Hae Anna.fi-sivustolta

Kun toinen ei halua lasta

Viestiketju osiossa 'Lapsettomuus' , käynnistäjänä yksinäinen78, 20.03.2011.

  1. yksinäinen78 Vierailija

    Olen 33-vuotias, avomieheni kanssa olemme ollut yhdessä reilut 4 vuotta. Miehelläni on on edellisestä liitosta 2 lasta jotka ovat meidän luona puolet ajasta. Miehelläni on lisäksi yksi lapsi maailmalla jota ei ole koskaan nähnyt mutta maksaa elatusmaksut

    Tilanne on nyt se että koko suhteemme ajan olen tiennyt että haluan lapsen. Mieheni on ilmaissut vastahakoisuutensa ja olen ajatellut että kyllä hän ajanoloon tottuu ajatukseen ja haluaa vielä yhteisen lapsen. Nyt kun biologinen kelloni tikittää ja kovaa tikittääkin on tullut se hetki että päätöksiä pitäisi tehdä.

    Sain vihdoin vastauksen mieheltäni monesti sitä tingattuani ja vastaus tuli mutta ei todellakaan se mitä olisin toivonut. Eli hän ei halua lasta kanssani. Rakastan häntä hyvin paljon mutta riittääkö se tämän yli. Olen yrittänyt miettiä pytynkö elämään ilman toivetta/haavetta omasta lapsesta. Toisena päivänä olen valmis luopumaan omasta haaveestani ja toisena suunnittelen elämääni yksinäisenä ilman häntä.

    Enhän tiedä edes voinko saada lapsia ja jos tämän takia eroaisin ja lasta ei koskaan tulisikaan niin olen menettänyt SEN OIKEAN. Olen todella hukassa ajatusteni kanssa...
     
  2. suurukka Vierailija

    Ystäväni teki vastaavassa tilanteessa päätöksen pysyä yhdessä miehen kanssa. Tiesi aika alusta saakka ettei mies voi saada lapsia (eli kyse ei ollut siitä ettei mies olisi halunnut lapsia). Suhde päättyi eroon muutaman vuoden päästä ja osasyynä oli ettei mies uskonut että ystäväni on kuitenkaan tyytyväinen elämään ilman lapsia ja pelkäsi vievänsä naisen elämästä jotain tärkeää pois. Nyt ystäväni on sinkkuna ja lapsentekovuodet alkavat olla ohi. Ehkä sinä aikana kun hän vietti aikaa tämän väärän miehen kanssa hän olisikin voinut perustaa perheen jonkun toisen kanssa. No, sitä hän ei saa koskaan tietää.

    Ei tuossa kukaan voi neuvoa. Jos lähdet suhteesta otat riskin, mutta toisaalta niinhän miehesikin otti riskin sanoessaan sinulle ettei enää lapsia halua. Voi miettiä rakastaako hän sinua oikeasti yli kaiken jos voi täyttää toivettasi lapsista ja jos ei halua niitä kanssasi. Mikä siinä isyydessä on niin kamalaa ettei halua lisää lapsia?
     
  3. sittenkin äiti Vierailija

    Itse lähdin seitsemän vuoden liitosta juuri tämän takia.
    Mies ei halunnut lasta kanssani, joten oli pakko tehdä ratkaisu, jota en ole hiukkaakaan katunut.
    Mulla on nykyisen mieheni kanssa lapsi, joka on elämäni suurin saavutus. Ehkä ihan vaan sen takia, että hänen olemassa olonsa ei ollut niin itsestään selvää.
    Onneksi lähdin ajoissa, jo ennen kolmeakymmentä ikää, joten en ollut hiukkaakaan liian vanha saadakseni lapseni. Olin 32-vuotias hänet saadessani, joten mielestäni ikä oli ihan hyvä.
    Kuinkahan katkera olisinkaan, jos olisin jatkanut liittoani?
     
  4. HEI Vierailija

    kAIKKI EI TYKKÄÄ LAPSISTA EIKÄ LASTA VOI HANKKIA VAIN MIELLYTTÄÄKSEEN KUMPPANIA. eI LAPSI OLE MIKÄÄN ESINE.
     
  5. Helle Vierailija

    Olen myös sitä mirltä, ettei lasta todellakaan pidä tehdä vain toisen mieliksi, ei se todellakaan ole mikään rakkauden korkein osoitus. Tilanne on hankala, koska jos toinen ei halua lasta ja toinen haluaa, ei voi tehdä kompromissia, joko lapsi tulee suhteeseen tai sitten ei. Milestäni miestä ei todellakaan voi pakottaa asiaan eikä myöskään syyllistää häntä siitä.

    Mutta mutta... mieti tarkkaan päätöstäsi. Sinulla ei ole oikeutta syyttää vuosien kuluttua miestäsi elämäsi pilaamisesta, koska hän ai suostunut saamaan lasta kanssasi. Ehkä hän ei ole sinulle "se oikea", jos teillä on noin erilaiset kannat lapsiasiaan. Ja on muuten ihan eri asia, jos ei pysty saamaan lasta jonkun kanssa tai toinen ei lähtökpohtaisesti halua lasta ollenkaan, mielestäni näitä asioita ei pidä verrata keskenään.
     
  6. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    No huh! Jos mies on päätöksensä tehnyt, ettei halua enempää lapsia, niin sitä pitää kunnioittaa. Jos hänellä on lapsiluku täynnä, eikä halua enää halua aloittaa ruljanssia alusta, niin siinä on syytä ihan tarpeeksi. Yhtä hyvin voisi kysyä, mikä siinä lapsettomuudessa on niin kamalaa, ettei halua sitä jatkaa edelleenkin? Yhdyn edelliseen: lasta ei todellakaan pidä tehdä, elleivät molemmat vanhemmat sitä halua.
     
  7. Siis voin kertoa nyt omakohtaisesti, että eipä kannattanut kärvistellä odottamassa että mies joskus innostuisi lapsista. Olen nyt 40v ja jäin lapsettomaksi. Ihan viime metreillä mies muka innostui, sitten perui, sitten kokeiltiin hoitoja ja loppujen lopuksi sanoi, että lapsettomat ovat onnellisempia ja ei hän lapsia oikeasti haluakaan.

    Kunpa olisin tajunnut lähteä ajoissa pois. Tuhlasin elämäni parhaat vuodet ja nyt en voi enää saada lapsia. Jos oikeasti haluat lapsia niin vaikka kuin kipeetä tekisi niin lähde nyt suhteesta kun vielä voit toteuttaa haaveesi! Mitään en ole katunut koskaan enkä tule katumaan enempää milloinkaan kuin sitä, etten saanut omia lapsia..sitä tuskaa ja surua ei pysty mikään raha maailmassa poistamaan tai korvaamaan.

    Älä huijaa itseäsi enää. Jos olet n. 30v, niin sinulla on oikeasti maksimissaan 5vuotta otollista aikaa tehdä lapsia. Sen jälkeen hedelmällisyys laskee rajusti. Minä tunsin kun elimistö alkoi vihjailla, että nyt olisi viimeinen aika mutta ei, mies ei lapsia halunnut edes yrittää! Sitten kun päästiin tutkimuksiin niin selvisi sekin, että miehen sperma ei ole kovin korkealaatuista..Rakkaus on totaalisen kadonnut, en kertakaikkiaan pysty enää katsomaan tuota ihmistä silmiin kun tuntuu että hän vei kaikki unelmat. Totuus on kuitenkin loppupelissä se, että tyhmähän se on joka jää odottelemaan..

    Tiedätkö milloin äidilläsi alkoi vaihdevuodet? Laske siitä 10v taaksepäin ajassa ja mieti, että sinun hedelmällisyytesi on häneltä perittyä. Jos vaihdevuodet alkoi 47v niin hedelmällisyytesi on jo 37v lähes entinen..
     
  8. No jaa.. Vierailija

    Eihän se lähteminen takaa muuta kuin mahdollisuuden yrittää. Kukaan ei voi tietää etukäteen saako niitä lapsia vai ei. Mitä jos itsestä löytyykin vikaa ja on heittänyt muutoin hyvän parisuhteen romukoppaan? Entä jos ei löydykään uutta hyvää kumppania, jonka kanssa perhettä voisi edes ajatella perustavansa?
    Vaikeita asioita.
     
  9. Ei voi tietää jos ei lähde. Sit pitää miettiä kumpi tärkeämpi, lapset vai parisuhde. Uusia suhteita kyllä aina löytää, vaikka ei välttämättä niitä elämän rakkauksia, mutta lapsiksi et enää muutu jos et niitä nyt tee..

    Ketään en niin paljon rakasta, että luopuisin sen tähden hartaasta toiveesta tulla raskaaksi. Näin ajattelin, mutta toisin kävi. En jäänyt rakkaudesta suhteeseen, vaan koska halusin olla oikeassa ja koska jotenkin kuvittelin, että mies siitä lämpenee. Lopputulema oli minulle sen tajuaminen, etten koskaan rakastaisi ketään niin paljon, että luopuisin lapsihaaveesta toisen takia. Raadollisinta tässä on siis se, että rakkaus ei ollut se syy miksi jäin lapsettomaksi vaan ihan muut vähäpätöisemmät syyt niin että olen ikuisesti itselleni katkera kun olin niin typerä. Sen siitä saa kun ei ole itsekäs. Tässä maailmassa on oltava itsekäs, joissain asioissa hyvinkin itsekäs.

    Nyt sitten mietin josko niitä lapsia jonkun toisen kanssa olisi tullut ja takuulla olisi tullut. Lapsettomia mummoja haastatelleet ovat jatkuvasti kuulleet saman tarinan: mitään eivät mummot ole niin katuneet kuin sitä että jäivät lapsettomiksi. Kyllä on aika raastavaa nähdä se suru vielä 70vuotiaan silmissä eikä lapsettomuudesta toivu ikinä..Neuvoni siis on edelleen, että jos ei koita niin ei voi tietää eli kannattaa ainakin käydä testauttamassa omat arvonsa jotta tietää, ettei ainakaan tee tyhmää päätöstä jäädä tai lähteä, jos on testien mukaan hedelmällinen niin kannattaa etsiä mies joka haluaa lapsen tai mennä lapsettomuushoitoihin yksin. Jos taas on hedelmätön kuten tänä päivänä moni 25vuotias jo voi olla niin mitäpä sitä lähtemään hyvästä suhteesta..? Asian saa suhteellisen vaivattomasti selville verikokeilla ja muilla tutkimuksilla.
     
  10. No jaa.. Vierailija

    Ei kenenkään kykyä saada lapsia saa mitenkään helposti selville. Perusverikokeet (hormonitasot) voidaan ottaa mutta ne eivät takaa mitään. Tämä on yksi niistä asioista, joihin ihminen ei voi täysin vaikuttaa.
    Joten on ihan mahdollista, että 'Lähde vielä kun voit' nimimerkki olisi jäänyt lapsettomaksi kuitenkin. Ei voi tietää..
    Itselleni parisuhde, rakkaus ja hyvä elämä on tärkeämpää kuin lähteä etsimään uutta suhdetta ja yrittää lapsia. Ilman lapsiakin olen yhtä arvokas ja hyvä ihminen. Tosin minut erottaa esim 'lähde..' nimimerkistä se, että lapset eivät ole minulle elämän tärkein asia..
     
  11. Siinäpä se, et voi ymmärtää lapsettomuuden tuskaa jos lapsen saanti ei ole ollut sinulle se ykkösjuttu elämässä. Sellainen ihminen, jonka haaveisiin ja unelmiin omat lapset kuuluvat ei hyödy mitään siitä jos kehotetaan miettimään löytyykö yhtä hyvä mies vielä joskus jostain tai tavallaan asetetaan samalle viivalle oman lapsen yrittäminen ja parisuhde. Siinä tilanteessa on kertakaikkiaan oltava itsekäs. Hyvähän se on jälkiviisaana sanoa..nyt tietäisin mitä tekisin enkä tosiaan toivo kenellekään, että tekevät saman virheen kuin itse tein.

    Hormonitesteillä saa melko helposti selville sen, onko munasolutuotanto jo lakkaamassa, jos ei ovuloi tai jos on muita ongelmia kuten PCO. Kilpirauhasen häiriötkin vaikuttaa raskautumiseen. Kukaanhan ei voi luvata raskautumista takuuvarmasti koskaan, mutta todennäköisyys n. 30vuotiaalle on ihan toista kuin 37vuotiaalle tulla raskaaksi. Eli aika kiire on ap:llä jos haluaa löytää sellaisen miehen, joka lapsen haluaa..mutta älä jää odottamaan, että mies siitä tokenee ja haluaakin yrittää. Lähde pois kun vielä voit. Ainoa keino testata asia on lähteä ja katsoa tuleeko mies toiveissasi vastaan..
     
  12. No jaa.. Vierailija

    Kuten sanoin, perusasiat saa hormoniverikokeilla selville. Mutta se ei takaa mitään. Minkälaisia solut ovat, hedelmöittyvätkö ne, miten miehen ja naisen solut sopivat yhteen, kiinnittyykö hedelmöittynyt alkio, jatkuuko raskaus.. Huomaa, ettet 'Lähde vielä kun voit' ole perehtynyt lapsettomuuden syihin ja hoitokeinoihin, kun sanot asian olevan helposti selvitettävissä. Sitä se ei kokonaisuudessaan ole eikä mikään ole tässä asiassa varmaa.
    Vaikka lapsi ei koskaan ole ollut minulle elämän tärkein asia, niin edellisen kumppanin kanssa tuli hoitoja läpikäytyä. Syytä ei löytynyt, jäimme ilman lapsia ja myöhemmin erosimme (tosin muista syistä). Puolisolla on nykyisin lapsi, minulla ja uudella kumppanilla ei, eikä haluakaan hoitoihin enää ole. Onneksi :)
     
  13. Kyllä tiedän lapsettomuuden syistä ja myös että raskautuminen on oikeasti lahja. Se on lahja normi-ihmisellekin, jolla ei ole mitään konkreettista syytä miksei raskautuisi. Tätähän ihminen ei yleensä tajua, että joka kuukausi mahdollisuus tulla raskaaksi on 20% luokkaa jos sitäkään. Sitä kuvitellaan, että raskautuu ensiyrittämällä. Sanoinkin, että raskautumista ei voi kukaan ennustaa, mutta kyllä ihmisen joka lapsia haluaa on syytä käydä tekemässä erinäiset tutkimukset tietääkseen kannattaako edes lähteä yrittämään jonkun toisen kanssa. Siis jos lapsi on se mitä haluaa ja ei tiedä toistaiseksi voiko edes tulla raskaaksi. Perustesteillä ja tutkimuksilla selviää onko ns. näkyvää tai selvää estettä. Endometrioosista tosin ei välttämättä saa vinkkiä kuin leikkauksessa. Loppu onkin sitten luonnon haltuun. Voihan sitä tavata miehen jolla kaikki on kunnossa ja toki naisellakin voi kaikki näyttää vihreää valoa, mutta silti hedelmöitystä tai kiinnittymistä ei tapahdu. Viisasta ap olisi tosiaankin käydä ensin lääkärissä ja sitten miettiä jättääkö miehen vai ei. Ei se ole mitenkään harvinaista, että joku 25vuotias kärsii jo korkeasta FSH:sta eikä ehkä koskaan tule raskaaksi vaikka kyllähän jotkut on korkeasta FSH:stakin huolimatta raskautuneet.

    Vaikka raskautuisikin, niin sekin on luonnon haltuun kestääkö..Yrittämistä voi tosiaan tarvita monta vuotta eikä siltikään onnista. Tulee keskenmenoa keskenmenon perään tai kemiallista raskautta ja tuulimuna-raskauksia..lapsi voi kuolla kohtuun viime metreillä. Mistäpä sitä tietää.

    Sinä kun olet hoidoissa käynyt eikä onnistanut, niin olet sentään yrittänyt. Nythän on kyse siitä ettei ap edes yrittäisi, jos jäisi tähän nykyiseen suhteeseen. Mitään ei ihminen kadu enempää kuin yrittämättä jättämistä.

    Sinä pystyt näin jälkikäteen sanomaan hoidoissa käyneenä ainakin sen, että yritit mutta sanoisitko tosiaan (nyt kun mietit aikaa ennen hoitojasi) että ei olisi edes kannattanut yrittää? Jos joku olisi sinulle aikanaan sanonut ettei kannata niin miltä se olisi tuntunut tai tuntui jos joku niin sanoi..? Eiks lähtökohta kuitenkin ole se, että yrittäneenä on helpompi olla tuota mieltä mitä sinä olet? Jos ap ei edes yritä, niin varmaankin katuu myöhemmin ja katkeroituu, kun jätti elämättä omaa elämäänsä haluamallaan tavalla sen vuoksi, että mies ei halunnut lapsia..? Näin tullaan kenties siihen tilanteeseen, että se unelmien parisuhde kaatuu kuitenkin omaan mahdottomuuteensa..? Senpä vuoksi ei kannata jättää elämättä omaa elämäänsä.
     
  14. No jaa.. Vierailija

    Voin kyllä sanoa katuvani hoitoja. Onneksi emme läpikäyneet koko repertuaaria, tulosta siis olisi voinut tulla ja kaikkia kortteja ei katsottu, mutta tuokin riitti.
    Silti minulle on edelleen tärkeintä se hyvä toimiva parisuhde ja hyvä elämä. Ja nykyisessä suhteessa en hoitoja enää jatkaisi. Enkä niitä alottaisi jos olisin ensi kertaa ko. tilanteessa.
    Mielestäni neuvosi käydä perustutkimuksissa ennen mahdollista eropäätöstä on outo. Ne tutkimukset kun ei todellakaan kerro mitään lopullista vastausta. Eiköhän se päätös pitäisi tehdä muilla perusteilla..
     
  15. leavehim Vierailija

    Ap: jos lapsen haluat, ja miehesi on ilmoittanut että ei halua, niin et tule KOSKAAN enää olemaan onnellinen miehesi kanssa.

    Joten kannattaisi varmasti nostaa kytkintä ja yrittää löytää mies, joka haluaa lapsesi/lastesi isäksi.

    Ei ole olemassa niin suurta rakkautta kuin rakkaus omaan lapseen. Se on kaiken ylittävää, ja se on suurempaa kuin elämä. Se on myös täysin erilaista kuin rakkaus omaan puolisoon, enkä halua yhtään vähätellä parisuhderakkautta.

    Mutta anna edes mahdollisuus itsellesi tulla äidiksi!
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti