V
vierailija
Vieras
Kylmä suihku Orpon hallitukselle, nyt pöyristyi keskustapomo: ”Suomen velkaantuminen jopa kiihtyy”
www.uusisuomi.fi
Hallituksen on selvitettävä syyt hallitusohjelmassa linjatun menokehyksen rikkomiselle, vaatii keskustan kansanedustaja Lohi.
”Hallitus pettää itseään”
Lohen mukaan on erikoista, että hallitus antaa julkisuudessa ymmärtää etsivänsä uusia sopeutuskeinoja aiemmin päättämänsä kuuden miljardin sopeutusten päälle, kun todellisuudessa on kyse siitä, että hallitus yrittää saada kasaan aiemmin ilmoittamaansa kuutta miljardia euroa.
”Velkaongelma on valtava ja yhteinen. Siksi hallituksen olisi syytä toimia avoimesti ja rehdisti talouden sopeutuksen suhteen”, Lohi toteaa kannanotossaan.
”Hallituksen kannattaisi nyt myöntää, että sen talouspoliittisten tavoitteiden toteutuminen on epätodennäköistä, kuten valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa. Hallitus pettää vain itseään menemällä edellisen hallituksen selän taakse piiloon, kun kyse on siitä, että sillä itsellään on vakavia vaikeuksia pysyä omissa tavoitteissaan, jonka vuoksi Suomen velkaantuminen jatkuu ja jopa kiihtyy.”
Hyvätuloisten velkavetoiset veronalennukset ja pääomapiirien koskemattomuus tulee kalliiksi Suomelle. Velan määrä uhka kasvaa 50-60 miljardilla eurolla.