Hae Anna.fi-sivustolta

Kysymys ateisteille ja muille henkisyyden vastustajille

Viestiketju osiossa 'Kristallipallo' , käynnistäjänä amanda, 07.01.2019.

  1. Lily-Rose Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    12.10.2016
    Viestejä:
    3 407
    Saadut tykkäykset:
    748
    Hieno kirjoitus.
     
  2. vierailija Vierailija

    "Sisäinen kasvu..." jne. Tuohan on kuvausta tunne-elämältään aikuisen tavasta olla. Tai aikuisen empatian omaavasta henkilöstä..
     
  3. vierailija (SS) Vierailija

    Jos kirjoittamasi mukaan ei ole olemassa standardoitua tai selvää menetelmää määritellä kuka on henkinen ja kuka ei, en pysty käsittämään sitten miksi sitten provokatiivisesti yleistit ensimmäisenä ateistit vastustajiksi. Et tämän lisäksi vastannut mihinkään esittämiini kysymyksiin millään tavalla, vaan sivuutit ne kokonaan. Tämän perusteella aloituksesi vaikuttaa enemmän vain yksinomaan provosoinnilta.

    No, asia on nyt vähän niin, että jos sinä pusket koko ajan länsinaapurimme lehtikirjoituksia tälle keskustelupalstalle, aihealueen pyöriessä käytännössä koko ajan yhden uskonnon osa-alueessa kiinni olevana ja sitten vielä itse yhdyt niihin kirjoituksiin muovaten ne koskemaan suomalaisia, suunnilleen syyttäen meitä samanlaisesta touhusta, älä odota kovinkaan myötämielistä vastausta takaisin keneltäkään.

    Sinä teet kuten teet, mutta yritä edes sisäistää se, että jos yrität saada tiettyä uskontokuntaa kohtaan jonkinlaista ymmärrystä, positiivista tai edes neutraalia yleiskuvaa, teet kyllä lohduttoman huonoa työtä siinä ja ehkä kannattaisi katsoa se lähestymistapa uudelleen. Tämän enempää en minäkään aio asiaa kommentoida.

    Tarkoitan sillä sitä, että en pelkästään luopunut kirkosta eroamisellani uskonnostani ja jumalkäsitteestä, menin siitä ohi niin paljon, että käytännössä pidän minkä tahansa korkeamman voiman olemassaolon käsitettäkin mahdottomana, lähes naiivina ja ajattelen asian olevan enemmänkin niin, että loppupeleissä olen vain itselleni tilivelvollinen, enkä jollekin tuntemattomalle, minut tyhjästä luoneelle olennolle, jota minun on syntymästä hautaan saakka palvottava jotta saat kuolemasi jälkeen ikuisen elämän ja jos et täytä jotain stetsonista vedettyjä ehtoja, jotka vasta kuolemasi jälkeen punnitaan, saat joko ikuisen elämän (tämän saman olennon ikuisessa alaisuudessa) tai sinut tuomitaan "kadotukseen", mikä kuulostaa edellä mainittuun vaihtoehtoon verrattuna paljon, paljon armollisemmalta vaihtoehdolta.

    Missähän se pyhyys, jumala, enkeli, korkeampi tietoisuus tai muu sellainen läsnäoloillaan oli kun niitä kokemuksia olisi pitänyt saada, kysynpä tässä ihan retorisesti.

    Minun kokemukseni Jumalasta ja siitä uskonnosta, johon minut vastoin mielipidettäni istutettiin ja joka elämässäni roikkui mukana puoliväkisin 39 vuotta ei ole antanut missään vaiheessa minkäänlaista armollista, oikeudenmukaista tai turvaa tuovaa kuvaa, eikä varsinkaan mitään kokemusta, joka kertoisi mitään läsnäolosta.

    Avioeroni kokemuksena kertoi minulle suoraan sen, että papin sepitys siitä, että sen "minkä jumala on yhteen liittänyt, sitä ei toinen ihminen ei pidä rikkoman", mutta rikkoipa silti ja mikä kaikista ironisinta, lopulta sain tietää että tämä rikkoja lopulta vei tämän naisen omaksensa. Mitään rangaistusta tämä yksilö ei teostaan saanut koskaan. Siinä sitä voimallista jumalaa kerrakseen.

    Isoäitini ja äitini kuolemat olivat sellaisia, joita ennen jopa rukoilin, että heitä ei vietäisi. Etsin jopa erinäisiä merkkejä joka kertoisi mitä tehdä tai edes sitä ettei olisi syytä olla huolissaan; turhaan. Rukoukset osoittautuivat molemmissa tapauksissa täydeksi ajanhukaksi ja ne merkit joita luulin saaneeni jollain tavalla olivat vain pääni sisällä olleen epätoivon aikaansaamia. Äitini menehtyminen syöpään riitti siihen lopulliseen päätelmään, että koko jumalaa ei ole olemassakaan ja sitä palvova instituutio on yksi hegemoninen vitsi: Mikä jumala se sellainen on joka luomilleen omille kuvillensa aiheuttaa sellaisia tauteja ja tuskia ja lopulta hitaasti ja traumaattisen rumasti tappaa? Naapurini, joka on totaalisesti uskovainen, tuli sanomaan minulle kerran että jumala silti rakasti äitiäni ja isoäitiäni ja että heidän elämänsä päätepisteet olivat päätetty etukäteen ja kyseessä oli jokin "testi" ja jonkun "suuremman suunnitelman osa". Tämän kuultuani tunsin miten käteni meni nyrkkiin ja huomasin tosissani taistelevani itseäni vastaan etten olisi tällännyt tätä jeesustelijaa turpiin ja paiskannut rappusia alas. En ole sen koommin hänen kanssaan käynyt minkäänlaista dialogia. Pitäköön uskontonsa, mutta turvallisuutensa nimissä olkoot olematta väittämättä että tiesi hevonhelvettiäkään mitään henkilöistä, joista toista hän ei ollut tavannutkaan ja joista toisen vain yhden ainoan kerran.

    Minulle on täysin yhdentekevää, onko jumala/korkeampi voima olemassa vaikka minulle tai joillekin sellaisen olemassaolon solidifioivat kokemukset ovat loistaneet poissaolollaan, mutta jos sellainen on olemassa, se on tähän mennessä osoittautunut luomaansa olentoaankin heikommaksi, narsistiseksi, sadistiseksi kusipääksi, jonka ainoa todistettavissa oleva kyky on erityyppisten tuskien aiheuttaminen. Jotainhan kertoo jo sekin että eräässä kirjassa kerrotaan tämän tapauksen lähettäneen oman poikansa tänne ja lopputuloksena hänet hakattiin kakkosnelosiin piikit päässään.

    Jos ikimaailmassa kohtaisin tämän jumalan, sanoisin pari valittua, enkä todellakaan positiivista sanaa ja vähintään yrittäisin vetää tätä olentoa turpaan näyttääkseni oman tapani rakastaa häntä. Kadotukseen menisin keskisormi pystyssä ilmoittaen hänen ryssineen luomakuntansa kaikki asiat suohon ihan huolella.

    Äitini ja isoäitini haudoilla käydessäni jouluna tiesin tehneeni täysin oikean päätöksen kirkosta eroamisestani, kun huomasin osalla hautakivistä lapun, jossa kerrottiin kyseisen hautapaikan kiinnityksen loppumisesta ja mikäli paikkaa ei uusita, lähtee hautakivet ja muistoesineet kirkon pyörittämän systeemin omaisuudeksi, jos niitä ei omatoimisesti pois kuskata määräajan päätyttyä ja paikalle ilmestyvät sitten uudet asukkaat. Eli hautapaikkanikin olisi vain vuokrapaikka, joka rahavirran loputtua tarkoittaa sitä, että siitäkin tulee lähtö, joka on lähtö unholaan.

    Ihan vain näin kaikella ystävyydellä: älä koskaan tule minulle selittämään, että minun päätökseni pohjautuu kokemuksen puutteeseen. Jos sinulla on kokemuksia päinvastaisesta, kivat justiinsa ihan sinulle. Mene hieromaan niitä kokemuksiasi sellaisen naamaan joka välittää.
     
  4. vierailija 2 Vierailija

    No. Sanoin tuolla aiemmin, että, "asenteenikaan ei nyt rajoita." Tarkoittaen, että pyrkisi olemaan mahdollisimman ennakkoluuloton ja kiinnostunut myös muiden näkemyksistä. Yritys olla selkeä, perustella ERI näkökannoilla (oli sitten henkinen, ateisti ja tai perinteinen uskonnon harjoittaja). Näissä kolmessa - heidän elämänkäsityksissään on eroavaisuuksia ja selkeitäkin eroja, ja miten ne ovat eriteltävissä. Ja kun tehdään tämä ero näiden välillä niin ateistit, jotka ovat (jonkun mielestä) henkisiä ihmisiä, eivät ole itseasiassa silloin enää ateisteja vaan ovat henkisiä. (eivät ateisteja laisinkaan).

    Jumala tai jumaluus käsitteinä pitää määritellä silloin myös. Tarkoittaako Jumala joillekin partaista ukkoa pilven reunalla tuijottamassa ja rankaisemassa meitä poloista ihmiskuntaa? Ja sitten todeta jotakin että - ... "en en minä usko tuollaiseen jumalaan ja "joulupukkiin" ja olen ateisti"! Vieläpä ns. "henkinen ateisti", sillä henkimaailma on minusta ok, ja henget ja enkelit ovat kivoja... Itseasiassa kaikki muu paitsi tuo Jumala - siihen en vain usko!

    "Henkimaailma ilman jumalaa?" - Henkimaailma henkineen on vaikeasti käsiteltävä aihe ilman jonkinlaista jumaluus-käsitettä. Siitä puuttuisi silloin loogisuus, johdonmukaisuus. Minusta henkisen ihmisen on aina otettava jonkinlainen oma näkemys Jumalaan tai jumaluuteen. Tai sitten tämä tulee uskonnon kautta tavallaan opittuna.
     
  5. 'wink' Vierailija

    Tässä onkin se kaikkein suurin ihmetyksen aihe uskossa ja uskonnoissa.

    "Jumala on hyvä, Jumala on rakkaus, Jumala ei anna varpusenkaan pudota huomaamattaan." Mistä moinen ajatus? Raamatusta? Raamattukin perustuu Jumalan julmuudelle ja itsekeskeisyydelle - "usko minuun, niin pelastut/älä usko, niin joudut kadotukseen".

    Ihmiskunta on kuitenkin alustaan alkaen saanut lasteittain sontaa niskaansa, sekä lajina että yksilöinä, sekä toisiltaan että ympäristöltään. Uskovaisten kuvailemat Jumalan ihmeet ovat yksittäisten ihmisten yksittäisiä kokemuksia, joilla ei -anteeksi vain- ole suuremmassa mittakaavassa merkitystä sen enempää kuin pierulla Saharassa.

    Onko usko loppujen lopuksi siis todellista luottamusta hyvään, ihmiskunnan etuja ajavaan korkeampaan voimaan...

    ...vai onko se se viimeinen, ainoa oljenkorsi, jolla kestää/selittää elämän takaiskut?
     
  6. 'wink' Vierailija


    Kristinuskossa on persoonallinen jumala, jonka osasia koko maailma on, primitiivisissä luonnonuskonnoissa palvotaan luonnonelementtien henkiä ilman minkäänlaista yli kaiken olevaa jumalhahmoa.
    Edes yhden jumaluskonnon sisällä ei päästä yksimielisyyteen sen kaikista osa-alueista.

    Loogisuus ja johdonmukaisuus puuttuvat joka tapauksessa.
     
  7. vierailija Vierailija

    Meillä on vapaa tahto. Me teemme jatkuvasti valintoja sen avulla. Olipa jumala olemassa tai ei, vapaa tahto on meidän. On turhaa itkeä kaatunutta maitoa, jos sen on itse kaatanut...

    Minä päätin tänään aamulla etten lähdekään kauppaan, vaan jään kotiin. Kotona aloin tekemään kotitöitä ja kompastuin imurin letkuun väistäessäni jaloissa pyörivää koiraa ja venäytin selkäni. En voi syyttää koiraa, en voi syyttää jumalaa, en voi syyttää muita kuin itseäni. Tein tää todennäköisyyttä tukevan skenaarion jo silloin kun hankin imurin - olisin voinut valita myös johdottoman mallin ja silloin, kun päätin hankkia koiran - olisin voinut valita myös koirattomuude.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  8. amanda Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    21.02.2015
    Viestejä:
    3 869
    Saadut tykkäykset:
    268
    Valitettavasti vastaan sinulle nyt vaikka sanoin että en en kirjoita tähän avaukseeni. Sorry.

    Siis kirjoitan Ruotsin uutisia mielstäsi koko ajan linkittäen ruotsalaisiin lehtiin?
    Ja koko ajan teen avauksia uskonnoista?
    Wow. :)
    OK. Otan syytökset niskoilleni, ei ne paljoakaan paina. Olen tottunut saamaan syytöksiä jatkuvasti täällä.
    Mutta kunnioitan mielipidettäsi, en ala puolustautumaan, en myöskään aio alkaa haukkua sinua. Sinulla on oikeus kirjoittaa mielipiteitäsi, jopa minusta. En pahastu vaikka ei täysin totta olekkaan, sillä tiedän että "sokea" ei näe kaikkea, sokea näkee vain sen minkä hän haluaa nähdä :)
     
  9. Lily-Rose Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    12.10.2016
    Viestejä:
    3 407
    Saadut tykkäykset:
    748
    Minäkään en usko Raamatun (julmaan) Jumalaan. Uskon Alkulähteeseen. Alkulähde, eli Elämän lähde, on se mystinen lähde, josta kaikki elämä on saanut alkunsa, ja se elämä virtaa meissä kaikissa ja kaikessa elollisessa tälläkin hetkellä. Sillä tavalla me kaikki olemme yhtä, eli sitä tarkoittaa "ykseys", kun meissä virtaa se sama elämä. Tämä seikka myös mahdollistaa sen, että ns. Jumala (Alkulähde) on todellisuudessa meissä kaikissa, samoin kuin tuo "suurempi tietoisuus", tai ainakin sen suuren tietoisuuden osa. Meidän ihmisaivomme eivät ole vielä niin pitkälle kehittyneet, että pystyisimme tuon koko tietoisuuden ottamaan käyttöömme, mutta ehkä jonakin päivänä henkisen ja fyysisen evoluution myötä sekin tulee mahdolliseksi.

    Sanasta "kadotus" sen verran, että se voisi tarkoittaa sitä, että "läpimädät" yksilöt -kadotetaan- jos he eivät ole useankaan inkarnaation aikana onnistuneet muuta kuin tekemään pahaa. Eli ne sielut vaan poistetaan, tai ne tuhoavat itse itsensä. Haihtuvat pois ja katoavat. Helvettiin en usko. Paitsi ihmisen sisäiseen. Kaikki löytyy ihmisen sisältä. Niin helvetti kuin taivaskin.
     
  10. vierailija 0 Vierailija

    Voi kun kiinnostuksestasi huolimatta ymmärtäisit sellaisen asian kuin henkilökohtainen oikeus määritellä vakaumuksensa uskoon ja mihin uskoo. Sinun mielestäsi "ihmisen on aina otettava jonkinlainen näkemys Jumalaan tai jumaluuteen". Lainasin viestistäsi tuon kohdan, olet sallinut itsellesi oikeuden mikä näkemys ihmisen on otettava, aika isot oikeudet olet ottanut muilta. Mitä jos keskittyisit vain ja ainoastaan omiin näkemyksiisi, tai ainakin pikkuisen antaisit muille tilaa lainssakin huomioidun uskonrauhan takaamiin omiin näkemyksiinsä.
     
  11. vierailija Vierailija

    Ei, kyllä se oli jumalan tahto että kompastuit.
     
    • Hauska Hauska x 1
  12. vierailija 2 Vierailija

    Niin, henkisen ihmisen on aina otettava mielestäni jonkinlainen näkemys Jumalaan tai jumaluuteen. Esim tuossa yllä (kommentti#34), jossa Jumala ilmenee hänelle ns. Alkulähteenä. Toiselle henkiselle Jumala on (enemmänkin) persoonallinen, lähestyttävä (tarkoittamatta tässä silti kristinuskon Jumalaa). Kolmannelle henkiselle jumaluus ilmenee vaikka luonnonelementtien henkinä ja useampina jumaluuksina jne jatkuisi...
    Kuten mainitsin aiemmin niin henkisillä (heidän kesken) ei ole on sellaista yhtä ja samaa selkeää käsitystä ja kokonaiskuvaa henkimaailmasta, henkiolennoista tai Jumalan olemuksesta. Siitä on silti löydettävissä jokin loogisuus ja se on henkiselle itselleen johdonmukainen (uskoisiko hän siihen muuten). Henkiselle henkisyys on silti alati muuttuvaa, tarkentuva, laajeneva käsite. Ateismissa ja ateistin ei tarvitse näillä asioilla edes vaivata päätänsä. Hän on päätynyt mielestään "yksinkertaisempaan ja helpompaan" päätelmään poistamalla tämän jumaluskon omasta maailmankäsityksestään.
    Heillä on kaikilla oikeus määritellä oma uskonsa, ja millä tavalla uskoo ja miten, vaiko mitenkään ja miten tuo tätä uskoaan esille muille, jos lainkaan.
    Tämä yllä on minun rehellinen näkemykseni ja tuon sen tässä esiin. En ota näkemykselläni mitään oikeuksia muilta. Jätän vastuun lukijalle itselleen.
     
  13. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    27 647
    Saadut tykkäykset:
    1 733
    Pelkkä itsekseen itsensä tarkastelu ei kehitä mitään, sulla pitää olla joku peili tai vertailukohta. Jos itse omassa kuplassasi vain itseäs arvioit niin tosiaan oot siinä kuplassa.

    Todellinen näkemys sun suhteestas henkisyyteen tulee toisten kanssa vuorovaikuttamalla ja nimenomaan keskustelemalla mikä kunkin mielestä on henkistä. Tuostahan sä et pidä. Mutta yksin itseäs arvioimalla sä et mihinkään kehity.

    Ja noi tasot, miten otat selvää missä tasolla oot jos itse omassa kuplassas itseäs guruna pitämällä yrität henkisyyttäs selvittää? Et mitenkään.

