Läheisyys kateissa

  • Viestiketjun aloittaja unelmani *
  • Ensimmäinen viesti
unelmani *
Kerron tarinan elämästäni. Olen aina ollut kiltti nätti tyttö josta vanhempani ovat voineet olla ylpeitä, hyvä ystäväpiiri ja suosittu kavereiden kesken. Pärjäsin koulussa ja pääsin mutkattomasti työelämään, en ole tuottanut heille ikinä suurempaa huolta. Löysin prinssini, komean kiltin miehen jolla hyvä perhetausta, hyvät opinnot korkeakoulussa, luotettava ja huomaavainen. Olin jo teinivuosina katsellut häntä mielellään kaupungilla ohi mennen mutta ei tutustuttu vielä silloin. Nuorina aikuisina tapasimme, ihastuimme, rakastuimme. Alkuhuumankin jälkeen yhdessä oli hyvä olla. Minä olin löytänyt hienon ihmisen jonka kanssa elämä olisi turvallista.

Muutimme yhteen, elämä oli helppoa. Jossain vaiheessa huomasin että oma kiinnostukseni seksiin alkoi hiipua mutta ajattelin sen vain olevan aivan normaalia. Kuinka paljon onkin juttuja siitä kuinka miehet joutuvat vonkaamaan naiseltaan seksiä. Mielessäni/fantasioissani seksin aikana alkoi pikkuhiljaa pyöriä toisia miehiä, jossain vaiheessa huomasin asia olevan niin joka kerta. Vieläkin ajattelin että se on varmaan aika yleistä ja olin muuten elämääni onnellinen. Elämämme oli seesteistä, liiankin seesteistä. Yritin välillä tehdä kärpäsestä härkästä mutta mieheni ei ikinä lähtenyt mukaan hän vain ihmetteli et miksi pitäisi tapella kun kaikki on hyvin. Jossain välissä olimme jo menneet kihloihin, näin itseni hänen kanssa aviossa ja hänen kanssaan saisin jos onni suo ne haaveilemani lapset, hänestä tulisi hyvä isä. Haaveet toteutui, tuntui hyvältä. Haave omakotitalosta toteutui. Hän on toteuttanut kaikki haaveeni, ja siinä samassa minä hänen, kaikki nämä olivat yhteisiä haaveitamme.

Kaiken kaikkiaan meidän pitäisi olla onnellisia, meillä on kaikki mistä olemme haaveilleet. Mutta miksi olen onneton... rakennusvuodet takana ja lapset vaativat paljon. Mieheni on huolehtiva isä, hän välittää perheestä ja lapsista. Ongelma on että näen hänessä vain isän en enää aviomiestä. Onko elämäni naisena jo ohi kolmekymppisenä? Olen ylpeä äiti ja nautin siitä mutta olenko vain pelkkä äiti loppuelämäni, haluan tuntea itseni myös naiseksi! Meillä ei ole koskaan (minun mielestäni) ollut mitenkään kuumaa ja villiä seksielämää. Ei edes alkuaikoina ollut sellaista että vaikka olimme viikot erossa että olisimme joskus tavattuamme hypänneet toistemme kimppuun ja harrastaneet seksiä vaikka siinä eteisen lattialla. Oli hyvä olla yhdessä muuten. Minä en ole ollut missään vaiheessa hänen kanssaan kovin aktiivinen aloitteiden suhteen. Lapsia tehdessä minäkin aktivoiduin mutta pakko myöntää että en seksin takia vaan että saisin joskun sen ihanan nyytin jota pääsemme hoitamaan.

Lapsi tuli ja seksin määrä tippui valtavasti. Väsymystä kai ja oli helpompi kieltäytyäkin kun oli jokin syy. Silloin kuitenkin halusin tehdä miehelleni hyvän olon jos itse en jaksanut innostua,

Tuli toinen lapsi ja rakennukset, olimme molemmat väsyneitä mutta onnellisia saavutuksistamme. Unohdimme parisuhteeseen panostamisen kokonaan, eikä sitä toisaalta kaivattukaan. Nautimme olla vanhempia. Seksi ei kiinnostanut minua enää juuri ollenkaan, hyvänyön suukotkin jäivät pois, enkä niitä edes kaivannut. Mieheni alkoi niistä huomauttelemaan ja yritin niitä antaa vaikka teennäiseltä se minusta ehkä tuntui, äkkiä siirryin sen jälkeen omaan reunaan nukkumaan. Läheisyydenkaipuu oli kadonnut minulta. Hänen kosketus alkoi ärsyttämään ja tuntui että hän muka oli heti haluamassa seksiä jos tuli lähelleni. Ja kun en halunnut enää seksiä hänen kanssaan. Velvollisuuden tunteesta (minun) harrastimme seksiä noin 2-3 viikoin välein. Seksi keskittyi iltaan jolloin itse olin jo valmis nukkumaan ja ei olisi yhtään jaksanut edes ajatella koko asiaa. Nopea toiminta, pikaisesti suihkuun ja nukkumaan. Velvollisuus suoritettu taas pariksi viikoksi.

Olen kadottanut kaiken läheisyyden ja intohimon häntä kohtaa. Olemme puhuneet tästä ja tämä on yksipuoleista. Suutelukin hänen kanssaan tuntuu kaukaiselta.

Mietin eroa joka ikinen päivä. Olen ajatusmaailmaltaan kait vanhanaikainen avioliiton suhteen. Sen pitäisi kestää ainiaa jo lasten takia. Ongelma on siinä että kuitenkin haluaisin erota, kaipaa vierelleni puolisoa jota kohtaa minulla voisi olla syvempiä tunteita. Olen kyllästynyt tähän tunteettomaan tilaan avioliitossani. En usko että ikinä voisin saada miestäni kohtaa sellaisia haluja takaisin kun ne joskus on ollut. Tekstistäni saa sellaisen käsityksen että en yleensäkään halua seksiä. Näin ei kuitenkaan ole. Haluasin sitä mutta mieheni ei vain tunnut siihen oikealta, hän tuntuu enemmän veljeltä kuin aviomieletä. Olen todella onneton tämän asian kanssa. Lasten takia olen tässä suhteessa, olen liian kiltti ajattelemaan itseäni. Mietin kuinka lapset kärsisivät erosta ja miehenikin. Näin jatkaessa vain minä enimmäkseen olisin onneton. Voiko tunnetta enää saada takaisin kun sen on menettänyt? Minä en usko ja se tästä tekeekin vaikeaa kun olen menettänyt uskoni paremmasta. Onko kohtalotovereita? Miten olette selvinneet?
 
Nasukka
Minullekin kävi niin, että alun huuma ja intohimo lopahtivat, ja ne katosivat yllättävän äkkiä. Emme olleet vuottakaan yhdessä, kun kerran mieheni lähes pakotti minut seksiin, kun olisin siloin itse halunnut tehdä jotain muuta ja vasta vähän myöhemmin rakastella.

Tämä tapaus jätti minuun ahdistuksen, jonka jälkeen en osannut enää haluta ja nauttia. Lisäksi, seksi ei ylipäänsä tuntunut miltään. Minä odotin että koska alkaa orgasmeja tulla, eikä sitä ikinä tapahtunut. Miehen rakastelu oli myös puisevaa ja aina samanlaista. Into meni.

Parikymmentä vuotta kärvistelimme. Lopussa seksiä oli noin kahdesti VUODESSA ja minua inhotti kaikki miehen kosketus. Hän vielä vähän yritti lähestyä, mutta minulle pieni halailukin oli vastenmielistä. Paljon vaikutti kai sekin, että miehen juominen lisääntyi vuosien varrella.

Ero siitä tuli ja parempi niin. Nyt koitan katsella eteenpäin ja löytä onneni. Seurustelen, mutta siitä ei vielä tiedä...



 
Elämätön villi nuoruus?
että silloin kun nainen alkaa antaa säälipillua (tai mies ei anna ollenkaan) niin ei se seksielämä yleensä enää lentoon lähde. Luonnollisesti on poikkeuksia, pienet lapset ym. ja teilläkin ehkä vielä rankan rakennusurakan jälkipotkua.

Mutta mutta... Tekstistäsi saa kuvan ettet alun perinkään ole intohimosta kiljahdellut. Olisiko käynyt niin että tulevaisuus vauvoineen ja omakotitaloineen piti suhdettanne yllä. Ja jos miehesi on viileän sorttinen ja käytännön mies hänkin ehkä ajatteli, että on opiskellessa tarkoituksenmukaista omata vakituinen tyttöystävä.

Arkesi on varmasti pitkälti yksioikoista puurtamista, mutta tee sitten mahd. päätös erosta selväpäisesti äläkä ala nähdä päiväunia ja hakea (yleensä kuviteltua) intohimoa muualta. Ai niin, joksikin aikaa liekki voisi leimahtaa jos epäilisit/miehesi olisi uskoton. Tai ehkäpä olisitkin helpottunut, että sait syyn lähteä.
 
Ehkä samaa maata
Olen joskus ollut varmaan samaa maata kuin aikaisempien kirjoittajien miehet, mutta elämä opetti.
Opetti nimittäin sen että yllätyksiä pitää olla, pitää elää elämää, ottaa siitä irti sen mitä saa ja mistä nauttii. Tietysti tasapainossa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa.
Jos elämä on rutiininomaista, keskitytään turvallisuuteen ja asiallisuuteen, siitä katoaa yllätyksellisyys ja mielenkiinto katoaa.

Tietysti elämän jyrkemmissä mutkissa pitää pitää huoli että kumppani on samoilla aaltopituuksilla, muuten mennään eri teitä.
Kyllä kumppanissa pitää olla alueita, syvyyksiä joita ei tunne. Ehdottoman turvallinen ja yllätyksetön ihminen alkaa väkisinkin tuntua flegmaattiselta.
Ja juuri seksualisuus on niin tärkeä alue ihmiselle että siinä ei saa missään nimessä toimia aina saman kaavan mukaan. Myöskin pitää olla avoin, kertoa haluistaan, fantasioistaankin, ja pelkäämättä että toinen lyö täysin lättänäksi. Ollaan erilaisia omine haluinemme ja annetaan toistenkin olla. Yhdessä väännetään sitten se paketti kasaan, toteuttaen molempien mielihaluja.
 
näin kävi meille
Ap:n kirjoitus on kuin minun elämästäni. Ihan viimeistä piirtoa myöten. Kunnes mies petti minua ja sain sen vahingossa selville. Hänellä oli suhde toiseen naiseen. Syynä oli se, etten vuosikausiin ollut arvostanut häntä, en antanut hellyyttä, ei suukkoja, ei halauksia, ei seksiä. Vain kaveruutta.

Se satutti enemmän kuin mikään koskaan. Se, että kaikki mitä mieheni kertoi syyksi, oli ihan totta. Olemme selvittäneet asiat keskenämme ja haluamme jatkaa yhdessä. Hän ei ollut rakastunut, halusi läheisyyttä ja huumaantui siitä, kun sai sitä muualta. Ymmärrän sen hyvin. Se, että päätin antaa anteeksi, ei johtunut siitä, että haluaisin mieheni takaisin hinnalla millä hyvänsä toisen naisen sylistä. Mietin ja punnitsin omia tuntojani, miksi olin toiminut niin kuin olin ja voisinko ja haluaisinko vielä muuttua. Yrittää edes tulla miestäni vastaan.

Se tapaus muutti meidän elämämme, löysin takaisin sen intohimon ja rakkauden, mitä meillä oli. Nyt en voi ymmärtää mihin se kaikki vuosien mittaan hävisi. Nyt on hyvä olla.
 
ainahan niin käy....
Parisuhteessa on yleensä aina sama kaava: ensin huumaa, sitten mukavaa arkipäivää ja sitten se vaihe, jolloin aletaan pohtia, että milloinkas me viimeksi tehtiin sitä....ja sitten ero ja mahdollisesti uusi kumppani ja sama alkaa taas.
 
...
En ymmärrä miksi lähes kaikki kannustavat eroon? sanot välittäväsi miehestäsi ainakin isänä ja "veljenä", jolloin varmasti rakastat häntä syvästi ja siinä on se mahdollisuus. Jos lähdet aidan toiselle puolelle vihreämmän ruohon perään todennäköistä on että ei sitä sieltä löydy ja sitten itket mikset osannut arvostaa sitä mitä sinulla oli. On totta että seksittömässä liitossa ei tarvitse elää, mutta tee sille jotain äläkä vain lähde ovesta kun on vähän vaikeaa! Sanoit että parisuhteeseen panostaminen jäi pois arjen kiireiden keskellä, mutta miksi ette panosta nyt? menkää terapiaan tai lähtekää kahden matkalle viikoksi jonnekin romanttiseen paikkaan. Ja tiedän mistä puhun, olen ollut yhdessä mieheni kanssa pian 15v, oli jo vaihe kun laskeskelin, että milloin annoin viimeksi ja että tänään olisi varmaan taas hyvä antaa pikaisesti nukkumaan mennessä. Mutta meillä asiat paransi keskustelu ja ihme kyllä pariisin matka, jonka mies järjesti yllätykseksi. Sain nähdä hänet taas uusin silmin ja ensin ajattelin että voi ei nyt joudun kyllä antamaan seksiä palkkioksi. viikon lopulla harrastimme kuitenkin seksiä jo toisen kerran ja minun aloitteestani! ei yksi matka tietenkään kaikkea korjannut, mutta antoi se suhteellemme uuden suunnan. Olen iloinen etten vuosi sitten pakannut laukkua ja lähtenyt.
 
Xy1
Alkuperäinen kirjoittaja näin kävi meille:
Syynä oli se, etten vuosikausiin ollut arvostanut häntä, en antanut hellyyttä, ei suukkoja, ei halauksia, ei seksiä. Vain kaveruutta.

.
Tuossa on juuri se akillenkantapää jota naiset eivät ymmärrä. Miehet haluavat parisuuhteessakin etupäässä hellyyttä, suukkoja ja halauksia. Oma vaimonikin meinansi langeta 20 vuoden yhtessäolon jälkeen tuohon ansaan, paeten sängyt toiseen reunaan, jottei ole pakko suostua seksiin. Puhalsin pelin poikki ja ilmoitin etten pärjää ilman haleja, etc, eikä ole pakko ensimmäisenä aina ajatella seksiä. Mikä sitten oli seuraus, vaimon käytös muuttui, halaamiset ja läheisyys tulivat takaisin, samoin hänen seksihalunsa. Noita kun ei voi erottaa toisistaan. Viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole tarvinnut patistaa seksiin, vaan aloitteet ovat olleet hänen, sen pari kertaa viikossa. Jos ei ole tarpeeksi virikkeitä seksiin, niin keksikää itse, älkääkä syyttäkö miestänne. Jos muuten elämä on tylsää, niin hankkikaa joku mielenkiintoinen harrastus, älkääkä senkään puutteesta syyttäkö miestänne. Katsokaa peiliin.
 
yyyyyh
Ei ne miehet aina ymmärrä edes naisia. Ei jyystäminen ole mistään kotoisin. Kunnon panoa, edestakaa, sivusta ja suihinotosta. Ei miehet osaa edes nuolla kunnolla. Aivan kuin kaikki nyt olisi naisista kiinni. Jos mies ei osaa osoittaa hellyyttä eikä saada naisen haluamaan, vaan tulee kamala inho koko mieheen. Kyllä vieras mies voi tuntua aivan erilaiselta ja sellainen joka osaa kaikki temput. Kyllä miehen täytyy osata naida eikä vain muna pystyssä tökkiä reikään.
 
..O_o..
Alkuperäinen kirjoittaja ainahan niin käy....:
Parisuhteessa on yleensä aina sama kaava: ensin huumaa, sitten mukavaa arkipäivää ja sitten se vaihe, jolloin aletaan pohtia, että milloinkas me viimeksi tehtiin sitä....ja sitten ero ja mahdollisesti uusi kumppani ja sama alkaa taas.
Käsitin aloittajan viestistä, että sitä "alun huumaa" vaan kun ei koskaan ole ollut. Intohimon tarvetta ei kenties ole myöskään ollut aiemmin ja nyt on. Voisin kuvitella, että intohimon laantuminen on helpompi kestää ja hyväksyä suhteessa, jos tietää että sitä ainakin joskus on ollut.
 
kupuratuttu
Kuulostaa siltä, että olet vain toteuttanut jotain yleistä unelmaa, koska olet luullut haluavasi sitä mainoslehtisten elämää. Ja sitten kun saavutitte kaiken sen mitä kuvittelitte, että elämässä pitää saavuttaa, huomaistte ettei se tehnytkään onnelliseksi. Eikä se teekään. Onni kun tulee sisältä päin.

Yleistähän tuo on. Oletteko edes miehen kanssa keskustelleet asiasta vai haudotko näitä juttuja vain mielessäsi? Jos miehesi ei halua puhua, niin olisiko ihan mahdotonta pakottaa hänet siihen. Sanoa suoraan, että sinä et ole onnellinen. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Ongelmia ei voi selvittää sillä, että niitä pakenee.

Keskustelkaa. Kerro vaikka kirjeellä (jos et pysty puhumaan) mitä ajattelet ja mitä haluaisit elämältä, suhteelta jne. Sen jälkeen miettikää mitä voitte asioille tehdä. Kahdenkeskinen aika olisi varmaan myös yksi tärkeimmistä keinoista yrittää virittää suhdetta uudelleen. Ja pelkkä lähellä oleminen.

USeimmiten se kuitenkin menee niin, että jos ja kun perushyvästä suhteesta lähtee, löytää ongelmia myös uusista suhteista. Seksistäkin pitää pystyä puhumaan ongelmineen kaikkineen. Opetelkaa tuntemaan omat tarpeet ja opettakaa toisillenne mistä pidätte ja mitä haluatte. Intohimon voi löytää vaikka sitä ei olisi ollutkaan. Aivot ovat siitä ihmeelliset.
 
Elokuun nainen
Hei! Tiedän, mistä puhut. Erosin kuvaamassasi tilanteessa. Perustelin eroa sillä, että lapset ovat onnellisia, kun vanhemmat ovat onnellisia - vaikka sitten tahoillaan. Tänään tilanne on se, että ex-mieheni on uusissa naimississa. Olen onnellinen hänen puolestaan. Hänen uusi vaimonsa on hänelle sopivampi kuin minä ikinä. Itse, joka juoksin intohimoisen rakkauden perässä, olen yksin. Vasta vanhempana olen oivaltanut, miten rakkaus näkyy teoissa. Kiintymys, josta ennen leuhkasti totesin, että koiriin kiinnytään, on noussut arvoista tärkeimmäksi parisuhteessa. Sitä et maailman miehiltä saa sitä intohimoa kyllä. Omaan mieheen voi rakastua uudestaan, jos haluaa. Parisuhteen ylläpitäminen se vasta taitoa vaatii, ei eroaminen. On hienoa, että avioparit ja perheet pysyvät yhdessä. Pappi ei kysynyt, rakastatko vaan haluatko rakastaa. Neuvoisin sinua tekemään nyt tässä vaiheessa elämääsi paljon, paljon työtä perheesi hyväksi. Käännä asia, miltä tuntuisi, jos miehesi yhtäkkiä vain päättäisi lähteä. Luulen, että muutaman vuoden päästä kiität minua tästä vastauksesta. Lämpöisin ajatuksin.
 
unelmani *
En uskalla erota vaikka haluaisin. Mies ei halua viikko/viikko huoltajuutta vaan haluaa että lapsilla olisi yksi koti, hänen luonaan. Yksi koti olisi lapsille hyvä asia, mutta mietin myös sitä kuinka etähuoltajan ja lapsien suhde kärsisi. Meillä molemmilla vanhemmilla on hyvä ja läheinen suhde lapsiin, pelkään että lapset tuntisivat etävanhemman hylänneen heidät. Ja minäkään en tietenkään haluaisi olla tuo etävanhempi. Kärsisin varmasti vielä enemmän olla erossa lapsista kuin nyt tunteettomassa suhteessani.

Tämä tilanne kärjistää tunteitani jo vihaksi kun minusta tuntuu että minut pakotetaan jäämään suhteeseen väläyttelemällä huoltajuuskiistasta. Ymmärrän toki että mieheni rakastaa myös lapsia ja haluaisi olla heidän kanssaan paljon, enkä ikinä haluaisikaan lapsien isäsuhdetta vahingoittaa.

On aivan kamalaa jatkaa avioliittoa perusteella, että vältytään huoltajuuskiistalta, en ikinä halua laittaa lapsiani kiistakapuloiksi. Se pelko että jostain syystä (olemme tasavertaisia vanhenpia) oikeus päättäisi mieheni lähivanhemmaksi ja lapset asumaan hänen kanssaan on liian iso. Joudun siis unohtamaan itseni naisena, kohtaloni on kilttinä ja pelkurina esittää onnellista ja surra sisällä :,( En pysty elämään ilman lapsia, he ovat kaikkeni!
 
ehdottomasti kannattaa
No, ilmeisesti ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. En vaan jaksa ymmärtää näitä, joilla elämä on täydellistä, mallillaan, kaikki hyvin. Mutta sitten kumminkaan mikään ei ole.

Ok - eroa sitten. Jos kerran pariterapiat ja keskustelut yms. eivät enää tehoa. Tuolla kun on kiitänyt kaupungin yössä ja nähnyt milloin minkäkinlaista oluen kittaajaa ja pettäjää useamman vuoden, niin ehkä tulee mieleen, että kyllä varmaan se oma mies sittenkin oli se paras mies.

Mutta ilmeisesti kun asiat on liian hyvin, ruvetaan keksimään ongelmia, että 'elämässä olisi jotain säpinää'.

Varmaan löydät vaikka kenestä äijästä intohimoista seksiä ja himoa ja paneskelua eteisen lattialla. Mutta mitä se loppujen lopuksi on? Se on vain se hetki ja sitten se on ohi. Intohimon kun ei ole tarkoitettu kestämäänkään vuosikymmeniä. Mutta sen tilalle tulee jotain muuta parempaa.

Mutta eroa ihmeessä. Hommaa kämppä ja muuta sinne kimpsuinesi. Lähde etsimään sitä intohimoista suhdetta ja 'tunne taas itsesi naiseksi'.

Saatte varmaan miehen kanssa sovittua yhteishuoltajuudesta, joten lapset ovat puolet ajasta sinulla ja puolet ajasta miehellä. Eihän se ole ongelma ollenkaan. Onhan sinullakin sitten paremmin aikaa äitiydeltäsi tuntea itsesi naisena ja kiitää tuolla intohimoisen rakkauden perässä.

Voin kertoa, että muutaman vuoden kiitämisen jälkeen tulee ehkä mieleen, että kannattiko.
 
unelmani *
Haluan kumppanin jonka viereen olisi ihana istahtaa päivän päätteeksi, jonka kainaloon olisi ihana nukahtaa. Jonka kanssa nauraisin ja jonka kanssa olisi kiva suunnitella tulevaisuutta. Jostain syystä olen kadottanut nuo tunteet miestäni kohtaan. Miehessäni ei ole vikaa vaan omissa tunteissani.
 
kupuratuttu
No edelleenkin kannattaa jatkaa tuolla linjalla, ettei edes yritä parantaa sitä olemassa olevaa suhdetta vaan hautoo sisällään kaiken maailman unelmia. Sillähän se paranee.

Sanot että miehessäsi ei ole vikaa. Jos näin todella on, on suhteelle vielä tehtävissä jotain.

Väitänpä että sun aistit ovat vaan turtuneet ukkoosi. Kokeilkaa ottaa lomaa toisistanne. Tai kokeilkaa olla viikko jossain ihan kahdestaan. Tai vaikka kaksi. Jos vielä silloinkin tuntuu, ettei homma ota millään muotoa vetääkseen, niin eiköhän se siinä sitten ole. Mutta jos tosiaan vaan mietit itseksesi noita tuntemuksia niin nehän vaan vahvistuvat eikä asiat koskaan muutu.

Kerropa meille mitä olette oikeasti yrittäneet tehdä asioille? Muuta kuin puhuneet huoltajuudesta ja erosta...
 
minulle kyllä kelpaa
Annatko miehesi puhnron? Hän kuullostaa oikealta kultakimpaleelta ja mielelläni kyllä hänet tapaisin. Hakusessa minulla kun on hyvä ja ihana mies ja sun mies kuullostaa juuri sopivalta. Sinä kun et kerran häntä tarvitse ja heität menemään, niin korjaan pois kuleksimasta ja pidän hyvänä.
 
kysymys?
Alkuperäinen kirjoittaja unelmani *:
Haluan kumppanin jonka viereen olisi ihana istahtaa päivän päätteeksi, jonka kainaloon olisi ihana nukahtaa. Jonka kanssa nauraisin ja jonka kanssa olisi kiva suunnitella tulevaisuutta. Jostain syystä olen kadottanut nuo tunteet miestäni kohtaan. Miehessäni ei ole vikaa vaan omissa tunteissani.
No mistähän meinaat sitten löytää tällaisen miehen, jonka kainaloon on ihana käpertyä päivän päätteeksi? Ihanko se tulee kotoa hakemaan, soittaa ovikelloa ja pyytää ulos? Luuletko, että niitä hyviä miehiä vaan vastaan kävelee jossain kaupan kassajonossa ihan ilman itse mitään yrittämättä?

Ilmeisesti elät jossain pumpulissa.

No, jatka taas sitä haaveilua ja älä tee asialle mitään, vaan oleta, että asiat jotenkin itsestään taas ratkeavat. Että jostain tulee se unelmien prinssi ja sit taas kaikki asiat on loistavasti.
 
samassa tilanteessa ollut
Sinun kirjoittamasi teksti oli tosi pitkälti samaa kuin omani vielä joitakin vuosia sitten. Vasta kun erosin, tajusin myös oman vastuuni parisuhteesta. Jos sinä et ole tyytyväinen, mutta mies on, niin sinun pitää silloin tehdä jotakin asian eteen. Et taida itsekään oikein tietää, mitä haluat. Haluat intohimoa ja hellyyttä, mutta et kuitenkaan ole valmis ottamaan sitä riskiä, että eroat ja EHKÄ löydät joskus myöhemmin miehen, joka on kaikilta osin unelmiesi prinssi.

Minä erosin ja olen edelleen yksin. Elämässä on ollut muutamia miehiä, mutta sitä intohimoa ja jännitystä on kieltämättä ollut silloin, kun on jännittänyt, että onko mies taas pettämässä vai onko retkahtanut ryyppäämään. Minä ainakin opin arvostamaan miestäni VASTA sen jälkeen, kun olen kokenut näitä juttuja. Sinulta se perspektiivi puuttuu ja siksi olet tyytymätön, koska et vain kieriskelet niissä negatiivisissa asioissa.

Minusta sinun kannattaisi käydä puhumassa tunteistasi jonkun terapeutin luona. Sillä tavoin saat ajatuksiasi järjestykseen ja saat puolueetonta tukea kasvuprosessillesi riippumatta siitä, eroatko vai et ja jos et eroa, niin jatkaako parisuhteenne alamäkeä vai kääntyykö se ylämäkeen.

Kannattaa myös huomata se, että jos eroatte, niin yleensä siitä ei ole paluuta yhtenäiseksi perheeksi. Varmasti te molemmat rakastatte lapsianne yhtä paljon ja jos haluat eron, niin voit joutua tilanteeseen, että miehesi on valmis vaikka taistelemaan asiasta oikeusteitse. Toisaalta tietysti mitä enemmän vapaa-aikaa, niin sitä enemmän sinulla on aikaa kasvaa ihmisenä ja etsiä sitä unelmien prinssiä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ne ovat hyvin harvinaisia:(

Suosittelen myös ajattelemaan asioita siitä näkökulmasta, että sinä itse teet itsestäsi onnellisen. Älä syytä miestäsi. Hän mitä todennäköisimmin haluaa säilyttää avioliittonne ja haluaa sinulle pelkkää hyvää. Jos sinun on vaikea puhua asioista, etkä tiedä, mitä haluat, niin mistä mieskään voisi tietää. Mies voi jopa vältellä läheisyyttä, koska hänestä tuntuu pahalta se, että torjut hänet kerta toisensa jälkeen. Luulisin, että mieskään ei varmaan ole sataprosenttisen tyytyväinen seksielämäänne ihan niin kuin et sinäkään. Nyt kysymys kuuluukin, että oletko valmis etsimään sitä läheisyyttä ja sitä kautta parempaa seksielämää miehesi kanssa vai etkö halua yrittää sitä hänen kanssaan, vaan mieluummin eroat ja etsit paremman miehen, vaikka se tarkoittaisikin osittaista eroa myös lapsista? Älä vähättele myöskään taloudellisen tilanteen romahtamisen merkitystä.

Jos oikeasti haluat kääntää negatiivisen kierteen takaisin positiiviseksi, niin se vaatii ajatusmaailman muuttamista. Usein suurin este on pään sisällä, ettei ole valmis pettymään, vaan haluaa siksi aloittaa ns. nollasta uuden kumppanin kanssa. Suosittelisin, ettet tee hätäratkaisuja, vaan lasten vuoksi yrität saada suhteenne kuntoon ja vasta sitten eroat, jos mitään muuta keinoa ei enää ole.

Arki tulee vastaan kaikissa suhteissa. Intohimoisinkin suhde väljähtyy, jollei sitä pidä yllä. Pitkien onnellisten suhteiden salaisuus onkin siinä, että sitä onnea lähdetään etsimään parisuhteesta uudelleen ja uudelleen. Tiedäthän, että suhteessa on ala- ja ylämäkiä, joten ei ole mitenkään mahdotonta, että siihen suhteeseen saisi taas alamäen jälkeen ylämäkivaihdetta päälle.
 
ei ole ruoho vihreämpää
Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja siinä että sitä tekee helposti sen virheen että lähtee etsimään sitä "unelmien prinssiä" eikä näe mitä itsellä jo on. Minullekin kävi ohraisesti kun tein niin ja tajusin myöhemmin kuinka hyvän miehen olin jättänyt taakseni. Jännitystä on piisannut joo, aina on pitänyt miettiä mitäs tänään tapahtuu ja mitäs sitten huomenna, onko äijä kännissä ja jos ei ole niin koska on ja mitä keksii seuraavaksi. Vitsi että on ollut kivaa. Vaihtaisin salamana takaisin siihen mistä lähdin niin toiveikkaana etsimään jotain suurta ja mahtavaa rakkautta ja intohimoa.
 
n34
Erosin tuollaisesta suhteesta. Mies kitui kaksi vuotta eron jälkeen ja meni sitten naimisiin. Nyt on onnellinen kahden lapsen, vaimon ja omakotitalon kanssa. Minä olen lentänyt suhteesta toiseen, kaikenmaailman persreikien kanssa.

Jälkeenpäin en todellakaan tiedä mitä olisi kannattanut tehdä. Kitua tylsyyteen suhteessa jossa toista ei halua, vai kokea loistavaa seksiä, kuohuntaa ja jännitystä josta e ole seurannut yhtään mitään. Erosta on jo 9 vuotta enkä ole löytänyt ketään joka kanssa sitoutua. Alkaa vähän jo hirvittää että jos vaikken löydäkään.
 
Taikai
Alkuperäinen kirjoittaja samassa tilanteessa ollut:
Arki tulee vastaan kaikissa suhteissa. Intohimoisinkin suhde väljähtyy, jollei sitä pidä yllä. Pitkien onnellisten suhteiden salaisuus onkin siinä, että sitä onnea lähdetään etsimään parisuhteesta uudelleen ja uudelleen.
Mutta entä jos sitä intohimoa ei ole koskaan ollutkaan? Pitkissä suhteissa sen intohimon ja rakkauden huuman voi kaivaa esiin yhä uudelleen ja uudelleen, mutta mistä sen kaivaa jos sitä ei ole koskaan ollutkaan? Tätä mietin eksäni kanssa viisi vuotta, kunnes vihdoin erosin. Nykyisen miehen kanssa sitä intohimoa taas ei tarvitse edes kaivaa, vielä vuosienkaan jälkeen.

 
Läheisyyttä kaipaava mies
Kuinka kävi AP:lle? Jäitkö vai lähditkö? Oletko nykyään onnellinen? Itse pohdin eroa naisesta, joka myös pitää enemmän sänkymme reunasta kuin omasta miehestään eli minusta.

Tunne mikä tulee, kun puoliso ei vastaa halaukseen edes ystävänpäivänä on pitkään jatkuneena tilanteena musertava. Haaveen lapsista ja omakotitalosta mekin toteutimme ja tässä sitä nyt ollaan.
 

Yhteistyössä