Kun mies lähtee parisuhteesta karkuun ongelmia

Tuntuu että tunteet vaihtelee koko ajan, välillä on hyvä fiilis että viimeinkin pääsee eroon ihmisestä, joka on kontrolloinut elämääni monia vuosia, mutta toisaalta on meillä ollut paljon hyviäkin hetkiä.

Luultavasti tämä on toiveajattelua joka heijastuu aiemmista kerroista, mieshän on aina tullut takaisin ennemmin tai myöhemmin. Pää ei suostu sisäistämään ajatusta että toinen on mennyt elämästä lopullisesti pois, eikä paluuta entiseen ole.

Havu - olen ollut suhtessa melkein koko ajan onnellinen vaikka asiat ovat pännineet ja paljon. On vain tullut ajateltua että ei kaikki voi olla helppoa koko ajan. Satunnaiset itkuraivarit ovat tasoittuneet yleensä seuraavana päivänä miehen selitysten jälkeen. Olen myös katsonut osaa ongelmistamme läpi sormien - miehellä on selvä alkoholiongelma, johon on yritetty hakea apua, mutta yksityiset hoitolaitokset ovat olleet liian kalliita, vaikkakin varmasti olisivat onnistuneet hoidossa toisin kuin kunnan terveyskeskus, jossa oli tarjota vain keskusteluaikoja. Alkoholismi on perinnöillinen sairaus ja sitä on hänen suvussaan ollut jo useammassa vaiheessa. Paljon auttoi, kun luin juttuja alkoholismista ja miten läheisten tulisi käyttäytyä helpottaakseen tilannetta. Alholismi on sairaus ja sille ei itse voi yksinkertaisesti joskus mitään, tämän olen oppinut vuosien kuluessa huomaamaan.

Tuntuu epäreilulta, että kaikki ongelmat kasautuvat yhden ihmisen niskaan - alkoholismi, narsismi, taloudelliset vaikeudet ja nalkuttava muija - mutta ilmeisesti ne ovat jotenkin johdannaisia toisiinsa.

Silti, kaikesta huolimatta, voin melkein lyödä vetoa että vaikka kuinka iskostan päähäni suhteemme haittapuolia, jos joskus tulee tilanne että mies haluaa palata yhteen kanssani niin lähden hänen mukaansa. Mukavaa ensimmäiset kaksi kuukautta, sitten iskee arki päin kasvoja.
Täytyisi vain oppia olemaan kerrankin elämässä itsekäs ja tuijottaa vain omaan napaan.

No haloo, jos teillä ei olisi ollut YHTÄÄN hyviä hetkiä, et kai sinä eikä kukaan muukaan olisi tuohon parisuhdehelvettiin lähtenyt ollenkaan.

Ja alkoholismi ei ole sairaus. Että sentään inhoan tuota alkkisten niin rakastamaa tekosyytä juopotella!!!!! Alkoholismiin taipumus periytyy mutta on kyllä täysin oma ja vapaaehtoinen valinta kaataako sitä viinaa alas kurkustaan vai ei. Alkoholismin sairaudeksi nimittäminen nostaa vain kätevästi vastuun alkkiksen omilta harteilta ikäänkuin juopottelu olisi väistämätön juttu jolle juoppo ei itse yhtään mitään voi. Kuinka muuten selität että on ihmisiä jotka lopettavat juomisen koska todella haluavat sen loppuvan ja se myös loppuu? En ole koskaan taas kuullut että esim syöpäpotilas voisi vain yhtäkkiä päättää parantua ja sen myös tehdä. Joten lopettakaa tekosyiden tehtailu juopoille, sen he osaavat kyllä vallan mainiosti itsekin.

 

Onko sitä miestä aina pakko olla? Miksi pitää asua yhdessä? Rahanko takia? Jos mies on kiva ajoittain, niin hommaa oma koti ja näe miestä vain silloin, kun hän on selvin päin ja hän noudattaa sinun kotisi sääntöjä. Sillä tavoin saat säännöllistä seksiä, läheisyyttä ja hellyyttä. Tietysti kahden kodin ylläpito maksaa, mutta elämältä harvoin saa kaikkea.

Sinulle olisi terveellistä miettiä, että mitä elämältäsi haluat. Jos itsetuntosi on nollassa etkä edes usko, että kukaan normaali mies voisi rakastaa sinua, niin silloin ei ole ihme, jos takerrut tällaiseen mieheen, jonka kanssa suhde on yhtä vuoristorataa. Minä en sellaista jaksaisi. Yhden suhteen olen pistänyt poikki, kun huomasin, että kuukaudessa on enemmän ikäviä päiviä (johtuen miehen juomisesta, krapulasta, petetyistä lupauksista jne). Kuitenkin sen päätöksen tekeminen, että jätän miehen lopullisesti, vei pari vuotta.

Uskoisin, että ihan älyttömän moni parisuhde pelastuisi, jos opittaisi olemaan eri mieltä asioista rakentavasti. Nalkuttaminen, mykkäkoulu eikä raivoaminen ole tosiaankaan niitä oikeita tapoja. Sekin jo auttaa aluksi, että sanoo toiselle, että ei jaksa tapella asiasta, annetaan asian olla ja palataan siihen vaikka huomenna, kun olet selvinpäin ja kumpikin on rauhoittunut.

 

Joo no vaikuttaapa tosi lottovoitolta: Alkkis, lapsia tekaistu kevyin perustein muiden kanssa, herutti rahasi taloprojektiinsa, haluaa kuoria parisuhteesta vain kermat....

Nyt hyvä tyttö otat jalat allesi etkä enää mene takaisin tuommoiseen. Olet vain itseksesi ja pysyttelet kaukana miehistä kunnes taas muistat, millaista se normaali elämä ilman kontrolloivaa ilkimystä oikein olikaan. Tai ainakin otat sellaisen tavoitteen että voit esim. puolen vuoden päästä palata jos vielä siltä tuntuu.

Ja ensi kerralla kun ryhdyt talohankkeisiin, et rupea rahoittamaan toisten remontteja vaan ainoastaan omiasi.

En vain pysty käsittämään, miksi, MIKSI joku tuohon suostuu. Mieshän on ihan kauhea!

 

Alkoholismi muuten ON sairaus.

Tämä on ihan asiantuntijatahoillakin vahvistettu. Näin se vain on. Alkoholismi vain on aivan erilainen sairaus kuin vaikkapa mainitsemasi syöpä ja muut taudit.

Alkoholisti voi päättää lakata juomasta, mutta juomisen lopetettuaankin hän on edelleen alkoholisti ja siis sairas. Ainoa lääke tähän sairauteen on täydellinen alkoholittomuus, mutta sekään ei siis paranna mitään, se vain pitää sairauden näkyvän oireen poissa.

Alkoholismi on siitäkin poikkeava sairaus, että se on niinsanotusti itsensä kieltävä sairaus. Siksi sitä on niin vaikea hoitaa.

On helppo sanoa, että on oma ja vapaaehtoinen valinta, kaataako sitä viinaa kurkkuunsa vai ei. Kun sairaus on saanut vallan, valinta ei enää ole oma, vaan sairauden sanelema. Ihminen voi ilman muuta ohjailla itseään siinä vaiheessa, kun sairautta ei ole. Hän voi tajuta, että oma käyttö on liiallista ja saattaa viedä elämän mennessään. Silloin voi vielä tehdä valintoja.

Totta kai vastuu juomisesta on alkoholistilla itsellään. Juomisen voi lopettaa, mutta helppoa se ei ole. Kaikilta se ei vain onnistu, himon nujertamiseen tarvitaan valtava määrä tahdonvoimaa ja ennen kaikkea motivaatio, jota kaikilta ei edes löydy, koska alkoholi on jo tehnyt itsensä ylivoimaiseksi kaiken mahdollisen muun rinnalla.

 

Alkoholismi muuten ON sairaus.

Tämä on ihan asiantuntijatahoillakin vahvistettu.

EI OLE. Tässä asiassa on kahta lajia, eri koulukuntaan kuuluvia lääkäreitä.
Itse en usko edes tuohon geeniperimään. Tämä on sama asia, kuin lihavien lapsista tulee myös lihavia mukamas perintötekijöiden takia. Sehän johtuu siitä, että ruokailutapoihin opitaan (opetetaan) jo vauvasta alkaen. Se on ihan parin prosentin, jos sitäkään, luokkaa lihavista jotka ovat sairauden takia lihavia. Yleensä alkkarit ovat muutenkin heikkoja. Jos he lopettavat juomisen, niin he tarvitsevat tilalle jonkun korvaavan jutun, esim. uskonnon. Nämä "pienet" ihmiset eivät osaa ottaa vastuuta omiin pikku kätösiinsä.

 

Ei tarvita mitään korvaavia juttuja, kyllä alkoholisti voi raitistua ilman mitään sellaisiakin. Esimerkkejä löytyy.

Totta kai silloin voidaan puhua korvaavista jutuista, jos alkoholistin elämä on ollut pelkkää viinanhuuruista sekasotkua, ja sitten kun raitistutaan, aletaan elää tavallista elämää. Se tavallinen elämä sitten kaikkine normaaleine juttuineen on sitten sitä korvaavaa toimintaa. Mutta mitään uutta ja erilaista siihen ei tarvita, kuten nyt juuri tuota uskoon tulemista tai muuta vast.

Uskoon tuleminen kyllä erittäin usein auttaa. Mutta aina ei sekään.

Alkoholisteja on kaikissa sosiaaliryhmissä, jopa huippujohtajissa, joten kirjoituksesi pienistä ihmisistä, jotka eivät osaa ottaa vastuuta omiin käsiinsä, tuntuu sitä asiaa vasten hiukan omituiselta. Kaikki alkoholistit eivät ole ojanpohjakännääjiä. Monet ovat varsin vastuullisissa asemissa. Jopa huippupoliitikkoja on meillä ollut siinä tilassa.

Alkoholistiksi tullaan samaa tietä, juomalla viinaa. Joidenkin viinapää on hyvä, ja sen turvin luullaankin, että "minua tuo asia ei koske." Ajan mittaan sitten koskee kuitenkin. Monet isot johtajat ovat alkoholisoituneet siis aivan kuin itseltäänkin varkain, kaikkien edustusillallisten ja juominkien seurauksena.

 

Minä en edelleenkään suostu luokittelemaan alkoholismia sairaudeksi. Se "sairaus" kun ei puhkea muuten kuin tieten tahtoen juomalla viinaa. Se "sairaus" paranee kun juoppo laittaa korkin kiinni ja pysyy lujana eikä sorru enää juomaan. Tuo ei minusta täytä minkään sairauden kriteerejä. Alkoholismi on riippuvuus, ei sairaus. Alkoholismin sairaudeksi kutsuminen on juopoille kuin taivaan lahjana annettu tekosyy. Kato en mä voi tälle ite mitään, mun on pakko juoda, tää on sairaus...

Juopot eivät tarvitse enää yhtään lisää tekosyitä ja sääliä. Sääli ja ymmärrys ei ole vielä yhtäkään juoppoa parantanut. Vastuun ottaminen juomisestaan sen sijaan on.

Alkoholistiperheen lapsena tiedän tasan tarkkaan mistä puhun.

 

Minäkin olen alkoholistin lapsi. Olen ollut alkoholistin kanssa naimisissa ja suvussa on alkoholisteja runsaasti. En ole niistä vieläkään eroon päässyt. Itse en juo.

Tätä väittelyä voidaan käydä loputtomiin, joten ei kannata alkaa siitä riidellä. Itse olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että se on sairaus.

Tuossa olet kuitenkin ehdottoman väärässä, kun väität, että alkoholisti paranee laitettuaan pullon korkin kiinni. Ei parane. Hän on edelleen alkoholisti, vaikkakin sitten raitis sellainen.

Tämä on ihan fakta.

Siis alkoholisti ei tule ikinä normaaliksi kohtuukäyttäjäksi, vaan ainoa mahdollisuus on olla juomatta pisaraakaan. Raitistunut läheiseni on käynyt läpi sellaisen helvetin, ettei sitä kenellekään soisi. Hänellä sairaus on niin paha, että hän ei voi juoda edes viinimarjamehua, koska se saattaa laukaista muiston viinistä ja sairaus saa ylivallan. Myös sellaiset juomat kuin kotikalja ja sima ovat täysin poissuljettuja, vaikka niissä ei oliskaan yhtään prosentteja.

Tietenkin tämä sairaus puhkeaa juomalla viinaa. Moni muukin sairaus puhkeaa itse aiheutetusti.

Myös huumekoukku on sairaustila.

Alkoholismi on psyyken sairaus. Minä en osaa ajatella noin, että alkoholisti kuvittelee sairautensa varjolla olevansa oikeutettu juomaan viinaa. Yleensähän he eivät edes myönnä olevansa alkoholisteja. Tekosyitä juomiselle haetaan juuri siksi kaikista muista asioista, sitä että he haluavat juoda juomisen himon vuoksi, he eivät viimeiseen asti myönnä. Sitten kun myöntävät, voi vapautuminenkin alkaa. Täysin vapaita viinastahan he eivät kuitenkaan enää koskaan ole, koska eivät ikinä voi juoda normaalilla tavalla.

Myös riippuvuus on sairaus. Minä olen sitä mieltä. Sinä saat vapaasti olla eri mieltä. Kukaan ei voi koskaan täysin aukottomasti todistaa meidän kummankaan olevan oikeassa, eikä väärässäkään.

 

Tuo ei minusta täytä minkään sairauden kriteerejä. Alkoholismi on riippuvuus, ei sairaus. Alkoholismin sairaudeksi kutsuminen on juopoille kuin taivaan lahjana annettu tekosyy.

Melanooman riippuvuus säteilystä.
Se "sairaus" puhkesi kun tieten tahtoen otti aurinkoa. Se "sairaus" parani kun kirurgi otti kasvaimen pois ja palvoja pysyi lujana eikä enää ruvennut ruskettamaan itseään.
Kato ei se voinu sille ite mitään, sen oli pakko leikkauttaa se kun se on sairaus...

- "Syöpäläisenä tiedän tasan tarkkaan mistä puhun." -

 

Jos olisin tiennyt mitä suhde narsistin kanssa tuo tullessaan, en olisi koskaan aloittanut sitä, vaan juossut karkuun.

Jokin on vain vetänyt yhteen vaikka olemme eron jälkeen vannoneet ettemme enää ikinä tee samaa virhettä uudestaan ja palaa yhteen.

Jälkeenpäin tuntuu kuin olisi herännyt pahasta unesta, kun suhde päättyi. Joka aamu olin herännyt ahdistukseen ja tuntui vatsanpohjassa kun vain ajattelikin suhdettaan. On lähes mahdotonta ymmärtää suhteen riippuvuutta, mikäli ei ole vastaavaa kokenut. Koukku on syvällä tunne-elämässä ja mielessä (aivoissa).

Olen oppinut että vaikenemalla pääsee paljon helpommalla, vaikka kuinka pahalta tuntuisi.

Olin stressaantunut, masentunut ja menettänyt luottamukseni. En pystynyt ollenkaan keskittymään työhöni. Annoin elämääni mennä hitaasti ja huomaamatta ohitseni. Valitettavasti aika on armoton ja siksi olisi pahinta vaipua vuosiksi katkeruuteen.

Täytyisi vain oppia olemaan kerrankin elämässä itsekäs ja tuijottaa vain omaan napaan.

Aloin etsiä tietoa riippuvuuksista ja mielenhallinnasta. Oli kiehtovaa ajatella että voimme vaikuttaa mieleemme enemmän kuin kuvittelemme ja tästä on tieteellistä näyttöä.
Toipuminen narsistisen suhteen jälkeen
http://www.searchforbalance.org/Home/cheating-narcissism-mind-brain-blog/recovery-after-relationship-to-a-narcissist.html

Nyt olen hyväksynyt sen faktana, että tein väärän valinnan. Vaikein asia oli antaa sitä itselleen anteeksi.

 

Nyt olen hyväksynyt sen faktana, että tein väärän valinnan. Vaikein asia oli antaa sitä itselleen anteeksi.

Ei itseään saa syyllistää, jos on erehtynyt toisen moniin persooniin. Ei sitä ansaa tajua, kuin vasta silloin, kun se ansa on lauennut. Pitää olla onnellinen, että tajuaa tilanteen ja voi riuhtaista itsensä irti, mutta sekään ei takaa, että ansan voisi välttää tulevaisuudessa.

Yksi tapa estää joutumasta narsistin uhriksi on esittää omia mielipiteitä ja kyseenalaistaa narsistin mielipiteitä. Narsisti perääntyy, kun huomaa, että hän ei saa toista käyttäytymään kuten tahtoisi. Narsisti valitsee kiltin ihmisen.

 

Ei itseään saa syyllistää, jos on erehtynyt toisen moniin persooniin.

Oon huomannu että usein aattelen käänteisesti päivastoin kuin normaalit ihmiset. Vaikka tuostakin niin että puutteita erehtyy taydentämään monin osin yhdeksi kokopersoonaksi.

Ei sitä ansaa tajua, kuin vasta silloin, kun se ansa on lauennut.

Tai tästä että ansan voi aavistaa ja tajutakin ennen sen laukeamista, mutta kun alkaa tuntua turvalliselta onkin jo ansa lauennut ja itse satimessa.

Pitää olla onnellinen, että tajuaa tilanteen ja voi riuhtaista itsensä irti, mutta sekään ei takaa, että ansan voisi välttää tulevaisuudessa.

Pitäis pitäis, mutta mihkäs sieltä kotiluolasta sitten lähtis, vaikka sen kolkoksi koloksi huomaakin? On siihen niin tottunu ettei luxuslukaalissa tuntuis oikeen unikaan tulevan. Mikäs onnelliseks tekis, en tiijä yhtään.

Yksi tapa estää joutumasta narsistin uhriksi on esittää omia mielipiteitä ja kyseenalaistaa narsistin mielipiteitä.

Melskettä ainakin saa syntymään isosti. Entä jos vaihtais taktiikkaa sitten kun joutuu narsistin mielipiteiden uhriksi niin yhtenä tapana oliskin kyseenalaistaa omia. Tiedä paljonko niitä kokeilujakaan arvaa jatkaa… narsu meinaan meuhkaa tykimmin. En kauheesti just semmostakaan välittäis kuunnella.

Narsisti perääntyy, kun huomaa, että hän ei saa toista käyttäytymään kuten tahtoisi.

Onhan se ihan mahdollista sekin siihen saakka, ennekuin jos saa huomata toisen tulevankin kohti, kuten ei tahtoisi.

Narsisti valitsee kiltin ihmisen.

Niinhän ne sanoo, et sen takii ku tykkää niistä, mut valkkaaks se niitä vasta sen jälkeen kun on ensin haastatellu kaikkii, vai tykkäiskö ne siitä ja valkkaiski sen, jos taas kekkä sillekin hyödynnettäväks sopii, muttei niinkään muille, tai jokka ei jonottaakaan viittii, ja niin pois päin?* *

 

Silti, kaikesta huolimatta, voin melkein lyödä vetoa että vaikka kuinka iskostan päähäni suhteemme haittapuolia, jos joskus tulee tilanne että mies haluaa palata yhteen kanssani niin lähden hänen mukaansa.

"Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa, on pimeässä hauska taivaltaa."
"Jos sallit niin mä kotiluolaan näytän sulle tien ja sinut armaakseni vien."

 

Oon huomannu että usein aattelen käänteisesti päivastoin kuin normaalit ihmiset. Vaikka tuostakin niin että puutteita erehtyy taydentämään monin osin yhdeksi kokopersoonaksi.

Mutta tuohan on hieno ominaisuus, sitä toivoisi kaikille

Tai tästä että ansan voi aavistaa ja tajutakin ennen sen laukeamista, mutta kun alkaa tuntua turvalliselta onkin jo ansa lauennut ja itse satimessa.

Niinhän se ansa toimii, eihän se muuten olisi ansa.

Pitäis pitäis, mutta mihkäs sieltä kotiluolasta sitten lähtis, vaikka sen kolkoksi koloksi huomaakin? On siihen niin tottunu ettei luxuslukaalissa tuntuis oikeen unikaan tulevan. Mikäs onnelliseks tekis, en tiijä yhtään.

Siksi tarvitaankin se riuhtaisu ja joltakin toiselta rohkaisu. Jotkut käyttävät repäisylaastaria.

Melskettä ainakin saa syntymään isosti. Entä jos vaihtais taktiikkaa sitten kun joutuu narsistin mielipiteiden uhriksi niin yhtenä tapana oliskin kyseenalaistaa omia. Tiedä paljonko niitä kokeilujakaan arvaa jatkaa… narsu meinaan meuhkaa tykimmin. En kauheesti just semmostakaan välittäis kuunnella.

Niin on opetettu, että tulella ei saa leikkiä. Jos alat myötäilemään, niin saat tehdä sitä loppu ikäsi.

Onhan se ihan mahdollista sekin siihen saakka, ennekuin jos saa huomata toisen tulevankin kohti, kuten ei tahtoisi.

Joo, piiritystä varmaankin esiintyy.

Niinhän ne sanoo, et sen takii ku tykkää niistä, mut valkkaaks se niitä vasta sen jälkeen kun on ensin haastatellu kaikkii, vai tykkäiskö ne siitä ja valkkaiski sen, jos taas kekkä sillekin hyödynnettäväks sopii, muttei niinkään muille, tai jokka ei jonottaakaan viittii, ja niin pois päin?* *

Haastattelee varmasti kaik, jokka jonottaa jaksaa, sit kilteimmä valittee )

 

Mutta tuohan on hieno ominaisuus, sitä toivoisi kaikille

No, toivo sit vaik'sä sitä, ku ei mun toiveil'oo koskaa ollu mitää tekoo eikä mihkää tehoo.
Sellanen kai on siellä tavan toivomuslistan kärjessä ja pitempään keikkunuki; et valmista tulis, jos ei viäl ihan kokonaan olis ja äkkiä kans niinku olis jo.

Niinhän se ansa toimii, eihän se muuten olisi ansa.

- "Nuorena lääkärinä toimin jonkin aikaa kunnanlääkärinä. Eräänä aamuyönä soi vastaanoton ovikello. Sieltä oli tulossa eräs nuori isäntä hammassäryn takia ja hän pyysi minua poistamaan risan hampaan. Siihen aikaan niitä poistivat lääkäritkin."

Siksi tarvitaankin se riuhtaisu ja joltakin toiselta rohkaisu. Jotkut käyttävät repäisylaastaria.

- "Isännällä oli mukanaan naapurin isäntä pelkoa vähentämässä. Tämä jäi odotushuoneen puolelle, kun puudutin potilaan hampaan vastaanottohuoneen puolella ja poistin sen saman tien. Siinä samassa odotushuoneessa kolahti. Naapurin isäntä oli pyörtynyt jännityksestä ja pudonnut penkiltä lattialle."

Niin on opetettu, että tulella ei saa leikkiä. Jos alat myötäilemään, niin saat tehdä sitä loppu ikäsi.

