kun kaikki kaatuu päällee...:`(

[tunneli]

Hei,
olen 10kk tyttö vauvan äiti. lapsen isän kanssa erosimme lapsen ollessa 6kk.

raskausaikana kuvittelin kaiken olevan ihanaa ja että eläisimme ihanaa vauva arkea perheenä. asiat alkoi mennä heti synnytyksen jälkeen toiseen suuntaan...minulle ei tullut mitään suurta rakkauden tunnetta...silloin jo ajattelin että, olenko huono äiti kun en edes tunne lastani kohtaan mitään sen ihmeellisempää...toisekseen, en edes osannut kutsua itseäni äidiksi moniin kuukausiin.
:'(
vauvalla oli koliikki...vauva ei nukkunut kuin max. 15min kerrallaan n. 6 h välein...yöt se nukkui...muuten kitisi ja itki. olin väsynyt, hoidin kaiken yksin...miesa vaan suunniteli omia juttujaan eikä tajunnut vastuutaan, vaikka siitä hänelle sanoin.
sairaalassa vietin 5pvä...mies kävi 2pvä niistä minua katsomassa n. 2h...sairaalasta kotiin matkalla itkin, un vauva itki...minua pelotti.

imetys epäonnistui...en jasanut, olin aivan rikki. kaikki yht'äkkiä oli tapahtunut nopeasti ja tuntuie tten ollut mukana kärryillä yhtään...

hoidin lastani hyvin, riitelin miehen kanssa, muutimme lapsen kanssa pois...

elämä jatkui...pikku hiljaa lastani kohtaan olen alkanut tuntea että, rakastan häntä suunnattomasti, niin paljon että jopa itkettää.

mutta tänään...tänään tapahtuyi totaalinen romahdus. pinna kireällä...olen vaiva ajatellut miksi tuon lapsen olen edes tänne synnyttänyt, miksi en saa olla rauhassa...huusin lapselleni joka silmät pyöreinä tapitti mnua...pyysin anteeksi ja ihan omaa tuntoa kolkuttaa itkemiseen asti...millainen äiti oikein olen...

10kk aikana, lapsi on ollut 8kk yhden yön poissa. Muuten olen ollut lapseni kanssa nuo 10kk 24/7...silloin tällöin o ollut n. max 2h "vapaa aikaa"...

voiko tuo tmän päiväinen tunne olla romahdus väsymyksestä vai mistä tämä ahdistava olo johtuu...päätäkin särkee...itkettää...viime öinä olen nukkunut huonosti, en jaksa suihkussa käydä...vaihtaa vaatteita...tahtoisin vain olla...

mitä tämä on ....auttakaa, pyydän. tahdon olla hyvä ja rakastava äiti lapselleni...mutta miksi tuntuu tältä...

 

[taustalla]

Sun tuntemuksesi ovat kuin masennuksen oppikirjasta. Ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan tai terveyskeskukseen. Tohon voi saada apua ja elämä rupeaa taas tuntumaan hyvältä.

 

[taustalla]

olet todella joutunut kokemaan kovia. Kukapa haluaisi yksin huolehtie vauvasta! Olet pärjännyt hienosti vauvan kanssa. Ajattele, 10kk olet jaksanut hoitaa piénokaistasi! Ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa, jos imetys ei ole onnistunut. Ei se kaikilla onnistu, vaikka olisi miehen tukikin. Saati sitten sinun tilanteessasi, kun on ollut niin paljon ylimääräistä stressiä.

Huonoja päiviä sattuu kaikille. Itsekin huusin tänään vauvalleni, joka ei suostunut syömään, kirkui vain. Ymmärrän hyvin, kuinka siitä tulee paha mieli. Eihän vauva tahallaan itke tai ole muuten hankala. Ei se kuitenkaa poista sitä tosiasiaa, että joskus omaan lapseenkin menee hermot, hyvälläkin äidillä.

Kuulostaa siltä, että sinulla ei ole tukiverkostoa? Onko sinulla sukulaisia, joilta voisit pyytää apua? Oletko harrastanut vauvasi kanssa jotakin esim. perhekerhoa tai muskaria? Yh-äideille on myös omia rymiä joillakin paikkakunnilla.

Kerro pahasta olosta neuvolassasi. Uskon, että terveydenhoita ohjaa sinut sellaisen avun piiriin, josta sinulle on eniten hyötyä. Avaa suusi neuvolassa rohkeasti. Jos sinusta tuntuu, että olet masentunut, niin neuvolan kautta saat masennukseen apua nopeasti, sillä vauvojen äitien mielenterveyden hoitamista pidetään erittäin tärkeänä.

Voimia sinun arkeesi. Lämpimiä ajatuksia ja halauksia!

 

[iltaa]

Oireesi kuulostavat loppuunpalamisen ja masennuksen merkeiltä..Suosittelen sinua hakemaan apua esim. terveyskeskuksen tai neuvolan kautta..Itse kävin raskauden aikana psykiatrian polilla n.3 kk kun vuosien takainen masennus meinasi laueta uudelleen oikein kunnolla..Apua sain sieltä ja nyt elän vauvani ja mieheni kanssa ihanaa elämää..Ei ole häpeä hakea apua jos tuntuu että kaikki kaatuu päälle!Toivon sinulle paljon hyvää tulevalle ja voimia selviämään nykyisestä olotilastasi..Et ole todellakaan huono äiti vaan äiti joka tarvitsee nyt apua!

Voimia! :hug:

Titkäaikaisesta masennuksesta toipunut nuori äiti

 

[Sanmar]

Onko sinun mahdollista saada jotain läheistäsi auttamaan joksikin aikaa? Maanantainan kannattaa ottaa kyllä yhteyttä neuvolaan niin saat apua sieltä kautta.

 

[sandra]

Pakko on kirjoittaa...tekstiä lukiessa tuli tosiaankin paha mieli ja halu auttaa.Ei tosiaan ole häpeä hakea apua!!!Pahempaa on olla yksin murheiden ja väsymyksen kanssa jolloin myös vauva kärsii.Olet lapsellesi maailman paras äiti Paljon voimia sinne.

 

[tunneli]

tukiverkosta ei ole...läheisiä asuu lähellä kuten oma äiti, mutta he eivät auta...aina pitäaä olla joki tosi hyvä syy miksi heidän PITÄISI ottaa lapsi hoitoon...aina pitää selittää että, oikeasti on väsynyt, oikeasti haluan omaa aikaa. kodin hoitaja käy kerran vko..silloin saan tehdä rauhassa koti hommia n. 2h...

en käy missään, en jaksa...en kertakaikkiaan jaksa, ilmottauduin muskariin, mutten jaksanutkaan mennä...pihalle en jaksa mennä...olemme vaan sisällä...ainoastaan joskus hyvinä päivinä saatamme käydä kävelyllä tai keinumassa...pakolliset kauppareissut tietysti erikseen...mutta mutta...jotenkin vomatonta.

varasin jo kerran ajan psykologille, mutten mennytkään kun "ei tää olekkaan varmaan mitään vakavaa"....

voimat niin vähissä...en muista oikein mitään enään...suoraan sanottuna sekoilen vain...sokerit menee jääkaappiin jne...en muista minne asioita pistän jne....

tuntuu kuin edessä olisi jokin iso muuri minkä läpi yritän päästä...

olen monesti meinannut ottaa puheeksi neuvolassa...mutta mieleeni tulee heti huonon äidin leima...minähän tahdon olla vahva ja hyvä äiti...enkä näyttää heikkouttani... :\|

yritän saada itsestäni irti maanantaina ja ottaa yhteyttä jonnekkin, mutta pelottaa jos tämä pahin olo on taas tipo tiessään ja tuntuukin etten apua tarvitse...

 

[Hanna]

On se jännä miten (suomalaiset - ehkä varsinkin naiset) on kasvatettu niin auktoriteettienhäirintäpelkoisiksi, että aina jännittää että jos meneekin lääkäriin turhaan. Minua ainakin aina jännittää enkä mene ellei jalka suunnilleen roiku puoliksi irti tjms.


Tämän alkuselityksen jälkeen asiaan, minusta sinulla jos kenellä on ihan oikea syy mennä sinne psykologin juttusille. Ota vaikka nämä kirjoituksesi mukaan jos se vaikka auttaisi kertomaan tarinasi. Itsekin masennuksen läpikäyneenä, suurena maallikko asiantuntijana( ), voin sanoa, että kyllä sinut otetaan siellä todella vakavasti eikä kukaan ihmettele miksi haet apua.
Ja mikä tärkeintä sieltä SAAT apua. Juuri tällä hetkellä ei ehkä tunnu, että mikään voisi auttaa, mutta usko pois pikemmin kuin arvaatkaan tunnet olosi paljon paremmaksi, jos haet apua. Tähän löytyy oikeasti parannuskeino.


