K
kumpa teki väärin
Vieras
Naapurin lapsi oli meillä eilen kylässä ja kesken leikin hän keksikin että haluaa ulos,
sanoin että minä en voi ulosmeno asiaasi auttaa mutta käy kotona kysymässä lupa jos vanhempasi lähtee sinun kanssasi ulos.
Lapsi meni kotiin (melkein 3v. asutaan kerrostalossa seinänaapureina)
ja hetken kuluttua lapsi olikin ulkona
(ikkuna auki ja kuulin kun siellä höpötteli)
Tuosta kului noin reilun puolisentuntia kun naapuri pimpottaa vihaisena ovikelloa ja haukkuu minut kuinka en ole ulkona vanhtimassa hänen lastaan :O
Aikansa kun huuti,
sanaa saanut edes väliin sanoin että on hänen oma tehtävänsä vahtia omaa lastaan ja tarkistaa onko siellä lapsen mahdollisena seurana joku aikuinen eikä olettaa että kun lapsi meiltä tulee kysymään lupaa ulos menoon että me ollaan siellä.
En minä voinut kuvitella että ei naapurini tarkistaisi asiaa millään muotoa.
Eikä todellakaan nyt käynyt mielessä kun lapsi meiltä lähtee että minun kuuluu huolehtia edelleen naapurini lapsesta.
Kyseinen lapsi on meillä ollut ennenkin leikkimässä ja hyvin on sujunut,
nyt ensimmäisen kerran tuo sai päähänsä lähteä ulos ilman että kukaan sitä ehdottaa.