Kyllä on petetty olo nyt..

["lydia"]

Aikuisena ihmisenä tiedän, ettei elämä ole reilua. Silti jotenkin naiivilla tavalla ajattelin, että jos itse on seissyt toisen ihmisen tukena hyvin vaikeassa elämäntilanteessa, niin saa tukea itsekin kiperän paikan tullen. Olenko aivan tyhmä näin ajatellessani?

Ystäväni perhe käytännössä hylkäsi hänet aikuisiällä tiettyjen valintojen vuoksi (eivät hyväksyneet ystävän miesvalintaa). He olivat aiemmin todella läheisiä, vanhemmat, sisarukset perheineen jne. Ystäväni jäi täysin yksin ja oli lohduton. Mikään ei auttanut, eikä perhe heltynyt - ehtona oli että jätä miehesi. Minä tuin häntä kaikin tavoin pitkiä aikoja - kuuntelin, kerroin ajatuksiani, keskustelin, olin olkapäänä.

Nyt vastaavassa tilanteessa kun minulla puolestani on hyvin vaikeaa, hän ei edes vastaa sähköpostiviestiini. Tunnen itseni petetyksi ja hyväksikäytetyksi. Miten tällaisesta tunteesta pääsee yli?

 

[Jehnny Tightlips]

Ystävällesi tuo asia on luonnollisesti kipeä ja vastaavasta tilanteesta lukeminen tuo hänen kipeät tunteensa pintaan. Ns. oikeinhan tuo ei tietysti sinua kohtaan ole, mutta ihminen on vähän sellainen, että se vaistomaisesti välttelee kipua.

 

["lydia"]

Ystävällesi tuo asia on luonnollisesti kipeä ja vastaavasta tilanteesta lukeminen tuo hänen kipeät tunteensa pintaan. Ns. oikeinhan tuo ei tietysti sinua kohtaan ole, mutta ihminen on vähän sellainen, että se vaistomaisesti välttelee kipua.

Jotenkin aika kaukaa haetulta tuntuisi jos näin olisi... Tuntuu ettei hän vain viitsi/jaksa vaivautua koska onhan se tietyllä tapaa raskasta olla jonkun tukena vaikeassa tilanteessa.

 

[Jehnny Tightlips]

[QUOTE="lydia";26373504]Jotenkin aika kaukaa haetulta tuntuisi jos näin olisi... Tuntuu ettei hän vain viitsi/jaksa vaivautua koska onhan se tietyllä tapaa raskasta olla jonkun tukena vaikeassa tilanteessa.[/QUOTE]

Kaukaa haettua? Uskoisin, että se on ihan totta. En oikein ymmärrä, miksi ihmiset kovin helposti tuntuvat haluavan tulkita, että asian x motiivi on pyhä ilkeys.

 

["vieras"]

Ystävän lapsuusperheessä ei ollut normaalia ja varmaan on tunne-elämä jäänyt kehittymättä täysin normaaliksi. Ihmisestä tulee helposti sellainen, että tarvitsee, mutta ei jaksa antaa. Älä siitä pahastu. Tukeudu ihmisiin, jotka ovat henkisesti kypsempiä ja vahvempia.

 

["lydia"]

Kaukaa haettua? Uskoisin, että se on ihan totta. En oikein ymmärrä, miksi ihmiset kovin helposti tuntuvat haluavan tulkita, että asian x motiivi on pyhä ilkeys.

No jos itseäni ajattelen niin sitä suuremmalla syyllä haluaisin olla henkilön x tukena jos itse tietäisin miten tukalalta tilanne tuntuu = olisin itse ollut samassa / samankaltaisessa tilanteessa.

En minä ilkeydestä puhu vaan viitsimisestä ja siitä, että on helpompi vain antaa olla, toivoa että tuen tarvitsija menee pois, muualle.

 

["lydia"]

[QUOTE="vieras";26373535]Ystävän lapsuusperheessä ei ollut normaalia ja varmaan on tunne-elämä jäänyt kehittymättä täysin normaaliksi. Ihmisestä tulee helposti sellainen, että tarvitsee, mutta ei jaksa antaa. Älä siitä pahastu. Tukeudu ihmisiin, jotka ovat henkisesti kypsempiä ja vahvempia.[/QUOTE]

Kiitos vastauksesta. Tätä en oikeasti edes tullut ajatelleeksi, mutta nyt kun sanoit niin onhan sen oltava niin, että jokin tunnepuolen palikka puuttuu ainakin ystäväni lapsuuden perheeltä (ja sitä kautta myös häneltä?) kun pystyivät hänet sillä tavalla hylkäämään.

