Kuulostaako tämä epäilyttävältä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mitä mieltä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mitä mieltä

Vieras
Olen seurustellut enemmän ja vähemmän tuulisessa suhteessa yli kolme vuotta. Miehelle tulee välillä ihme kieppejä jolloin lähtee kotiinsa (hänellä oma asunto) yleensä pariksi päiväksi. Tämä näyttää toistuvan tasaisin väliajoin ja aina samoihin aikoihin viikkoa, yhtään viikkoa ei pitkään aikaa ole mennyt niin että olisi ollut luonani koko viikon vaikka tavallaan asumme yhdessä. Hän järjestää aina jostain ihmeen asiasta riitaa ja sitten häipyy ovesta ulos.

Yleensä hänelle tulee aina myös juuri silloin viestiä puhelimeen kun on saanut riidan aikaiseksi. Tänään tuli taas viestiä kun oli järjestänyt riidan tyhjästä ja oli jo melkein ovesta ulos. Sanoin että sama kaava näköjään toistuu joka viikko että viestiä pukkaa ja sitten mies häipyy omille teilleen. Mies vastasi että voin katsoa viestin jos haluan. Sanoin kerrankin että ok, haluan nähdä keneltä se oli. No, yllätys yllätys mies ei sitten enää halunnutkaan näyttää viestiä. Tivasin ja tivasin ja sanoin että nyt olisi korkea aika näyttää viesti jos siinä ei kerran ole mitään ihmeellistä että ainakin omat epäilykseni kaikkoaisivat. Mies meni vaikeaksi ja sitten kuinka ollakaan viesti olikin yht´äkkiä "ihan vahingossa" poistunut puhelimesta. Ensin selitti että viesti oli yhdeltä hänen kaveriltaan ja sitten viesti olikin fonecta finderista. Sitten sanoi että hän ei halunnut minun nähdä sitä koska asia koski sellaista asiaa mistä ei halua minun tietävän, mikä ei ole mihinkään naiseen liittyvä vaan jotain hänen bisneksiään. Sanoin että minulle on ihan sama mistä bisneksistä on kyse, kunhan vain näkisin ettei kyse ole muusta. Sanoin senkin että riittäisi että näen keneltä viesti on, ei minun sitä lukea tarvitse. Mutta hän oli jo poistanut viestin "vahingossa" joten ei enää mitenkään voinut katsoa sitä.

Heräisikö epäilykset tässä tapauksessa? Sanoin että en voi mitenkään sulattaa tuollaista, koska hän olisi voinut hyvin todistaa epäilykseni vääräksi mitä hän ei kuitenkaan tehnyt...
Mitä mieltä olette tästä?
 
Nyt pitää kysyä kuten psykologi elokuvissa: mitä mieltä itse olet?

Ei taida monta sivustakatsojaa (tai lukijaa) olla, jotka eivät tietäisi, missä mennään.
 
Ei ihme jos epäilyttää, kyllä itse ainakin epäilisin tuossa tilanteessa. Ja miettisin mitä itse enää saan tuollaiselta mieheltä. Pelkääkö mies menettävänsä sinut vai onko hän välinpitämätön?

Voit minun mielestäni hyvällä omatunnolla vaatia mieheltä seuraavan kerran viestiä nähtäväksi, jos ei suostu "periaatteesta" näyttämään, niin jotain on varmasti vialla ja johtopäätöksiä tehtävä. Kolme vuotta on jo niin pitkä suhde, että kyllä siinä jo selityksiä saa kaivata ilman syyttelyä mustasukkaisuudesta. Ei kuulosta hyvältä..
 
jMenisin perässä muinamiehinä illalla miehen asuntoon jos kerran asuu yksin.. moni asia voi selvitä ihan sillä että menee perässä ja pitää silmänsä auki.. suu on tietysti pidettävä supussa mitä aikoo tehdä.. mutta oletko valmis itse yllätykseen ??

Ei ihme jos epäilyttää, kyllä itse ainakin epäilisin tuossa tilanteessa. Ja miettisin mitä itse enää saan tuollaiselta mieheltä. Pelkääkö mies menettävänsä sinut vai onko hän välinpitämätön?

Voit minun mielestäni hyvällä omatunnolla vaatia mieheltä seuraavan kerran viestiä nähtäväksi, jos ei suostu "periaatteesta" näyttämään, niin jotain on varmasti vialla ja johtopäätöksiä tehtävä. Kolme vuotta on jo niin pitkä suhde, että kyllä siinä jo selityksiä saa kaivata ilman syyttelyä mustasukkaisuudesta. Ei kuulosta hyvältä..
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja ja tänään taas;10392238:
jMenisin perässä muinamiehinä illalla miehen asuntoon jos kerran asuu yksin.. moni asia voi selvitä ihan sillä että menee perässä ja pitää silmänsä auki.. suu on tietysti pidettävä supussa mitä aikoo tehdä.. mutta oletko valmis itse yllätykseen ??

Tuotakin vaihtoehtoa olen harkinnut mutta en ole sitä vielä toteuttanut. Tapahtui tässä niinkin että miehen kämpiltä löytyi kerran naisten kosmetiikkatuotteita mutta hän ei kuulemma yhtään tiennyt kenen ne oli. Siellä kyllä pyörii hänen kavereitaan ryyppäämässä silloin tällöin mutta en ole koskaan nähnyt/kuullut että kukaan niistä tyypeistä olisi sinne tuonut mitään naista mukanaan. Ja vaikka olisikin, kuka nainen jättää meikkinsä jälkeensä? Ne olivat vielä sellaista matkakokoa että oli jätetty niinkuin varoiksi sinne "kun seuraavan kerran tulee käymään". Ja voi olla että jätetty tahallaankin että osuvat minun silmiini? En minä ainakaan jättäisi meikkejäni noin vain kenenkään luokse ellei olisi tarkoitus sinne joskus palata. Mutta mies tosiaan oli täysin tietämätön siitä kuka ne hänen vessaansa oli jättänyt, sanoi että siellä käy niin paljon sakkia että mistä hän se voi tietää......
 
Kuule hyvä ap,

Olen kyllä edellä kuvailemasi perusteella 99, 5 % vakuuttunut, että miehelläsi on takuuvarmasti jotakin naisjuttua meneillään sinun ohessasi. Vai etkö halua uskoa, oikeasti?

Teepä se, että kun miehesi on seuraavan kerran lähdössä, saatuaan polkaistua pikku riidan aikaiseksi tekstarin säestyksellä, seuraa perässä. Eiköhän jotakin selkene. Vaikka eipä minusta
tuossa mitään epäselvää ole enää, mutta saisit varmistuksen kuitenkin.

Huonosti kyllä tuo miekkosesi osaa peitellä juttunsa, amatööri taitaa olla noissa puuhissa.


Inhottava juttu sinulle, todella.
 
Inhottaa tosi paljon. :( Mies selitti että ei hänen tarvitse näyttää minulle mitään. Vastasin että ei niin, mutta se kertookin sitten ihan omaa kieltään. Jos ei ole salattavaa, miksi ei voinut näyttää viestiä?

Silti mies soittelee nytkin perään koko ajan ja kysyy olenko rauhoittunut. Mitä se mihinkään vaikuttaa, kun tosiasia on se että hänelle tuli viesti jonka poisti äkkiä etten minä ainakaan nähnyt keneltä se oli ja mitä koski. Sanoin miehelle että tuo puhelu/viestierittelyn minulle niin katsotaan mitä löytyy. Hän lupasi tehdä sen mutta epäilen mahtaako koskaan tuoda sellaista eteeni, tuskinpa koska jää kiinni valehtelusta ainakin.

Mietin vaan tosissani sitä minkälainen ihminen toimii näin ja mitä hän tästä saa??? Miksi roikottaa minua paskassa suhteessa jos saa haluamansa muualtakin? Olen monesti jo koittanut irtaantua hänestä mutta aina hän vain luikertelee takaisin elämääni. Pysyisi sitten hoitojensa luona, miksi ei jätä minua rauhaan???
 
Sinun itse pitää jättää tämä mies rauhaan, etkä anna hänen luikerrella takaisin. Hoitakoon hoitonsa koska tykkää tehdä niin.
Tietysti jos haluat tämän miehen kanssa kaikesta huolimatta puuhastella, oma on asiasi.
 
Komppaan kyllä edellisiä, että vähän outoa käytöstä mutta entä jos viestit on vaikka jotain pikavippijuttuja, joista ei halua sinun tietävän tai hävettää...
 
Niin, mene ja tiedä mikä oli syy ettei voinut viestiä näyttää... jos ei mitään salattavaa ole/pitäisi olla niin tuo menee kyllä minulta yli ymmärryksen. Olisi ollut niin helppoa poistaa epäilyt mutta ilmeisesti minun epäilyni oli tässä kohtaa "pienempi paha". Mies myös kieltäytyi puhelu-/ viestierittelyn tilaamisesta (yllätys) joten sekin kertoo omaa kieltään.

Sekin oli selityksenä että olen sitten jatkuvasti kärkkymässä hänen viestejään jos olisi näyttänyt tuon yhden. Asia ei olisi ollut niin koska jos olisin nähnyt ettei viestissä ole mitään epäilyttävää niin olisin syyttänyt itseäni liian vilkkaasta mielikuvituksesta. Nyt hän vain lisäsi epäilyjäni entisestään koska katsoi että on parempi poistaa koko viesti kuin näyttää se minulle. Ja asenne että olen "kärkkymässä" sitten hänen viestejään koko ajan tuntui ällöttävältä. Eli jatkossakin on sitten ilmeisesti tulossa minun silmilleni sopimatonta materiaalia mitä minä en missään nimessä saa olla "kärkkymässä".

En tiedä mutta pa.kan maku jäi suuhun pahasti. Pystynköhän jatkamaan tästä taas kuin mitään ei olisi tapahtunut? Tiedän ainakin että tästä lähtien kun miehelle tulee viesti minua alkaa varmasti ällöttää. Tietysti viestit poistetaan lukemisen jälkeen ja lähetetyt-kansioon ei edes talletu viestit. Hyi he-vetti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä mieltä;10392218:
Hän järjestää aina jostain ihmeen asiasta riitaa ja sitten häipyy ovesta ulos.....

Yleensä hänelle tulee aina myös juuri silloin viestiä puhelimeen kun on saanut riidan aikaiseksi....

mies ei sitten enää halunnutkaan näyttää viestiä.....

viesti olikin yht´äkkiä "ihan vahingossa" poistunut puhelimesta....

Tapahtui tässä niinkin että miehen kämpiltä löytyi kerran naisten kosmetiikkatuotteita mutta hän ei kuulemma yhtään tiennyt kenen ne oli....

mies tosiaan oli täysin tietämätön siitä kuka ne hänen vessaansa oli jättänyt, sanoi että siellä käy niin paljon sakkia että mistä hän se voi tietää......

Heräisikö epäilykset tässä tapauksessa?

No ei, miksi heräisi? Ihan ok:lta vaikuttaisi.
 
sua ja toista. Sinusta on enemmän hyötyä. Peset sen pyykit ja laitat ruokaa, mutta toinen nainen hoitelee ne rakastajattaren puuhat, luultavasti surkea kokki yms. Asia ei muutu miksikään vuosien kuluessa, ellet tee jotain konkreettista.
 
kyseessä onkin oikea Bisnes ?
Mies vuokraa kämppäänsä Pietarin neitosille ja vetää hyvät rahat.
Kerran viikossa on siivottava ja muutenkin tsekattava paikat. Tottahan ne käyttävät kosmetiikkaa huokutuksena, joten pari purnukkaa selittyy oikein hyvin.
Tekstiviesti on salamerkkinä siitä, että kämppä on tyhjä siivousta ja uudetpaperitrulliin töitä varten.
 
Pystynköhän jatkamaan tästä taas kuin mitään ei olisi tapahtunut? Tiedän ainakin että tästä lähtien kun miehelle tulee viesti minua alkaa varmasti ällöttää. Tietysti viestit poistetaan lukemisen jälkeen ja lähetetyt-kansioon ei edes talletu viestit. Hyi he-vetti.
Miksi v*tussa sinun pitäisi pystyä jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Otapa pääsi pois sieltä puskasta. Miehesi joko sekä pettää sinua törkeästi että kohtelee muutenkin kuin paskaa, tai vähintäänkin kohtelee sinua kuin paskaa eikä arvosta suhdettanne. Herää sisko, tämä on sinun elämäsi eikä sitä kannata tuhlata moiseen pskiaiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Jotain hämärää miehelläsi on menossa. Itselle tulee mieleen lähinnä kaksi vaihtoehtoa:
a. hänellä on toinen nainen (tai useampi epämääräinen hoito)
b. hänellä on jotain epämääräisiä (=rikollisia) bisneksiä, joista hän ei halua kertoa

Itse kyllä veikkaisin tuota ensimmäistä, mutta joka tapauksessa hänellä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Noin pitkän suhteen jälkeen minusta sinulla on täysi oikeus vaatia häneltä sitoutumista ja luopumista omasta asunnostaan. Jos se ei hänelle käy, niin pyydä häntä muuttamaan kokonaan sinne omaan kämppäänsä.

Jos haluat saada varmuuden, niin seuraavan kerran päästät hänet lähtemään ja menet n tunnin päästä perässä. Voit vaikka soittaa ensin ja varmistaa että hän on asunnollaan (sinä: "hei, missä oot? olen pahoillani riidasta, voidaanko jutella...? hän: "täällä kämpillä, jutellaan huomenna")
-> soitat ovikelloa...
 
No läpinäkyvämpää et saa enää, säännölliset pettämiset pyörii vaan ja vaihtoehtoja ei jää jos hups vaan naisten kamoja asunnolla :D
Nyt meet sen asuntoon seuraavaks ku häviää niin saat kii rysän päältä. Siinä ei jää sille ketkulle enää tilaa millekää selityksille tai pelailuille.
 
Onko sillä väliä, onko ukolla toinen nainen vai onko niin lapsellinen paskiainen että antaa kumppaninsa pelätä että hänellä on toinen nainen? Kumpi tahansa on totta, niin ei tuommoiseen kannata enempää aikaa tuhlata ja itseään satuttaa.
 
sua ja toista. Sinusta on enemmän hyötyä. Peset sen pyykit ja laitat ruokaa, mutta toinen nainen hoitelee ne rakastajattaren puuhat, luultavasti surkea kokki yms. Asia ei muutu miksikään vuosien kuluessa, ellet tee jotain konkreettista.

Tämänkin ymmärtäisi paremmin jos meidän seksielämä ei toimisi. Mutta kyllä se toimii, ei pitäis ainakaan puutteesta kärsiä mutta tietysti jos vaihtelunhalu viehättää niin se on eri asia.
Voi että ottaa päähän että tällaisia tarvitsee edes miettiä. En kyllä pysty luottamaan häneen enää millään ilveellä.
 
Viimeksi muokattu:
Tämänkin ymmärtäisi paremmin jos meidän seksielämä ei toimisi. Mutta kyllä se toimii, ei pitäis ainakaan puutteesta kärsiä mutta tietysti jos vaihtelunhalu viehättää niin se on eri asia.


Seksin toimivuudella ei ole mitään merkitystä sille käykö mies vieraissa vai ei, päinvastoin. Vieraissakäynti voi monessa tapauksessa vielä kiihdyttää ja parantaa sitä parisuhdeseksiäkin, kun on niitä virikkeitä..

Miehesi on pelimies, mutta aika surkea sellainen. Amatööri.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo on kyllä niin totta, ettei kodin laadukas seksi välttämättä ole merkki pettämisestä. Itse olen pettänyt puolisoa. Ensin koska seksielämämme oli hiipunut eikä yrityksistä ja keskusteluista huolimatta meinannut käynnistyä. Sitten kun saimme seksin toimimaan ja se olikin erittäin hyvää kuten aina, niin halusin vielä enemmän seksiä petoskumppaninkin kanssa.
 
Minusta on melko sama, pettääkö mies vai ei. Avainlause on: Mies häipyy tekosyyn varjolla joka viikko pariksi päiväksi omalle asunnolleen, vaikka käytännössä asumme yhdessä.

Miksi siedät tuollaista temppuilua? Tottakai suhteessa saa olla omia menoja ja tekemisiä, mutta kyllä normaali ihminen osaa ilmoittaa normaalilla keskustelulla, että on nyt menoa tai haluaa olla yksin/kavereiden kanssa/hoitaa työasioita, tms. Ei siihen tarvita tekosyyllä polkaistua riitaa joka viikko. Ja olette sentään olleet yhdessä 3 VUOTTA.

Miksi juuri tämä mies on sinulle niin tärkeä, ettet jätä häntä? Turha selittää, että "luikertelee aina takaisin". Tottakai luikertelee, kun on oppinut, että sinä otat hänet takaisin. Jos haluat p*skasta kohtelusta eroon, riuhtaise itsesi eroon. Petti tai ei, kovin sitoutuneen oloinen ukkosi EI ole. Vai onko suhteen tarkoituskaan johtaa koskaan mihinkään, eli oikeaan yhdessäasumiseen, avioliittoon, perheeseen...?
 

Similar threads

?
Viestiä
19
Luettu
794
?
P
Viestiä
5
Luettu
709
P
V
Viestiä
4
Luettu
251
Aihe vapaa
Rukoilijasirkka
R
T
Viestiä
29
Luettu
1K
Perhe-elämä
no siksi kun
N
H
Viestiä
12
Luettu
554
Perhe-elämä
huolesta puolikuollut
H

Yhteistyössä