Kuuluuko rakastavan äidin "uhrautua" lastensa eteen hoitamalla näitä pitkään kotona?

[Madicken04]

Siis tämä taaskin esiin tullut hokema: "rakastan lapsiani niin paljon etten veisi heitä hoitoon vaikka palkkani olisi miten suuri, jos lapsia tekee niin sen verran pitäisi olla valmis niiden eteen tekemään ettei ihan pieninä hoitoon vie!"

Entä jos äiti hoitaa lapset pitkään kotona muttei tee sitä uhrautuen? Jos kotihoito onkin käyyännönratkaisu joka hyödyttää koko perhettä ja äiti lähtee tähän koska viihtyy lapsen kanssa kotona ja nauttii kotiäitiyden suomasta vapaudesta. Ei näe päiväkotia itsessään pahana ja tilanteen ollessa toisenlainen (vaikka ne isot tulot odottamassa työelämässä, ei viihtyisi kotiäitinä tms) hän voisikin ilman ongelmia viedä 1,5v:n päiväkotiin.

Jos pitkä kotiäitiys kertoo rakkaudesta lapsia kohtaan, rakastaako tämä ei-uhrautuvista syistä lapsiaan kotonaan hoitava äiti jälkikasvuaan vähemmän kuin he jotka jäävät kotiin vastoin omaa tahtoaan vain lastensa vuoksi?

 

[Eedla]

Mun mielestä lasta voi kotona hoitaa joku muukin kuin äiti. Esim isä tai mummo tai palkattu lastenhoitaja. Ei sen tarvi olla juuri äiti joka siellä kotona on.

 

["vieras"]

Joiden mielestä ilmeisesti näin on, että nimenomaan äidin täytyy ensinnäkin olla se, joka lapsia kotona hoitaa ja toisaalta myös mitä enemmän hän silloin uhraa (hyväpalkkainen, haastava työ, urakehitys), sen parempi. Ja jos vielä bonuksena on se, että oikeasti äiti ei haluaisi olla kotona lasten kanssa, mutta rakastaa niitä niin paljon, että haluaa heidän parastaan (koska kotihoitohan on se ainut oikea vaihtoehto alle 3-vuotiaille) -> kaikkein rakastavin ja uhrautuvin äiti.

Ja kruunu kiiltää! (Ja varmaan kotikin).

 

[Madicken04]

Mun mielestä lasta voi kotona hoitaa joku muukin kuin äiti. Esim isä tai mummo tai palkattu lastenhoitaja. Ei sen tarvi olla juuri äiti joka siellä kotona on.

Voi toki noinkin. Mutta jos nyt isä ei jostain syystä pystyisi ja äitiä ei ajatus kotiin tulevasta hoitajasta houkuttele joten näin asennetasolla olisi valmis viemään sen 1,5v:n päiväkotiin osapäiväiseksi jos töihinmeno jostain syystä tuntuisi järkevämmältä tai mielekkäämmältä vaihtoehdolta.

 

[Eedla]

Voi toki noinkin. Mutta jos nyt isä ei jostain syystä pystyisi ja äitiä ei ajatus kotiin tulevasta hoitajasta houkuttele joten näin asennetasolla olisi valmis viemään sen 1,5v:n päiväkotiin osapäiväiseksi jos töihinmeno jostain syystä tuntuisi järkevämmältä tai mielekkäämmältä vaihtoehdolta.

No 1,5v on jo eri asia kuin 9kk vanha ja osapäivähoito on ihan eri asia kuin olla hoidossa 5 päivänä viikossa 10 tuntia/päivä. Meillä kuopus on 2v kun menee syksyllä hoitoon mutta hoitopäiviä on vain noin 2 viikossa. Mun mielestä se on ihan ok.

 

[isoäiti mölykylästä]

ei tarvii uhrautua. jokainen äiti, oli töissä ai kotona rakastaa lastaan varmaan ihan
yhtä paljon.

 

[nedra]

Minä en ainakaan suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä että meidän 1v 8kk on ollut pari kuukautta hoidossa jo,toki mun tilanne on vähän eri koska jään uudelle äitiysvapaalle viimeistään toukokuussa.Siltikin olen kohdannut vähän ihmettelyä kun en tätä väliä ole kotona.

 

["Mä"]

en koe uhrautuneeni ollessani 3 vuotta kuopuksen kanssa kotona. Päinvastoin,oli ihanaa saada olla lapsen kanssa kotona,pois töistä,mutta uskon että se oli myös lapselle hyväksi.

 

["noh"]

En koe uhrautuneeni. Minulle oli alusta pitäen selvää, että hoidan omat lapseni itse ainakin siihen 3v. ikään. Pidempään meni. Nyt silti jatkan opettajan työssäni enkä koe jääneeni mistään paitsi, vaikka vietin 8 vuotta kotona 3 lapseni kanssa =)

 

["mie"]

Tää on taas niitä aiheita jossa lapsen saisi tehdä vaan tietynlainen ihminen. Hän on valmis olemaan kotona vähintään sen 3 vuotta, hän ei saa kaivata työtää ja kokea kotona oloa puuduttavaksi. Hänellä tulee olla tarpeeksi raha, ei asuntovelkoja, mielluummin asua niin halvasti kuin vaan voi. Hänellä ei saa olla harrastuksia, eikä muita mielenkiinnon kohteita kuin lapset...

Lista on loputon. Mä olen leikilläni joskus miettinytkin että äitiyteen kai kohta tarvitaa oikeasti lupa. Sellainen 100-sivuonen kaavake jossa lupaat luopua vähän niin kuin kaikesta. Muuten lupaa ei heru koska et voi rakastaa lastasi tarpeeksi.

Tällä menolla suomessa on kohta kaksi kanssaa: Äidit ja ne muut. Äidit asuvat samassa lähiöissä, edullisissa kerrostalokopeissaan ja aamusta iltaa kaitsevat lapsiaa. He ovat eristäytyneet omaan maailmaansa. Ja muu maailma jatkaa rullaamista. eli meillä on ihan oma ihmisrotu: Lisääntyjät. Ja vain he voivat rakastaa lastaan.

 

["Mila"]

Minulla oli periaate:
Hoidan pojan kotona 3 vuotta.
No, exäni sairastui jo kun odotin poikaani.. Silti periaate säilyi mielessäni.
Poika syntyi, minulla ei ollut minkäänlasta tukiverkostoa.. ei autoa, rahakin alkoi olla vähissä, koska sain minimirahoja..
No, sitten näin PARHAAKSI SEN, ETTÄ MINÄ OLEN STRESSITTÖMÄMPI JA PAREMPI ÄITI _OMALLE_ POLJALLENI, JOS LÄHDEN TÖIHIN AIEMMIN KUIN OLI TARKOITUS.
Ensin koin huono omaa tuntoa, että laitoin 1,2 vuotiaan hoitoon.
Mutta, meidän tilanteessamme tämä oli parasta.
Ja en ole pitkiä aikoja pois.
Ensin tein harjoittelua, jolloin olin 30 h/vk töissä 3 kk. Sitten tunnit tipahtivat n. 20 h/ vk, kun sain työpaikan (välillä saattaa olla vain 15 h/vk).
Se on hyvä määrä.
Ja 20 h on vähän.
Meille sopivasti paljon, koska poikani ei ole lähes ikinä missään muualla, kuin kanssani, koska isä ei voi hoitaa poikaansa, eikä ketkään isovanhemmat.
Nyt olen saanut rauhan ja olen iloinen Poika on iloinen ja viihtyy päiväkodissa sekä kotona.

Minua ei enää kiinnosta, mitä joku sanoo meidän tilanteestamme. Minä tiedän, mikä on meille parasta )

 

[Madicken04]

Omalta kohdaltani jäin miettimään olenko nyt kotiäitinä ns väärin perustein. Siis meillä nuo isommat lapset aloittivat päivähoidon 1,5v-1v10kk ikäisinä ilman mitään taloudellisia pakkotilanteita. Osin jo ihan omista erityistarpeistaan mutta ympäristön tavat olivat sen verran menneet selkäytimeen etten nähnyt tuota muutenkaan mitenkään huonona ratkaisuna lapsille.

