H
Harmaa pääsiäispupu
Vieras
...mutta ero on vaikeaa. Toisessa on niin paljon tuttua, ja turvallista. Sellaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joiden vuoksi haluaisi olla yhdessä. Elämä on ollut muutenkin niin vaikeaa ja haasteellista että tuntuu ettei kestäisi lopullista eroa. Ja sitä ajattelee lastakin, miten se kestäisi asian.
Mutta sitten ne hallitsevat ongelmat: ei yhteistä kieltä (huonoa englantia puhutaan), hänen sairaalloinen mustasukkaisuus, liiallinen alkoholinkäyttö. Kaikesta huolimatta tunnen oloni erittäin yksinäiseksi ja hyljätyksi tässä parisuhteessa. Luulen että olen osittain yhdessä miehen kanssa jonkinlaisesta kiitollisuudenvelasta: ilman hänen apuaan minulla ja lapsilla ei olisi näin hyvin asiat. Ilman hänen apuaan en olisi selvinnyt myöskään elämäni suurista murroskohdista (mm. vanhempien lasten sairastuminen ja avun tarve).
Omat vanhempani eivät enää hyväksy miestä, sillä olen kertonut heille miehen sairaalloisesta mustasukkaisuudesta (on käynyt muhun myös käsiksi joskus). Ovat kehottaneet eroamaan. Kuitenkin vanhempani ja sisarukseni asuvat kaukana, eivätkä voi konkreettisesti auttaa esim. lasten hoidossa.
Tuntuu että tukehdun, kun en tiedä mitä pitäisi tehdä. Siksi kerron tästä nyt harmaana, koska pakko purkaa ahdistusta ja pahaa oloa.