Kysymyksiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tikkari"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tikkari"

Vieras
Hei!
Olemme olleet 2,5 vuotta hoidoissa lapsettomuuteen. Itselläni PCO kuukautisia ei ole koskaan tullut ilman lääkettä ja en ovuloi normaalisti, mieheni siittiöt ovat todella hyvät ja niitä on paljon.

Clomifen+terolut oli aluksi käytössä, sitten clomifen+pregnyl. 3 inseminaatiota on tehty pistoshoidoilla ja yksi epäonnistunut IVF, jossa emme päässeet edes siirtoon saakka koska munasoluja saatiin vain kaksi ja niistä kumpikaan ei hedelmöittynyt.
Lääkärini mielestä seuraava hoito olisi icsi, koska uskoo, että meillä on myös ns. hedelmöittymishäiriö kyseessä, kun miehen siittiöitä on paljon ja hyvänlaatuisia ja hedelmöittyminen ei tapahtunut?. Nyt sitten olemmekin taas jonossa tähän hoitoon. (Olemme käyneet sekä julkisella, että yksityisellä samalla lääkärillä.) Nyt siis julkisella jonossa.

Nyt sain diformin retard 2 x 750 otettavaksi aamuin illoin ja terolutit kp16-25. Unohdin kysyä nyt lääkäriltä asiaa joka on vaivannut mieltäni jo pitkään, enkä saa aikaa ennekuin icsi suunnitteluun seuraavaksi. Eli aina kun syön terolut kuurin alkavat kuukautiset jo 9pv:n tabletin otto päivänä eli kiertoni on 24päivää. En ole tainnut koskaan saada tikutettua ovulaatiota terolut kuukausina ja nyt ajattelinkin että kun syön näitä diformin lääkkeitä ja haluaisinkin kokeilla testillä että josko niillä saisinkin ovulaation bongattua, niin kannattaako minun edes ottaa terolut tabletteja? Siis jos saan ovulaation vaikkapa testattua kp 16 niin otanko myös silloin samana päivänä terolutin vai estääkö terolutit ovulaation? Epäilen kovasti sitä että ovulaatio tulisi minun kohdallani ennen kp 16:sta ja haluaisinkin kokeilla tässä odottelu vaiheessa luomusti yrittää raskautua, tiedän epätoivoista!! Olen vain kuullut paljon hyvää näistä diformin lääkkeistä.. ja että ne voivat tuoda myös ovulaation?. Onko minulla luteiini vaihe jotenkin liian lyhyt ja siksi raskaudet eivät ala ja minulla ei ole koskaan esimerkiksi inseminaation jälkeen ollut käytössä lugesteroneja, paitsi koeputkihedelmöityksen yhteydessä. Mitä eroa on lugesteroneilla ja teroluteilla? Minulla olisi näitä lugejakin kaapissa eli voisinko kokeilla korvata ensi kierrossa terolutit näillä lugeilla?

Eli mahdollisimman lyhyesti:
1. Miksi kuukautiset alkavat jo terolut kuurin aikana kp. 23-24? Onko annostus oikea? Onko minulla luteiini vaihe jotenkin liian lyhyt?
2. Estääkö terolutit ovulaation?
3. Kannattaako minun ottaa teroluteja ollenkaan diformin kuurin aikana vaan odottaa josko ovulaatio ja kuukautiset tulisivat itsellään?
4. Jos saan bongattua ovulaation esim. kp 16 otanko terolut pillerin myös samana päivänä?
5. Mitä eroa on lugesteroneilla ja teroluteilla? Voinko ottaa lugesteroneja terolutien tapaan?
6. Voivatko diformit auttaa siihen, että ovuloisin?

Suuri kiitos jos viitsit vastata minulle näinkin moneen kysymykseen=)
 
Hei "tikkari"!

Kiitos kysymyksistäsi, joita olikin paljon :)

Valitettavasti näin hoitajana en voi ottaa kovasti kantaa lääkitykseen, mutta yritän nyt antaa sinulle jotain vastauksia.
Tuosta Terolutin ja Lugesteronin käytöstä sinun kannattaa kyllä jutella hoitavan lääkärisi kanssa, omin päin ei ole suotavaa vaihdella lääkkeitä. Ne ovat kyllä melkolailla samanlaisia lääkkeitä, lugesteron hieman "luonnollisempi" vaihtoehto. Varsinkin jos sinulla alkavat kuukautiset aina jo aikaisin, voi olla että annostusta olisi syytä tarkastaa tai sitten kokeilla juuri toista valmistetta. Ovulaatiota käsittääkseni ne eivät voi estää.
Tuo diformin lääkitys saattaa auttaa ovulaatiohäiriöön. Sitä käytetäänkin toisinaan juuri pco potilailla insuliiniresistenssiin liittyen.
Toivottavasti näistä vastauksista oli vähän apua, raskautta kannattaa ilman muuta yrittää hoitoa odotellessakin!
Onnea matkaan!
 

Similar threads

T
Viestiä
2
Luettu
754
Lapsen saaminen
mulle sanottiin että
M
2
Viestiä
7
Luettu
6K
Lapsen saaminen
2 xovulaatio?
2
T
Viestiä
1
Luettu
2K
T
T
Viestiä
0
Luettu
427
Lapsen saaminen
toivotoivoton
T

Yhteistyössä