Kuparikierukka ja mahdollinen keskenmeno?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja IlmiAnna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

IlmiAnna

Vieras
heissan,
Minulla on ollut kuparikierukka nyt n. 1,5 vuotta. Viimeisin kierto oli sen verran kummallinen, että kyselen teiltä armaat Ellit mielipidettä ja mahdollisia vastaavia kokemuksia. Lähinnä kiinnostaa, että millaiset oireet mahdollinen hedelmöittyminen kierukan kanssa saa aikaiseksi. Kuparikierukkahan ei estä hedelmöittymistä, vaan alkion kiinnittymisen.

Viimeisimmässä kierrossa siis rintani kipeytyivät aivan tähtitieteellisen paljon, jopa siinä määrin, etten voinut enää urheilla. Rintoihin sattui ja ne olivat turvotuksesta kivikovat. Tämä alkoi jo muutama päivä ovulaation jälkeen ja loppui vasta muutama päivä menkkojen alkamisesta. Ovulaation aikaan oli yhdyntä. Kiertopäivinä 20 ja 22 tuli hieman pientä tuhrua. Sitten kun kuukautiset alkoivat (kp27), oli vuoto jotain aivan käsittämätöntä. Kierukka on toki lisännyt vuotoja, mutta tämä oli nyt aivan poikkeuksellista. Side ei riittänyt, vuoto tuli kaupungilla housuista niin pahasti läpi, että jätin bussipysäkin penkille valtavan verilammikon siinä hetken istuttuani (onneksi oli mustat housut :P). Eli tulvaportit olivat totaalisen auki, ja ihan pelästyin. Kipuja oli, muttei mitään niin kovaa, ettenkök olisi 600mg buranalla selvinnyt.

Nyt jälkeen päin nämä oireet ovat vähän mietityttäneet, olisiko kyseessä voinut olla hedelmöittyminen ja siten varhainen keskenmeno?
 

Uusimmat

Yhteistyössä