Kun kerroin raskausuutiset, äitini tuputti aborttia ja toivoi keskenmenoa

[medouw]

Opinnot oli vielä kesken (oppari tekemättä ja yksi harjoittelu), miehen kanssa oltiin kihloissa ja hänellä vakityöpaikka. En ole päihderiippuvainen bilettäjä tms... Ikää minulla oli 25v.

Tästä on aikaa jo 6 vuotta, mutta yhä painaa mieltä se, kun äitini sanoi "tee abortti tai pilaat elämäsi". Äitini myös soitteli minulla alkuraskaudessa, että joko on mennyt kesken. "toivottavasti se ei pysy siellä", "onko vuotoja ollut".

Raskauden aikana asenne muuttui ja lapsen synnyttyä mitään tällaista ei ole ollut.

En ole uskaltanut ottaa koko asiaa puheeksi, koska tiedän, että äitini ei pysty ottamaan mitään vastaan. Esimerkiksi äitini oli väkivaltainen minua kohtaan kun olin lapsi/varhaisteini (ilman järkevää syytä löi, heitti tavaroilla, repi tukasta... riitti että hänellä oli paha päivä töissä). Haukkui huoraksi, kömpelöksi, lihavaksi, isoperseiseksi...

Kun olen yrittänyt noita haukkumisia/väkivaltaa ottaa puheeksi, on äitini raivostunut. Olen kiittämätön, mielenterveysongelmainen luuseri kuulemma. Hän ei ole tehnyt mitään väärää.

No arvatkaas tuntuuko pahalta katsoa ihanaa tytärtäni ja muistaa, että oma äitini toivoi, että olisin hänet abortoinut tai että raskaus olisi mennyt kesken.

Äitini tapaa lastani noin kerran kahdessa kuukaudessa. On silloin ihan ok mummo.

Silti vaivaa

 

[mnp]

Älä vaan anna lastasi äidillesi hoitoon!

 

["hei"]

No ei ihme, että vaivaa. En menis tytön ja mummon väliin, mutta pitäisin pirun tarkkaan huolen siitä, ettei sanele mitään kummallisuuksia myös sun tytöllesi. Tekisin varsin selväksi, et jos kerrankin sanoo tai tekee mitään sen suuntaista, mitä sulle on tapana ollut letkautella ja/tai sanoa, sen jälkeen ei tyttöä enää näe. Sun äitis ei oo täysin terve... En ehkä uskaltais antaa ainakaan kovin pitkäksi aikaa lasta sille hoitoon.

 

["smeagol"]

vähän ihmetyttää miksi olet tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä. itselläni on tai oli myös väkivaltainen äiti, hänellä oli mielenterveysongelmia kun olimme lapsia. nyt pitkän terapiakauden ja äitini kanssa olemme käyneet koko sisarusparvi istumassa terapiassa. anteeksiantamatontahan se on mutta sotakirveet on haudattu silti. taakka tämä äidillenikin on kun tänä päivänä ei itselleen pysty antamaan anteeksi. menemme vielä psykiatrille ja äidille katsotaan uusi hoitojakso. mun mielestä tää yhteistyöhalu riittä mulle. kuitenkin tämän kerron siksi etten huomannut mitään miuuta kirjoituksessasi että olet tyytynyt kohtaloosi ja täysin alentunut äitisi silmien edessä. soita teraputille ja hommaa äitisi hoitoon, eihän se ihan terve ole.

 

["helmi"]

mulle sanoi miehen isä suoraan että tee abortti! okein ällöttää kun se muka niin maireana tyttö sylittelee, mulkku äijä,jos se olis saanut päättää sitä vaarin ihanaa prinsessaa ei edes olisi! jotenkin tosi tekopyhää

 

[ap----]

Olen itse käynyt läpi 3 vuoden terapian (masennusta, ahdistusta ollut) ennen lapsen saamista. Se auttoi aika paljon. Terapeutin mukaan mun äidillä on paljon narsistisia piirteitä. Siis ihan persoonallisuushäiriön piirteitä.

Olen äidilleni maininnut, että hän tarvitsisi jotakin apua (hänellä on aina katkennut välit kaikkiin naapureihin, sukulaisiin, ei yhtään ystävää). Äitini ei siihen todellakaan suostu. Hän on sanonut, että vie ongelmansa hautaan. Eli minkäs minä sille voin .

Etäisyyttä olen äitiini ottanut paljon. Tytölle äiti ei ole puhunut ainakaan vielä mitään kummallisuuksia. Käydessään kyllä AINA piikittelee minua. Kun tulee kylään alkaa luetella usein puutteita (esim. teillä on liian kirkas lamppu tuolla lastenhuoneessa, sun kannattaisi siivota useammin tuo lavuaari...). Lapsesta kyllä sanoi edellisellä kerralla, että "X on lihonut, posket kasvaneet". Tuo ei nyt sinänsä ole äitini mittapuulla paha kommentti, mutta yhtään en ihmettelisi, vakka ne ajan kanssa pahenisi.

Hoitoon en uskalla lasta jättää äidilleni paria tuntia pidemmäksi ajaksi. Mieheni on samaa mieltä. En antaisi yökylään tai viikonlopuksi.