kun tosta adhd:sta nyt puhutaan

[whatever]

niin jos joku haluaa kuulla meidän tarinan ja siitä miten ei heti kannata antaa periksi..

meillä oli levoton 4v pikkumies joka ei piirtäny ei tehny palapelejä, riehui huusi, heitteli tavaroita, oli kömpelö ym ym ym.
4,5veenä alotti sit päivähoidon jossa erityis lto ja ryhmän oma lto olivat sitä mieltä että pitäisi harkita toimintaterapiaa kun ei poikamme (2 kuukauden tarhassolon jälkeen) jaksanut istua ja tapittaa satukirjan lukijaa lumoutuneena, oli viimeinen pukemisessa ja riisumisessa, laitto kädet korville jos piti virsiä laulaa (ääniyliherkkyyttä pk:n mielestä ), saattoi käydä käsiksi jos vierustoveri kiukutteli, ei osannut leikata saksilla viivaa pitkin, värit meni sekasin ym.
me kuitenkin oltiin sitä mieltä että hoidon aloittamisesta oli niin vähän aikaa, että seurattaisiin miten se vaikuttaa ja yllättäen nyt tuo meidän helmikuussa 6v täyttävä pikkumies osaa nuo kaikki taidot ja paljon muuta, on tottelevaisempi kuin 7v isosiskonsa, täyttää jopa kisupikkukuun eskarikirjaa yhtä taiten ja innostuneena kuin siskonsa vuotta vanhempana.

eli siis aina ei kannata luottaa "asijantuntijoihin" jos itestä tuntuu että onkin lapsen luonteesta ja kehityksestä (jota ei tarvi hoputtaa liian äkkiä ) kyse vaan pitäisi myös muistaa että ne muksut on myös yksilöitä ja erilaisille persoonille pitäisi antaa tilaa kasvaa ja kehittyä rauhassa, mutta tukien kehitystä.

meille siis riitti tuo puolipäivähoidon aloitus tukemaan lapsen kehitystä ja enää ei kukaan puhu hyperaktiivisesta toimintaterapian tarpeessa olevasta ääniyliherkästä lapsesta joka ei hahmota kokonaisuuksia

toimintaterapiat ym on varmasti tosi hienoja juttuja olemassa sillon ku lapsi niitä tosissaan tarvitsee, mutta liian helpolla ei kannata antaa periksi, joskus tuntuu että terveitä lapsia niputetaan väärin perustein ja sitten kaikkea mitä lapsi tekee perustellaan ja selitellään sillä kun on adhd tms

 

[Kiitos sulle]

Linkitin sen tuonne loppuun - eihän haittaa?

http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/hairikot.html

 

[Juon Kahvini Miten Sattuu]

Hieno homma että teillä kaikki sujui lopulta ilman erityistuen tarvetta =) Itse kuitenkin ajattelen asiaa sillä tavalla ettei tukitoimet ikinä lasta mitenkään "huononna" vaan että niiden avulla on mahdollista ennaltaehkäistä ongelmien pitkittymistä tai pahenemista. Jos ajatellaan esim. alkuopetuksessa olevaa lasta jolla on vielä toisen luokan jouluna suuria vaikeuksia lukemisessa ja kirjoittaminen ei suju laisinkaan. Perheessä muutkin lapset ovat oppineet myöhemmin lukemaan ja kirjoittamaan joten vanhemmat eivät kanna huolta. Erityisopettaja kuitenkin haluaisi aloittaa lukiterapian ja saa siihen lopulta vanhemmilta luvan. Puolessa vuodessa lapsi joka ei pystynyt kirjoittamaan sanellusta lauseesta kuin ensimmäisen sanan ensimmäisen kirjaimen kirjoittaa itse pitkän tarinan virheettömästi.

Ko. lapsi olisi varmasti oppinut lukemaan ja kirjoittamaan myöhemminkin. Oleellista on minun mielestäni vain se että ennen sitä lapsi olisi kerennyt koulussa kohdata vielä lukemattomia epäonnistumisen tilanteita mikä ei mielestäni ole lapselle tarkoituksen mukaista itsetunnon tai taitojen kehittymisen kannalta. Tällä tarkoitan vain sitä että kun otetaan näkökulmaksi se lapsen paras niin mitä haittaa lapselle on esim. toimintaterapiasta päivähoidon ohessa kun ei se millään tavalla leimaa lasta loppu elämäksi?

Alkuperäisen toimintaa ei siis ole tarkoitus arvostella vaan pohtia ihan yleisesti tätä asiaa...

 

[luonnonlapsi]

Monesta lapsen ongelmat ovat johtuneet esimerkiksi siitä, ettei NÄE tarkasti ja siihen vaikuttaa hyvin pian jopa kortisonilääkitys:

http://www.helsinki.fi/~tekivela/kaihi/syyt.html#steroidi

Toisaalta esimerkiksi kihomadot tekevät lapsesta aina levottoman. Kuka niitä edes tutkii ennen "diagnoosia"?

 

[whatever]

Hieno homma että teillä kaikki sujui lopulta ilman erityistuen tarvetta =) Itse kuitenkin ajattelen asiaa sillä tavalla ettei tukitoimet ikinä lasta mitenkään "huononna" vaan että niiden avulla on mahdollista ennaltaehkäistä ongelmien pitkittymistä tai pahenemista. Jos ajatellaan esim. alkuopetuksessa olevaa lasta jolla on vielä toisen luokan jouluna suuria vaikeuksia lukemisessa ja kirjoittaminen ei suju laisinkaan. Perheessä muutkin lapset ovat oppineet myöhemmin lukemaan ja kirjoittamaan joten vanhemmat eivät kanna huolta. Erityisopettaja kuitenkin haluaisi aloittaa lukiterapian ja saa siihen lopulta vanhemmilta luvan. Puolessa vuodessa lapsi joka ei pystynyt kirjoittamaan sanellusta lauseesta kuin ensimmäisen sanan ensimmäisen kirjaimen kirjoittaa itse pitkän tarinan virheettömästi.

Ko. lapsi olisi varmasti oppinut lukemaan ja kirjoittamaan myöhemminkin. Oleellista on minun mielestäni vain se että ennen sitä lapsi olisi kerennyt koulussa kohdata vielä lukemattomia epäonnistumisen tilanteita mikä ei mielestäni ole lapselle tarkoituksen mukaista itsetunnon tai taitojen kehittymisen kannalta. Tällä tarkoitan vain sitä että kun otetaan näkökulmaksi se lapsen paras niin mitä haittaa lapselle on esim. toimintaterapiasta päivähoidon ohessa kun ei se millään tavalla leimaa lasta loppu elämäksi?

Alkuperäisen toimintaa ei siis ole tarkoitus arvostella vaan pohtia ihan yleisesti tätä asiaa...

tottakai toimintaterapia päivähoidon tukena on positiivinen asia sillon kun lapsi sitä oikeasti tarvitsee, mutta juuri esim 4v lapsesta ei vaan mun mielestä pitäisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, sitten olisimme mekin olleet huolissamme jos olisi jo kouluun meno häämöttänyt edessä. tärkein pointti mulla kuitenkin oli tossa se, että vanhempi on lapsensa paras asiantuntija ja kannattaa kuunnella vaistojaan ja reagoida myös silloin kun tuntuu että lapsella on jokin vikana ihan yhtä hyvin kuin silloin kun uskoo kaiken olevan ok
ja sen voisin vielä sanoa, että lapset ei koskaan ole vain helppoja, vaivattomia, tottelevaisia ja kilttejä kun joskus tuntuu että lapset ei enää sais olla lapsia vaan sellasia kiinalaisia pikkusotilaita jotka tekee mitä käsketään nätisti jonossa ja hiljaa.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Asiaa ja asiaa.

Lapset ovat erilaisia ja se pitää muistaa ja hyväksyä. Mutta ei saa sulkea silmiään siltä mahdollisuudelta, että lapsen erilaisuus saattaa ilman oikeanlaista huomioimista vaikeuttaa hänen pärjäämistään elämässä.

Kaikille lapsille pitäisi kyetä antamaan oikeat työkalut, joilla rakentaa elämälleen vahva perusta. Eikä sen tarvitse olla saman kaavan mukaan laadittu.

Kuten aiemmassa ketjussakin totesin, kannattaa tutkituttaa, jos on aihetta epäillä ja antaa lapsen olla oma itsensä. Tieto siitä, miten kyseinen lapsi maailman käsittää, auttaa ymmärtämään, kuinka hänen kanssaan päästään mahdollisimman hyviin tuloksiin, siis ei pelkän koulumenestyksen vaan koko elämän kannalta.

 

[Huomenta!]

... ja antaa lapsen olla oma itsensä. Tieto siitä, miten kyseinen lapsi maailman käsittää, auttaa ymmärtämään, kuinka hänen kanssaan päästään mahdollisimman hyviin tuloksiin, siis ei pelkän koulumenestyksen vaan koko elämän kannalta.

Mun mielestä lapsia usein kasvatetaan kuin pipareita ja yritetään kaikista tehdä samanlaisia ja just sellaisia, mitä vanhemmat tahtois. Itse en ainakaan haluaisi nähdä maailmaa samalla tavalla, kuin omat vanhempani - - -

Jokaine lapsi syntyy tavallaan omat "käyttöohjeet" mukanaan, kun eivät ole mitään robottinukkeja. Hyvä kirja luettavaksi on VIISAAT VANHEMMAT - onko kukaan lukenut?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

http://www.digipaper.fi/terveydeksi/5158/

Sivu 29 alkaen on hyvä artikkeli...

 

[hiutale]

Mielestäni taas jos asiantuntijat susittelevat esim toimintaterapiaa siitä ei kannata kieltäytyä (varsinkin jos terapia saadaan hyvin järjestettyä (rahoitus löytyy helposti+kuljetus onnistuu helposti, matka perheelle ok)). Koska se ei ole varmasti koskaan turhaa ja haitaksi. Terapeutti voi löytää ja havannoida sellaisia asioita mitä ei päiväkotihenkiökunta ole edes huomannut. Entäs jos lapsesi olisikin tarvinnut terapiaa? Lapseltasi olisi mennyt hukkaan ne kuukaudet mitä te hausitte seurata. Jos hän olisi aloittanut terapian ja siihen ei olisi olut tarvetta, äkkiä terapeutti sen olisi huomannut ja opettanut terapian. Ei terapiaa turhaa keneekään anneta. Ja ei terapian tarve tarkoita että lapsella aina pitää lla joku diagnoosi, oireyhtymä, eli ei aina ole ad/hd

Mutta hienoa että teille selvittiin ilman teapiaa, hyvä tuuri niin sanotusti =)
toivottavasti myös pettaja kulussa on sitä mieltä että terapia olisi lapsessa mennyt hukkaan.

 

[Merhan]

Meillä nyt 4,5 v on sellainen nopean toiminnan mies. Paikallaan ei meinaa pysyä ja vauhtia riittää. Puheterapiassa ollaan käyty kohta parisen vuotta. Poika reagoi herkästi kaikkeen muutokseen. Nyt syksy ollaan "taisteltu" päiväkotiin jäämisen kanssa ilman itkua kun veljensä aloitti eskarin kyläkoulussa ja ei mene enää kun kerran viikossa mukana päiväkotiin. Sitten jos joku tuttu hoitaja on poissa ja uusi tilalla niin kyllä tekee kaikki tempaukset. Kerrankin oli keskiviikkona toisella ryhmällä askartelua ja toisella voimistelua. Poika on siis pienten ryhmässä. Hoitaja tuumasi kun hain pojan pois että juniori ennätti tehdä keskiviikkona molemmat. Eli ekaks jumppasi ja sitten veikan kaveriksi askartelemaan. Älyssä ei ole mitään vikaa, hyvin piirtää ja on kiinnostunut asioista. Paikallaan pysyminen on vain hankalaa. Keväällä tehdään tilannekatsaus että tarvitseeko tehdä mitään tutkimuksia juuri adhd:n takia. Nyt viimeksi oli tehnyt ihan hyvin sen 4 v. testin puheterapiassa eli noudatti ohjeita ja malttoi tehdä. Päiväkodissa on ollut nyt reilut 1,5 v. Päikkäri oli vaan varahoitopaikka, mutta psykologi ja puheterapeutti suosittelivat että jäisivät sinne vakituisesti eivätkä palaisi pph:lle. Samaa sanoi päivähoidonjohtaja että voivat tarjota enemmän ohjausta kun pph. Ihan hyvä päätös on ollut. Mistään toimintaterpiasta ei ole meillä keskusteltu, mutta seuraamme tilannetta. Juniorille on kyläkouluun tulossa aika iso luokka kun opella yleensä on vielä muitakin luokkia siinä samassa, mutta siihen on vielä onneksi parisen vuotta. Luottavaisin mielin eteenpäin mennään. Tsemppiä vaan kaikille vilkkaiden lasten vanhemmille. =)

 

[huono tarha on...]

Kyllä siellä koulussa viimeistään ehditään elämä nujertaa lapsista!