    Ja sä puhut tasoista muttet hyväksy henkisyydestä puhumista niin että mitä siihen kunkin mielestä kuuluu ja mitä ei, etkä hyväksy siitäkään puhumista että minkälainen ihminen on toisten mielestä henkinen ja minkälainen ei. Miten tasot ja niistä puhuminen eroaa tuosta mitä et hyväksy? Jos hyväksyt tasot, hyväksyt myös sen että toinen on henkisempi kuin toinen, toinen pidemmällä henkisyydessä kuin toinen.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  14. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    27 647
    Saadut tykkäykset:
    1 733
    No emmä ainakaan nuon ajattele. En silti ole ateisti. Tuo kuuluu uskontoihin. Henkisyys ei ole sama kuin uskonnollisuus.

    Isoäitis kuolemasta, ihmiset kuolee, ei kukaan ikuisesti elä. Äitis kuoleman kohalla ymmärrän katkeruutes. Mun äiti kuoli vähä yli kuuskymppisenä jouluaattona sairaalassa johtuen aivoverenvuodosta. Mun sisko kuoli vähän yli viiskymppisenä erääseen syöpään jota arvauskeskuksessa hoidettiin suonikohjuina puoli vuotta.
    En silti kokenut ateistiksi tarvetta ryhtyä kumminkaan. Mutta mihinkään kristinuskon jumalaanhan en uskonutkaan. Kokemuksia voi olla samantyyppisiä mutta toiset reagoi toisin kuin toiset.

    Sellanenkin on olemassa kuin ateistinen henkisyys. En ole linkkiä lukenut, tosin en muista olenko joskus.

    https://www.areiopagi.fi/2014/02/ateistinen-henkisyys/
     
  15. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    27 647
    Saadut tykkäykset:
    1 733
    (y)
     
  16. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    27 647
    Saadut tykkäykset:
    1 733
    Mistä tiedät ettet itse ole sokea? Itsearvioinnillako? No jos. se on sitä kuplaa.
     
  17. Lily-Rose Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    12.10.2016
    Viestejä:
    3 407
    Saadut tykkäykset:
    748
    Todellinen ARVAUSkeskus... :(
    Katkeroituminen on tosiaan vaarallista. Se tekee pahaa ittelle jos siitä ei pysty päästämään irti. Mäkin olin vuosia katkera, en kenenkään traagisesta kohtalosta, vaan kamalista jutuista, jotka mulle tehtiin. En halua niistä tässä kertoa, enkä oikeastaan edes ajatella niitä enää, koska meni melkein 20 vuotta päästä siitä paskasta yli... Ei siitä anteeksiannosta turhaan jauheta. Ei sitä voi vaan tehdä tosta noin vaan, yhtäkkiä päättämällä tai sormia napsauttamalla, kun on isoista asioista kyse, mutta kyllä se anteeksianto vaan vapauttaa oman sielun "mustista kahleista", sitten kun siihen pystyy. ( Vaikka tietää, että toinen on psykopaatti, eikä tule koskaan katumaan).
    Katkerat ajatukset on itsensä, oman mielensä (ja sitä kautta myös pikku hiljaa kroppansa) vahingoittamista ja sairastuttamista, halusi sen ajatella niin tai ei. Ihminen kun on psykofyysinen kokonaisuus.

    Linkistä, että hyvä hyvä linkki! (y)
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  18. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    27 647
    Saadut tykkäykset:
    1 733
    No katkertoitua ei kannata, mutta tuo anteeksianto, ei sitä voi pakottaa mutta ei sitä musta myöskään tarvi aina. Kaikkia asioita ei tarvi antaa anteeksi, se ei ole samaa ku katkeroituminen. Vaikkei anna anteeksi voi hyväksyä sen että semmosta tapahtui. Musta anteeksiantaminen on melkein sama kuin hyväksyy teon. Kaikkia tekoja ei voi hyväksyä.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  19. Lily-Rose Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    12.10.2016
    Viestejä:
    3 407
    Saadut tykkäykset:
    748
    Olet aivan oikeassa. Mut mä en edelleenkään hyväksy niitä juttuja. En missään nimessä, enkä koskaan, ikimaailmassa tule hyväksymään. Olen järkeillyt sen homman niin, että tällä tyypillä on varmaan jotain pahoja lapsuustraumoja, (arvaan kyllä mitä) jotta siitä tuli sellanen psykopaatti, ja sitä kautta annan sitte anteeksi. Jos se tyyppi on ite rikottu niin pahasti että sen mielestä on tullu sairas, niin sit se rikkoo toisia ilman minkäänlaisia syyllisyydentuntoja.
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  20. vierailija Vierailija

    Samaa mieltä siitä että pelkkä itsensä tarkkailu ei kehitä, vaan tarvitsemme palautetta toisilta. Mitä rehellisempää palautetta, sitä parempi. Kritiikistä kannattaa ottaa opiksi. Kukaan ei riitä yksin,
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  21. vierailija 2 Vierailija

    "Jos hyväksyt tasot, hyväksyt myös sen että toinen on henkisempi kuin toinen, toinen pidemmällä henkisyydessä kuin toinen."

    Eikö henkiselle henkisessä kasvussa ole kyse tasoista? Tai pikimminkin puhutaan polusta, jota henkinen "kulkee" ja on jossain vaiheessa tätä matkaansa. Mutta ei henkisen mielestäni kuulu ylpeillä, että: - olen nyt henkisempi kuin sinä. Silti voi hyväksyä henkisen mestarin (vaikka Jeesuksen) olevan henkisempi kuin sinä tai minä. Hän on eri tasolla.

    Luin tekstin linkin takaa. Mitä tuohon nyt sanoisi? Kyllähän tuo perustuu ateistin omaan maailmankuvaan. Henkisyydelle hän antaa sen merkityksen minkä sattuu haluamaan. Samasta asiasta on kyse, minkä mainitsin tuolla jo aiemmin: ateisti antaa jumalalle sellaisen oman merkityksen, mihin hän ei tietenkään voikaan uskoa. "Henkiselle ateistille" itsekasvatus ja -metodit voivat olla hänestä henkisyyttä. - Kun minä tässä nyt meditoin, joogaan ja otan lotusasennon - olen henkinen! Mutta tällainen hengisyyden apinointi - tuottaako se hengen hedelmiä?
     
  22. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    27 647
    Saadut tykkäykset:
    1 733
    Tasojutussa en tarkoittanutkaan sitä että pitäisi ylpeillä että on korkeammalla kuin toinen vaan juuri sitä että joku voi olla korkeammalla kuin minä. Tuota samaa "joku voi olla korkeammalla kuin minä" just tulee esiin siinä kun keskustelee mikä kenenkäki mielestä on henkistä ja mikä ei ja millanen henkilö kenenkäkin mielestä on henkinen millanen ei. Mä en ymmärrä sitä logiikkaa joka joillakin on että tasojutuissa ei voisi joku ajatella että olen korkeammalla kuin tuo, mutta sitten taas jos puhutaan mikä kenenkäkin mielestä on henkistä tai millanen ihminen kenenkäkin mielestä on henkinen, niin siinä automaattisesti sitten tulis muka se mukaan aina että "olen henkisenpi kuin tuo".

    Ja entäs sitte jos tullaan siihen millanen milläkin tasolla oleva olis? Voiko siitä keskustella vai vetääkö joku herneet nokkaan siitäkin? Pitääkö tekopyhästi vain jättää asiat siihen että todetaan että on eri tasoja? Jos, niin miksi, siksikö että joku joka on maalannut itsestään itselleen kuvan hyvin korkealla tasolla olevaksi, kun on konsultoinut vaan sen oman sisäisen gurun kanssa joka sattuukin olemaan oma ego, hups, niin että tällänen ei pahoita mieltään vaan saa lillua siinä epätodessa fantasiassaan miten on kaikkia rakastava hyvä henkinen, vaikka ympäristö kokee ihan muuta?
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  23. vierailija (SS) Vierailija

    No älä helvetissä, Veskari. Älä jumalauta helvetissä... Enpä tiennytkään tuota. Hyvä kun sain tietää tämän nyt enkä vasta oman väistämättömyyteni kynnyksellä. Se, että kuollut henkilö oli isoäitini, näyttäisi olevan sinulla jollain automaattioletuksella, että kyseessä oli sen verran vanha ihminen että oli syytäkin jo mennä - tai ainakin tällaisen asennekuvan tuosta saan ja se saa vereni kiehumaan.

    Isoäitini joutui sairaalaan ihan niin vähäisestä asiasta, kuin murtuneesta kädestä, hänen pudottuaan sängystään. Taustalla oli alkoholi. Isoäitini löysi konjakkipullosta lohtua enoni kuoltua vuoden 2000 jouluaattona asbestin aiheuttamaan keuhkosyöpään ja se oli hänelle todella kova isku, sillä hän oli menettänyt sitä ennen toisen poikansa muutamia vuosia aiemmin. Siitä alkoi juomiskierre, joka päättyi käden murruttua sairaalareissuun. Yliopistollisessa sairaalassa kaikki oli kunnossa: toipuminen oli alkanut ja isoäitini oli pirteä ja iloinen päästessään pian takaisin kotiin. Kuntoutusta tosin kädelle tarvittiin, joten hänet siirrettiin siitä kunnalliseen sairaalaan varsin nopeasti.