Ja viimeiseksi, minusta ainakin kuulostaa, että olet aivan erinomainen äiti! Olet jaksanut suunnattoman koettelemuksen! Jo pelkkä lapsen syntymä on iso kriisi, puhumattakaan koliikkivauvasta, PUHUMATTAKAAN parisuhteen rikkoutumisesta. Itse olisin varmasti musertunut jo paljon aikaisemmin.
Meillä ei ole koliikkia, mies auttaa kovasti, suku on mukana ja silti tuntuu välillä toivottomalta ja huudan pikkuiselle ja sitten itken. Joten en voi kuvitellakaan miten raskasta sinulla on. Voimia ja :hug: .

 

[Martza]

Tuli myös erittäin paha olo lukiessani sun tekstiä!! Sinä autat ittees, SEKÄ VAUVAA, menemällä jutteleen asioista, ja todellakaan siinä ei ole MITÄÄN pahaa eikä väärää eikä hävettävää eikä huonon äidin leimaa!!! Päin vastoin, tiedostat että sulla on paha olla ja voimat lopussa, haet apua ja saat sitä ja alat voimaan paremmin ja jaksaan ja nauttiin taas elämästä!! hulluksi siellä sisällä tulet eikä se ole vauvallekaan hyvä. kun äidillä on hyvä olla, vauvallakin on!

Mulla ei ole ihan samaa kokemusta, mutta kummastakin erikseen on kokemus, masennuksesta ja erosta. Vauvasta nautin kuitenkin silloin ihan täysillä, se olikin melkein ainoa valopilkku elämässä silloin ja auttoi jaksamaan! oon ollut nuorena masentunut, sanotaanko noin.1996-2001 ainakin, välis parempia välis huonompia kausia. Vauvan sain 2001 ja kasvoin aikuseksi. ja pääsin (nyt sanottuna) eroon huonosta suhteesta. Olin 21. 15 vuotiaana ensirakkauteni kans kihloissa, ollaan-ei olla-ollaan-ei olla suhdetta kesti 95-2002 yhteensä ehkä 6vuotta. ja raskaaksi tulin yhtenä yönä kun palattiin miljoonannen ja viimisen kerran yhteen! misään vaiheessa en katunut raskautta, olin onnellinen siitä. mutta mies (tai kakara) petti jokusen kerran kun odotin ja muutenkin vain tapeltiin ja sit kun vauva oli 10kk erottiin. ja jokusenkerran hän oli isänä vielä,sitten alkoi tapaamiset hiipua, mä yli vuoden vielä soittelin ja porasin perään että tulisit kattoon lastas kun se kysyy missä iskä on!!! Sitten jossain välissä tuli stoppi ja luovutin ja ajattelin että lapsella on parempi ilman, jos se kerran on niin vaikeeta että rukoilla täytyy et tulis kattomaan lastaan. Mulla oli kyl läheisiä ystäviä,onneks, ja vanhempieni kans olin tekemisis, mut aika vähän apua pyysin, tarvoin vaunuilla loskasääs viemään likkaa hoitoon ja siitä juoksujalkaa koululle kassienkanssa ja kauppaan ja hakeen lasta jne, kunnon lenkkiä tuli tehtyä.. välis itkin ja purin hammasta yhteen kun oli niin raskasta. mitä en kellekään tunnustanut. kun vasta näin jälkeenpäin. sitten helpottui kun sain auton hommattua ja päästiin paremmin liikkuun. tyttö oli onneksi aika kiltti, lähes 3v asti =) . ja väliin sitten aina mummulla tai pappalla yötä,mutta aika vähän.

Mut asiat voi muuttua, mä aattelin etten ikinä saa asioitani kuntoon niin et löytäsin jonku johon voisin viä luottaa ja jota jaksaisin kattella! yritin tapailla aina jotain mutta sitten alko ärsyttään ja piti lempata. Mutta sit tuli niinku salama kirkkaalta taivaalta kunsitä vähiten odotti, mies joka oli ja on niin erilainen ja kiltti ja ihana ja ollaan oltu vajaa 2 vuotta yhdessä ja ollaan naimisis ja talo rakennettiin ja meil on pieni vaavi. ja oon saanu just sen mistä oon aina haaveillut.

Tää meni varmaan vähän vierestä, mutta pointti on se, että älä luovuta, hoida itses kuntoon, lapsen hoitoapua vähän jostain että saat levätä ja tuulettua ja varmasti vielä saat nauttia elämästäs!! toivon ainakin niin, koita jaksaa uskoo siihen itekin ja oikeesti käy puhumassa terapeutille, sitä varten ne siellä on!!! :hug: :hug: :hug:

 

[coatrack]

Ota asia puheeksi neuvolassa! Mun kaveri on yksinhuoltaja ja neuvolan kautta sai hoitoapua; perhetyöntekijä lähti vaunulenkille vauvan kanssa ja äiti nukkui ja toisella kerralla kävi uimahallissa sillä aikaa. Levon jälkeen jaksoi aivan eri tavalla.

Voin vain yrittää kuvitella millaista sulla on, meillä vauva on ollut tosi helppo ja mies osallistuu iltaisin vauvan hoitoon mutta silti on välillä väsyneitä päiviä jolloin kaikki tuntuu raskaalta, suklaan avulla oon silloin jaksanut.. Oon itsellä huomannut että hyvin syöminen vaikuttaa älyttömän paljon mielialaan ja jaksamiseen, kätevintä on tehdä kerralla helppoja uuniruokia (makaronilaatikkoa jne) ja pakastaa pienissä erissä, siitä vain mikroon sulamaan.

Onko sulla ketään mammaseuraa tai muita kavereita, toisten ihmisten tapaaminen voi olla tosi kivaa vaikka kotona tuntuis ettei jaksa mitään? Ainakin täällä Tampereella on mun mielestä jotain yksinhuoltajien tapaamisia, en tarkemmin tiedä sen toiminnasta mutta vois luulla että sieltä saisi selviämisvinkkejä ja ehkä jotain lastenhoitoapuakin, oliskohan sun paikkakunnalla jotain samantyylistä? Tai jotain perhekahvilaa? Minä olen käynyt pari kertaa MLL:n perhekahvilassa ja sieltä sain lapun jossa luki että sinne voi ennalta sovitusti jättää myös lapsen hoitoon ostoksillä käymisen ajaksi jne.


:hug:

 

[papi]

onko sinulla ystäviä joiden kanssa voisit jutella?
Missäpäin asustat, jos vaikka voisimme tavata.
Sinun tuntemuksesi ovat ymmärrettäviä ja lapsen kanssa on tosiaankin rankkaa olla yksin 24h vuorokaudessa.
kokemuksesta sen tiedän kun itse olen 4vuotta ollut kotona 24h vrk kahden lapsen kanssa.
minä masennuin ja kävin lääkärissä ja sain masennuslääkityksen.
oloni parani huomattavasti ja jaksoin jopa lähteä uloskin lasten kanssa.
olimme toki käyneet ulkona mutta lähes vain omalla pihalla.
vaikka sinulla olisikin välillä hyviä päiviä, nii pyydä silti lääkitys, voithan aloittaa sen sitten kun tunnet tarvitsevasi tai jättää käyttämättä.
itse en halunnut neuvolassa puhua joten kävin yksityisellä.
olet silti paras ja hyvä äiti lapsellesi.
unohtelut ja sekoilutkin on aivan normaalia kotiäidille, kuuluu asiaan.
muisti pätkii ja tavarat löytyvät milloin mistäkin.
kunhan lapsesi hieman kasvaa ja oppii kävelemään ja puhumaan jotain, niin sekin helpottaa kummasti.
mun kakkonen täytti just vuoden ja nyt tuntuu jo helpommalta tämä arki hänenkin kanssa.
voimia, zemppiä ja jaksamista sulle.

 

[Maalisvauva]

Oletkin jo saanut ihania tukiviesteja talla palstalla. Toivottavasti pystyt toimimaan neuvolakaynnin verran, silla voimasi vaikuttavat olevan vahissa.

Voin lohduttaa, etta pelkka nukkumattomuus ja vasymys terveen vauvani hoidossa tekee minulle samoja oireita, vihaisuutta ja artymysta, silla univelka tekee sen. Joten et todellakaan ole huono aiti naiden tuntemustesi kanssa, silla karsit ensinnakin jo mielettomasta univelasta. Mitaan vahinkoa ei ole tapahtunut, saat itsesi kuntoon ja voimat takaisin!

Elat nyt elamanvaihetta, jossa monet suuret muutokset ovat tapahtuneet paallekkain yhta aikaa. Olet hyva aiti! :hug: