Kysymys virtsatietulehduksen sairastaneille

  • Viestiketjun aloittaja Anyone?
  • Ensimmäinen viesti
suihkuttelu
Outoa on, ettei sinulta otettu virtsanäytettä, josta olisi määritelty mikä pöpö jyllää. Viljelyssä asia olisi selvinnyt ja samalla olisit saanut täsmälääkityksen (lääkitseminen virtsanäytelöydöksen mukaan). Joskus kirvely ja kipu kyllä hellittää vasta kuurin viimeisinä päivinä tai jopa muutama päivä lääkkeiden lopetuksen jälkeen. Kontrollivirtsanäyte kannattaa käydä antamassa viikon kuluttua kuurin päättymisestä. Käytännön vinkkinä; voisit kokeilla wc-paperin sijaan suihkutusta jokaisen virtsaamisen jälkeen. Joillakin naisilla toistuvat virtsatietulehdukset liittyvät sukupuoliyhdyntään. Alapään huuhtelua suositellaan myös yhdynnän jälkeen. Spermisidien ja pessaarin välttäminen ehkäisyvälineenä. Nestettä 2-2,5 l sekä rakon huolellista tyhjentämistä sekä liikuntaa suositellaan hoito-ohjeeksi.
 
minävain
Mikä ihme mulla voi olla, kun virtsavaivat eivät mitenkään ota loppuakseen? Ne alkoi jo tammikuussa, ja lääkäri antoi antibiootteja. Kun paino virtsarakon päällä ei ottanut hellittääkseen, menin gynelle, koska ajattelin, että kyseessä voisi olla vaginoosi, kun siinäkin on samantapaisia oireita. Gynen mukaan alapäässä ei ollut tulehdusta, mutta sen sijaan mulla oli edelleenkin virtsatietulehdus, johon sain lisää antibiootteja (samaa merkkiä). No, kun muutama päivä sen kuurin päätyttyä oireet alkoivat taas, niin menin urologille, joka antoi mulle taas antibiootteja, tällä kertaa toista merkkiä, sellaisia jotka vaikuttaa suoraan munuaisiin. Nyt niitä on popsittu viisi päivää, mutta oireet eivät ole hävinneet minnekään - koko ajan tuntuu lievää vihlontaa virtsaputkessa, ja aika-ajoin vihloo myös munuaisen kohdalta. Viljelyä ei ole tehty - pitäiskö mun vaatia sellaista? Ja voiko kyseessä olla jokin muu tauti, vaikka virtsanäytteestä näkyykin aina tulehdus?
onhan sinulta testattu klamydia? klamydian oireet muistuttavat usein hyvin paljon virtaputken tulehduksen oireita, ja jos se aina vain uusiutuu ja uusiutuu on hyvä pyytää että myös klamydian mahdollisuus tutkitaan...
 
Viimeksi muokattu:
navetan haju
Liian monta antibioottikuuria tappanut myös puolustaja bakteerit.
olen kärsinyt pissavaivoista pienen ikäni.Välistä vaivaavat vähemmän välistä todella paljon ja pahasti. Syytä ei löydy. Selvä on että kylmää en yhtään siedä, villatakki lanteilla ja sukat jalassa kuljen kotonakin kesät talvet . Nyt on taas kuuri meneillään, viljely tehdään aina ja herkkyys mitataan( eli mikä antib. tehoaa). Vaan tautipa toistuu ja toistuu. Kerran pääsi salakavalasti nousemaan munuaisiin asti . sain munuaisaltaan tulehduksen sekä sepsiksen. Syynä se että aiempi Selexid viikon kuuri ei ollutkaan tehonnut. Kipu lähti mutta pöpöt jäi. Ja kun kontrolleja terv. keskus ei kovin helposti tee niin melkeinpä henkeni heitin. Nyt olen itse vaati nnut kontrollin jokaisen kuurin jälkeen ja viljelyn.
Olen jo vaihdevuodet ylittänyt ja limakalvot ovat rutikuivat. Mutta ei siinä yksin syy ole, näitä tulehduksia on ollut koko elämäni. paikkani pidän niin puhtaina kuin ikinä voin. Bidesuihkua käytän joka asioinnin jälkeen jne ja bensa-asemien ym. yleisten vessojen käytöä vältän. Niitä on syytä välttääkin kun yhdessäkään kotimaan vessassa ei ole tarjolla istuinsuojia( tisin toisaalla Euroopassa). pitää kai saada siihenkin EU-direktiivi!.
Juon kamomillateetä, ja karpalomehua, sekä otan Immuno C-tä ehkäisyyn. vaikuttaa etti siitä mitään hyötyä kuitenkaan ole. Kiilteen vain saa hampaista kulumaan ja happovaivoja.
Jatkuvista tulehduksista on ollut seurauksena myös ns. yliherkkä rakko. vaikeutena nyt onkin kumpi on kysymyksessä.
 