Pystyy ottamaan muttei antamaan... Niin.. siltä se tietysti tuntuu nyt kun lähes hoivasin häntä pahimpina hetkinä ja hän ikään kuin tankkasi turvaa ja lämpöä minusta. Jotenkin odotin, että kun kerron hänelle omasta tilanteestani niin automaattisesti hänen empatiansa olisi avoinna minulle..

 

[Jehnny Tightlips]

Niin, totta kyllä, että on mahdollista, että ystäväsi ei yleiselläkään tasolla ole valmis / kykenevä kuuntelemaan muiden ongelmia. Tai sitten oman aiemman tilanteen kipeys pahentaa tilannetta. Ikävää joka tapauksessa sinun kannaltasi.

 

["lydia"]

Niin, totta kyllä, että on mahdollista, että ystäväsi ei yleiselläkään tasolla ole valmis / kykenevä kuuntelemaan muiden ongelmia. Tai sitten oman aiemman tilanteen kipeys pahentaa tilannetta. Ikävää joka tapauksessa sinun kannaltasi.

Niin.. ehkä sitten näin. Tämä tuntuu kyllä äärimmäisen pahalta Hän on oikeastaan ainut ystäväni, siis sellainen oikeasti läheinen ystävä. Siksi kai tässä niin petetty olo onkin. Soitin hänelle edellispäivänä tuskissani ja eilen lähetin sähköpostia. Puhelimessa hän vaikutti etäiseltä ja viestiin jätti vastaamatta kokonaan. En tiedä kannattaako toista viestiä enää edes lähettää.. saati yrittää soittaa..

 

[Jehnny Tightlips]

Kurjaa Saisitko mahdollisesti kuitenkin jollekulle muulle puhuttua asiasta? Tiedätkö muuten miksi vanhempasi hylkivät uutta miestäsi?

 

["vieras"]

Pitäisin nyt taukoa yhteydenotossa ja yrittäisin unohtaa ystävän osuuden tuossa. Toivottavasti löydät tukea muualta. Kuulosta tosi kurjalta tilanteelta .

Vähän veikkaan kyllä, että siinä on sellainen tilanne, että kun ystävälläsi on olleet vanhemmat, jotka ovat olleet tunnemielessä vaativia (tee, niin kuin sanotaan, muuten tulee meille huono mieli ja saat kärsiä), niin kokee toisten tarvitsevuuden ahdistavaksi. Nyt jos vaan yrität pitää yhteyttä, niin ystävälle tulee syyllinen olo tai jopa viha sinua kohtaan, koska toistat sitä samaa (vaikkei se niin olekaan). Otat yhteyttä sitten myöhemmin.

 

["lydia"]

Kurjaa Saisitko mahdollisesti kuitenkin jollekulle muulle puhuttua asiasta? Tiedätkö muuten miksi vanhempasi hylkivät uutta miestäsi?

Siis eivät minun vanhempani toimi näin. Tilanne ei siis ole tismalleen sama, vaan verrattavissa oleva.

 

[Jehnny Tightlips]

[QUOTE="lydia";26373715]Siis eivät minun vanhempani toimi näin. Tilanne ei siis ole tismalleen sama, vaan verrattavissa oleva.[/QUOTE]

Ahaa, luulin tuon aloitusviestin perusteella, että tässä oli täysin sama tilanne. Siltä pohjalta ajattelin, että juuri se tilanteen samanlaisuus voisi olla syy. Jos vaikeus on toisenlaista, vedän siltä osin sanani takaisin, ja ymmärrän, miksi ajattelet ettei ystäväsi yleisestikään pysty käsittelemään sinun ongelmiasi.

 

[Renatte]

