Hae Anna.fi-sivustolta

Läheisten raskausuutiset on lapsettomalle raskaita

Viestiketju osiossa 'Lapsettomuus' , käynnistäjänä Minttu, 17.10.2017.

  1. Minttu Vierailija

    Mitä tunteita te muut koette, jos läheinen sukulainen tai läheinen ystävä kertoo olevansa raskaana, kun itse taistelee pettymyksen tunteiden kanssa siitä, ettei itsellä onnistu?

    Olen kokenut nyt viimeisen kk aikana todella rankasti mieheni pikkusiskon raskausuutisen. Olemme mieheni kanssa tuloksetta yrittäneet lasta vuoden. Nyt, kun kuulin heidän uutisen ja tiedän heidän yrittäneen vain kaksi kertaa, koin sen todella todella raskaana iskuna päin naamaa.

    Olemme hyvissä väleissä, mutta minun on ollut vaikea olla yhteydessä mieheni siskoon sen jälkeen. Pelkään nähdä heidän onneaan. Koen myös syyllisyydentunteita siitä, että en pysty olla iloinen heidän onnestaan. Tai että koen lievää suuttumusta heitä kohtaan, vaikkei se ole millään lailla heidän "vikansa".

    Olen esikoinen ja oma pikkusiskoni sai ensimmäisen lapsen joitain vuosia sitten pahimpaan kolmenkympin kriisiini. Tapasin mieheni vasta hetki sen jälkeen, joten sillä hetkellä lapsen saanti tuntui vain utopistiselta haaveelta. Siskon ensimmäinen raskaus oli minulle rankkaa aikaa, mutta helpotti ajan kanssa ja toisen lapsen kohdalla en tuntenut yhtä pahaa oloa. Mieheni on myös esikoinen eikä hänen vanhemmillaan ole vielä lapsenlapsia. Olin ehkä ajatellut, että koska myös mieheni on esikoinen ja meillä on yritys ollut päällä, saisimme mahdollisuuden antaa hänen vanhemmilleen ensimmäisen lapsenlapsen. Kiertotietä tämä jäi taas haaveeksi.

    Pelkään myös, että paha oloni vaikeuttaa entisestään raskauden yrityksiä, mutta on kovin vaikea yrittää olla stressaamatta. Odotamme nyt pääsyä munatorvien tutkimiseen. Edellisellä kerralla aikoja ei ollut vapaana ja uusi käynti siirtyi seuraavaan kiertoon. Odotus tuntuu tuon raskausuutisen vuoksi normaaliakin pidemmältä ja ahdistavalta.

    Kuinka te muut olette kokeneet läheisen raskauden?
     
  2. auts Vierailija

    Kyllä se pahaa tekee. Eikä tarvitse edes olla noin läheinen. Joku facebook-tuttu päivittää vauvasukat, niin heti alkaa mielessä kirvelemään. Olen itse myös ja miehenikin on, esikoinen ja haluaisin että me saisimme ekana lapsenlapsen. Alkaa jännittää, ettei niin välttämättä käykään. Ymmärrän tosi hyvin sinua!
    Eihän se muiden onni ole itseltä pois, eikä sitä voi niin kukaan ajatellakaan.
    Mun mielestä sun kannattaisi ottaa siskoon nyt yhteyttä ja kertoa teidän tilanteesta. Sanoa, että olisi kiva jos vauva- ja raskauspuheita voitais vältellä sun kanssa. Jos on normaali ihminen, niin ymmärtää kyllä. En mäkään puhu mun suhteesta just eronneelle, enkä sijoitusrahastoista työttömälle. Se on empaattista.
     
  3. Minttu Vierailija

    Hyvä kuulla, että joku muukin kokee tuon esikoisuuden samoin. Se on minulla se päällimmäisin ahdistus nyt. Toivon todella kovasti, että teillä ehtisi vielä käydä niin!!!!

    Kerroin miehen siskolle. Hän ymmärtää kyllä ja sanoi, että koittaa välttää aihetta minun seurassa. Mutta koin teennäiseksi olon, koska tiedän ettei hän voi millään käsittää, miltä minusta oikeasti tuntuu. Vaikka yrittääkin kovasti. Ja tekee pahaa aistia se, että hän on tyyni ja onnellinen omasta tilastaan. Ei hän tuo sitä minulle esille, mutta sen aistii vahvasti. Se tekee yhdessäolosta hieman teennäisen. Ehkä se ajan kanssa helpottaa...

    Heidän vanhempansa ja isovanhempansa eivät vielä tiedä meidän tilannetta. Ehkä pitäisi vaan kertoa...Nyt ahdistaa kutsu heidän isovanhemmille syömään, jos asia tulee siellä puheeksi. Koen ongelmana sen, että minusta näkee, kun on paha olla. Eli jos tulee puheeksi niin en pysty tarpeeksi hyvin peittämään itkuisia silmiä. Siksi olisi varmasti hyvä kertoa. Tuntuu vaan vaikealta kertoa, kun koen tästä niin suurta epäonnistumisen tunnetta. Miehen sperma on tutkittu, että se on ok, joten väistämättä koen itseni syyksi vaikkei syytä vielä ole löydetty. Vaikkei syyllisyyttä pitäisi tunteä. Kyllä järki osaa minulle kaiken kertoa, mutta tunteet ei suostu kuuntelemaan!

    Ja ristiriitaa kertomiseen aiheuttaa se, että olen avoin ihminen ja en haluaisi minkään asian olevan tabu ollessani paikalla. Joten aiheen tietoinen välttäminen seurassani tuntuu tyhmältä. Kuvittelen sen ehkä sääliksi, jota en halua muilta. Mutta varmasti se on kuitenkin pienempi paha, kuin se, että näytän itkuiselta muiden tietämättä syytä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti