Kysely: Tiukin/löysin pimppa mitä on tullut vastaan?

  • Viestiketjun aloittaja Tosimiehet kertovat
  • Ensimmäinen viesti
Tosimiehet kertovat
Löysin: 20-vuotias nuori nainen. Kostui aivan jumalattoman märäksi (alushousut ja koko jalkoväli). Sisäänmenon havaitsi vain lämmöntunteena. Vehje meni sisään että vilahti, kun edes vähän osui sinne päin. Oli ongelma, kun maattiin päällekkäin ja oltaisiin haluttu mennä vain kondomin kanssa. Hän kuivasi välillä vehkeestäni liukkautta pois. Ei ollut koskaan saanut orgasmia eikä saanut kanssani, mutta kerran esileikin aikana alkoi voihkimaan ja nosti lantion ilmaan. Pystyi jyskyttämään nopeasti ja siitä tuo nainen kiihottuikin.

Tiukin: 26-vuotias nuori nainen. Todella kiihkeä ja orgasmikykyinen. Kosteutta kyllä tulee, mutta sisääntyöntyminen todella vaikeaa. Häpyhuulia/takapuolta pitää käsin levittää ja ujutella hiljalleen, koska muuten meinaa mennä häppäri mukana sisälle. Molempia voi sattua. Pelottaa, kun nainen on päällä ja meinaa rysähtää liian nopeasti. Kipu vie erektion. Kondomi auttaa, mutta ei tee autuaaksi. Kun vehje on lopulta sisällä, tuntuma on aikamoinen. Orgasmin lähestyessä liukastuu ja orgasmin jälkeen löystyy. Pitää työnnellä rauhallisesti ja tehdä syvällä pientä nytkytystä.

Kyllä mun mieleen on tuo tiukka, vaikka onkin työläs alku.

Mites te muut miehet?
 
tight one

Ai pakko sanoa, että kiihotti kuulla tuo "syvällä pientä nytkytystä". Itse olen suht tiukkapimppinen nainen (en tosin mikään sattumiseen tms asti kireä) ja parasta on nimenomaan se, kun kalu on suht syvällä, joko lähetyssaarnaajassa, tai minä päällä, ja mies nytkyttelee edestakaisin, ei siis niin että täysin ulkona ja täysin sisällä, vaan nylkyttää ja nussii pienellä liikkeellä, ja kovalla kalulla, aahhhh! :D

Muuten, eksä kertoi miten oli pannut jotakin pitkää ja laihaa, kaunista tosin, mallityttöä, ja hän oli ollut sellainen luola ja iso onkalo sisältään, että vain pimpin aukko tuntui, ja sisällä kaikui:D tosi outoa, en tiennyt että sellaisia pilluja on olemassakaan.
 
Viimeksi muokattu:
tyytyväinen

Joo mun täytyy kyllä sanoa että ei sillä oo niinkään väliä onko tiukka tai löysä, tiukkaa aina ihannoidaan jostain syystä. Mikä nainen mulla nyt on ja toivottavasti pysyykin on hyvin herkästi kostuva ja innokas, mutta mikä hienointa niin hän osaa suipistella sisuksiaan sillä lailla että kyllä siinä mieheltä järki lähtee. Siis vähän sama juttu kuin turha väittely minkä kokoinen tai mallinen kalu on paras, ei siitä nainen kovin nauti jos sillä sitten vaan yksitoikkoisesti lykkii.
 
Viimeksi muokattu:
mistä johtuu...?
Mä kun seksin aikana supistelen pillun lihaksia ja silleen "imen" penistä sisääni, niin tähän asti kaksi poikaystävääni on sanoneet että älä ku tuo koskee (!). :D Mitä ihmettä? En todellakaan pidä itseäni mitenkään erityisen tiukkana vaan paremminkin olen älyttömän märkä aina seksin aikana ja silleen oma tuntoherkkyys ainaki vähän laskee...
Oon siis 23vuotias nuori nainen.. :) Ja miehet on tähän asti tulleet kanssani aivan liian nopeeta, mutta se nyt johtunee myös jannujen melko nuoresta iästä, tietty toisella kierroksella on kestäneet vähän pidempään... tai kolmannella...

Mutta että KOSKEE? Ei sitte! :p
 
Mies 50
Alkuperäinen kirjoittaja mistä johtuu...?;11308990:

Älä ihmeessä hukkaa tuota taitoa, tulee vielä mies joka ymmärtää hyvän päälle ;)
Samaa supistelua, voimakasta, olen kokenut muutamien naisten kanssa. Kuitenkin olette jokseenkin harvinaisuuksia, mutta niin ihania :)
 
jänkäjoonas1943
Aikoinaan nuornamiesnä kun aloittelin vittujen kanssa lättäröintejä tapasin avarahkon witun. Räpläilin siinä häppäreitä ja katso sormestani luiskahti witunmehujen liukastama sormus pilleroiseen. Mitä tehdä, sormus oli mittaamattoman arvokas sukukalleus. Aikani tuumailtuani sukelsin sormuksen perään. Pari tuntia harhailin witus kun tuli mies kädessään hevosen ohjakset. Hän kysyi, että mitäpä poju täällä harhailee. Vastasin hakevani sormusta. Kaveri purskahti selkäkeikkonauruun sanoen"minä olen viikon hakenut hevostani joka putosi tänne". Tätä minä sanoisin avaraksi wituksi!
 
kakkoseenko..
Ai pakko sanoa, että kiihotti kuulla tuo "syvällä pientä nytkytystä". Itse olen suht tiukkapimppinen nainen (en tosin mikään sattumiseen tms asti kireä) ja parasta on nimenomaan se, kun kalu on suht syvällä, joko lähetyssaarnaajassa, tai minä päällä, ja mies nytkyttelee edestakaisin, ei siis niin että täysin ulkona ja täysin sisällä, vaan nylkyttää ja nussii pienellä liikkeellä, ja kovalla kalulla, aahhhh! :D

Muuten, eksä kertoi miten oli pannut jotakin pitkää ja laihaa, kaunista tosin, mallityttöä, ja hän oli ollut sellainen luola ja iso onkalo sisältään, että vain pimpin aukko tuntui, ja sisällä kaikui:D tosi outoa, en tiennyt että sellaisia pilluja on olemassakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Vieras
Minun vaimolla on ainakin semmonen pimppi mikä tuntuu tiukalta mutta kun tarpeeksi pitkät esileikit niin tosi märkä ja valuu nesteitä niin että lakanat kastuu ja tuntuu sen jälkeen väljältä. Huomannut että kun laittaa vaikka pari sormee aluksi pimppiin niin aika tiukka mutta kun malttaa hieroo klittaa ja työnnellä sormia niin lopuksi mahtuu koko käsi. Tästä vaimo nauttii!
 
Vieras
Muuten, eksä kertoi miten oli pannut jotakin pitkää ja laihaa, kaunista tosin, mallityttöä, ja hän oli ollut sellainen luola ja iso onkalo sisältään, että vain pimpin aukko tuntui, ja sisällä kaikui:D tosi outoa, en tiennyt että sellaisia pilluja on olemassakaan.
Naisen emätin on ennen kiihottumista lyhyt ja tiukka, mutta kiihottuessa emätin pitenee ja laajenee sisältä, kun taas suu pysyy aina tiukkana. Runsaasti kostuvien naisten ongelma on yleensä nimenomaan se, kun se pimppa vähän laajenee, niin tuntuma tahtoo hävitä. Kultainen keskitie on paras tässäkin asiassa.
 
Viimeksi muokattu:
kokemuksen kautta

Viimeisin naisystäväni tykkää kun imen ja nuolen hänen pimpsaansa jota hänen sanojensa mukaan ei kukaan aiemmin ole hänelle tehty. Kun emätin oikein pingottuu eli pitenee ja laajenee myös pesän suuaukko pyöristyy ja avautuu noin pingispallon kokoiseksi. Silloin tiedän hänelle on tulossa äänekäs räjähtävä ilotulitus ja niin hän on myös sanonut. Mutta en kerro miten minä sen teen ;).
 
Viimeksi muokattu:
Timpuri Numento
Juu morjens vaan. Tiukin nannareikä oli niin pieni että etusormi ei sisälle mennyt enkä väkisin alkanut sitä sinne vänkäämään. Neito oli siinä parinkymmenen ja siro muutenkin, lienee jännittänyt ja eihän sitä pitemmälle päästy. Muuten oli mukavaa. Horointa tapausta ihmettelen vieläkin. Se oli jo ensikättelyssä niin höttöinen että sormetuksessa meni kaikki neljä eikä ilmekään värähtänyt. Märkyyttä aivan hulvattomasti että peti kastui. Rynkyttäessä värkki puhisi ja pärisi kun veti ilmoo pumpatessa eikä minkäänlaista tuntumaa ollut syvällä eikä reijän suulla. Aivan normikokoinen nainen eikä kertaakaan synnyttänyt. Kiihkeä kuin mikä mutta voi tavaton sitä läpeä. Nykyisin sanoisin sille toosalle reilusti käsipäivää vaikka molemmin käsin mutta silloin en tohtinut. Ei muuta, hei vain.
 
vierailija
Minunkin 22vuotiaalla ex naisella oli aluksi niin tiukka pillu ettei etusormimennyt sisään ekoilla kerroilla ei kyrpä mennyt ihan pohjaa asti kunnolla mutta kun ensimmäiset kolme kuukautta piti muka päältä vaan nussia kun takaa päin oli niin kieäreällä paikat muka sitten kerran aloin vaan paukuttaa ihan täysillä takaa päin akka huusi ja mälli lensi mutta aukesi se pillu lopullisesti kunnolla sen jälkeen sen jälkee sai aina paukuttaa menee ihan kunnolla kun kovasta kyydistä tykkää ja isosta munasta ja ps on muuten aivan mielettömän hyvä lutkuttaa munaa suussa kun halusi oppia sehän on ihan täysin puhkinussitu koko muija moneen kertaan minun ja monen muunkin toimesta ja sit niin mulkun ja rahan ahne vosu ettei toista ole!! Sen uusi ukko sain täysin puhkinussitu akan itelle!!
 
vierailija
Eihän se pillun koko tai löysyys tai tiukkuus mitään merkitse. Parhain naintini oli silloin n. 60-vuotias nainen, joka oli synnytänyt kolme lasta. Tuntui, että kyrpä irtoaa juuriltaan, niin hyvää teki. Onneksi ei irronnut. Sen jälkeen naitiin monta kertaa ja aina nautin, ja nainen nautti myös ainakin omien sanojensa mukaan.
 
vierailija
Paras pillu ollut 70v synnyttämättömällä naisella, sopivasti liukas ja tiukka. Kalun sisään vienti vaati aikaa, ikään kuin pillun aukko antoi pikku hiljaa periksi.. Mällit lähti melko nopeasti. Myöhemmin tutkin asiaa paremmin. Naisella oli ehjä immenkalvon, mutta niin joustava ja venyvä, ettei se revennyt. Upeita yhdyntöjä, kireeseen pilluun.
 
Minulla on tiukin ollut 85 vuotias hoikka kovakuntoinen nainen, piti melko pitkään lämmitellä ennenkuin sain sisään ja sama toistui joka kerta oli todella upeaa naida kun sitten lopulta pääsi sisään.
 
vierailija
Paras pillu ollut 70v synnyttämättömällä naisella, sopivasti liukas ja tiukka. Kalun sisään vienti vaati aikaa, ikään kuin pillun aukko antoi pikku hiljaa periksi.. Mällit lähti melko nopeasti. Myöhemmin tutkin asiaa paremmin. Naisella oli ehjä immenkalvon, mutta niin joustava ja venyvä, ettei se revennyt. Upeita yhdyntöjä, kireeseen pilluun.
Mulla on juurikin samanlainen kokemus vanhemmasta puuma naarasta. Tiukka pillu, ehjällä venyvällä immenkalvolla varustettuna. Kyl siinä mälli lähti nopeesti.
 
vierailija
jaa että TIUKIN
No se oli 33v nainen joka sisään ei saanut millään 5cm paksua kalua.
Terkan sai sisään mutta nainen huusi tuskissaa
vaikka oli kyllä märkä

ja VÄLJIN
se oli tosi iso, 25v nainen (yhden lapsen äiti)
sai sinne aika helpopsti kaksikättä
Oli se tavallaan kiihottavaa naida käsillä sitä ja se sai sitten lopuksi märän orgun
nestettä lensi samaan tahtiin kun nai sitä käsillä
 
vierailija
Nuoruudessa tyttökaverilla oli tosi tiukka vagina
Siis 2 sormea meni justr ja just sisään
kalu joka vaan 4cm halkaisialtaan sain sen pitkän yrittämän jälkeen sisään
mutta ei seksi ollut kovin kummosta
laukesin kyllä mutta ....
 
vierailija
Löysin tavattu kuului parikymppiselle satunnaiselle yhden illan jutulle.

Tiukin tavattu 56 -vuotiaalle opettajan ammatissa toimivalle aikuiselle naiselle. Olin itse tuolloin 34 -vuotias

Vielä näin kuuden vuoden jälkeenkin ollaan tapailtu tämän opettajan kanssa niissä merkeissä. Seksi on sponttaania ja erittäin tyydyttävää. Kumppaniksi ottaisin, mutta elämät meillä eripuolilla maata.
 
vierailija
Mikä on paras? Nuorena vein neitsyen muutamalta samanikäiseltä kuin minä. Viimeisin ja jonka kanssa olen naimisissa, on synnyttänyt kaksi lasta. Väliin mahtuu useita muitakin kohtaamisia.

Sanoisin että paras pillu on sillä omalla rakkaalla, jos hän yhtään huolehtii siitä. Sitä voi ja pitää treenata. Tarttisi jo nuorena, sillä noi tiukka nuori -jutut liittyy lähinnä siihen että ihminen ei kostu kun jännittää.
 
Yhteistyössä