Viimeksi muokattu:
morjena
hei sain tiistaina selexid kuurin joka kestää viis päivää ja loppuu lauantaina JA lauantaina olisi aikomus ottaa vettä vahvempaa.. eli voinko lopettaa kuurin päivää ennemminku nyt jo loppunu kivut aikalailla kokonaa?:)
 
Lapsus

Voit ottaa alkoholia Selexid kuurin aikana ei vaikuta. Älä vain lopeta kuuria aikaisemmin juuri näin saadaan näitä superpöpöjä aikaiseksi. Jos olisi niin että ei saa ottaa alkoholia siitä olisi tiedotettu selosteessa ja myös apteekissa. Ainut mikä voi vaikuttaa kuuriin on että oksennat lääkkeen pois. Mutta näinhän ei käy ; )
 
Viimeksi muokattu:
Kärsivä
Jaan kaikkien kanssa saman ongelman tuon tulehduksen. Virtsatientulehdus on ehkä kamalin tulehdus jonka olen kohdannut. Kaikki alkoi kolme vuotta sitten marraskuussa ja sen jälkeen ei ole kulunut kuukauttakaan ilman tulehdusta...elämääni pyörittää tulehdukset. Välillä en pääse ylös sängystä ja toisina päivinä kaikki on taas hyvin. Eri lääkkeitä olen syönyt monet eri kuurit ja tuntuu, että ainoa joka toimii on nitrofur-c...tässä on vain huonona puolena se, etä voin todella pahoin aina lääkkeen jälkeen mutta se kyllä vie kivut pois. Tunnen erään jolla on ollut jo melkein 20 vuotta tämä tulehdus eikä lähde pois, toivottavasti itselleni se ei jää enään yhtään pidemmäksi aikaa tuntuu kuin olisi ketju nilkan ympärillä koko ajan hidastamassa ja estämässä asioita....
Seksin jälkeen on varmaa,että tulehdus iskee tämän olen kokenut ja siihen ei tunnu löytyvän minkäänlaista ratkaisua.
Toivottavasti teille ei sairaus ole aiheuttanut näin suuria ongelmia!
Jaksamisia kaikille :)
 
Amanda
Alkuperäinen kirjoittaja Kärsivä;11245000:

Olin myös tuossa kierteessa useampi vuosi. Koitin laskea montako kuuria ja montako lääkäri/sairaala käyntiä minulla oli noittein vuosien aikana. Tulehdus saattaa iskeä myös nykyisin mutta ei usein. Antibioottikuureja noin 35 kpl 4 vuoden aikana. Sairaalassa 3 kertaa koska mulla etenee yleensä munuaisaltaaseen asti.
Kunnes joku ikivanha mieslääkäri kirjoitti reseptin lääkkeelle mitä määrätään prostata ongelmiin. Olin valmis kokeilemaan ihan mitä vaan. Estolääkitys Nitrofur C auttoi niin kauan kuin sitä söi ja sitten taas sama juttu. Kokeilin tätä lääkettä 3 kuukautta ensiksi eikä tämän aikana tullut yhtäkään tulehdusta. Tietysti olin jo ennen tätä luopunut oraaliseksistä, uimisesta (melkein) ja makeasta. Muistanut käynyt pissalla aina yhdynnän jälkeen, isolla asialla käydessä pyyhkinyt edestä taakse päin (olen kyllä aina niin tehnyt mutta eräs lääkäri mainitsi asiasta joten ajattelin kertoa eteenpäin). Juonut paljon vettä, pukeutunut lämpimästi ym ym.
Nyt on ollut yksi tulehdus puolen toista vuoden aikana. Auttaa näköjään kuin on estolääkitys odottamassa kaiken aikaa valmiina. Hyvä näin
 
Meän mummo
Juuri nyt on päällä kahden kk:n estolääkitys (1tbl illalla), jota edelsi 10 päivän lolme tbl/ vrk. Sitä ennen sain samaa lääkettä kahdesti viiden päivän kuurin - ja tautihan iski muutaman päivän kuluttua takaisin. Nitrofut-c on tehokas, mutta aina pitää pyytää pissanäytteestä viljely, jotta varmasti tietää lääkkeen tehoavan juuri siihen olemassaolevaan bakteeriin.
Hyvä apukonsti, eli estolääkitys, on tietysti tuo C-vitamiini, mutta jos pakastimessa on karpaloita, ne ovat yhtä happamia ja aiheuttavat happaman pissan, jossa bakteerit eivät viihdy, Itse käytän sekä C-vitamiinia, että pureskelen päivittäin karamelleina pikkupussillisen huurteisia karpaloita... Tällä kertaa olin vain pari viikkoa poissa kotoa ja tautihan iski - monen vuoden jälkeen.
 
Tavallinen nainen
Ei seksi ole tulehdusten aikaansaaja, aiheuttaja, ei edes edesauttaja. Kysehän on molempien osapuolten alapään ja käsien, suun puhtaudesta - ja miksei siitäkimn, ettei samalla kertaa nautiskele tai leiki molemmilla rei'illä...

Tosi on, että pylly pitää pyyhkiä edestä taakse, mutta yhtä tosi on, että joka talossa taitaa olla vessassa käsisuihku, jolla sen alapään saa paitsi paperilla pyyhityksi, myös puhtaaksi. (En milloinkaan käy vessassa käyttämättä sitä alapään suihkua; vieraissa pesen sen tarkasti ennen käyttöä ja oman käyttöni jälkeen, suihkuttelen myös kotona. Ja värkit toimivat suloisen vaarattomasti.

Kuivat limakalvotkin hoituvat ihan mukavasti esimerkiksi Vagifem -nimisellä ns. estrogeenivalmisteella, joka ei imeidy vaginasta muualle - ja seksi on nautittavaa iästä huolimatta ja mies onnellinen, kun saa ikääntyvänkin kostumaan eikä huomaa naisensa "poppakonstia".

Konstit ovat monet ja helpot.
Apu löytyy kaikkeen, pitää vain kehdata kertoa lääkärille kaikki asiansa ja ongelmansa.
 
Lainaus Tohtori.fi sivuilta
"Joskus toistuvien virtsatieinfektioiden taustalla on sukupuoliyhdyntään liittyvä virtsaputken suun hankaus ja bakteerien kulkeutuminen virtsateihin yhdynnän aikana. Jos infektiot näyttävät liittyvän yhdyntään, kannattaa rakko tyhjentää yhdynnän jälkeen ja ottaa estolääkitys kerta-annoksena heti yhdynnän jälkeen".
 
Viimeksi muokattu:
jaapajaaz
Alkuperäinen kirjoittaja Meän mummo;11245522:
Juuri nyt on päällä kahden kk:n estolääkitys (1tbl illalla), jota edelsi 10 päivän lolme tbl/ vrk. Sitä ennen sain samaa lääkettä kahdesti viiden päivän kuurin - ja tautihan iski muutaman päivän kuluttua takaisin. Nitrofut-c on tehokas, mutta aina pitää pyytää pissanäytteestä viljely, jotta varmasti tietää lääkkeen tehoavan juuri siihen olemassaolevaan bakteeriin.
Hyvä apukonsti, eli estolääkitys, on tietysti tuo C-vitamiini, mutta jos pakastimessa on karpaloita, ne ovat yhtä happamia ja aiheuttavat happaman pissan, jossa bakteerit eivät viihdy, Itse käytän sekä C-vitamiinia, että pureskelen päivittäin karamelleina pikkupussillisen huurteisia karpaloita... Tällä kertaa olin vain pari viikkoa poissa kotoa ja tautihan iski - monen vuoden jälkeen.

Karpaloiden vaikutus ei perustu virtsan happamoitumiseen vaan se muuttaa limakalvoja niin, että bakteerit kiinnittyvät siihen huonommin, sama tietty miten vaikuttaa kunhan vaikuttaa.
 
farmor
Olen sairastanut vuosien varrella monta rajua virtsatietulehdusta. Parastaikaa estolääkityksenä Nitrofur-c puolen vuoden ajan. Akuutissa vaiheessa lääke tehoaa kahdessa vuorokaudessa. Syön nyt myös joka päivä karpaloita pakkasesta. Ihan vain tiedoksi, että akuuttivaiheessa kipuihin tehoaa särkylääke. Hoksasin sen ihan vahingossa. Yksikään lääkäri ei ole siitä puhunut. Tärkeää on myös juoda riittävästi. Vessassakäynnin yhteydessä tyhjentää virtsarakko kunnolla. Iäkkäämpien naisten tulisi käyttää emätinhormoonia. Kun limakalvot on kunnossa niin se myös estää virtsatientulehdukset.
 
One of You
Ei seksi ole tulehdusten aikaansaaja, aiheuttaja, ei edes edesauttaja. Kysehän on molempien osapuolten alapään ja käsien, suun puhtaudesta - ja miksei siitäkin, ettei samalla kertaa nautiskele tai leiki molemmilla rei'illä...
Ai, eikö ole. Vaikka saakeli kuinka pesis itteään, ei auta pesut, jos tulehdus on tullakseen seksin jälkeen!!!!

Kai tuo molemmilla rei'illä leikkiminen on kaikille toistuville VTI:n sairastaneille selviö, että B-rappuun ei asiaa, hei haloo???????????

Kuivat limakalvotkin hoituvat ihan mukavasti esimerkiksi Vagifem -nimisellä ns. estrogeenivalmisteella, joka ei imeidy vaginasta muualle
Minä kärsin monta vuotta kuivista ilmakalvoista, jotka edistivät tulehduksen tuloa. Mm. e-pillerit aiheuttivat kuivuutta.
Olen siinä iässä, että niin kauan kun seksiä on, käytän estrogeenitabletteja suun kautta, jos myöskin silloin tällöin vagifemiäkin.
Nuorille naisilleko ehdotat vagifemin käyttöä???
 
Viimeksi muokattu:
One of You
Lainaus Tohtori.fi sivuilta
"Joskus toistuvien virtsatieinfektioiden taustalla on sukupuoliyhdyntään liittyvä virtsaputken suun hankaus ja bakteerien kulkeutuminen virtsateihin yhdynnän aikana. Jos infektiot näyttävät liittyvän yhdyntään, kannattaa rakko tyhjentää yhdynnän jälkeen ja ottaa estolääkitys kerta-annoksena heti yhdynnän jälkeen".

Lisään vielä: Olen monelle antibiootille tullut yliherkäksi..... Hipeksal on hyvä lääke, mutta täytyy muistaa juoda paljon nestettä. Ja tuo yllämainittu estolääke yhdynnän jälkeen, kyllä tepsii!!!
 
Viimeksi muokattu:
tulehdus
mulla pissatulehdusoireita jonkin aikaa.. epäiltiin pissatulehdusta, mutta oli gynegolokinen vaiva.. trimopan kuuri jotenkin helpotti luultua pissatulehdus oireita, mutta epämukava tunne ei loppunut ja alavatsalla kipuili jotenkin pienensti välillä.. sitten joku fiksu lääkäri oli pissanäytteestä tutkinut jotain jänniä juttuja, mitä tuolta emättimen puolelta oli mennyt pissapurkkiin mukana, löytyi jokun inhoittava bakteeri.. nimeä en muista, mutta sellainen on että jos on raskaana ja synnyttää = se voi tarttua lapseen synnyttäessä (jos ei ole siis hoidettu sitä ennen bakteeri pois).. nyt on sit sellainen antibiootti hoito => voidetta putkilolla laitetaan tuonne sisuksiin... että tällaistakin voi olla.. ja joskus epäiltiin klamydiaakin, kun siinäkin voi olla alavatsa tai alaselkä kipuiluja sun muita oireita.. no ei sitä tiiä vaikka sellainenkin on, kun se ei aina testeissäkään näy :/
 
jujuaia
Onko kenenkään virtsanäytteestä löytynyt klebsiella pneumoniae -bakteeria? Mun viljelystä löytyi tavanomaistn e.colin sijaan. Mitähän klebsiella käytännössä tarkoittaa? Jääkö se elimistöön vai tuhoutuuko lääkekuurin myötä? Ilmeisesti pitää satavarmasti viedä uusi virtsanäyte Nitrofur C -kuurin jälkeen.
 
kerttuli
Heips, mulla oli useamman vuoden virtsatietulehdukset poissa mutta nyt ne jälleen jylläävät. Viides kerta vuoden sisällä eikä lääkäri ole kertaakaan ehdottanut estolääkitystä... Selexid on aina auttanut ja nyt olenkin syönyt viiden päivän kuurin. Mutta eipä taida tällä kertaa auttaa koska koko ajan on pissaamisen tarve. Virtsatessa ei kirvele ja virtsaakin tulee koska juon nyt tosi paljon mutta tuo pissaamisen tunne ja kirvely muuten eivät ole poistuneet. Eli se on vaan marssittava maanantaina antamaan näyte jotta saa oikean lääkkeen ja aion itse ehdottaa estolääkitystä. Onko muilla ollut kuumottavaa tunnetta alapäässä pissiitin aikana?
 
onnensa löytänyt
minulla oli parin kuukauden kirvelee-eikirvele-eitulehdusta-tulehdus kierre, kunnes jouduin sattuman oikusta venäläiselle lääkärille. hän haistatti piutpaut suomalaisille hoitosuosituksille, sanoi että antibiootteja ei missään nimessä (se vain phentaa kierrettä, kun antibiootti tuhoaa ne hyvätkin bakteerit) ja laittoi minutsitten karpalo ja puolukkamehukuurille (ja sen lisäksi puolukkaa ja karpaloa muutenkin kuin mehuna) ja kas kummaa, kun oireet katosivat kokonaan. ensin lähti pahin: kirvely ja tilanteeseen liittynyt tiheävirtsaisuus sitten seuraavien parin kuukauden aikana. nyt voin sitten elää normaalisti: käyn pissalla max 3 kertaa päivässä. entisen 15-24 kertaa vuorokaudessa sijaan.

en väitä, että tämä keino tepsii kaikille, mutta kannattaa kokeilla. ja valitkaa sokerittomat vaihtoehdot, sillä sokeri auttaa tulehdussoluja kasvamaan.
 
Yhteistyössä