Itse olen monen ihmisen kanssa joutunut vastaavaan tilanteeseen. Autoin pyyteettömästi, vaikka aina ei olisi jaksanutkaan, kuvitellen että joku päivä vielä itse apua tarvitessani saan sitä. No oman vaikean ajan yllättäessä ei kukaan minua auttanutkaan. Koin siis olevani kynnysmatto jota ei koskaan tarvitse puhdistaa. Silloin opin itsekkyyttä ja tervettä auttamista. En koskaan enää auta yli voimavarojeni, vaan aina tulee ensin oma perhe. Lopulla voimavaralla voin sitten auttaa apua tarvitsevia, sen mukaan kuin itse mielekkääksi koen. Auttamisen tarve on minulla verissä, mutta osaan jo sanoa rajani ja uskallan sanoa jos jollekin ei aikaa riitä. Auttamisen teen aina omista lähtökohdista kunnioittaen avunsaajan toiveita, mutta enää koskaan en auta odottaen vasta-apua kipeällä hetkellä. Siis auttaa pitää ilman odotusta vastapalvelusta. Silloin ei kuluta omaa energiaansa. Jostain kuitenkin sitä apua omalla vaikealla hetkellä ilmaantuu, yleensä eri suunnasta kuin sitä odottaa. Se apu on lahja eikä velvoita mihinkään. On paljon mukavampi auttaa auttamisen ilosta kuin velvollisuuden tunteesta. Näin jaksaa itse paremmin. Ja siihen uskon naiivisti, että jostain suunnalta tulet apua saamaan, vaikka et juuri odottamaltasi suunnalta.

 

[velvollisuus vai huvi]

Itse olen monen ihmisen kanssa joutunut vastaavaan tilanteeseen. Autoin pyyteettömästi, vaikka aina ei olisi jaksanutkaan, kuvitellen että joku päivä vielä itse apua tarvitessani saan sitä. No oman vaikean ajan yllättäessä ei kukaan minua auttanutkaan. Koin siis olevani kynnysmatto jota ei koskaan tarvitse puhdistaa. Silloin opin itsekkyyttä ja tervettä auttamista. En koskaan enää auta yli voimavarojeni, vaan aina tulee ensin oma perhe. Lopulla voimavaralla voin sitten auttaa apua tarvitsevia, sen mukaan kuin itse mielekkääksi koen. Auttamisen tarve on minulla verissä, mutta osaan jo sanoa rajani ja uskallan sanoa jos jollekin ei aikaa riitä. Auttamisen teen aina omista lähtökohdista kunnioittaen avunsaajan toiveita, mutta enää koskaan en auta odottaen vasta-apua kipeällä hetkellä. Siis auttaa pitää ilman odotusta vastapalvelusta. Silloin ei kuluta omaa energiaansa. Jostain kuitenkin sitä apua omalla vaikealla hetkellä ilmaantuu, yleensä eri suunnasta kuin sitä odottaa. Se apu on lahja eikä velvoita mihinkään. On paljon mukavampi auttaa auttamisen ilosta kuin velvollisuuden tunteesta. Näin jaksaa itse paremmin. Ja siihen uskon naiivisti, että jostain suunnalta tulet apua saamaan, vaikka et juuri odottamaltasi suunnalta.

No, olihan sinulla pyyde: autoit, koska toivoit saavasi apua itsekin. Pyyteettömyys tarkoittaa sitä, että ei pyydä mitään takaisin myöhemminkään sillä oletuksella, että saisi apua kuin palkkaa tehdystä työstä.

Useinhan se menee noin, että se joka apua tarvitsee ei sitä itse tajua antaa, tai ei siihen koskaan kykenekään. Tai yrittää auttaa tarmokkaasti mutta niin kömpelösti että parempi olisi olla auttamatta, koska sanoo autettavalle aivan vääriä asioita.

Mutta tuo velvollisuudentunto on monimutkainen kysymys. Monelle se on pakkomielle olla kiva ja mukava ja ties mitä joviaaleja ominaisuuksia. Mutta ihmisellä on velvollisuutensa myös perhettään ja itseään kohtaan, eikä pidä auttaa itseään piippuun. Siksipä asioita voi ihan hyvillä mielin pitää myös velvollisuutena, ja jos velvollisuus tuntuu ikävältä, niin vikaa on joko asenteessa tai siinä, että on otettu sellainen velvollisuus, jonka ei sitä oikeasti kuulu olla.

En tiedä olenko vanhempaa polvea, mutta en laittaisi välejä jäihin siksi, että toinen on kerran ollut puhelimessa etäinen ja ollut vastaamatta eiliseen sähköpostiin. Kun asiat järkyttävät, ihminen helposti tosiaan juoksee kipua pakoon ja ottaa aikalisän. Jos haluat apua, sano se suoraan, ja jos et koe sitä saavasi niin valita ja mekkaloi. Sitten vasta sopii lähteä suuttuneena viuhtomaan jos sekään ei auta, ja silloinkin on syytä kertoa miksi häipyy toistaiseksi etäämmälle. Se on mielestäni velvollisuus jos joku.

Kun on tuoreesti suutuksissaan ja järkyttynyt toisen hylkäävyydestä, ei vastahylkäävyys ole se aikuisin ratkaisu.