V
"vieras"
Vieras
TAUSTAA:
Tähän varmaan vaikuttaa vähän kaikki. Tää pimeys, valvominen, rahahuolet, vauvan syntymä, mun miehen vaikeudet jne, yksinäisyys.
On mulla kavereita, mutta ne on sellaisia tuttavia, joiden kans jutellaan kaikkea tavallista ja kevyttä. Aika pinnallista...
Esikoisen syntymän jälkeen olin aika ahdistunut. Sain semmosia kohtauksia et makasin maassa ja tärisin ahdistuksesta ja sitten yleensä oksensin. Esikoinen oli yllätysvauva, mä olin silloin 21v opiskelija ja esikoisen isä jätti mut raskausajan lopulla. Mä en silloin hakenut apua mistään ja noi ahdistuskohtaukset meni itsekseen ohi ja harveni ja lieveni. Nyt on ollut vuosien tauko et ois ollut mitään. Silloinkin arki meni ihan ok, hoidin lapsen hyvin ja annoin läheisyyttä. Välillä vaan tuli noita ahdistuskohtauksia. Yleensä öisin kun laps nukkui ja mä tunsin itseni niin yksinäiseksi ja pieneksi.
Nyt oon 32v ja esikoiseni lisäksi meillä on nykyisen miehen kans 2 yhteistä lasta. Oon seurustelut nykyiseni kanssa siitä lähtien kun olin 22v ja esikoinen oli ihan pieni. Lapset on nyt 11v, 3v ja 4 kk.
NYT:
Mun mies on kyllä illat kotona, mutta se on todella ahdistunut tällä hetkellä työkuvioistaan. Töissä tökkii oikeastaan ihan kaikki alkaen pomoista. Mun pitää hirveästi tukea miestäni ja se on niin väsynyt työstään, ettei jaksa auttaa kotitöissäkään juur yhtään tai lastenhoidossa. Purkaa mulle vuolaasti kaikki huolensa ja tuntuu, että nekin rasittaa mua todella paljon. Mä usein toivon, että miehellä olis jotain muuta ettei se tulis kotiin mua rasittamaan
Mä rakastan sitä kyllä, mutta tällä hetkellä se on työmurheineen iso taakka mulle. Lisäksi se strassaa hirveästi rahahuolia ja vuodattaa mulle et "ei me tästä kyllä p*****le ikinä selvitä" ja mun pitää valaa siihen uskoa parempaan. Oon kertonut sille mun väsymyksestä ja se vaan pahentaa asiaa eli miehen ahdistusta ja stressiä ja se on sitä mieltä että hohhoi ja ettei totakaan tähän soppaan enää oltais tarvittu jne. Ja taas mun pitää lohdutella. Oon pyytänyt että se auttais vähän kotijutuissakin, mutta ahdistuu ja hermostuu mun pyynnöistä.
Lapset tietysti vaatii paljon ja tahdon antaa heille hyvin lapsuuden.... Eli mä en voi sortua.
No nyt öisin mulla on sellaista etten saa enää unta kun vauva on nukahtanut. Mulla on koko ajan vatsassa sellainen levoton ahdistunut olo ja öisin mietin kaikenlaisia suunnitelmia eli että menen töihin viikonloppuisin nyt lähiaikoina ja vastuu kaikesta tuntuu hirveän rankalta. Mietin miten saisin muut ihmiset voimaan ympärilläni paremmin. Pitkin yötä. Ja mua ahdistaa ja tuntuu että kukaan ei välitä musta ja oon ihan yksin liian isojen asioiden alla. Oon tosi väsynyt. Vauva nukkuu kyllä hyvin, herää pari kertaa yössä vaan nopsaan syömään, mutta itse en saa unta, heräilen ahdistuneena yms.
Päivisin on sellaista että tahtoisin vaan eristäytyä kaikesta mitä on ympärillä. Olla ihan yksin. Pistää korvatulpat korviin ja muuttaa jonnekin Lappiin erämökkiin vuodeksi. Tiedän etten voi tehdä niin. Mä oikein tunnen mun sisällä miten kaikki tahtoo multa jotain ja tarvii kaikenlaista ja mä ahdistun lisää ja lisää. Ja tahdon lisää ja lisää paeta tätä kaikkea.
Levoton olo, unettomuus ja jatkuva väsymys. Ahdistus, tunne että kaikki on niin epäreilua ja että kaikki on niiiin mun varassa ja että mä en tahtoisi tätä. Tahdon pois pois kauas jonnekin.
Tähän varmaan vaikuttaa vähän kaikki. Tää pimeys, valvominen, rahahuolet, vauvan syntymä, mun miehen vaikeudet jne, yksinäisyys.
On mulla kavereita, mutta ne on sellaisia tuttavia, joiden kans jutellaan kaikkea tavallista ja kevyttä. Aika pinnallista...
Esikoisen syntymän jälkeen olin aika ahdistunut. Sain semmosia kohtauksia et makasin maassa ja tärisin ahdistuksesta ja sitten yleensä oksensin. Esikoinen oli yllätysvauva, mä olin silloin 21v opiskelija ja esikoisen isä jätti mut raskausajan lopulla. Mä en silloin hakenut apua mistään ja noi ahdistuskohtaukset meni itsekseen ohi ja harveni ja lieveni. Nyt on ollut vuosien tauko et ois ollut mitään. Silloinkin arki meni ihan ok, hoidin lapsen hyvin ja annoin läheisyyttä. Välillä vaan tuli noita ahdistuskohtauksia. Yleensä öisin kun laps nukkui ja mä tunsin itseni niin yksinäiseksi ja pieneksi.
Nyt oon 32v ja esikoiseni lisäksi meillä on nykyisen miehen kans 2 yhteistä lasta. Oon seurustelut nykyiseni kanssa siitä lähtien kun olin 22v ja esikoinen oli ihan pieni. Lapset on nyt 11v, 3v ja 4 kk.
NYT:
Mun mies on kyllä illat kotona, mutta se on todella ahdistunut tällä hetkellä työkuvioistaan. Töissä tökkii oikeastaan ihan kaikki alkaen pomoista. Mun pitää hirveästi tukea miestäni ja se on niin väsynyt työstään, ettei jaksa auttaa kotitöissäkään juur yhtään tai lastenhoidossa. Purkaa mulle vuolaasti kaikki huolensa ja tuntuu, että nekin rasittaa mua todella paljon. Mä usein toivon, että miehellä olis jotain muuta ettei se tulis kotiin mua rasittamaan
Mä rakastan sitä kyllä, mutta tällä hetkellä se on työmurheineen iso taakka mulle. Lisäksi se strassaa hirveästi rahahuolia ja vuodattaa mulle et "ei me tästä kyllä p*****le ikinä selvitä" ja mun pitää valaa siihen uskoa parempaan. Oon kertonut sille mun väsymyksestä ja se vaan pahentaa asiaa eli miehen ahdistusta ja stressiä ja se on sitä mieltä että hohhoi ja ettei totakaan tähän soppaan enää oltais tarvittu jne. Ja taas mun pitää lohdutella. Oon pyytänyt että se auttais vähän kotijutuissakin, mutta ahdistuu ja hermostuu mun pyynnöistä.Lapset tietysti vaatii paljon ja tahdon antaa heille hyvin lapsuuden.... Eli mä en voi sortua.
No nyt öisin mulla on sellaista etten saa enää unta kun vauva on nukahtanut. Mulla on koko ajan vatsassa sellainen levoton ahdistunut olo ja öisin mietin kaikenlaisia suunnitelmia eli että menen töihin viikonloppuisin nyt lähiaikoina ja vastuu kaikesta tuntuu hirveän rankalta. Mietin miten saisin muut ihmiset voimaan ympärilläni paremmin. Pitkin yötä. Ja mua ahdistaa ja tuntuu että kukaan ei välitä musta ja oon ihan yksin liian isojen asioiden alla. Oon tosi väsynyt. Vauva nukkuu kyllä hyvin, herää pari kertaa yössä vaan nopsaan syömään, mutta itse en saa unta, heräilen ahdistuneena yms.
Päivisin on sellaista että tahtoisin vaan eristäytyä kaikesta mitä on ympärillä. Olla ihan yksin. Pistää korvatulpat korviin ja muuttaa jonnekin Lappiin erämökkiin vuodeksi. Tiedän etten voi tehdä niin. Mä oikein tunnen mun sisällä miten kaikki tahtoo multa jotain ja tarvii kaikenlaista ja mä ahdistun lisää ja lisää. Ja tahdon lisää ja lisää paeta tätä kaikkea.
Levoton olo, unettomuus ja jatkuva väsymys. Ahdistus, tunne että kaikki on niin epäreilua ja että kaikki on niiiin mun varassa ja että mä en tahtoisi tätä. Tahdon pois pois kauas jonnekin.
