Lähtisittekö erityislapsen kanssa risteilylle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Siis todella hankalan erityislapsen, lyö ja saa valtavia raivareita, jolloin hajottaa tavaroita, säntäilee jokapaikkaan (pitää koko ajan olla silmä tarkkana, ettei karkaile), ei tottele kieltoja tai mitään muitakaan ohjeita.

Meidän piti tehdä risteily kesällä koko perheen kanssa, pojat silloin 1v. ja 5v. ja siis tää vanhempi poika on se hankala, mua nyt arveluttaa lähteä kun joka päivä on yhtä tappelua sen kanssa, että tuleeko risteilystä sitten muuta kuin stressiä vaan lisää.
 
Niin no, jos sen osaa jotenkin lomana nähdä?

Joutuuhan lapsen kanssa ilmeisesti muutenkin liikkumaan kodin ulkopuolella. Toisaalta joku lapsi voi laivalla käyttäytyä pareminkin kun on niin paljon uutta näkemistä ja tekemistä.
 
Jos olisin varma siitä, että pystyn hallitsemaan lapsen niin hyvin ettei hän vahingoita muita esim. lastenhuoneessa, eikä paisko tavaroita ympäriinsä myymälöissä/ravintoloissa tms, niin silloin lähtisin.
Yksi 7-vuotias ADHD aikoinaan kävi mun 1,5-vuotiaan tyttäreni kimppuun leikkihuoneessa ja lapsen äidin kommentti oli vaan että "no mutku sil on aadeehoodee". Ihan sama mulle vaikka olis DVD tai HIV mutta vanhempien vastuulla se lapsi silti on, ja kun joku vittuilee taaperolleni niin hän vittuilee samalla myös mulle :snotty:
 
Me ollaan meidän erityislapsen kanssa kyllä käyty vaikka missä.Jokainen tietty tekee niinkun parhaaksi näkee ja omien voimiensa rajoissa, mutta mitenkäs se lapsi koskaan oppisi toimimaan oikein eri tilanteissa jos niitä taitoja ei harjoittele. Ja riippuuhan se tietty siitä lapsestakin että miten reagoi uusiin juttuihin ja eri ympäristöön että onko siitä enempi haittaa kun hyötyä ja meneekö enempi sodan kun huvin puolelle.
Ja tähän lisään vielä että meidän pojalla ei ole ollut tapana vahingoittaa ulkopuolisia, raivarit näyttää rajuilta mutta hän ei esim. lyö vieraita lapsia vaan enempi karttelee muita. Joten sen puolesta ei ole ollut pelkoa että satuttaisi ulkopuolisia.
 
Saattaisin lähteäkin, hytissä ei kuitenkaan juurikaan mitään rikottavaa ole, joten voitais kököttää siellä jos olisi vaikea päivä. Karkailun varalle laittaisin lapselle jotkut huomiota herättävän väriset vaatteet ja vaikka selkään tarran jossa lukee vanhempien yhteystiedot. Olisihan laivareissu joka tapauksessa itselle vaihtelua, ja jos reissu menisi huonosti niin sitten varsinkin olisi tavallistakin mukavampi taas palata kotiin. Valitsisin varmaan jonkun risteilyn jossa on lapsille paljon ohjelmaa, ainakin kaupungilla näin mainoksen että Viking linen miniclub-risteilyt on sunnuntaisin tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Niin no, jos sen osaa jotenkin lomana nähdä?

Joutuuhan lapsen kanssa ilmeisesti muutenkin liikkumaan kodin ulkopuolella. Toisaalta joku lapsi voi laivalla käyttäytyä pareminkin kun on niin paljon uutta näkemistä ja tekemistä.

No olis meillä tarkotus tehdä myös särkänniemen reissu kesällä, mut ei tollanen päivän reissu oo niin vaikeeta tehdä ja viime vuonnakin se meni hyvin.
Mutta laivalla kun ollaan yötä ja varsinkin väsyessä tuo huono käytös korostuu.
 
Jos ette saa hallittua poikaa niin silloin lähtö ei mielestäni ole ok.Ei toistenkaan matkaa saa pilata. Leikkihuoneessa semmoinen kuhina, ette edes pysty vahtimaan ettei toisia satuta.

Ja lisäksi. Ei taitaisi teidänkään loma kovin rentouttava olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Jos olisin varma siitä, että pystyn hallitsemaan lapsen niin hyvin ettei hän vahingoita muita esim. lastenhuoneessa, eikä paisko tavaroita ympäriinsä myymälöissä/ravintoloissa tms, niin silloin lähtisin.
Yksi 7-vuotias ADHD aikoinaan kävi mun 1,5-vuotiaan tyttäreni kimppuun leikkihuoneessa ja lapsen äidin kommentti oli vaan että "no mutku sil on aadeehoodee". Ihan sama mulle vaikka olis DVD tai HIV mutta vanhempien vastuulla se lapsi silti on, ja kun joku vittuilee taaperolleni niin hän vittuilee samalla myös mulle :snotty:

Meidän poika harvemmin lyö muita lapsia, ennemminkin meitä vanhempia ja pikkuveljeään. Mutta on itse pari kertaa kertonut lyöneensä kerhossa toista lasta, kun se otti hältä lelun, tosin tällasesta ei kerhon ohjaaja ole kyllä mitään maininnu.

Poika oli vasta neurologian osastolla viikon tutkimusjaksolla, eikä mitään adhd:ta todettu, oli ollut siellä kuin enkeli, siis ihan päinvastainen kuin kotona ja muualla, mistä lie johtunut. Hällä todettiin monimuotoinen kehityshäiriö, kehitys on 3-vuotiaan tasolla.

On myös edelleen tosi mustasukkainen pikkuveljelleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja katjuza:
Me ollaan meidän erityislapsen kanssa kyllä käyty vaikka missä.Jokainen tietty tekee niinkun parhaaksi näkee ja omien voimiensa rajoissa, mutta mitenkäs se lapsi koskaan oppisi toimimaan oikein eri tilanteissa jos niitä taitoja ei harjoittele. Ja riippuuhan se tietty siitä lapsestakin että miten reagoi uusiin juttuihin ja eri ympäristöön että onko siitä enempi haittaa kun hyötyä ja meneekö enempi sodan kun huvin puolelle.
Ja tähän lisään vielä että meidän pojalla ei ole ollut tapana vahingoittaa ulkopuolisia, raivarit näyttää rajuilta mutta hän ei esim. lyö vieraita lapsia vaan enempi karttelee muita. Joten sen puolesta ei ole ollut pelkoa että satuttaisi ulkopuolisia.

Meillä sama homma, että karttaa muiden lasten seuraa, kerhossakin kuulemma leikkii mieluiten yksikseen. Kotona kyllä lyö meitä vanhempia suuttuessaan ja pikkuveljeään melkein tauotta, ei hetkeksikään voi jättää kahden.

Poika kyllä innostuu kaikesta uudesta, varsinkin tuollasista reissuista...mut kyllä se vähän arveluttaa, että jos menee överiksi (lähinnä niiden raivareiden vuoksi) ja joudutaankin istumaan hytissä koko reissu.



 
Jos olette valmiita tarvittaessa esim ruokailemaan itse vuorotellen, mikäli lapsi ei pysy aloillaan niin matkaan vaan. Voi käyttäytyä yllättävänkin hyvin. Toki pitää varautua siihen hytissä istumiseenkin. Ja ottakaa mukaan jotain, josta lapsi kiinnostunut, esim. sarjiksia tai kyniä ja paperia, niin voi hetken ruokailussa viihtyä niiden kanssa. Mutta siis teidän pitää arvioida omaa jaksamistanne, jos leikkihuoneessa tms ei suju, pitää jaksaa olla lapsen kanssa "poissa tieltä". Mutta jos puhutte kannustavaan sävyyn etukäteen miten laivalla ollaan jne, niin se ehkä auttaa.???...
 
Jos lyöminen ym. häiriö käyttäytyminen kohdistuu muihin matkustajiin tai pojan raivo tekee muiden oleskelun leikkihuoneessa mahdottomaksi en matkaan lähtisi. Minusta se on piittaamattomuutta muita kohtaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Jos lyöminen ym. häiriö käyttäytyminen kohdistuu muihin matkustajiin tai pojan raivo tekee muiden oleskelun leikkihuoneessa mahdottomaksi en matkaan lähtisi. Minusta se on piittaamattomuutta muita kohtaan.

ei kohdistu ulkopuolisiin, vaan meihin vanhempiin ja pikkuveljeen.


 
Viisaat vanhemmat vievät häiriökäyttäytyvän lapsen ( olis sitten terve tai erityislapsi) pois leikkihuoneesta terrorisoimasta muita. Joskus siellä toki on lapsia joiden vanhemmat ei jaksa puuttua herran terttujensa touhuihin, vaan antaa niiden riehua, kunhan eivät vanhempien lomaa pilaa... Eli kun ap on fiksu, ei hän annan lapsensa leikkihuoneessa muita jyrätä, vaan vie tervittaessa lapsen pois, mikäli käytös on rajua.
Vaikka lapsi ei riehuisi, niin on ärsyttävää, kun jotkut lapset vaan "kiusaa" muita estämällä pääsyn liukumäkeen, pallomereen, laskemalla " vahingossa" päälle yms. Ja usein ne ovat ihan muka hyvä käytöksisiä pikku enkeleitä, joteka eivät saa vanhempien huomiota ja tekevät sitten mitä lystäävät.
 
Jos te olette valmiina skarppaamaan myös sen risteilyn ajan, niin miksi ei.

Meillä meni kerran itsellä kyllä aika lahjakkaasti loma pilalle, kun olimme eräässä ihanassa majataossa. Vastapäisessä huoneessa oli kaksilapsinen perhe, joiden toisella lapsella oli ilmeisesti jotain erityispiirteitä. Dysfaattinen hän ainakin oli, mutta ilmeisesti muutakin. No, sen ymmärrän, että kerran kävi vahingossa niin että ryntäsi meidän huoneeseemme aikaisin aamulla. Mitäs olimme jättäneet oven lukitsematta. Mutta sitten kun lukitsimme oven, tuo lapsi kävi kymmeniä ja kymmeniä kertoja rynkyttämässä ja hakkaamassa meidän oveamme, kun ei enää päässyt sisään. Tämänkin voin ymmärtää, että lapsi itse ei ymmärtänyt sen olevan väärin, mutta sitä en ymmärrä että hänen vanhempansa eivät viitsineet kertaakaan puuttua asiaan millään tavalla!
 

Uusimmat

Yhteistyössä