuolit pantiin varastoon.

    Samoihin aikoihin, kun perustin perheen, vanhempani vaihtoivat asuntoa. Sain heiltä "tuhatjalkaisen" ruokapöydän ja kahdeksan tuolia. Osa pikkutuoleista piti viedä vinttikomeroon, mutta isotädin nojatuolit pääsivät olohuoneeseen kera modernin italialaisen sohvan. Klahvipiironki ja lipasto seurasivat tietenkin mukana.

    Nyt, eläkeiän kynnyksellä, kotimme olohuoneessa on edelleen sama laadukas sohva, tosin kolmas verhoilu päällään, samat kustavilaiset nojatuolit(uudelleen verhoiltuina nekin) ja kaksi "laiskanlinnaa". Ruokailutilassa on vanhemmilta saatu tuhatjalkainen tuoleineen ja klahvipiironki on aulassa kunniapaikalla. Tädin pikkulipasto on yöpöytänä, puolisolle löytyi samanlainen antiikkiliikkeestä. Yksi seinä on täynnä Skannon Libri-hyllyä; ensimmäisen ostin jo 43 vuotta sitten opiskelijasuntoon.
     
  23. Mies Vierailija


    Jep, hienoa elämän kerrostumaa. Minulla on pitkälti samanlaista. Olen nähnyt kuvia Remun asunnoista ja siellä on samaa henkeä kuin minulla. Jotain mahtavaa sais aikaiseksi kun tekis asunnon Kasvihuoneilmiön tavaroista. Sen mikä on Nummella.
     
  24. hehhuh Vierailija


    No Ikeaa, Maskua, Stemmaa, Iskua. Se on modernia kalustusta.
     
  25. Jup jup Vierailija

    Ja se vanha ja ruostunut haetaan jostain Tarjoustalon "sisustushyllystä", joka pursuaa kiinassa tehtyjä vanhaksi naamioituja tilpehöörejä. Ja osan kyljessä sitten se pakollinen ranskankielinen teksti...
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti