Kun ystävät hylkäävät...

[sonj]

Olen 20-vuotias ja odotan tällä hetkellä esikoistani viikolla 18+4.
Olen aina ollut lapsirakas ja ystävät ovat sen tienneet ja raskauteni ei tullut heille tavallaan yllätyksenä, olin puhunut vauvasta ja äitiydestä paljon ja sitten se vain tapahtui. (emme siis yrittäneet tosissaan lasta vaan olimme sillä mielin että ''tulee jos on tullakseen'')
Raskaustestin tehtyäni kerroin ensimmäisenä parhaalle, minua 2 vuotta vanhemmalle ystävälleni (jonka kanssa eri kaveripiirit kuin muiden)ja jonka kanssa on aina ollut puhetta tulevaisuuden suunnitelmista jne. Hän oli tottakai innoissaan ja onnellinen puolestani. Toistaiseksi vain hän ja mies tiesivät asiasta.
Tuli kuitenkin välissä uusivuosi ja muuta ''juhlimisen arvoista'', jolloin muut ystävät rupesivat ihmettelemään sitä etten juonut. Ja tästä suututtiin minulle!
Kun sitten tämä kaveripiiri kokonaisuudessaan sai kuulla raskaudestani, olivat hekin innostuneita ja aikoivat olla tukena yms..nyt kuitenkin olen saanut huomata, että eipä näin ollutkaan. Kukaan heistä ei ota oma-aloitteisesti enää yhteyttä ja jos itse kysyn seuraksi tai vastaavaa, niin aina tuntuu olevan hirveät tekosyyt keksittynä näkemisen välttämiseksi..
Ymmärrän tietysti sen että kaverini käyvät töissä ja vieläpä vuorotöissä, mutta monesti heillä on viikonloput vapaina, mutta silti kukaan ei koskaan ehdi näkemään mua..heidän viikonlopun suunnitelmat on joka ikinen viikonloppu samat; känni päälle ja baariin!

Ärsyttää niin paljon! Kaikkea luvataan mutta mitään ei silti pidetä, tuntuu niin yksinäiseltä ja kaikesta ulkopuolelle jätetyltä..tuntuu etten enää edes tunne ystäviäni.
Onneksi minulla on sentään yksi paras ystäväni ja yksi todella hyvä ystävä, jotka ilmeisestikin ovat niitä aitoja ystäviä jotka huolehtivat ja joita kiinnostaa elämäni sekä raskauteni..

Joskus vain itken ja itken, koska tuntuu niin yksinäiseltä. Sitäpaitsi tämä kaveripiiri joka on minut jättänyt, olemme olleet ala-asteen ensimmäiseltä luokalta asti parhaimpia ystäviä! Miten näin monen vuoden ystävyys voi unohtua sen takia, että yksi tästä porukasta muuttuu?

Hirveä tarina, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea ja toivottavasti täältä löytyisi edes hieman ymmärtäväisempää porukkaa..
Kokemuksia?

 

[Valonkantaja]

Ehkäpä tämä "hylkäys" johtuu ihan olosuhteista?

Olet vielä nuori (tai olenhan minäkin ööö ku vaan nelisen vuotta vanhempi ), mutta sinun maailmankuvasi ja haaveesi eroavat sen verran paljon ystäviesi maailmankuvasta, etteivät he ehkä osaa suhtautua tilanteeseesi (sinun mielestä) oikein. He haluavat vielä elää sitä "villiä nuoruutta" eli ryypätä räyhätä rällätä eivätkä oikein kykene käsittämään sinun haavettasi lapsesta. Totta kai he sanovat aluksi, että ovat tukena ja iloisia, eihän kukaan vähänkin empatiakykyä omaava ihminen sano nyt tuossa tilanteessa kellekään päin naamaa, että "me hylätään sut ku sä pamahdit paksuks, tylsimys."

Tilanne on outo heillekin. He eivät vain osaa suhtautua sinun tilanteeseesi nyt eivätkä oikein tiedä miten kohdella sinua, mitä tehdä kanssasi. On vaan helpompaa ns. livahtaa taka-alalle ja jatkaa niitä omia rientojaan jos tilanne on omaan mieleen liian ristiriitainen. Voi jopa olla, että joku siinä ystäväporukassa on sinulle peräti kateellinen ja ei siksi ole kanssasi nyt tekemisissä.

Älä aseta liikaa painoarvoa sille, että sinut "hylättiin". Keskity nyt vaan siihen pikkuiseen ja pidä tiukasti yhteyttä niihin ystäviin jotka edelleen ovat elämässäsi. Totta on, että todennäköisesti et enää kuule niistä hylänneistä ystävistä mitään tai vain silloin tällöin ohimennen. Silloin tietää ketä on niitä todellisia ystäviä ja ketkä vain lopulta tuttavia. Voi olla kuitenkin, että joku sieltä vielä palautuu takaisin lähipiiriisi. Ota hänet silloin avosylin vastaan.

Täytyy tähän todeta omasta tilanteesta se, että oma parhaimmista parhain ystäväni kehoitti minua harkitsemaan aborttia viitaten siihen, ettei minun elämäni olisi vielä oikein valmis lapselle (ei työtä, ei kunnollista koulutusta yms). Hän kuitenkin myös sanoi, että tieto tästä oli sen verran hämmentävä uutinen, ettei oikein osannut aluksi suhtautua asiaan hyvin ja oli vain huolissaan minusta.

 

[Merge_]

En jaksa sen tarkemmin alkaa asiaa kaivelemaan, mutta itse aloin esikoistani odottamaan 17 vuotiaana niin arvata voi kuin paljon siinä vaiheessa minun ja kavereiden 'menot' kohtasi. Ajan kanssa osa jäi ja osa pysyi enkä päivääkään ole itkenyt 'menetettyjen' perään. Ja tosi ystävät säilyy vaikka välissä menisi kuinka kauan, että oltaisiin tekemisissä.

 

[attente]

Olin naputtelemassa aika samanlaista vastausta kuin valonkantaja.

Ihminen kun käy töissä tai koulussa tai töissä ja koulussa, niin vapaa-aikana sitä on tarve tehdä semmosia juttuja, jotka lataa akkuja ja auttaa jaksamaan sitä arkea. Vauvajuttujen kuuntelu ei ehkä ole semmoista puuhaa näille ystävillesi. Vastaavasti, ethän sinäkään taida olla enää innostunut käymään baareissa heidän kanssaan?

Osa ystävyyssuhteista on niitä sielunystävyyksiä, jotka kestää aikaa, välimatkaa ja erilaisia elämäntilanteita. Mutta suurin osa ystävyyssuhteista taitaa olla sidottu näihin samoihin asioihin: siihen, että satutte olemaan samalla luokalla, samanlaisessa elämäntilanteessa, samassa harrastuksessa. Kun ikää tulee, niin huomaat että se tietynlainen kaveripiiri muuttuu aina vähän koulun, työn ja elämäntilanteen mukana. Kannattaa pitää huolta niistä erityisen tärkeistä ystävyyssuhteista, ja muistaa, että heidän elämässään on muutakin kuin sinun raskautesi. Eli muista poistua myös omalta mukavuusalueeltasi ja olla kiinnostunut heidän asioistaan, kuten ennenkin.

Ja äitiyden myötä löydät varmasti uusia, samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä. Don't worry. :hug: