kysyn teiltäkin, mies lähtee...:(

[Äiti -74]

Tuntuuko teistä reilulta tämä:

Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja on 3vuotta täyttävä poika.

Olemme olleet etääntyneitä mieheni kanssa jo vuoden verran. Hän on töissä kun minä kotona ja toisinpäin. Emme varsinaisesti riidelleet mutta mieheni ei myöskään puhu mitään.

Nyt en enää jaksanut. Mieheni lupasi tulla kuukausi sitten perheterapeutille. Tänään ei muistanut sellaista luvanneensakaan!

Yhtäkkiä hän ilmoitti tänään että muuttaa nyt vanhempiensa luo.

Kaikki syyt, jotka kertoi: ei halua olla sitoutunut minuun ja haluaa mennä omaa elämäänsä (tarkoittaen siis kavereita ja baareja ym.), ja että hänen on ajateltava itseään.

Kerroin, että väkisin en ketään voi pitää, mutta keskustelua olisi syytä saada, koska kaiken tämän jälkeen ei voi vain kävellä ovesta ulos (kirjaimellisesti)!

Mieheni mielestä kaikenlainen keskustelu on turhaa, koska se ei muuta mitään. Sanoin, että lopputulos ei ehkä muutu, mutta jatko riippuu hyvin pitkälle siitä. Poikahan tässä suurin kärsijä on, mutta mieheni mielestä esim. isäpuolet ovat rikkaus lapselle :headwall:

Kun yritän keskustella, hän makaa sohvalla kädet silmillä tai kääntää selän ja ei puhua pukahda. Silmiin ei vilkaisekaan.

Minä kysyin mieheltäni (on sanonut että on rakastanut minua), että miksi ei rakasta enää. Kyllä kai siihenkin joku syy on.
Hän vain totesi, että ei kai sitten ole ikinä rakastanutkaan. Mutta silti meni kanssani yhteen ja teki lapsen, jos ei edes välittänyt!

Siis valetta koko tähän astinen elämämme? Aivan käsittämättömiä juttuja. Olemme eilisestä saakka keskustelleet ja siis ainoat lauseet: en halua asua kanssasi ja keskustelu ei auta mitään, eikä ketään.

Kerrottakoon että minä olen 30.v ja kokenutkin elämää ja mies 25.v, olenkin miettinyt, että vaikuttaako ikä. Onhan hän todella kokematon.

Ymmärrän jos haluaa elää omaa elämää, niin minäkin olen elänyt. Mutta aika kova hinta siitä hetken huumasta, yhden pienen lapsen koko elämä.

Haluaisin vain kuulla miltä tämä teistä tuntuu. Minä olen itkenyt silmät päästäni ja nyt olen aivan turta, enkä pysty enää itkemään. Jatko ja elämän suunta on nyt ihan hukassa, yhteiset lainat, asun täällä "korvessa" pojan ja koirien kanssa, eikä yksin ole varaa autoa pitää jne...

Miehet ovat aivan uskomattomia, vai ikä vai mikä tuollaisen käytöksen saa aikaan!? Minun kanssa voi keskustella, en huuda tms.

Ja sanoihan että tämä on minun elämäni, ei hänen ja tavallaan ilmoitti, että minä "yksin" olin hommannut lapsen ja koirat. Ei hän lasta niin kovin hinkunut. Tuntuu, että tämä mies on aivan sekaisin, vai mitä te ajattelette?

Minä olen nyt aivan kuin jäätynyt tästä tuskasta, se painaa, mutta on ihan jähmettynyt, enkä voi enää edes itkeä :'( :'( :'( :'( :'(

 

[Micosa]

En usko että ikä suoranaisesti syynä.Minulla samanikäinen mies ja itse olen sinuakin vanhempi.Mies ei koskaan hylkäisi poikaansa vaikka tulisi mitä.Jos eron joku meillä ottaisi se olisin minä(onneksi ei toistaiseksi ole tullut mieleenkään).
Mieheni ei turhan kokenut ollut(jos näin nyt on suotavaa sanoa)muttei ole ikinä kaivannut muita(sanojensa mukaan).
Tuttavapiirissmme taasen löytyy kyllä näitä oman ajan kaipaavia koltiaisia.Suurin osa ennemminkin 30 ylittäneitä ja lapsia vähintään yksi ellei enemmän.
Aina syynä ettei saa tulla ja mennä ja muija jäkättää ja vahtii jne jne..
Mielestäni sellaisia vain jotkut miehet ovat(löytyyhän niitä naisistakin) ja siihen ei selitystä varsinaisesti ole.
Näistä meidän tuttavista ei yksikään ole meinaan rauhoittunut vaikka olisi vuosia tullut 10 lisää eli tahti jatkuu samana.
Toivottavasti nyt kuitenkin löydätte jonkin sortin sovinnon ainakin lapsen suhteen.Yritä saada ainakin olemaan hänen kanssaan.
Voimia sinulle jaksaa,raskasta se saattaa olla mutta siitä selviää.
Itse jäin yksinhuoltajaksi kun tyttö 4v ja voimia otti mutta nyt on selvitty ja tytär jo 17v. :hug: :hug:

 

[kohtalon toveri]

Miehet osaa olla uskomattoman itsekkäitä. He mielummin pilaavat koko perheen elämän kuin ottavat vastuun elämästään. Jos miehesi ei pysty katsomaan silmiin, niin mitä suurimmalla syyllä se on tehnyt jotain mitä häpeää kovin. Voimia sinulle. Eron aika on kovaa, mutta ihmisenä siinä kasvaa kovasti. Loppujen lopuksi lapsellekin on parempi, että on ehjät vanhemmat vaikka sitten eri osoitteessa.

 

[voimia]

Haluan antaa sinulle voimahalin :hug:

Olen joskus miettinyt, miten meille kävisi jos mieheni päättäisi jättää minut, tai paremminkin meidät. Meillä on samankaltainen elämäntilanne muuten, lapsi vain pienempi.... asumme kaukana kaikesta, isovanhemmista ja kavereista, on oma asunto ja velat, koiria.....

Voin vain kuvitella tunteesi, ja uskon että olet sekaisin huolesta. Mutta onneksi sinulla on lapsesi, se on iso syy jaksaa eteenpäin, päivä kerrallaan. Jos miehesi todella on nyt saanut päähänsä lähteä, on parempi että hän lähtee kuin että kidutte (ja lapsenne kärsii) huonossa suhteessa. (Ja voin kertoa, hän tulee vielä katumaan sitä, niin ilkeältä kuin kuulostankin. Jonain päivänä hän tajuaa että on hylännyt lapsensa, eikä se tule olemaan helppoa.)

Itse olet niin nuori vielä, ehdit elämässäsi vielä paljon. Tuskaa et voi eikä tarvitsekaan kätkeä, myös lapsi ymmärtää omalla tavallaan jossain vaiheessa miksi tällä hetkellä oli tällaista. Kunhan hän saa tarvitessan läheisyyttä ja syliä, vaikkei äiti naurava olekaan, on se tärkeintä. Itse taas saat lapsen avulla arjen rutiinit pitämään itsesi edes jollain lailla kasassa, vaikka välillä ei siltä tunnukaan.

Mitään sen kummempia neuvoja en osaa antaa, mutta toivottavasti sait purkauksestani edes hitusen voimia :flower:

 

[Äiti -74]

Soitin miehelleni tänään ja yritin puhua, jälleen kerran. Hän sanoi, että ärsyttävää jauhamista ja tulee kallis puhelinlasku. Ja ylisti itseään siitä, että on sentään luvannut hoitaa silloin tällöin poikaa, että mitä vielä perään soittelen.

Tämä tunne on järkyttävä!

Meillä ei huudettu, tapeltu, ryypätty eikä mitään miksi nyt pitää käyttäytyä noin.

MITEN VOIN JAKSAA ENÄÄ :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( Mä en kestä tätä tunnetta enää. Tuntuu, että tarvitsen jotain apua nyt, mutta miten. Täällä on koirat ja lapsi eikä ketään ystävää/sukulaista joka auttaisi :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( Tää mies vaan sanoo, että mitä hänelle soittelen ja pahaa oloa sinne puran :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'(

 

[toinen äiti-74]

Tilanteesi on hankala ja vaikea on toista lähteä neuvomaan.
Olen itse eronnut vuosia sitten, tosin tilanteemme oli erilainen kuin teidän.
Jos toinen ei halua jatkaa suhdetta, ei sille voi itse mitään. Mielestäni asioista pitäisi kuitenkin aina keskustella, vaikka se ei eroa estäisikään. Puhumattomuus jättää toiselle osapuolelle todella pahan olon.
Itse keskityin vaikeimpina aikoina olennaiseen, eli perusasioiden hoitamiseen, asumisen ja raha-asioiden järjestämiseen jne.
Sain jotenkuten pidettyä itseni kasassa kovan stressin alla.
Sairastelin paljon, elimistö siis varoitteli liiasta stressistä.
Vasta myöhemmin ymmärsin kuinka tiukilla olin ollut kun aloin elämäni tavallaan alusta ja kannoin vastuun lapsesta yksin.
Jälkeenpäin ajattelin että olisi ollut järkevää käydä keskustelemassa esim. terveyskeskuspsykologilla (silloin ajattelin että minut leimattaisiin hulluksi) nyt tiedän että siellä käyvät muutkin jos elämässä on raskaita aikoja eikä siinä ole mitään hävettävää.
Olen erittäin tyytyväinen siihen että erosin, sain elämäni kuntoon ja olen nyt onnellinen. Myös lapseni olisi kärsinyt huonosta suhteestamme, hän on selvinnyt erostamme hyvin. (puhuin lapsen kanssa paljon, niinkuin 3-v lapsen kanssa voi asioista keskustella)
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia jaksaa läpi vaikean ajan.
Usko itseesi, ja uskalla pytää apua kun sitä tarvitset.

 

[mammi]

Hei!
Tässä on edellä toisen äidin hyvä puheenvuoro johon yhdyn. Vaikeaa lähteä neuvomaan toisia mutta jaksamista ja myötätuntoa voin lähettää! Eli keskity nyt perusasioiden järjestämiseen elämässäsi ja avun pyytämiseen itsellesi joko ammattiauttajilta ja sukulaisilta tai ystäviltä. Jokaisella on varmasti joskus vaikeaa eikä sitä tarvitse todellakaan hävetä. Ketään ei voi pakottaa yhdessäoloon ja puhumiseen, mutta kyllä tuo puhuminen vaikeinakin aikoina on mielestäni yksi aikuisuuden merkki... Et varmaan oikeasti halua "pitää" miestä joka on noin vastahankainen? Anna ajan kulua rauhassa, ehkä hänkin miettii asioita itsekseen (toivottavasti). Voimia sinulle ja muista että kyllä se elämä siitä järjestyy pikkuhiljaa, niin sillä on tapana vaikka aina ei ollenkaan tunnu siltä. Äläkä syytä itseäsi vaan keskity positiivisiin asioihin, pieniinkin ja omaan ihanaan lapseen josta saat varmasti paljon voimia. Halauksia! :hug:

 

[yökkö]

Onpas onneton tilanne ja vielä noin pieni lapsikin. Itse ainakin pistäisin täysi rähinän päälle enkä tekisi miehen elämästä mitenkään helppoa. Muistuta elatusmaksuista, vetoa pojan vanhempiin äläkä anna periksi. Ainakin kunnon selityksen ja keskustelun olet ansainnut.Koska on raukkamaista jättää teidät noin vain ilman kunnon keskusteluja ja vielä vanhempien luokse!!!
Jaksamista teille ja parempia aikoja toivotellen!

 

[varoitusmerkki]

Moi!uusimmassa tradekan asiakaslehdessä me 6/2005 on juttu tunnista eron merkit. Siinä puhutaan eron varoitusmerkeistä ja lukee mm. näin
"-ja viimeisenä ongelmana on vaikenemisen muuri, jota esiintyy jopa 85 %:lla miehistä. Vaikeneminen on "sisäänpäin romahtamista", henkilö ei saa ilmaistuksi mitään tunnetta tai reaktiota. Se saa naisen vain lisäämään volyymia, koska hän luulee että mies vaikenee tahallaan..." Ehkä miehesi kuuluu tähän "joukkoon", en tiedä. Ehkä teidänkin kohdalla jonkinlainen aikalisä on tarpeen, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Vaikea lähteä toisia neuvomaan, mutta edellä on jo hyviä huomiota. Älä jää yksin murehtimaan vaan hae apua ja pyydä itsellesi tarvittaessa sairaslomaa. Ehkä voit mennä jonkun sukulaisen tai ystävän luo vähäksi aikaa ja saada vähän etäisyttä ja miettimisaikaa. Voimia, kyllä sinä selviät päivä kerrallaan! :flower:

 

[nimetön]

voi itkujen itku.... mä olen tällä hetkellä melko samanlaisessa elämän vaiheessa.... pitäis puhua kunnolla asiat selviks mutta en saa puhuttua ja ilman ammattiapua meillä tasan menee tappeluksi.
Mä olen kahden vaiheella katsoako erittäin kaljaan ja kavereihin menevää miestä vai antaako lapsille raittiin yksinhuoltajan elämän. Joskus juteltiin että vaikka mikä tulis niin yritetään aina sopia ettei lapset joudu kokemaan ero tilannetta. molemmat ollaan ero-perheestä ja meidän taustat aika kirjavat,eikä haluta että lapset kokee saman. Varmaan suurin syy miksi mä olen kestänyt tätä ,on että meillä' on asunto niin ihanal paikalla että en haluais luopua tästä. Ettei miehes ole vaan löytänyt toista? Mun kaverin mies kävi vieraissa ja ei missään nimessä halunnut keskustella asioista saati sitten parisuhdeneuvojalle menemistä.
Mä varmaan olen jo itkut itkenyt,lähinnä mua masentaa kokoajan.
Mä toivon sulle oikein paljon voimia että jaksat viedä läpi tämän rankan kokemuksen tai pääsisitte yhteisymmärrykseen.

 

[Äiti -74]

\

voi itkujen itku.... mä olen tällä hetkellä melko samanlaisessa elämän vaiheessa.... pitäis puhua kunnolla asiat selviks mutta en saa puhuttua ja ilman ammattiapua meillä tasan menee tappeluksi.
Mä olen kahden vaiheella katsoako erittäin kaljaan ja kavereihin menevää miestä vai antaako lapsille raittiin yksinhuoltajan elämän. Joskus juteltiin että vaikka mikä tulis niin yritetään aina sopia ettei lapset joudu kokemaan ero tilannetta. molemmat ollaan ero-perheestä ja meidän taustat aika kirjavat,eikä haluta että lapset kokee saman. Varmaan suurin syy miksi mä olen kestänyt tätä ,on että meillä' on asunto niin ihanal paikalla että en haluais luopua tästä. Ettei miehes ole vaan löytänyt toista? Mun kaverin mies kävi vieraissa ja ei missään nimessä halunnut keskustella asioista saati sitten parisuhdeneuvojalle menemistä.
Mä varmaan olen jo itkut itkenyt,lähinnä mua masentaa kokoajan.
Mä toivon sulle oikein paljon voimia että jaksat viedä läpi tämän rankan kokemuksen tai pääsisitte yhteisymmärrykseen.

Miksi sinä et pysty puhumaan? Minä olen epäillyt että miehelläni on toinen. En oikein muutakaan keksi. Näkee vain kuinka paha olo hällä on. Siksi toisen puhumattomuutta on vaikea ymmärtää. Onko teillä niin että vain sinä haluaisit erota vai molemmat? :hug:

Tämä mieheni kyllä tulee kanssa keskustelemaan mutta toiveet sen suhteen minulla ei ole korkealla hänen asenteensa vuoksi, mutta ei kai kannata tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä.

 

[kommentti]

jos mies kerran kuitenkin tulee keskustelemaan, etkö voi kysyä ihan suoraan että onko hänellä toinen? Sano neutraalisti, että olisi reilua jos hän kertoisi ja muutenkin helpottaisi elämää (varmaan hänenkin) että niin sanotusti puhdistaisitte vähän ilmaa ja sopisitte käytönnön asioita kun kerran aikuisia olette... No, tämä ihan pikku kommentti vaan tähän. Parempaa kesän jatkoa, toivottavasti!

 

[Äiti -74]

\

jos mies kerran kuitenkin tulee keskustelemaan, etkö voi kysyä ihan suoraan että onko hänellä toinen? Sano neutraalisti, että olisi reilua jos hän kertoisi ja muutenkin helpottaisi elämää (varmaan hänenkin) että niin sanotusti puhdistaisitte vähän ilmaa ja sopisitte käytönnön asioita kun kerran aikuisia olette... No, tämä ihan pikku kommentti vaan tähän. Parempaa kesän jatkoa, toivottavasti!

Olen kysynyt, ihan asiallisesti. Mutta sen tiedän, että mikään maailmassa ei saa häntä sitä myöntämään, jos näin on.

 

[Kipinätär]

:hug:

 

[heppamami]

Mistä päin olet Äiti-74???

 

[mama]

\

Onpas onneton tilanne ja vielä noin pieni lapsikin. Itse ainakin pistäisin täysi rähinän päälle enkä tekisi miehen elämästä mitenkään helppoa. Muistuta elatusmaksuista, vetoa pojan vanhempiin äläkä anna periksi. Ainakin kunnon selityksen ja keskustelun olet ansainnut.Koska on raukkamaista jättää teidät noin vain ilman kunnon keskusteluja ja vielä vanhempien luokse!!!
Jaksamista teille ja parempia aikoja toivotellen!

Rähinä ja raivoaminenhan ihan varmasti toisikin parannuksen tilanteeseen ja olisi tosi fiksu ratkaisu pitkällä tähtäimellä..

 

[Äiti -74]

\

Mistä päin olet Äiti-74???

Tampereelta. Itse olet jostain mistä en tiedä. Äsken tuli sellanen riita miehen kanssa että en olisi ikinä uskonut alentuvani mutta sitä ne tunteet teettää... Ja itkun keskeltä oli pakko soittaa ja purkaa anopille... :headwall: :'(

 

[taustalla]

\

\

jos mies kerran kuitenkin tulee keskustelemaan, etkö voi kysyä ihan suoraan että onko hänellä toinen? Sano neutraalisti, että olisi reilua jos hän kertoisi ja muutenkin helpottaisi elämää (varmaan hänenkin) että niin sanotusti puhdistaisitte vähän ilmaa ja sopisitte käytönnön asioita kun kerran aikuisia olette... No, tämä ihan pikku kommentti vaan tähän. Parempaa kesän jatkoa, toivottavasti!

Olen kysynyt, ihan asiallisesti. Mutta sen tiedän, että mikään maailmassa ei saa häntä sitä myöntämään, jos näin on.

Minäkin olen eron kokenut kun mies, jonka eka vakavampi suhde olin, tahtoi lähteä omille teilleen. Hänelläkin oli jos jonkinlaista teerenpeliä muiden naisten kanssa mutta eihän hän tietenkään sitä myöntänyt. Lapsi oli 1-v., joten sen puoleen helpompi kun ei vielä mistään mitään ymmärtänyt.
Vaikeaahan se alkuun oli lapsen kanssa kaksin mutta sukulaiset ja ystävät olivat kyllä tukena tilanteessa. Ei mennyt kauan kun löysin elämäni miehen ja olen oikeasti tyytyväinen siihen, että exä päätti lähteä! Tässä näin lyhyesti minun versioni aiheesta.

 

[myös äiti-74]

Minulla on myös kaksi lastan ja kaksi koiraa, kolmas tulossa. Ja välillä tilanne tuntuu täysin mahdottomalta, välillä menee paremmin. Meille tulee riita joka päivä aivan olemattomista asioista. Olen monesti päättänyt, että nyt lähden. Mutta minne menen? Omakotitalo on, koirilla iso häkki (helppo pitää) ja irti voivat yleensä olla pihassa. Miten sitten jossain kerrostalossa koirien ja lasten kanss?

Voin kuvitella tunteesi, mutta itse olen päättänyt nyt keskittyä itseeni ja lapsiini ja olen puhunut tunteistani muille, että saan pahan olo pois. Vaikea on tosiaan toiselle neuvoja antaa. Voimia ja aikaa! Mutta jos miehesi käytös ja tilanne ei muutu, se ei ainakaan tee hyvää lapselle. Meillä onneksi keskustellaan, ja sen avulla asiat saa purettua, vaikka sitten huutamalla. Kirjoita kirje, minkä miehesi ihan varmasti lukee ajatuksen kanssa. Itse puran monesti miehelleni pahan olon sähköpostissa. Ja vaikkei mieheini vastaisi siihen, tiedän että hän on lukenut sen ja tietää minun tunteet ja mielipiteet. Sitten jos joskus tulee ero, itse ainakin yritin selityksiä pyytää ja kerroin tunteistani. Tuntuu vaan oudolle, jos mies voi "luopua " lapsestaan. Meillä mieheni ei lasten vuoksi kestä eroa, joten on pakko vaan molempien yrittää. Hyvä isä kun on !

Voimia ja halauksia teille! Nauti lapsestasi ja käykää mahdolliset keskustelut kun lapsi on hoidossa, ettei tartte lapsen nähden riidellä.