Kuulumisia vuoden jälkeen... Muistatteko kun kerroin täällä piinaavasta rakastumisesta sielunkumppaniin?

["mei"]

avainsana tässä on nyt tunteet! Ne ovat tosiaankin tuntemuksia. Herrajestas sentään, että aikuiset ihmiset todellakin vielä nykyäänkin ovat noin irti ymmärryksestä. Se on tunne, joka perustuu aivojen kemiallisiin reaktioihin, ei mihinkään sen suurempaan. Siihen voi suhtautua asiallisesti tai asiattomasti.

Käytännössä jokin oman elämän tyhjyydessä (oman minuutensa tyhjyyttä ei voi selitellä tylsällä kumppanilla!) ajaa etsimään sisältöä jostakin sielunkumppanuusharhasta. Totta kai elämässä kohtaa ihmisiä, jotka tuntuvat samanlaisilta kuin olet itse. Sen harhan suhteessa omaan puolisoon mahdollistaa juuri uutuudenviehätys, kun et vielä tiedä juuri muuta kuin sen mitä olet itse olettanut.

Olen itse aika huono ihastumaan tuntemattomiin, koska tiedostan vahvasti sen, että ihmisissä on vikansa. Siksi tuollainen tuntuu tosi vieraalta.

Millaisissa naisten haavemaailmoissa te sitten oikeasti elätte? Eikö joku työelämän haaste, harrastus tai maailman tapahtumat yleensä tuo mielenkiintoa ja sisältöä elämään, kun sitä on haettava ihmissuhteista?

peesi tälle!

 

[Vie ras]

Mikä ihmeen elämänkriisi se sitten on, että tajuaa muidenkin ihmisten ajattelevan samoin kuin itse. Ihmiset ovat niin hiton heterogeenistä massaa, että onko tuo nyt ihme, jos jonkun kanssa huomaa viestivänsä samalla tavoin ja siten tulee kertoneeksi niistä inhimillisistä tunteistaan, joita jokaisella on. Kun viesti menee perille keskivertoa paremmin, syntyy tunne samankaltaisuudesta, jota nimitetään sielunkumppanuudeksi, kun halutaan romantisoida.

Samankaltaisuus on taas aina koettu turvalliseksi, koska oma lauma, heimo, kyläyhteisö, kansakunta, liittouma tai mikä tahansa yhteisö on ollut sinun puolellasi. Jos vielä lisätään tähän se, että yhteiselämä tuo aina konflikteja, ei ole vaikea ymmärtää mistä syntyy ajatus, jossa oma kumppani on vähemmän sinun puolellasi kuin joku puolituntematon, jonka kanssa kokee sielunkumppanuutta.

 

[Vie ras]

Ap:lle on todettava, että harvinaisen onnekas olet, kun olet löytänyt niin realistisen ja omia tunteitaan analysoimaan pystyvän ihmisen, että hän näkee tuon kaiken ohi ja ymmärtää sinun kriiseilevän. Silloin hänen ei tarvitse tuntea huonommuutta ja kokea turhaa itsetuntokolhua siksi, että sinä olet vähän hukassa itsesi kanssa.