V
väsynyt
Vieras
Viiden vuoden yhdessäolon jälkeen,mä tajusin,et mun mies on ihan samanlainen kun oma isäni. Ja aina olen vannonut,että samanlaista miestä en ottais! Nyt olen aika pihalla mitä tehdä.
Isäni kohteli äitiä aina huonosti, missään ei saanut äiti käydä "ei ollut tarvis", kavereita ei saanut tulla kylään,eikä äiti tavata heitä työajan ulkopuolella "ei ollut tarvis". Isä oli usein pitkillä työ ja harrastusreissuilla. Lopulta äiti ratkesi juomaan, hänestä tuli alkoholisti, minäkin sain kärsiä seurauksista ja koko lapsuusajan syytin äitiä. Nyt näen asiat toisin. Lopulta äiti ymmärsi lähteä,monen vuoden jälkeen. Hänen itsetunto oli paskana, hänhän oli monta vuotta ollut ihan arvoton,ei ollut sanan sijaa mihinkään,oli passatava mies,tehtävä ruoat,hoidettava koti,miehen vaatteet yms. Isä sen sijaan sai käydä firman pikkujouluissa yms.
Ja nyt olen samaa huomannut omassa miehessä
Minä en saisi käydä viihteellä, minun kaverit on "semmosia ja tämmösiä, huonoa seuraa", hän kyllä saa mennä. Auttaa kyllä kotitöissä, mutta kaikki läheisyys on vaan seksinhakua, koskaan ei muuten halaa tai edes hipaise. Lapsen kanssa leikkii välillä, useimmiten istuu tietokoneella tai on kavereiden kanssa, itse hoitopuoleen ei osallistu (syötöt nukutukset,kylvyt)
Joskus vedin salakännit kun hän oli poissa ja sain lapsen hoitoon. Näitä salakännejä olenkin nyt alkanut pelkäämään ja ne avasivat mun silmäni. En halua joutua samaan tilanteeseen kuin äitini,sillä tiedän miten se vaikuttaa lapsiin. Nyt odotan toista.
Mutta miksi meni näin pitkään ennekun silmäni avautuivat? Mitenkähän tästä tilanteesta osaisi,uskaltaisi ja pystyisi lähtemään. Pelkään etten osaa ja pärjää yksin, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän,että silloin asiat olisivat varmaan paremmin.
On se hyvä että on tällainen palsta johon voi purkaa,kun ei ole ketään,jolle voisin näistä puhua. Minulla on tunne,että kulissien pitää olla kunnossa,enkä ole niitä vielä henkisesti valmis kaatamaan. Neuvolassa olen vähän vihjannut mahdollisesta erosta,mutta en syistä sen takana. En osaa puhua tästä ääneen kenellekään. ALkaa olla voimat loppu, nyt on ihana asia tämä raskaus, ei voi niihin salakänneihin nojautua.
Kiitos jos jaksoit lukea.
Isäni kohteli äitiä aina huonosti, missään ei saanut äiti käydä "ei ollut tarvis", kavereita ei saanut tulla kylään,eikä äiti tavata heitä työajan ulkopuolella "ei ollut tarvis". Isä oli usein pitkillä työ ja harrastusreissuilla. Lopulta äiti ratkesi juomaan, hänestä tuli alkoholisti, minäkin sain kärsiä seurauksista ja koko lapsuusajan syytin äitiä. Nyt näen asiat toisin. Lopulta äiti ymmärsi lähteä,monen vuoden jälkeen. Hänen itsetunto oli paskana, hänhän oli monta vuotta ollut ihan arvoton,ei ollut sanan sijaa mihinkään,oli passatava mies,tehtävä ruoat,hoidettava koti,miehen vaatteet yms. Isä sen sijaan sai käydä firman pikkujouluissa yms.
Ja nyt olen samaa huomannut omassa miehessä
Joskus vedin salakännit kun hän oli poissa ja sain lapsen hoitoon. Näitä salakännejä olenkin nyt alkanut pelkäämään ja ne avasivat mun silmäni. En halua joutua samaan tilanteeseen kuin äitini,sillä tiedän miten se vaikuttaa lapsiin. Nyt odotan toista.
Mutta miksi meni näin pitkään ennekun silmäni avautuivat? Mitenkähän tästä tilanteesta osaisi,uskaltaisi ja pystyisi lähtemään. Pelkään etten osaa ja pärjää yksin, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän,että silloin asiat olisivat varmaan paremmin.
On se hyvä että on tällainen palsta johon voi purkaa,kun ei ole ketään,jolle voisin näistä puhua. Minulla on tunne,että kulissien pitää olla kunnossa,enkä ole niitä vielä henkisesti valmis kaatamaan. Neuvolassa olen vähän vihjannut mahdollisesta erosta,mutta en syistä sen takana. En osaa puhua tästä ääneen kenellekään. ALkaa olla voimat loppu, nyt on ihana asia tämä raskaus, ei voi niihin salakänneihin nojautua.
Kiitos jos jaksoit lukea.