Kun parisuhde vetelee viimeisiään....

[Harmaa pääsiäispupu]

...mutta ero on vaikeaa. Toisessa on niin paljon tuttua, ja turvallista. Sellaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joiden vuoksi haluaisi olla yhdessä. Elämä on ollut muutenkin niin vaikeaa ja haasteellista että tuntuu ettei kestäisi lopullista eroa. Ja sitä ajattelee lastakin, miten se kestäisi asian.

Mutta sitten ne hallitsevat ongelmat: ei yhteistä kieltä (huonoa englantia puhutaan), hänen sairaalloinen mustasukkaisuus, liiallinen alkoholinkäyttö. Kaikesta huolimatta tunnen oloni erittäin yksinäiseksi ja hyljätyksi tässä parisuhteessa. Luulen että olen osittain yhdessä miehen kanssa jonkinlaisesta kiitollisuudenvelasta: ilman hänen apuaan minulla ja lapsilla ei olisi näin hyvin asiat. Ilman hänen apuaan en olisi selvinnyt myöskään elämäni suurista murroskohdista (mm. vanhempien lasten sairastuminen ja avun tarve).

Omat vanhempani eivät enää hyväksy miestä, sillä olen kertonut heille miehen sairaalloisesta mustasukkaisuudesta (on käynyt muhun myös käsiksi joskus). Ovat kehottaneet eroamaan. Kuitenkin vanhempani ja sisarukseni asuvat kaukana, eivätkä voi konkreettisesti auttaa esim. lasten hoidossa.

Tuntuu että tukehdun, kun en tiedä mitä pitäisi tehdä. Siksi kerron tästä nyt harmaana, koska pakko purkaa ahdistusta ja pahaa oloa.

 

["mama"]

Ero on lähes aina vaikea, onhan se tavallaan pieni kuolema mutta jo väkivalta on sinulle syy lähteä eikä tuo muutoinkaan kuulosta siltä, että ottaisi onnistuakseen. Lähde pois vain. Lapsesikin kärsivät kun sinä olet onneton ja teillä riidellään

 

[just]

Mun on vaikee ymmärtää miksi ylipäänsä olet aloittanut suhteen miehen kanssa, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä. Ei kai nyt tommonen voi toimia, jotenkin outo ajatuskin. Ja mikä ihanuus mies muutenkin - käy käsiksi ja on sairaalloisen mustasukkainen. Hmm...

 

["iitsu"]

Minusta tuntuu, että haluat perustella huonoon suhteeseen jäämistä muutamalla hyvällä asialla, vaikka niitä huonoja onkin enemmän. Oman valoisamman tulevaisuuden takia kannattaa erota ennemmin kuin myöhemmin. Ennen kuin on myöhäistä. Tuo väkivaltaisuus/mustasukkaisuus on jo niin pitkä miinus, että mitkään hyvät asiat eivät riitä sitä korjaamaan.

 

[Harmaa pääsiäispupu]

No, erosin jo ensimmäisestä avioliitosta yli kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen yritin etsiä miestä, joka rakastaisi minua, huonoin tuloksin. Kun sitten kohdalle tuli mies joka oikeasti rakasti, mun oli helppo alkaa olemaan hänen kanssaan. Parasta oli tunne siitä, että olin rakastettu. Huomaan sen olevan minulle erityise tärkeää.

Esim. nyt, kun tiedän että tästä ei enää oikein tule mitään, olen alkanut nähdä unia paljon miehistä. Jotka rakastavat, palvovat, ihailevat ja haluavat minua. Uskon, että mulla on pohjaton tarve kokea olevani rakastettu ja hyväksytty omana itsenäni. Siksi tästä suhteesta on vaikea lähteä, koska en kestä yksinäisyyttä, enkä jaksa olla ilman halauksia. ihmistä, jonka viereen käpertyä sohvalle. Ihan kauheeta

 

[astrolabe]

Kaikissa ihmisissä on jotain hyvää, mutta sin tarttee miettiä, onko teidän suhde elinkelpoinen?

 

["nelli"]

Jumittamalla huonossa suhteessa saatat menettää jotain parempaa mitä sulle olisi tarjolla. Tosin tuo valtava rakkaudennälkä johtaa sut ehkä jatkossakin huonoihin suhteisiin jos täytyy olla vaan joku, että tuntee itsensä rakastetuksi. Sun pitää alkaa itse rakastaa itseäsi ensin, ettei sun tarvi olla riippuvainen muiden antamasta rakkaudesta. Pitkässä suhteessa ei muutenkaan jatkuvasti ole välttämättä tarjolla tuollaista ihalua ja palvontaa, vaan alkuhuuma tasaantuu kumppanuudeksi. Ei vältämättä kaikilla, mutta useimmilla väittäisin. Pieni itsetutkiskelun kausi tekisi sulle varmaan hyvää ihan ilman mitään miestä.

 

[Harmaa pääsiäispupu]

Kaikissa ihmisissä on jotain hyvää, mutta sin tarttee miettiä, onko teidän suhde elinkelpoinen?

Ei ole elinkelpoinen. Kaikista eniten mua ahdistaa yksinäisyys, jota en koe kestäväni. Ja se, että ikää tulee koko ajan lisää enkä kelpaisi enää kenellekään. Olen sen verran "törmäillyt" että olen tullut miesasioissa erittäin kyyniseksi.

Jos voisin, haluaisin muuttaa lähemmäksi sukulaisiani. Mutta samalle paikkakunnalle muutto ajatuksenakin ahdistaa. Ensinnäkin vanhemmat lapseni joutuisivat jäämään tänne joka tapauksessa, missä nyt asumme. Heidän kaikki apunsa ja tuen tarpeensa on täällä. Enkä koe voivani heitä jättääkään, vaikka heidän ei ole välttämätöntä enää asua kotona. Mutta jos jään tänne kuouksen kanssa, olen "alttiina" miehen yrityksille aina tulla takaisin ja tarjota apuaan. Ja minä olen liian pehmeä ja otan kaiken sen avun vastaan, koska tarvitsen sitä.

Voimavarani ovat aika lopussa, ja keinot asioiden ratkaisemiseksi kaikkien osapuolten kannalta, niin että kaikkien olisi hyvä.

 

[Harmaa pääsiäispupu]

[QUOTE="nelli";26035366]Jumittamalla huonossa suhteessa saatat menettää jotain parempaa mitä sulle olisi tarjolla. Tosin tuo valtava rakkaudennälkä johtaa sut ehkä jatkossakin huonoihin suhteisiin jos täytyy olla vaan joku, että tuntee itsensä rakastetuksi. Sun pitää alkaa itse rakastaa itseäsi ensin, ettei sun tarvi olla riippuvainen muiden antamasta rakkaudesta. Pitkässä suhteessa ei muutenkaan jatkuvasti ole välttämättä tarjolla tuollaista ihalua ja palvontaa, vaan alkuhuuma tasaantuu kumppanuudeksi. Ei vältämättä kaikilla, mutta useimmilla väittäisin. Pieni itsetutkiskelun kausi tekisi sulle varmaan hyvää ihan ilman mitään miestä.[/QUOTE]

Kiitos! Itseäni tutkiskelemalla löydän vain ihmisen, joka ei osaa tehdä päätöksiä. Miten itseään voi rakastaa? No, toivottavasti opin sen joskus

 

["vieras"]

Kannattaisiko sinun mennä juttelemaan johonkin terapiaan noista asioista, kun jostakin tuo tulee? Ei mikään pika-apu, mutta eipä nuo sinun ongelmat varmaan eron jälkeen kuitenkaan helpota.

