Kuulostaako tämä epäilyttävältä?

[joku]

En ikimaailmassa antaisi pettäjäpuolisolle anteeksi, enkä suostuisi yrittämään uudelleen. Mitkään selitykset eivät korjaa sitä mikä on rikottu eikä parisuhdeterapiat muuta sitä tosiasiaa että puoliso ois pitänyt toista alastonta sylissään, kuiskutellut tämän korvaan helliä sanoja, kehunut tämän kroppaa ja olemusta ihanaksi ja rakastellut tulisesti ja lempeästi. Ei.Silloin kun mies sen tekisi, niin se olisi selvä ilmoituksen luonteinen asia että sinulle rakas vaimoni on vaihtoehto. Ja epäilys säilyisi läpi elämän. Enkä sitäpaitsi usko pettäjän muuttuvan, kun on kerran maistanut vierasta, niin miehellä (ja miksei naisellakin) se ei koskaan unohdu.
Kaikkein kaameinta ja oksettavinta ovat ne selitykset että kulta hän ei merkinnyt mitään, sehän oli vain seksiä, sinua minä rakasta. Se on niin täyttä puppua kuin olla ja voi. Rakastaa niin paljon että käy panemassa muita? Just sen takia se on puppua että kuitenkaan yleensä ei ole kysymys pelkästä seksistä.Niinkuin aiemmin ilmaisin- pidellään sylissä, sivellään ja hivellään toisten kehoja, kehutaan kuinka ihana vartalo on ja kuinka paljon tunnelatausta voi sittenkin rakastelussa olla. Niin että kerrasta poikki vaan, ja takaisin ei ole tulemista. Raaka peli sillekin joka pelaa...

 

[tosi on]

"Ehdotus" vaikuttaa mielestäni vinksahtaneelta. Ihme skitsot veti tuosta tuntemattoman miehen erheestä ym. Ihan kuin olisi päässänsä pyöritellyt mahdollista romanssia, kenties jo näki suvihäät mielessään. Voi, voi mikä pettymys, kun ei hän ollutkaan se unelmien neitsytprinssi valkean orhen selässä.

hih hih !

-sanon minäkin että näin on hiljaa tosi!

 

[uskonto]

En ikimaailmassa antaisi pettäjäpuolisolle anteeksi, enkä suostuisi yrittämään uudelleen. Mitkään selitykset eivät korjaa sitä mikä on rikottu eikä parisuhdeterapiat muuta sitä tosiasiaa että puoliso ois pitänyt toista alastonta sylissään, kuiskutellut tämän korvaan helliä sanoja, kehunut tämän kroppaa ja olemusta ihanaksi ja rakastellut tulisesti ja lempeästi. Ei.Silloin kun mies sen tekisi, niin se olisi selvä ilmoituksen luonteinen asia että sinulle rakas vaimoni on vaihtoehto. Ja epäilys säilyisi läpi elämän. Enkä sitäpaitsi usko pettäjän muuttuvan, kun on kerran maistanut vierasta, niin miehellä (ja miksei naisellakin) se ei koskaan unohdu.
Kaikkein kaameinta ja oksettavinta ovat ne selitykset että kulta hän ei merkinnyt mitään, sehän oli vain seksiä, sinua minä rakasta. Se on niin täyttä puppua kuin olla ja voi. Rakastaa niin paljon että käy panemassa muita? Just sen takia se on puppua että kuitenkaan yleensä ei ole kysymys pelkästä seksistä.Niinkuin aiemmin ilmaisin- pidellään sylissä, sivellään ja hivellään toisten kehoja, kehutaan kuinka ihana vartalo on ja kuinka paljon tunnelatausta voi sittenkin rakastelussa olla. Niin että kerrasta poikki vaan, ja takaisin ei ole tulemista. Raaka peli sillekin joka pelaa...

Mä en puolustele pettäjiä, en yhtään... Mutta samalla joudun toteamaan maailman olevan erittäin vaarallinen paikka silloin, kun joku/jotkut saavat elää ja toteuttaa vain yhteen asiaan uskoen. Vertaan asennettasi fundamentalismiin.

Heitän sulle kysymyksen - oletko koskaan tehnyt virhettä? Edes pientä? Edelleen muistutan, että en hyväksy pettämistä missään muodossa. Mutta ymmärrän silti virheiden, katumuksen ja anteeksiannon päälle... Onko mikään noista tuttu termi?

 

[ehdotus]

En koskaan lakkaa hämmästelemästä, kuinka typerä suomalainen ihmisluonne voi olla. Ja kuinka paljon pitäisi muka antaa anteeksi, että näyttäisi muille olevan edelleen hyvä ihminen? Sehän vaan altistaa sen uhrin sille hyväksikäytölle ja pidentää tämän kärsimyksiä. On sitten kyse pettämisestä, muusta valehtelusta tai rahojen viemisestä. Ei 5000 € hävikkiä kuitata millään anteeksiannolla ja katumusharjoituksilla.

Ja sitä en todellakaan tule koskaan ymmärtämään, että pettäminen pitäisi luokitella virheeksi? Vaikka kuinka kutsuttaisiin fundamentalistiksi ja muuksi. Mutta ehkä se pettäminen on niin yleistä joissakin suhteissa nykySuomessa, että siitä on tullut eräänlainen kieroutunut uskon lahko: jos suurin osa ihmisistä pettää, niin sen täytyy olla silloin hyväksyttävää. Ja kuten kunnon kristilliseen uskonlahkoon kuuluu, niin pelastuu siksi, kun toinen vaan antaa anteeksi. Ja taas voi aloittaa uudestaan. Mihin ihmisten moraali on valunut? Vai ettekö uskalla pitää oikeuksistanne kiinni? Ovatko jotkut niin epätoivoisia suhteessaan, että hyväksyvät ihan mitä vaan?

Sillä jos se ensimmäinen petos pitää antaa anteeksi, niin sitten pitää antaa toinenkin. Ja lasten takia pitää tietty olla yhdessä. Tätä en tule koskaan käsittämään. Ihmisten moraali on löyhistynyt niin paljon viime vuosikymmeninä, että ihan puistattaa katsella, miten joissakin suhteissa eletään. On anoppeja paristakin avioliitosta, vanhoja avoexiä, ja osan kanssa vielä ollaan kavereita? Ja muksuja on sekaisin jos kenenkin kanssa. Luottotietoja ei pidetä kunnossa, laskut jätetään maksamatta, otetaan pikavippejä ja kulutusluottoja joululahjojen ja baari-iltojen kuittailuun?

Suomessa ei enää tiedetä, miten kuuluu elää normaalisti. Poikkeavasta käytöksestä onkin tullut normi. Pelottavaa millaiseksi Suomi on muuttunut, ja miten jotkut on kasvatettu ja ovat kasvaneet ihan kieroon.

 

[laupeusko]

Mä en puolustele pettäjiä, en yhtään... Mutta samalla joudun toteamaan maailman olevan erittäin vaarallinen paikka silloin, kun joku/jotkut saavat elää ja toteuttaa vain yhteen asiaan uskoen. Vertaan asennettasi fundamentalismiin.

Heitän sulle kysymyksen - oletko koskaan tehnyt virhettä? Edes pientä? Edelleen muistutan, että en hyväksy pettämistä missään muodossa. Mutta ymmärrän silti virheiden, katumuksen ja anteeksiannon päälle... Onko mikään noista tuttu termi?

Tämä kirjoitus on ristiriitainen suhteessa asiaan, siis pettämiseen. Jos ei hyväksy pettämistä missään muodossa, niin voiko toisen edellyttää ja olettaa pitävän sitä VAIN vähemmän merkityksellisenä virheenä. Tuollaiset puheenvuorot sotkevat ja hämmentävät ihmisten arvomaailmaa. Jos ei itse hyväksy, niin miksi toisten pitäisi olla avarakatseisempia ja anteeksi antavia ja hyväksyä katumus? Kyllä itseltään pitää vaatia ja odottaa vähintäinkin samaa kuin muilta.

Henkilökohtaiset arvot ja moraali eivät sinänsä ole fundamentalismia vaan juuri nuo muihin kohdistetut odotukset ja vaateet, joista ei saisi poiketa. Petetyksi tuleminen on henkilökohtaisesti koskettavaa ja itseen kohdistuvaa ja jokainen voi kyllä suhtautua siihen omalla tavallaan. Anteeksiannon ja hyväksynnän ulkopuolelta tuputtaminen ei yleensä toimi. Silti ei kannata kieltää ja väheksyä katumusta, anteeksipyyntöä ja virheen ja loukkauksen hyvittämistä. Mikään ei kuitenkaan velvoita toista antamaan anteeksi. Ei pidä luulla, että virheen ja loukkauksen katuminen aina johtaisi toisen sulamiseen ja mielipahan poistumiseen.

Varmin tapa estää toisen mielipaha on olla ryhtymättä sellaiseen tekoon, minkä voi aavistaa tuottavan surua ja pettymystä. Ja eivätköhän useimmat vähänkin aikuiset tiedä, että pettäminen on teko, joka ei tunnu hyvältä, jos se kohdistuu itseen. Miksi siis tarjota sellaista toiselle?

 

[orig. - ap:lle -]

Tämä kirjoitus on ristiriitainen suhteessa asiaan, siis pettämiseen. Jos ei hyväksy pettämistä missään muodossa, niin voiko toisen edellyttää ja olettaa pitävän sitä VAIN vähemmän merkityksellisenä virheenä. Tuollaiset puheenvuorot sotkevat ja hämmentävät ihmisten arvomaailmaa. Jos ei itse hyväksy, niin miksi toisten pitäisi olla avarakatseisempia ja anteeksi antavia ja hyväksyä katumus? Kyllä itseltään pitää vaatia ja odottaa vähintäinkin samaa kuin muilta.

Henkilökohtaiset arvot ja moraali eivät sinänsä ole fundamentalismia vaan juuri nuo muihin kohdistetut odotukset ja vaateet, joista ei saisi poiketa. Petetyksi tuleminen on henkilökohtaisesti koskettavaa ja itseen kohdistuvaa ja jokainen voi kyllä suhtautua siihen omalla tavallaan. Anteeksiannon ja hyväksynnän ulkopuolelta tuputtaminen ei yleensä toimi. Silti ei kannata kieltää ja väheksyä katumusta, anteeksipyyntöä ja virheen ja loukkauksen hyvittämistä. Mikään ei kuitenkaan velvoita toista antamaan anteeksi. Ei pidä luulla, että virheen ja loukkauksen katuminen aina johtaisi toisen sulamiseen ja mielipahan poistumiseen.

Varmin tapa estää toisen mielipaha on olla ryhtymättä sellaiseen tekoon, minkä voi aavistaa tuottavan surua ja pettymystä. Ja eivätköhän useimmat vähänkin aikuiset tiedä, että pettäminen on teko, joka ei tunnu hyvältä, jos se kohdistuu itseen. Miksi siis tarjota sellaista toiselle?

Olet oikeassa. Minä olen pettänyt, olen samalla rikkonut pahimmalla mahdollisella tavalla myös omaa arvomaailmaani ja moraaliani vastaan. Mä tiedän, kuinka helvetin paljon olen satuttanut itselleni kaikkein tärkeintä ja rakkainta ihmistä. Mä yritin alkuun kasata esiin tarinaa siitä, kuinka huonossa jamassa suhteemme oli ja kuinka sain niskaani vain skeidaa ja kärsin arvostuksen puutteesta ym ym... Olen tässä kuukausien aikana todellakin ymmärtänyt, että mikään näistä läpipaskoista tekosyistä ei silti olisi saanut olla millään tavalla sallivana tekijänä sillä hetkellä, kun päätin pettää. Mä pidin asioita itsestäänselvyytenä ja toimin pahimman kusipään lailla.

Mä ymmärrän ja hyväksyn, että en välttämättä koskaan saa tekojani anteeksi. Olemme käyneet kaiken paskan läpi jo moneen kertaan. Käymme sitä läpi varmsti vielä monta kertaa. On helpottavaa huomata, että haavojen ei tarvitse aueta enää vereslihalle. Itselleni an anna KOSKAAN anteeksi, en vain voi... Olen miettinyt perimmäisiä kysymyksiä pettämiselleni paljon itsekseni ja terapeutin kanssa. Yksiselitteisen vastauksen löytäminen on hankalaa, mutta itsekkyys, hyväksytyksi tulemisen tarve, seikkailunhalu ainakin nousevat esiin... Mä en hae enkä oleta saavani sääliä, sympatiaa tms. (mä kerron tässä, mitä pettäjä voi kokea ja arvaan monen ajattelevan, että kuolisit pois -> olisi kaikille parempi) Mä koin suoranaista pelkoa kulkea ihmisten seassa, koska häpeä ja itseinho olivat niin suuria. Pahimmillaan meni muutamia viikkoja, että en pystynyt syödä juuri mitään. Ja koko ajan mä mietin, että mun kokema on ihan pikkukamaa verrattuna vaimoni tuskaan...

Mutta ihminen voi oppia. Ja katua. Mä TIEDÄN, että mä en enää petä. Mä myös tiedän, että juuri SINÄ joko uskot tai et usko sitä. Mä en hyväksy omia tekojani. Positiivista on ollut huomata omassa ajattelussa tapahtuneen aitoja muutoksia. Mun pettämiset oli "tilaisuus teki varkaan" -tyylisiä. Ehkä pahinta oli kuitenkin se, että mun ajatuksissa mä olin täysin valmis pettämään. Edes lapset eivät saaneet mua muuttamaan elämäni suuntaa.

Entäs me sitten nyt? Asioita rakennetaan pala palalta. Mä voin vain olla oma, uusi itseni ja lunastaa paskaksi rikotun luottamuksen palasia pala palalta. Mä olen siihen valmis. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jotka vietän perheeni kanssa. On upeaa olla heidän kanssa ja tuntea se, että ei enää salaile mitään vaan voi avata itsensä ja olla rehellinen, vilpitön ja aito. Mä uskon, että se viime kädessä ratkaisee, uskaltaako vaimoni jonain päivänä jatkaa elämää kanssani vai joudunko maksattamaan kusipäisyydestäni kalleimman mukaan.

Ehdotus - arvostan kanssasi käymääni viestinvaihtoa. En odota sinulta pienintäkään hyväksyntää, mutta olen silti sitä mieltä, että kahden ihmisen liitossa on myös muita sävyjä kuin musta ja valkea. Olen myös aidosti pahoillani, että olen osin tarkoituksellisesti kirjoittanut jossian kohdissa hieman provosoivasti... Olen valmis jatkamaan keskustelua... Kyllä mä joudun / saan samalla käydä itseäni läpi...

 

[Joopajoo]

Olet vissiin harvinaisen tyhmä. Laitat nyt ukolle luun kurkkuun ja jätät sen.

 

[WTF]

Olet oikeassa. Minä olen pettänyt, olen samalla rikkonut pahimmalla mahdollisella tavalla myös omaa arvomaailmaani ja moraaliani vastaan. Mä tiedän, kuinka helvetin paljon olen satuttanut itselleni kaikkein tärkeintä ja rakkainta ihmistä. Mä yritin alkuun kasata esiin tarinaa siitä, kuinka huonossa jamassa suhteemme oli ja kuinka sain niskaani vain skeidaa ja kärsin arvostuksen puutteesta ym ym... Olen tässä kuukausien aikana todellakin ymmärtänyt, että mikään näistä läpipaskoista tekosyistä ei silti olisi saanut olla millään tavalla sallivana tekijänä sillä hetkellä, kun päätin pettää. Mä pidin asioita itsestäänselvyytenä ja toimin pahimman kusipään lailla.

Mä ymmärrän ja hyväksyn, että en välttämättä koskaan saa tekojani anteeksi. Olemme käyneet kaiken paskan läpi jo moneen kertaan. Käymme sitä läpi varmsti vielä monta kertaa. On helpottavaa huomata, että haavojen ei tarvitse aueta enää vereslihalle. Itselleni an anna KOSKAAN anteeksi, en vain voi... Olen miettinyt perimmäisiä kysymyksiä pettämiselleni paljon itsekseni ja terapeutin kanssa. Yksiselitteisen vastauksen löytäminen on hankalaa, mutta itsekkyys, hyväksytyksi tulemisen tarve, seikkailunhalu ainakin nousevat esiin... Mä en hae enkä oleta saavani sääliä, sympatiaa tms. (mä kerron tässä, mitä pettäjä voi kokea ja arvaan monen ajattelevan, että kuolisit pois -> olisi kaikille parempi) Mä koin suoranaista pelkoa kulkea ihmisten seassa, koska häpeä ja itseinho olivat niin suuria. Pahimmillaan meni muutamia viikkoja, että en pystynyt syödä juuri mitään. Ja koko ajan mä mietin, että mun kokema on ihan pikkukamaa verrattuna vaimoni tuskaan...

Mutta ihminen voi oppia. Ja katua. Mä TIEDÄN, että mä en enää petä. Mä myös tiedän, että juuri SINÄ joko uskot tai et usko sitä. Mä en hyväksy omia tekojani. Positiivista on ollut huomata omassa ajattelussa tapahtuneen aitoja muutoksia. Mun pettämiset oli "tilaisuus teki varkaan" -tyylisiä. Ehkä pahinta oli kuitenkin se, että mun ajatuksissa mä olin täysin valmis pettämään. Edes lapset eivät saaneet mua muuttamaan elämäni suuntaa.

Entäs me sitten nyt? Asioita rakennetaan pala palalta. Mä voin vain olla oma, uusi itseni ja lunastaa paskaksi rikotun luottamuksen palasia pala palalta. Mä olen siihen valmis. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jotka vietän perheeni kanssa. On upeaa olla heidän kanssa ja tuntea se, että ei enää salaile mitään vaan voi avata itsensä ja olla rehellinen, vilpitön ja aito. Mä uskon, että se viime kädessä ratkaisee, uskaltaako vaimoni jonain päivänä jatkaa elämää kanssani vai joudunko maksattamaan kusipäisyydestäni kalleimman mukaan.

Ehdotus - arvostan kanssasi käymääni viestinvaihtoa. En odota sinulta pienintäkään hyväksyntää, mutta olen silti sitä mieltä, että kahden ihmisen liitossa on myös muita sävyjä kuin musta ja valkea. Olen myös aidosti pahoillani, että olen osin tarkoituksellisesti kirjoittanut jossian kohdissa hieman provosoivasti... Olen valmis jatkamaan keskustelua... Kyllä mä joudun / saan samalla käydä itseäni läpi...

WTF
lässyn-lässyn...

 

[outoa]

WTF
lässyn-lässyn...

Tulipa outo olo, kun luin tämän aloittajan viestin. Ihan kuin meillä ois yhteinen mies, tuntui niin tutulta.