E
Ei menny niinku Strömsössä.
Vieras
Minä perheellisenä ja naimisissa olevana menin rakastumaan jne.
En muista millä nikillä kirjoitin, mutta noin vuosi siitä on ja täällä kirjoitin. Moni palautteli mua maan pinnalle, että hormonit ne vain vie ja lopeta heti haaveilut jne.
Noh. Vuosi on ollut aikamoinen. En olisi uskonut millainen. En ole vuoteen nukkunut öitäni kunnolla ja piinaava tuska on sekoittunut piinaavaan rakastumisen huumaan. Huh. Kerroin ihastumisestani sekä aviomiehelleni (joka oli surullinen) että ihastuksen kohteelle (joka oli imarreltu ja sanoi myös tykkäävänsä minusta ja ikävöivänsä jos ei nähdä yms.). Kerroin ihastukselle myös perheestäni ja etten halua perhettä jättää. No tapailtiin silti, sänkyyn asti ei ikinä menty, mutta halailtu, suukoteltu ollaan ja pahinta aviomieheni kanssa on varmaan olleet rakkaudentunnustukset ja muiden tuntemusten jakamiset keskenämme, flirtti, "yhteys" meidän välillä ja se että öitä myöten tästä toisesta miehestä olen haaveillut. Kaikkia yksityiskohtia en aviomiehelleni ole luetellut, mutta pääpiirteittäin on koko ajan ollut selvillä tilanteesta. Myös lapsemme ovat oireilleet ja itse olen ollut niin sekaisin päästäni, etten ole oikein kuullut mitä mulle puhutaan, olen unohdellut asioita, ajatus katkeaa kesken lauseen jne. Syön melatoniinia edelleen, jotta saan nukuttua.
Pakonkin edestä siis tuota "sielunkumppania" näin pitkään lähes päivittäin ja hän flirttaili minulle estoitta, kertoili miten on ikävöinyt, halaili, pyysi viettämään yhteistä aikaa jne. Tekstiviestit ja sähköpostit lenteli meidän välillä. Se kaikki tuska mitä tilanne on mulle aiheuttanut, tunteiden myllerrys, on ollut yllättävääkin. Ei meillä mitään kunnon suhdetta ole ollut, mutta yhteen aikaan tuo sielunkumppani aina saattoi mut töistä kotikadulle asti ja halailtiin yms. Juteltiin paljon. Hän sanoi, että olisi minut halunnut omaksi naisekseen.
No sitten vihdoin tilanne raukesi kahdellakin tapaa. Emme enää näe normiarkena niin paljoa, toki silti kerran viikossa - kerran kuussa, sillä välillä. Lisäksi hän vissiin kyllästyi mun jahkailuun ja otti itselleen naisystävän, joka on myös eksänsä eli otti eksänsä takaisin. Heidän suhde tosin kuulostaa olevan aikamoinen.... Ei mene hyvin, aikoo ehkä taas erota jne....
No mutta, en ole enää pitänyt niin paljoa yhteyttä. Aviomieheni on koko tämän ajan minua odottanut, sanoen ettei ruoho ole vihreämpää toisella puolen aitaa jne.
Olen myös oppinut tuntemaa tuota sielunkumppania paremmin. Edelleen olen sitä mieltä, että pääsemme käsittämättömän samoille aaltopituuksille, erilailla kuin kenenkään muun kanssa pääsen. Toisaalta, aina kahden ihminen välinen "väreily" on omanlaistaan. Tällä sielunkumppanilla on kuitenkin ongelmia, sellaisia joihin mulla itsellänikin ehkä olisi taipumus (tunnistan niistä itseni, mutta itse en ole vajonnut yhtä syvälle niiden suhteen) ja epäilen, että jos yhdessä oltaisiin niin saattaisin jotenkin seota hänen mukanaan. Oma aviomieheni pitää minut tukevammin maan pinnalla. Lisäksi sielunkumppanini ei ole kovinkaan käytännöllinen arkisissa asioissa, toisin kuin mieheni. Hän osaa myös olla tosi ahdistava, enemmän kuin oma mieheni.
Summa summarum. Soutamisen ja huopaamisen jälkeen palaan oman aviomieheni kainaloon ja olen onnellinen että mitään vakavampaa ei tapahtunut minun ja "sielunkumppanin" välillä. Ehkä kokemus oli kuitenkin jollain tavalla sellainen, mitä tarvitsin, vaikkei sitä fyysisesti elettykään. Koen muuttuneeni vuoden aikana paljon.
Tsemiä vastaavia kokeville ja aurinkoista kevättä kaikille! Pitäkää rakkaistanne mahdollisimman hyvää huolta, kunnioittakaa ja muistakaa itsekuri..... Tai jotain....
En muista millä nikillä kirjoitin, mutta noin vuosi siitä on ja täällä kirjoitin. Moni palautteli mua maan pinnalle, että hormonit ne vain vie ja lopeta heti haaveilut jne.
Noh. Vuosi on ollut aikamoinen. En olisi uskonut millainen. En ole vuoteen nukkunut öitäni kunnolla ja piinaava tuska on sekoittunut piinaavaan rakastumisen huumaan. Huh. Kerroin ihastumisestani sekä aviomiehelleni (joka oli surullinen) että ihastuksen kohteelle (joka oli imarreltu ja sanoi myös tykkäävänsä minusta ja ikävöivänsä jos ei nähdä yms.). Kerroin ihastukselle myös perheestäni ja etten halua perhettä jättää. No tapailtiin silti, sänkyyn asti ei ikinä menty, mutta halailtu, suukoteltu ollaan ja pahinta aviomieheni kanssa on varmaan olleet rakkaudentunnustukset ja muiden tuntemusten jakamiset keskenämme, flirtti, "yhteys" meidän välillä ja se että öitä myöten tästä toisesta miehestä olen haaveillut. Kaikkia yksityiskohtia en aviomiehelleni ole luetellut, mutta pääpiirteittäin on koko ajan ollut selvillä tilanteesta. Myös lapsemme ovat oireilleet ja itse olen ollut niin sekaisin päästäni, etten ole oikein kuullut mitä mulle puhutaan, olen unohdellut asioita, ajatus katkeaa kesken lauseen jne. Syön melatoniinia edelleen, jotta saan nukuttua.
Pakonkin edestä siis tuota "sielunkumppania" näin pitkään lähes päivittäin ja hän flirttaili minulle estoitta, kertoili miten on ikävöinyt, halaili, pyysi viettämään yhteistä aikaa jne. Tekstiviestit ja sähköpostit lenteli meidän välillä. Se kaikki tuska mitä tilanne on mulle aiheuttanut, tunteiden myllerrys, on ollut yllättävääkin. Ei meillä mitään kunnon suhdetta ole ollut, mutta yhteen aikaan tuo sielunkumppani aina saattoi mut töistä kotikadulle asti ja halailtiin yms. Juteltiin paljon. Hän sanoi, että olisi minut halunnut omaksi naisekseen.
No sitten vihdoin tilanne raukesi kahdellakin tapaa. Emme enää näe normiarkena niin paljoa, toki silti kerran viikossa - kerran kuussa, sillä välillä. Lisäksi hän vissiin kyllästyi mun jahkailuun ja otti itselleen naisystävän, joka on myös eksänsä eli otti eksänsä takaisin. Heidän suhde tosin kuulostaa olevan aikamoinen.... Ei mene hyvin, aikoo ehkä taas erota jne....
No mutta, en ole enää pitänyt niin paljoa yhteyttä. Aviomieheni on koko tämän ajan minua odottanut, sanoen ettei ruoho ole vihreämpää toisella puolen aitaa jne.
Olen myös oppinut tuntemaa tuota sielunkumppania paremmin. Edelleen olen sitä mieltä, että pääsemme käsittämättömän samoille aaltopituuksille, erilailla kuin kenenkään muun kanssa pääsen. Toisaalta, aina kahden ihminen välinen "väreily" on omanlaistaan. Tällä sielunkumppanilla on kuitenkin ongelmia, sellaisia joihin mulla itsellänikin ehkä olisi taipumus (tunnistan niistä itseni, mutta itse en ole vajonnut yhtä syvälle niiden suhteen) ja epäilen, että jos yhdessä oltaisiin niin saattaisin jotenkin seota hänen mukanaan. Oma aviomieheni pitää minut tukevammin maan pinnalla. Lisäksi sielunkumppanini ei ole kovinkaan käytännöllinen arkisissa asioissa, toisin kuin mieheni. Hän osaa myös olla tosi ahdistava, enemmän kuin oma mieheni.
Summa summarum. Soutamisen ja huopaamisen jälkeen palaan oman aviomieheni kainaloon ja olen onnellinen että mitään vakavampaa ei tapahtunut minun ja "sielunkumppanin" välillä. Ehkä kokemus oli kuitenkin jollain tavalla sellainen, mitä tarvitsin, vaikkei sitä fyysisesti elettykään. Koen muuttuneeni vuoden aikana paljon.
Tsemiä vastaavia kokeville ja aurinkoista kevättä kaikille! Pitäkää rakkaistanne mahdollisimman hyvää huolta, kunnioittakaa ja muistakaa itsekuri..... Tai jotain....
.