Niin mäki kyl just meinasin, et kysyy iteltään kantsiiks täs ny jotain, vaikka ensteks siltä vaikkutti, mut nyt ei tunnu samalta ku äsken. Ei rupeis myötäileen yhtään ees itelleen, vaan muuttais mieltään, eikä sit alkaiskaa enää mitään.
- "Potilas ja saattaja lähtivät vahingoittumattomina kotimatkalle vajaan varttitunnin kuluttua." (Duodecim)

Haastattelee varmasti kaik, jokka jonottaa jaksaa, sit kilteimmä valittee )

Mitäs valkkaamist niin pienest eräst jäis? Mitäs sit sellaist, turhan ronkelii! Bestiksii ne valmiiks omist porukoistaan on. Sanoo sitä samaa vaan jokaiselle vuoronperään. Eiköhän seki piisa vallahyvi ja jonottaahan ne jo osaaki.

 

hei.onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?ja miten olet selvinnyt siitä? eli meillä näin.poika syntyi kesällä 2008. asuimme silloin vielä vuokrakaksiossa.mutta keskustelimme oman talon ostamisesta.ja keväällä 2009 pääsimmekin muuttamaan omaan taloon.muutama kuukausi sujuikin hyvin,mutta sitten alkoi ongelmat. minulla meni selkä lumitöissä joulun alla (keväällä 2009 mag.kuvattiin ja sieltähän löytyikin välilevyn pullistuma, ja seuraavasta nikamasta lievää kulumaa.ilmeisesti on tullut pysyvä hermovaurio koska vielä tänäkin päivänä syön kolmiolääkkeitä kipuun ). koska olen särkylääkemoniallergikko,joudun syömään vähän tuhdimpia kolmio lääkkeitä.myös hermokipulääkkeitä söin jonkin aikaa mutta niistä tuli niin kamalat sivuvaikutukset,ja pää oli aivan sekaisin.no siitäpä se sit alkoi.narkkariksi ja huoraksi nimittely.mikään ei ollut kotona hyvin kun mies tuli töistä.olisi pitänyt joka päivä puunata talo lattiasta kattoon ja hoitaa samalla lasta,leikkiä ja kasvattaa .no en jaksanut pitää paikkoja niin tiptop kunnossa kuin mies olisi halunnut. sitten mun kasvatustapa on kuulemma täysin p....stä.en osaa nukuttaa oikein jos poika ei halunnutkaan mennä nukkumaan vaikka oli nukkuma aika,ja jouduin sanomaan "kovemmin" pojalle. hänen mielestään sais poju tehdä mitä haluaa,mistään ei yleensä kiellä,vaan jopa mitätöi käytöksellään mun pojalla laittamat rajat,tai kiellot jostain mitä ei saa tehdä.poika sais ite päättää mitä syö jääkaapista,ei kiellä ollenkaan. yms selaisia asioita meidän kasvatus eroissa. nyt viime kuukausina ollan otettu noin kolme kertaa niin kunnolla yhteen että mies on sanonut joka kerta "ett sut pitäs tappaa tai pitäs lyödä kirveellä päähän ett oisit hiljaa".lähtisin pojan kanssa jos se vaan olis helpompaa. nyt on yhteinen asuntolaina, talon myyminen vois olla hidasta/hankalaa. talo sijaitsee pienemmällä paikkakunnalla.eilen viimeks otettiin pahasti yhteen sanallisesti (ei siis ole koskaan mua tai lasta lyönyt tai mitään sellaista). huoranarkkari,sut pitäs tappaa.ja kaikki vaan koska poika temppuili syömisen kanssa,ois halunnu vaan herkkuja syyä ja makkarasiivuja silleensä,no alko parkumaan.eikös ukko pompannu makkarista makaamasta siihen soppaa keittämään lisää. poika sai tahtosa läpi,mie sanoin ukolle aika kovalla äänellä asiasta ja taas :siut pitäs tappaa huoranarkkari.lähin ulos tupakalle rauhottuu ( siinä kans yks murheenkryyni suhteessa,mies ei enää polta eikä tykkää mun polttamisesta.kommentit tyyliä toivottavasti saat keuhkosyövän että opit yms vastaavaa).ei miun mielestä noin sanota puolisolleen josta välittää eikä uhata tappaa. no kun tulin sisälle puin pojalle päälleja lähettiin tunnin kävelylle.takas tullessa oltiin mykkäkoulua. tänään kehtas soittaa että vieläkö siellä mökötetään!kyllä rupes sapettaa, ja sit itkettää tää tilanne.kyllä ihmiset mahto kattoa ja poika kun pyyhin kyyneleitä kävellessämme kerhos´ta kotiin.että sellasta meillä.neuvoja?kohtalotovereita?mitä vaan joka helpottas mun oloa.en kohta jaksa enää.

 

Ei siellä selässä ole pysyvää hermovauriota; pullistuma kyllä painaa hermoa ja hermo voi olla tulehtunut, jolloin se on "paisunut" ja mahtuu entistä huonommin ahtaaseen väliin. Oikeastaan on hyvä, että on kipuja, silloin hermo johtaa impulsseja. Vakava tilanne on , jos tulee halvausoireita alavartaloon tai raajoihin; silloin on mentävä kiireesti ensiapuun ja selkäleikkaukseen. Sinulla siitä ei ole kysymys ja pullistuma paranee itsestään ajan kuluessa, kun pullistuma kuivuu kokoon. Selkää pitää käyttää ja kuntouttaa, jotta selän lihakset pysyvät kunnossa, sillä ne tukevat selkää. Selkää on käytettävä, vaikka tekisikin kipeää, missään tapauksessa ei saa jäädä makaamaan. Tupakointi hidastaa paranemista; pyri siitä eroon.

Mies tekee väärin, kun puuttuu toisen vanhemman suorittamaan kasvatukseen; pojan aikana pitäisi olla yhteinen sävel. Ulkoile paljon ja ala harrastamaan jotakin.
Miehen kielenkäyttö on kamalaa, mutta se soitto oli hyvä merkki, hän taisi huomata, että meni käytöksessään liian pitkälle. Yrittäkää keskustella rakentavasti; mutta jos joudut pelkäämään tai mies ei muutu, niin lähde pois. Aivan sama mitä talolle käy, myydessä siitä saa velat maksettua. Voimia.

 

Väsynyt. Mene lääkäriin äläkä kysele puoskareilta ohjeita. Nonneroko korvaa, jos sen ohjeilla menee selkä enemmän paskaksi.

 

Väsynyt. Mene lääkäriin äläkä kysele puoskareilta ohjeita. Nonneroko korvaa, jos sen ohjeilla menee selkä enemmän paskaksi.

Selkä paskaksi Jos selkä on paska, niin sillä ei kävellä, mutta selkä kyllä paranee ajan kanssa, kunhan vain huolehtii lihaskunnosta ja tekee sellaista liikuntaa, joka ei aiheuta tuskaa, pikku kipuilu on ihan ok. Täällä porukka on vieraantunut elämästä ja alkaa huutelemaan älyttömyyksiä, kun ei muuta osaa. ihmisellä pitää olla positiivinen ote elämästä ja tietää, että vaikeudet voitetaan.

 

[QUOTE="Menu,
Narsistinen luonnehäiriö voidaan jakaa neljään tyyppiin: narsistiseen, epäsosiaaliseen,
huomiohakuiseen ja epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/narsistiset-luonnehairiot/[/QUOTE]

Tämä on vanha ketju, tiedän. Mutta minäkin luen tätä nyt.
On hyvä että asioista keskustellaan, mutta hyvin hyvin surullista on että faktana puhutaan jotain mikä ei näin ole.

Haluan korostaa että epävakaa persoonallisuushäiriö ei todellakaan ole
osa mitään narsistista luokista.
Epävakaa persoonallisuushäiriö on täysin hoidettavissa. Asiasta löytyy myös käypähoitosuositus. Epävakaa persoona myös itse kärsii omasta tilastaan ja useimmiten hoitoa ottaa vastaan jos elämä niin pahaksi kärjistyy.