Heippa!
Kyselen onko kellään kokemusta siitä, että raskausoireet jatkuvat, vaikka kuukautiset alkoivat?
Minulla oli 17.10 ovulaatio, tikutin sen ja tunsinkin kipua munasolun irtoamisen aikaan. Pupuiltiin ja tuossa muutama päivä ennen kuukautisia rinnat kipeytyivät ja tein testillä haamuplussan dpo 10. Kuitenkin eilen alkoi kuukautisvuoto dpo 13. Vuoto on veristä ja ihan normaalin kuukautisvuodon kaltaista. Nyt kuitenkin olen eilen ja tänään huomannut etovaa oloa, johon syöminen auttaa. Rinnat edelleen kipeät ja jotenkin turvonneet. Välillä paleltaa ja toisaalta tulee hiki puuskia.
Yleensä kaikki ns raskausoireet ovat loppuneet, kun vuoto on alkanut. Kannattaisiko nyt kuitenkin testata vielä uudelleen mahdollinen raskaus? Vai voisiko kyse olla kohdunulkopuolisesta raskaudesta? En kuitenkaan saanut plussaa testiin ennen menkkoja, ainoastaan haamun. Oireiden jatkuminen vaan ihmetyttää.