Nyt kolmosen kanssa haluaisin olla pidempään kotona, sinne 3v asti. Vaikka näenkin että minun on kotona helpompi vastata pienen tarpeisiin kuin päiväkodin, en näe päiväkotia pahana. (okei, silloin kun kuopus oli täyttämässä vuoden se oli paha koska täällä oli ihan kriisitilanne kun päiväkoteja oli liian vähän ja pienten ryhmät ylitäynnä juuri 1v täyttäneitä, nyt tilanne kuitenkin tasaantumassa uusien päiväkotien myötä) En osaa nähdä että pitkä kotihoito kertoisi mitenkään sen suuremmasta äidinrakkaudesta vaikka tietty haikeus liittyykin siihen kun viimeinenkin lapsi lähtee päiväkotiin.

Nyt vaan perheen yleistilanne on sellainen että kaikki hyötyvät kotona olevasta vanhemmasta, itselläni ei ole mitään hinkua töihin vielä (no, keikkaa voisi kohta alkaa tehdä) ja nautin siitä kun saan viettää rauhassa aikaa tuon pienen kanssa. Kotiäitiys on tässä sellaista arjen luksusta.

Mutta vaikka nyt siis haluan olla kotona pidempään kuin vanhempien lasten kohdalla niin en koe omaavani mitään sen ylevämpiä periaatteita, saati sitten rakastavani tätä lasta enemmän kuin sisaruksiaan. Tarpeen tullen veisin hänetkin jo 1,5v hoitoon.

 

[madametussu]

tää on tällainen ikuisuus kysymys, samoin kuin se, että jos ei imetä niin on huono äiti... |O

 

["vieras"]

Mun mielestä se on huonompi äiti joka uhrautuu, jos siis nyt täytyy alkaa miettimään jotain huono vs hyvä äiti asetelmaa. Uhrautuva äiti ei voi olla niin hyvä äiti kun onnellinen, tyytyväinen äiti. Se on turhaa vertailla tässä kotia tai päivähoitoa, vertaillaan mieluummin äidin tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Ihan sama mikä se ratkaisu on, mutta jos äiti nauttii elämästään niin varmasti koko perhe voi paremmin. Jos äiti taas kokee joutuvansa uhrautumaan, tuntee pientä katkeruutta, kenties painostusta jopa vastenmielisyyttä, niin kyllä se heijastuu myös lasten hyvinvointiin.

 

["Mila"]

Uhrautuvuus on pahasta.
Lähipiirissäni 30 vee äitejä, jotka ovat lastensa kanssa väkisin 3 v kotona.
Raivoavat ja huutavat jatkuvasti omille lapsilleen, kun eivät jaksa (mutta jaksavat silti käydä melkein joka viikonloppu viihteellä, koska "pitäähän" kotimutseilla olla omat edut "työssään"), mutta silti "pitää" olla lasten kanssa kotona.
Onko se hyvä juttu? Onko se hyvinvointia lapselle, että ollaan väkisin kotona lasten kanssa?

Molempien tuntemieni perheiden lapsilla on myös pahat käytöshäiriöt ja olen kuullut toiselta äidiltä, että he olivat hakeneet apua jostakin ja se lastenpsykologi oli sanonut, että äidissäkin taitaa olla vikaa.
Hermot eivät heillä enää riitä lapsien kanssa olemiseen normaalisti, vaan välillä ovat äkkipikaisia ja saattavat tönäistä tai läppäistä/tukistaa lasta.
Onko se hyväksi?

Muistetaan hyvät ihmiset myös oma jaksamisemme. Emme kaikki ole samanlaisia. Ei unohdeta itseämme myöskään siellä kotona, jos joku on - saati lapsiamme. Toinen jaksaa kotona. Toisella on varaa olla kotona.

Ojennan täältä virtuaalikruunun KAIKILLE äideille, (JOTKA AJATTELEVAT LASTENSA PARASTA) <3

 

["ninu"]

Luulin ensin, että tää ketju oli taas tyyliin "rakastaako työssäkäyvä vanhempi lastaan vähemmän"

Ihan hyvä pointti. Mitä siinä puhumaan uhrautumisesta, jos vapaaehtoisesti jää kotiin lapsia hoitamaan, ja siihen on taloudellisesti mahdollisuus. Ja sattuu jopa nauttimaan siitä, että saa hoitaa itse omat lapsensaja nähdä heidän jokapäiväistä arkea? En väitä, että ei itseäkin välillä tympäise ja sapeta, mutta ihan yhtä lailla työelämässäkin on niitä v****tuksen aiheita.

Jokainen tekee tietysti niinkuin omassa elämäntilanteessa on parasta, mutta jotenkin vuoden ikäisen lapsen vieminen 10h/vrk hoitoon suureen, meluisaan päiväkotiin, kuulostaa lähtökohtaisesti todella karmivalta. Tämä siis ääriesimerkkinä mainitakseni.

 

[fifiia]

Joskus on tilanteita että rakastavan äidin (tai isän) kuuluu "uhrautua" ja hoitaa lapset/lapsi mahdollisimman pitkään kotona, toisinaan taas äiti uhrautuu ja ajattelee lapsen parasta viemällä lapsen päivähoitoon.

 

[riiviöiden äiti]

en viitsinyt uhrautua yksin, pahimpaan vaiheeseen 1v2kk-2v4kk uhrasin miehen kodille =)
En usko että teki minusta vähemmän rakastavan, ja lasten paras toteutui.
Nyt kyllä uhraamme keskinäistä aikaamme kun olemme mehdollisimman paljon vuorotellen kotona ja töissä (siis pelataan näillä vuorokauden 24 tunnilla ja vapaapäivillä), ei ehkä pidemmän fiksuinta.
eilenkin tällä viikolla kotoa pois ollut molemmat max 6h kolmena päivänä, mikä on meidän 9v:n mielestä liikaa. Koululaiset siis haluaisivat että vanhemmat olisivat kotona :heart:
Kyllä 4 vuotiaskin mieluiten kuulemma kotona on vaikka tarhassa viihtyykin.

 

[Nooo]

Mun ratkaisu olla kotona lasten kanssa ei ole mikään rakkauskysymys. Pelkästään käytännön asia. Rahaa ollut tarpeeksi olla kotona, mies tekee vuorotöitä ja on kiva kun saa levätä tarpeeksi. Pieniä pätkiä 2kk, 4kk ja 11kk olen ollut 7vuoden aikana töissä ja rakkaus lapsiin pysynyt samanlaisena. Me ollaan hieman laiskoja. On paljon mukavempi olla aamuisin kotona kun lähtee kuskaan heitä hoitoon

 

[nuusa]

Minun mielestä on aika surullista että äidinrakkautta lastaan kohtaan mitataan sillä kuinka kauan hoitaa lastaan kotona.
Esikoiseni aloitti hoidossa vuoden ikäisenä. Kovasti tuolloin mietimme sitä jos jompi kumpi meistä vanhemmista olisi jäänyt hoitamaan lasta kotiin. Totesimme sen kuitenkin mahdottomaksi. Olemme molemmat kouluttautuneet pitkälle ja opintolainaakin on sen mukaisesti, asuntolainaakin meiltä löytyy. Vaikka kotiin jääminen olisikin ehkä tavalla tai toisella onnistunut, olisi se tiennyt sitä että olisimme eläneet ns. "kädestä suuhun". Emme halunneet että lapsemme joituisi elämään ja näkemään sen kuinka stressaantuneet hänen vanhempansa ovat siitä riittävätkö rahat ja kuinka taas seuraavasta kuusta selvitään. Olisin ollut kaikkea muuta kuin iloinen ja rakastava äiti.
Haluan tarjota ja antaa lapselleni parasta, antaa lapselle mahdollisuuden harrastaa sekä solmia muitakin sosiaalisiasuhteita kuin suhteet vanhempiinsa. Tärkeintä lienee kuitenkin se että lasta rakastetaan kotona, hänellä on siellä turvallinen olo sekä hänen kasvuaan ja kehitystään tuetaan vaikka olisikin päivät hoidossa.

Edit. Jeps, kun lukisi aloituksen kunnolla alusta loppuun niin vastaisi itse aiheeseen. Aiheen vierestä meni minun vastaus mutta tulipahan nyt minunkin kanta selville. Pahoitteluni...

 

[Blue]

Mä järjestin asiat niin että voin olla lasten kanssa kotona vaikka hamaan tulevaisuuteen, samalla töitä tehden. Mutta en todellakaan tehnyt sitä uhrautuen, siihen olen liian mukavuudenhaluinen (ehkä jopa itseäni arvostavakin). Tein sen siksi että haluan niin, enkä koe että mitään menetän niin tehdäkseni.