Kun lapsi ei ole enää pikkulapsi. Mihin katoaa oma venyvä pinna?

[vierailija]

Minulla on kolme omaa lasta. Ikähaarukka 6kk- 12 v. Olen alkanut saada ihan kamalia hermojenmenetyskohtauksia tilanteissa, joissa isommat lapseni eivät osoita mitään edistystä kuukausienkaan jankkaamisen jälkeen (arkiset tilanteet, kuten huoneen siisteys jne). Tilanteet, joissa huomaan edelleen jankkaavani samoja juttuja ja tilanteet, joissa he sanovat vastaan ja mutisten jupisevat jotain "ihan tyhmää- juttuja". Varmasti esiteinien äideille ihan tuttuja juttuja. Mutta mihin se oma pinnani on hävinnyt? Kun lapsi on vielä pieni ja "söpöys" vaiheessa, jaksan kyllä kiukut ja muut hankaluudet.... Mutta nyt joudun nurkan taakse latelemaan kaikki kirosanat mielessäni, jotta en räjähtäisi isompien nähden ihan totaalisesti. Alan jotenkin heidän kanssaan taantua omaan teini-ikään. Toisaalta sitten on ihanaa, että ne on isoja ja saan apua vauvan hoitoon ja omat lapseni ovat oikeasti mukavaa seuraa. Pelottaa, että heille jää mieleen sellainen kamala äiti, jonka mieliala vaihtuu hetkessä. Toki päiviä, jolloin jaksan olla tasainen. Ollaanko me äidit vain liian ankaria itsellemme, kun tällaista edes pohdin.

 

[vierailija]

Pikkulapsiaikana hormonit auttavat pysymään tyynenä. Ja pienten lasten ei voi olettaa oppivan hetkessä. Teineiltä voi jo olettaa enemmän. Ja kun teinit jo monin osin käyttäytyvät lähes kuin aikuiset (tietävät asioita, osaavat keskustella, tehdä järkeviäkin päätöksiä), niin heitä erehtyy pitämään järkevämpinä kuin ovatkaan. Näin ollen sitä turhautuu, kun eivät sitten käyttäydykään järkevästi.

 

[vierailija]

Mulla on samat morkkikset. Pinna on lyhyt ja olen aika kireä joka päivä. Olen pohtinut, että näinköhän minun hermosto ei oo rakentunut perhe-elämää varten. Vaiko liekö ruuhkavuosien mukanaan tuomaa stressiä.

 

[vierailija]

Pikkulapsiaikana hormonit auttavat pysymään tyynenä. Ja pienten lasten ei voi olettaa oppivan hetkessä. Teineiltä voi jo olettaa enemmän. Ja kun teinit jo monin osin käyttäytyvät lähes kuin aikuiset (tietävät asioita, osaavat keskustella, tehdä järkeviäkin päätöksiä), niin heitä erehtyy pitämään järkevämpinä kuin ovatkaan. Näin ollen sitä turhautuu, kun eivät sitten käyttäydykään järkevästi.

Aivan. Se oletus, mikä tosiaan liittyy siihen, kun alkavat jo olla järkeviä ja sitten unohtaa, että nehän on ihan hormonimyrskyissä ja vaiheessa kaikin puolin

T: ap

 

[vierailija]

Jaa, mulle on kyllä käyny päinvastoin! Lapsista vanhin jo liki täysi-ikäinen ja nuorinkin jo ekaluokkalainen ja just tässä yks päivä totesin, että mulle on kasvanu lehmän hermot
Kun esikoinen oli vauva ja itki paljon, oli pakko jättää se joskus omaan sänkyynsä huutamaan ja mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan, isompien uhmiskohtauksissa olin välillä itsekin kun 4v...
Nyt kuuntelen esiteinien ja teinien ja pikkukoululaisen murinat ihan tyynenä!
Joskus joku kaveri ihmettelikin, miten voin pysyä niin rauhallisena!

 

[vierailija]

Hermot menevät silloin, kun omat kasvatustaidot eivät riitä tilanteen hallintaan. Joillain se on pikkulapsivaiheessa, ja toisilla murrosiässä, riippuen ihan omista kasvatustaidoista. Jotkut osaavat käsitellä pikkulapsia paremmin, toiset taas teinejä. Eli aina kun meinaa mennä päreet, voi miettiä, miten omia taitoja voisi parantaa, jotta tällainen tilannekin menisi paremmin.

 

[viisi lasta]

Jaa, mulle on kyllä käyny päinvastoin! Lapsista vanhin jo liki täysi-ikäinen ja nuorinkin jo ekaluokkalainen ja just tässä yks päivä totesin, että mulle on kasvanu lehmän hermot
Kun esikoinen oli vauva ja itki paljon, oli pakko jättää se joskus omaan sänkyynsä huutamaan ja mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan, isompien uhmiskohtauksissa olin välillä itsekin kun 4v...
Nyt kuuntelen esiteinien ja teinien ja pikkukoululaisen murinat ihan tyynenä!
Joskus joku kaveri ihmettelikin, miten voin pysyä niin rauhallisena!

Siis niin PEESI tälle! Oli kuin olisi minun kirjoittamaa...