 

[Harmaa pääsiäispupu]

[QUOTE="vieras";26035384]Kannattaisiko sinun mennä juttelemaan johonkin terapiaan noista asioista, kun jostakin tuo tulee? Ei mikään pika-apu, mutta eipä nuo sinun ongelmat varmaan eron jälkeen kuitenkaan helpota.[/QUOTE]

Terapiaan ei noin vain pääse. Olen käynyt psyk.sairaanhoitajalla juttelemassa, jonka jälkeen laittaa lähetteen psykiatrille. Psykiatri sitten arvioi, olenko ns. terapian tarpeessa. Mulla ei ole varaa maksaa itse kalliita terapioita yksityisellä.

Uskon, että mun päättämättömyys ja rakkauden nälkä juontaa lapsuudesta asti.

 

[astrolabe]

Yksinäisyyteen oppii. Min virhe ekan eroni jälkeen oli aloittaa uusi suhde aivan liian pian ja sen kaaduttua omaan mahdottomuuteensa olinkin yksin liki kymmenen vuotta. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että minulla on tunteita erästä henkilöä kohtaan, mutta tiivis parisuhde ei oikein tule kuuloon tällä hetkellä.

Yksinolossakin on omat herkkuhetkensä. Eilen kaverini kertoi kuinka mies ei laita vaatteitaan pyykkikoriin. Toinen kaveri vie lemmikkikoiraansa alituiseen eläinlääkäriin, koska koiralle sattuu niin paljon tapaturmia. Minulla on kouluikäiset, jatkuvasti kasvavat, lapset, jotka lähtevät muutaman vuoden päästä jatko-opintoihin toisaalle.

Minulle sellainen luksus on mahdollista, että voin hitaasti opetella tuntemaan toista ja olla yhteydessä, mutta ei tarvitse olla heti toisen asuinkumppani tms. Minulla on omia tapoja ja toimintamalleja pitkän yksinelelyn seurauksena (tai tietysti lapset ovat aina eläneet kanssani mutta heillä ei ole samaa vaikutusta kuin partnerilla).On mukavaa, ettei joudu niitäkään muuttamaan.

Ei saa olla kyse siitä kelpaatko sinä jollekulle vielä, vaan että opit olemaan itsesi kanssa ja olet niin mukavasti yksin, että voit vapaasti valita Sen Sopivan kun sinulle sopii.

 

[Harmaa pääsiäispupu]

Kiitos astrolabe rohkaisevista kommenteista! Juuri tuollaisia minä tarvitsenkin <3 Nyt vaan vielä joudun pähkäilemään niitä isoja kysymyksiä ja yrittää ratkaista ne. Missä asua, minne muuttaa vai muuttaako. Jne. No, kaipa ne aikanaan selviää....

 

[Harmaa pääsiäispupu]

Lisään tähän vielä, että sekin ahdistaa kun en lasten tilanteen takia pysty tekemään työtäni. Siis en yksinkertaisesti jaksa (hoitotyö). Nyt olen menossa eräälle kurrsille, jonka jälkeen pitäisi suorittaa vielä toinen kurssi. Tuo eka kurssi tulee maksamaan 150 euroa ja luulen että toinen on jopa vähän kalliimpi. Mies on luvannut maksaa kurssit mulle, koska en itse pysty. Siis siinäkin tarvin apua häneltä Mutta se edistäis mun työnsaantia toiselle alalle.

Ärsyttää olla taloudellisesti riippuvainen hänestä ja aina olla avun tarpeessa. Sitten kun saan jossain vaiheessa (toivon mukaan) puhuttua hänelle, että haluan lopullisesti erota koska parisuhde ei toimi, tiedän mitä syytöksiä saan kuulla: "Nin ja niin paljon olen sinua auttanut, olet epäkiitollinen paska" yms. Suren jo etukäteen, kun ajattelen että käytän häntä jotenkin hyväksi. Se ahdistaa oikeesti, sillä en haluaisi olla tässä tilanteessa.