    Aivan, kuten äitini kohdalla, tunsin että joku oli selvästi pielessä: Osastolla oli kaikenlaisia julisteita jossa selitettiin kuntoutuksesta ja kuvissa oli vanhusta ja hoitajaa hymyssäsuin liikkumassa rollaattorilla käytävällä mutta koskaan en nähnyt ketään kuntoutettavan siellä. Huoneessa, jossa isoäitini oli, oli pari muuta vanhusta, joista toinen oli selvästi sekaisin, makoili sängyssä nähden jotain hallusinaatioita. Minua hän kutsui jonkun toisen nimellä ja kertoi että kuulemma ikkunasta valuu vettä sisään. Tämä mummeli myös lauleskeli punkan pohjalta, että "vesi tulvii, tusi velvii" ja naureskeli yksinään. Isoäitini kertoi että tämä yksilö tuli sinne pari päivää hänen jälkeensä. Ihmettelin yksinäni mitä kuntoutusta kyseinen sekoilijamummo tarvitsi.

    Tästä meni vajaa viikko ja homma lähti totaaliseen alamäkeen. Ensin iski sieni-infektio suuhun (sammas), jonka seurauksena alkoivat syömisvaikeudet sen aiheuttaman kivun vuoksi. Lääkäri totesi vain että "hänelle ei vain ruoka maistu" ja heidän tutkimuksissaan ei mitään infektiota ole, eikä mitään aiota tehdä asioiden parantamiseksi. Lopullisen niitin koko tälle hoitofarssille tuli osastolla valtoimenaan riehuvasta vatsatautiepidemiasta, joka pamahti noin viikko hänen saapumisensa jälkeen. Se aiheutti sen, että isoäitini kuivui pahoin. Koska nämä puoskarit ja heidän motivaatiot nollissa juoksevat hoitajansa eivät saaneet edes tippaa laitettua suoneen, vaan pistivät hänen kätensä mustaksi ja turvoksiin, he lopulta päättivät että terminaalihoito isketään päälle. Isoäitini menehtyi muutamassa päivässä siitä, kun ainoa mitä hän pystyi enää tekemään oli "juoda" vettä meidän kostuttamalla kieltä vanupuikolla, mikä sekin teki reaktiosta päätelle kipeää.

    Se maaliskuun lopun päivä sitten koitti. Sain puhelun itkuiselta äidiltäni, että lähtö on lähellä ja hän yrittää päästä paikalle nopeasti. En päässyt töistä lähtemään riittävän ajoissa edes sanomaan hyvästejä hänelle - itseasiassa kukaan meistä ei ehtinyt.

    Kävin katsomassa rusennettuna miehenä ihmistä, joka vielä muutama viikko sitten oli täynnä elinvoimaa ja iloinen ja nyt makasi kuolleena, kuivuneena, kuin luurankona; pää tuettuna kartonkiseen yrjöastiaan, suu suljettuna sideharsolla. Yöpöydälle oli kynttilä sytytetty ja huoneen ikkuna oli avattu raolleen. Huoneesta oli siirretty kaikki muut paitsi yksi mummeli joka sängyssään vain vaikeroi hiljaisella äänellä, mikä teki tilanteesta sekä kiusallisen, että jollain tapaa epätavallisen kammottavan. Tässä kohtaa uskoni kunnalliseen terveydenhuoltoon horjahti pahoin ja aloin olemaan vakuuttunut siitä, että meitä kaikkia oli kusetettu ja tämä oli todellisuudessa jonkinlainen saattohoito-osasto, eikä kuntoutusosasto, riippumatta siitä mitä plakaatteja oli paiskottu seinille.

    Hoitaja, joka tuli jotain sänkyvaatteita vaihtelemaan viereisiin sänkyihin samaan aikaan kun minä ja muu perheestä surimme vajaa tunti sitten kuollutta isoäitiämme, ei sanonut sanaakaan: Ei osanottoa. Ei yhtään mitään. Ihan kuin koko homma olisi ollut tällekin hoitajalle niin yhdentekevä, jokapäiväinen pikkujuttu. Mitään osanottoa ei tullut mistään suunnasta, yhdeltäkään hoitajalta edes osastolta poistuessa ja oloni oli sellainen kuin tämä olisi ollut joku ennakolta tiedossa ollut ja suunniteltu asia sairaalan toimesta.

    Minulle jäi pohjaton, kytevä viha koko tuota sairaalaa ja sen osastoa kohtaan ja se kytee minulla edelleenkin sisälläni 16 vuotta tapahtuman jälkeen. En ole antanut sitä välinpitämättömyyttä anteeksi ja tämän tapahtuman vuoksi juuri nimenomaan vaadimme ettei äitiäni tulisi siirtää kyseiseen sairaalaan. Tein näille yliopistollisen sairaalan lääkäreille erittäin selväksi, että menen vaikka ambulanssin eteen makaamaan jos suuntana on tämä kyseinen sairaala. Ei ollut. Se kääntyi toiseen kunnalliseen sairaalaan, joka oli sitten vaihtoehtona yhtä huono, ellei mahdollisesti huonompi vaihtoehto.

    Tämän asian avaaminen tällaisella detaljitasolla oli puolitoista vuosikymmentä vanhojen arpien repimistä auki. Tein sen, jotta sinä tajuat mitkä ne olosuhteet olivat isoäitini kohdalla. Jos sitten mitenkään ensi kerralla mietit vähän pidempään, kuin sen määrämittaisesi 0.24 sekuntia, miten kuittaat toiselle tärkeän ihmisen menettämistä. Arvostaisin sitä suuresti sillä jonain päivänä saatat tehdä saman tempun sellaiselle henkilölle, jonka ymmärrys ei veny yhtä pitkälle.

    Olen todella pahoillani menetyksistäsi. Se, että menetit jouluaattona jonkun (kuten minä enoni) ja tuohon päälle vielä siskosi, on jotain sanoinkuvaamattoman hirveää, näin "keskimmäisenä" lapsena kun asiaa ajattelee. Tuo arvauskeskus on todellakin sitä itseään, jos tuon tasoinen hoitovirhe saadaan aikaiseksi. Toivon, että hoitanut lääkäri asuu nykyään ihmisarvonsa menettäneenä sillan alla, Lasolia litkien.

    Minulle on näistä kaikista menetyksistä tullut sellainen lähtemätön vaikutus, että vaikka eutanasia onkin jostain täysin idioottimaisesta syystä lailla kielletty tässä maassa, sitä tunnutaan aktiivisesti harjoitettavan kunnan sairaaloissa, etenkin palliatiivisella osastolla, viitaten äitini tapaan lähteä ja miten häntä ja meitä käsiteltiin sen jälkeen kyseisessä paikassa.

    Minulla on nyt kaksi täysin turhaa menetystä takanani ja käytännössä verikaunan tasoinen katkeruus molempia kaupungin sairaaloita kohtaan.

    En kutsuisi sitä "ryhtymiseksi", koska se saa kuulostamaan asian sellaiselta etten olisi lainkaan tosissani. Se on jotain sellaista joka vain odotti tapahtumista, koska en koskaan pitänyt itseäni mitenkään osana kirkkoa, paitsi tietty niiltä osin että minut on istutettu uskontokuntaan automaattisesti. Tapahtumat ja havainnot elämässäni ovat todentaneet minulle koko instituution pakonomaiseksi, rahaa kuppaavaksi ja turhaksi ja kristinuskon tai uskon ylipäänsä tarpeettomaksi ja lopulta jopa sellaiseksi että kuoleman jälkeenkin sinut unohdetaan viimeistään siinä vaiheessa, kun rahahanojen sulkeuduttua nimelläsi varustettu hautakivesi muutetaan ratasepeliksi, jonka yli Pendolino painaa.
     
  24. asdfg Vierailija

    Eli sekä äitisi että isoäitisi kuolivat omien elämänvalintojensa seurauksena. En sano tätä ylenkatsoen heitä, enkä ylenkatsoen sinun tunnettasi siitä, että sen vuoksi jumalaa siis ei voi olemassa, koska hän vei läheisesi liian aikaisin tai liian ikävällä tavalla pois, enkä sanonut Jumala-vertausta siksi, että olettaisin tai yrittäisi saada sinut uskomaan jumalaan (en itse usko jumalaan), vaan sanoin tuon sinulle siksi, että voisit myös koittaa antaa vastuun isoäitisi ja äitisi kuolemista heille itselleen.

    He itse päättivät käyttää päihteitä, he itse päättivät etteivät hae apua niiden käytön lopettamiseen ja tästä vapaasta valinnasta heille oli seurauksena kohonnut riski ennenaikaiseen kuolemaan. Se ei ollut jumalan syy, eikä se ollut todiste siitä että jumalaa ei ollut olemassa, vaan todiste siitä, että he valitsivat itse ja hyväksyivät riskin.



    Terveydenhuollon epäempaattinen taso ei yllätä minua. Suomessa on kova ilmapiiri.
     
  25. asdfg Vierailija

    Eutanasiasta vielä. Suomessahan ei siis sallita aktiivista eutanasiaa, mutta pasiiviinen sallitaan. Ironista kyllä, jälkimmäinen aiheuttaa enemmän kärsimystä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti