Noniin, täällä on siis jotakuinkin kaikki poksahtaneet viikon aikana! Onnitteluita tytöistä <3 Hiljaisuudesta varmaan pystyitte päättelemään, että niin mekin päästiin vihdoin toimintaan tässä kuluneella viikolla!
laramarian synnytys kuulosti kyllä ihan kadehdittavan helpolta! Osaisin kyllä arvostaa sitä nyt, kun meillä homma ei sitten mennytkään ihan suorinta reittiä.
Mutta ke 21.8. klo 12.01 syntynyt tyttö 3695g ja 52cm, py 34cm, palkitsi kaikki vaivat moninkertaisesti
Ohessa koko kertomus, jota siis kertyi papereihinkin sivukaupalla.
***
Maanantaina 19.8. illalla alkoi supistella epäsäännöllisesti (n. 7min välein) mutta jo tuntuvasti illalla n. 23 aikoihin, jota seurasin pari tuntia itsekseni. Soitin synnärille ekan kerran ti klo 1.00 aikoihin ja neuvoivat ottamaan panadolia ja koittaa nukkua vielä, jota nähtäisiin voimistuisivatko ja säännöllistyisivätkö supparit. Hitaasti kyllä ja ti 20.8. klo 6.30 kirjauduimme Kättärille. Siellä todettiin, että 41+6 paikat olivat edelleen suht epäkypsät, sormelle auki ja kanavaa n. sentti eli ne supparit eivät oikein tehneet mitään, vaikka jo tuntuivatkin. En ollut nukkunut, joten sain akupunktioneulat sekä oxanest piikin. Piikki teki mut sekavaksi ja kun olin siirtynyt päivystysosastolle odottamaan synnytyksen käynnistymistä tai seuraavan aamun käynnistystä n. klo 10 aikaan, oksensin. Koitin lepäillä ja ihmetellä suppareita, joita tuli ja meni, epäsäännöllisesti ja lyhyesti edelleen, mutta silti tuntuvasti. Joskus iltapäivällä n. klo 13 mietittiin vakavasti, josko lähdettäisiin kotiin kuitenkin odottelemaan aamua, kun mies ei kerta voisi yöksi sinne osastolle jäädä. Jatkettiin kuitenkin odottelua, kun kivut eivät vielä olleet hirveitä. Menin jossain vaiheessa suihkuun ja sieltä tultuani supparit alkoivat tuntua tiheämmiltä ja kipeämmiltä. Otin niitä pikkuhiljaa vastaan, mutta kanavaa ne eivät meinanneet silti saada oikein millään häviämään. Aloin olla jo vähän epätoivoinen, koska kivut pahenivat, mutta edistystä ei tapahtunut.
Käveltiin Kättärin ympäri ja vihlonta paheni koko ajan, menin uudestaan suihkuun reiluksi puoleksi tunniksi. Jossain väleissä yritin syödäkin jotain. Viimeiset tunnit ennen varsinaiseen synnytyshuoneeseen siirtymistä olivat kamalat. En ollut vielä päässyt edes kunnolla avautumisvaiheeseen, mitään puudutteita ei voitu antaa enkä halunnut oxanestiä uudestaan, kun se oksetti edellisellä kerralla. Lopulta kätilökin alkoi olla selvästi puolestani jotenkin pahoillaan ja huolissaan, kun kuuli mun ulvonnan huoneesta pitkälle käytävälle. Lopulta sitten tehtiin päätös siirtyä synnytyshuoneeseen joskus ennen kymmentä, jolloin olin vasta kahdelle sormelle auki.
Synnytyssalissa sitten vedän ilokaasua kuin viimeistä päivää huutosuppareihin. Supistukset tulevat ja menevät välillä kipeämpinä ja olen tosi väsynyt. Klo 23 papereissa lukee, että supistukset säännöllisiä, vaikkakin lyhyitä vielä (n. 20sek) ja vihdoin 3 cm auki. Kalvot edelleen tallella. Vähän yhdentoista jälkeen alan toivoa kivunlievitystä ja päädytään kuitenkin kokeilemaan oxanestiä, joka nyt toisella kertaa toimiikin hyvin, en voi pahoin vaan saan levättyä yli kaksi tuntia puoli kolmeen asti. Kun lääke alkaa haihtua pyydän kuumavesipullon ja jatkan ilokaasun ja sen voimin. Lääkäri tekee vihdoin päätöksen kalvojen puhkaisusta, kun supistuksia tulee harvakseltaan 7-8 min välein, olen 4cm auki ja kello on 3 yöllä.
Aika nopeasti tämän jälkeen supistusvauhti kiihtyykin sitten. Tässä vaiheessa vedän taas hulluna kaasua ja aika nopeasti supistukset ovat sen verran tiukkoja, etten enää saa pissattua itse. Otan suppareita vastaan vajaan tunnin kunnes klo 4 pyydän puudutusta. Tunnissa ei mitään edistymistä kohdunsuulla. Epiduraalia annetaan klo 4.15 ekan kerran ja noin vartissa alan tuntea sen lieventävän vaikutuksen, kunnes kivut häviävät kokonaan. Samalla aloitetaan oksitosiini. Vedän annoksella unta lähes klo 7 asti, suppareita näkyy käyrillä kunnollisina 2-3min välein. Laitetaan 2. annos epiduraalia ja sisätutkimuksessa edistystä taas vain sentti muutamassa tunnissa.
Kätilöt ovat sitä mieltä, että vauvan pään liikehdintä kohdunsuulla on vienyt tarjontaa huonompaan suuntaan ja avautuminen on ollut koko ajan jokseenkin toispuoleista. Minut neuvotaan kontilleen lepäämään, jotta saataisiin vauva lompsahtamaan oikeaan suuntaan, pois avosuisesta tarjonnasta, jonka epäilevät hidastaneen prosessia tähän asti.
N. klo 8.30 sydänäänissä on alkanut näkyä häikkää ja lääkäri päättää ottaa mikroverinäytteen vauvan päästä. Puudutuksen alla tuo ei tunnu tietenkään miltään, mutta huoli pääsee hetkeksi hiipimään mieleen, kun mainitaan synnytyksen jouduttaminen tarvittaessa jopa leikkauksella. Happitasot todetaan kuitenkin loistaviksi, eli sydänäänien lasku ei ole aiheuttanut vauvalle uhkaa vaan menee ihan normaalin vaihtelun piikkiin. Lääkäri antaa luvan jatkaa synnytystä normaalisti. Vaihtavat käyrien seurantalaitteen STANiin, joka on tarkempi ja luotettavampi ja antaa heti hälyytyksen, jos käyrissä näkyy poikkeavuutta.
Jatkan kontillaan oloa ja kivut palailevat klo 9 jälkeen, jolloin alan vetää taas kaasua. Klo 10 kivut ovat huipussaan, supparit tiheitä ja ne kestävät ja kestävät. Kysyn kätilöiltä, onko tästä mitään hyötyä ottaa näitä vastaan luomuna vai pitäisikö vaan suosiolla laittaa vielä lisäannos epiduraalia. Kätilöt vakuuttavat, että kohtu tekee kyllä työtä, vaikka en sitä tuntisikaan. Kohdunsuu auki 6cm ja pää painuu hyvin alaspäin supistusten aikana. Suostun lisäannokseen helposti. 10.30 alkaa aavistuksen tuntua siltä, että paine lantiossa on siirtymässä perän puolelle.
Tästä menee sitten enää reilu tunti, kun paineentunne perässä on selkeä. Papereiden mukaan 11.37 todetaan minun olevan täysin auki ja voin alkaa ponnistella omaan tahtiin suppareiden mukana. En tunne supistusten aikana kipua, ainoastaan painetta ja ponnistamista on helppo harjoitella siinä mukana. Kauaa en sitten harjoitelekaan enää, kun kätilöt sanovat, että voin alkaa tosissaan tehdä töitä. Aloitan kunnon punnaamisen 11.54 ja 12.01 tyttö on ulkona! Kahdella supistuksella, 9 pisteen vauvana ja aivan kertakaikkisen käsittämättömän valmiina maailmaan. Siinä sitten isä päästi pienet itkut, minä vaan äimistelin ja isä leikkasi napanuoran. Kaikessa rauhassa synnytettiin istukka vielä ja sain vauvan rinnalle. Minua kursittiin vähän kokoon, pieni repeämä syntyi vanhan epparin kohdalle, johon tuli pari tikkiä. Varsinaista epparia ei tarvinnut tehdä tällä kertaa siis ollenkaan. Vauva osasi imeä heti salissa ja tunnin ikäisenä jo pönkesi päätään pystyyn ja tuijotteli silmiin.
Synnytyksen alku tilanteesta sormelle auki, kanavaa jäljellä sentti --> 6cm auki vei käytännössä reilun vuorokauden, mikä on uudelleensynnyttäjälle erikoinen tilanne. Kätilöiden näkemyksen mukaan pään lievä virheasento ja liikkuminen ees taas synnytyksen aikana sai aikaan sen, että supistukset tulivat ja menivät tehottomina, mutta kivuliaina ikuisuuden. Kun asento saatiin vihdoin kohdattua 6cm kohdalla, meni koko loppumatka ponnistuksineen käsittämättömän helposti, alle kahdessa tunnissa. Henkisesti tämä vauhdikas loppu oli uskomattoman voimaannuttava ja unohdin vauvan synnyttyä lopulta niin "helposti" täysin sen, että olin valvonut kaksi vuorokautta putkeen muutamilla torkuilla, huutanut kurkkuni käheäksi ja elänyt pelkällä mehulla. Kävin itse suihkussa, onnistuin pissaamaankin ja kävelin lapsivuodeosastolle voittajan elkein klo 15.
****
Perhehuoneessa sitten muhimme kaksi päivää ihan euforian rajamailla, lapsemme oli täysin valmis, terve ja tietysti kaunis
, imetys lähti käyntiin helposti ja isäkin hullaantui pikkuiseen välittömästi. Saatiin kaikki terveen paperit ja kotiuduimme 2 vrk synnytyksestä ja nyt kolmantena päivänä maito on noussut kohisten, kiitos pikkuisen tehoimujaksojen (kaksi tuntia putkeen pariin otteeseen plus lisäimuttelut väleissä).
Nyt jatkamme ihmettelyä kotosalla! Vaikka tulin jo toista kertaa äidiksi, koen jälleen muuttuneeni ihmisenä uudeksi. Mies on avoimesti kommentoinut ja kertonut olevansa minusta hurjan ylpeä, kun en missään vaiheessa luovuttanut vaan taistelin vaikka sitten huutaen ja kiroillen kipeiden hetkien yli. Mies oli läsnä koko pitkän ajan (komensin häntä välillä kyllä syömään), mikä tsemppasi minua tietysti henkisesti, mutta myös konkreettinen apu, mitä hän pystyi antamaan painamalla kuumavesipulloa kipeään kohtaan supistusten aikana, oli korvaamatonta. Yhdessä me se tehtiin
MeeJoo ja terhakka tytteli 3 vrk
