Laiska ja saamaton mies

Olen ollut vuoden parisuhteessa ja asutaan saman katon alla miehen kanssa. Muuten ihana mies ja ihan satavarmasti rakastaa, niin rakastan minäkin, mutta niin saamattoman laiska. Viimeiset 6 kuukautta olen elättänyt hänet täysin. Maksanut laskut, asumisen, ruoat jne. Hän ei saa aikaseksi edes soittaa työpaikkoja. Hän ei saa aikaseksi hoitaa asioitaan liittoon että saisi edes päivärahat sieltä. Ymmärsin ensimmäisen ja jo toisenkin kuukauden, mutta nyt alkaa palaa pinna. Kotonakaan ei saa aikaseksi mitään ei edes tiskejä tiskattua. Kuteinkin käyn itse töissä pitkää päivää, tuon kotiin ruokaa, teen ruokaa, pyykkään, siivoan ja maksan, mutta tämä miehenkuvatus joka muistuttaa enemmän liian kypsäksi keitettyä makaroonia olemukseltaan...Hän rakastaa varmasti. Niin minäkin rakastan, mutta rakkaus ei taida enää riittää. Millä saisin potkittua tuohon lisää virtaa..vai onko täysin tuhoontuomittua koko juttu? Onko kukaan onnistunut eteenpäin potkimisessa? Mies on muutoin hellä ja rakastava, mutta tuo saamattomuus ottaa pannuun. On välillä, kuin elättäisi kakaraa. Viimeisin tempaus tältä laiskamadolta oli, että hän väitti soittaneensa liittoon jne. mutta ei saanut ketään kiinni. Jotenkin ensimmäisen kerran jäi semmonen olo, että noinkohan on perhana, kun ei ole saanut ketään puoleen vuoteen kiinni. Olin inhottava ja tutkin puhelimen (jep, tein rikoksen) ja niin vain valehteli, ei hän ollut soittanut muille kuin minulle ja kavereilleen. Ymmärtäisin yskän jos kyse olisi parikymppisestä teinistä, mutta ollaan molemmat kolmisenkymmentä joten ymmärrys loppuu..neuvoja? En aio elättää häntä joten kenkää tulee, mutta onko mitään mahdollisuuksia edes saada laiskamakaroonia muuttumaan?

 

Sanaa rakkaus käytetään niin väärin nykyään. Se on kärsinyt jo vuosia sitten inflaation, lähinnä iskelmien sanoitusten säestämänä.
Rakkaus ei ole mitään small-talkia. Rakkaus ei ole pelkkä sana, se ei ole ainoastaan sitä mitä sanotaan. Rakkaus sanana vaatii rinnalleen aina myös tekoja.
Tekojen kauttakaan rakkaus ei aina toimi kuten joskus mielletään. Ei voi koskaan lyödä toista ja sanoa että rakastan sinua.
Ei voi myöskään sanoa rakastavansa toista, jolla kuitenkin on paha mieli tehtyjen tai tekemättömien asioiden vuoksi.

 

Oliko mies työttömänä jo silloin, kun muutitte yhteen? Minun mielestäni AINA pitää selvittää raha-asiat jo ENNEN yhteenmuuttoa eli kuka maksaa vuokran, kuka ruoan jne. Ihan yhtä lailla pitää selvittää, että kuka siivoaa, miten usein siivotaan jne.

Totta kai mies on sinua kohtaan hellä ja rakastava, koska hän tietää, että hänen ei tarvitse olla kuin puoli tuntia päivässä sinua kohtaan hellä ja ladella pari kehua, niin loput 23,5 tuntia päivässä hän saa lorvia ja olla tekemättä mitään. Sinä olet hyväksikäytetty!!!

Voi olla, että miehesi on masennuksen vuoksi apaattinen tai voi olla, että miehesi on vain laiska. Olipa syy mikä hyvänsä, niin suosittelen lämpimästi, että pistät miehen koville ja annat hänelle armonaikaa tietyn aikamäärän, jonka puitteissa hänen pitää maksaa osuutensa yhteisistä kuluista SEKÄ osallistua kotitöihin.

Oma mieheni joutui työttömäksi edellisen laman aikaan ja hän oli lyhyitä pätkiä lukuunottamatta työttömänä kaksi vuotta. Vaikka työttömyys ahdisti häntä valtavasti, hän teki silti ahkerasti kotityöt, pesi ikkunat, kävi kaupassa ja vaikkei ollut mikään huippukokki, niin keitti edes perunat ja teki salaatin siihen, kun minä tulin töistä, jolloin tein sitten kastikkeen tms. vaikeamman osan ruoanlaitosta. Siinä tilanteessa oli ihan mieluista "elättää" miestä, kun tiesi, että hän korvaa puuttuvan rahamäärän keventämällä minun työtaakkaani.

Ei kannata ryhtyä elättämään ketään aikuista ihmistä, kun kuitenkin kyse on tuoreesta parisuhteesta. Jos haluat vielä olla miehen kanssa yhdessä, niin pistä mies pihalle. Voitte käydä ulkona ja seurustella, mutta yhteen ei kannata muuttaa ennen kuin mies löytää töitä tai edes jollain tavalla osoittaa kykenevänsä kotitöihin ja vastuulliseen parisuhteeseen. Jos jatkat nykyisellä tavalla, tulet hirvittävän katkeraksi, kun mies on elättinäsi.

Oleellista on se, että sanelet miehellesi säännöt, joita hänen on noudatettava. Koska sinä tuot perheeseen rahaa, ruokaa ja vielä siivoat kaiken päälle, niin onhan sinulla oltava sanavaltaa. Jos ette pysty asiasta neuvottelemaan, niin sitten vain mies pihalle "kasvamaan" ja miettimään asioita.

 

Siis olin katkera siitä kun mies halusi jättäytyä 55-vuotiaana kotiin. Nyt en enää ole niin katkera - siis luettuani kirjoituksesi!

Oma mieheni tekee kaikki kotityöt, paitsi ei leivo. Siivoaa, laittaa ruoat ja tuo ruoan minulle lautasella eteeni. En tee yleensä mitään kotona.

Silti olin katkera. Aina pitää näköjään ajatella että on todella laiskoja miehiä ja silloin vasta huomaa että ei itsellä olekaan asiat niin huonosti.

Minä tienaan kaksi kertaa enemmän kuin mies, sovimme heti miehen jäätyä kotiin että hän pienituloisena tekee kotityöt ja minä joka käyn töissä en tee mitään.

En ikinä olisi hyväksynyt yhdessäolomme alussa että nuori mies ei olisi työelämässä. Kirjoitit että rakastaa sinua, kyllä minäkin rakastaisin sellaista joka elättäisi minua niin ettei tarvisi tehdä mitään, ainakin näyttelisin rakastavaa, siis jos olisin luuseri.

Jos nuorena on noin laiska ei miehestäsi tule työmiestä ikinä, jos ei välitä edes ottaa selvää onko työpaikkoja.

Jos haluat olla tyhmä miehen elättäjä niin ole rauhassa, en kylläkään usko että kauaa jaksat tuollaista miestä katsella vaikka kuinka rakastaisit. Ihmettelen miten joku voi rakastaa tuollaista miestä?

 

Viimeiset 6 kuukautta olen elättänyt hänet täysin. Maksanut laskut, asumisen, ruoat jne. ... Kuteinkin käyn itse töissä pitkää päivää, tuon kotiin ruokaa, teen ruokaa, pyykkään, siivoan ja maksan, ...

MIKSI? Miksi olet antanut itsesi (ja teidän!) joutua tuohon jamaan. Sinua kohdellaan juuri niin kuin annat itseäsi kohdeltavan, eli vähintään 49% syystä on sinun. Ja anna kun arvaan: et edes suuttunut miehelle, kun kävi ilmi että hän oli valehdellut liittoon soittamisesta?

 

Tuskin kolmekymppisen perusluonnetta enää voit muuttaa... ehkä se onnistuu hetkeksi silmänlumeeksi mutta sitten taas palaa entiseen.

Mieti, katsotko tuollaista loppuelämäsi.

 

Tottakai suutuin miehelle. Selasin puhelimen vasta tänäaamuna joten herraa odottaa läksytys jahka kotiin pääsen. Mies oli työelämässä kun aloimme seurustelemaan. Olemme tunteneet toisemme jo pidempään, mutta yhdessä oltu vasta vuosi. Ihan kuin minua syyttäisitte..No tähän jamaan ajauduin, koska uskoin ja toivoin, että saa aikaiseksi, mutta ei näemmä. No illalla odottaa sitten joko kenkää saanut mies tai sitten lupaus asioiden hoitamisesta, saas nähdä. Olen ostamassa asuntoa (joo en todellakaan ota tuota miestä edes puoliksi omistamaan saatika lainaan mukaan vaan teen koko homman itse..vanhoista suhteista viisastuneena) ja mies on innoissaan mukana ollut valitsemassa. Valinnan teen kuitenkin minä ja jos ja kun sen asunnon ostan ei tuo mies tule mukaan ellei saa asioitaan kuntoon...jep. Näin kuullostaa hyvälle..viellä kun saisi asian suollettua viellä illalla pihalle niin hieno homma:/

 

Vaikutat touhukkaalta, älä anna miehellesi mitään omistusoikeutta tulevaan asuntoon, ole tiukkana vaikka mitä lupaisi. Kyllä pärjäät yksinkin kun jätät sen luuserin. Onnea matkaan!

 

Älä luota lupaukseen.

 

Samantyyppisessä tilanteessa.

Mies ei tosin ole ihan noin laiska. Siis istuu päivät kotona ja tekee kyllä ruokaa ja tiskaa. On kyllä koittanut etsiä töitä, kohta lähes vuoden, mutta etsii sellaisia mihin ei todellakaan mahiksia. Työt joita voisi saada ja varmaan saisikin eivät kelpaa eikä siis hae niitä. Mies on jo lähes 50 v, joten tullut tunne, että lusmuilee loppuikänsä. Onneksi meillä on tällä hetkellä eri taloudet. Käytännössä on kuitenkin minun luonani, joten elätän ruoalla häntä sekä makselen yhteiset menot (jos haluan, että jotain joskus yhdessä teemme, pientäkin). Tilanne kestänyt pidempään ja se kyllä häiritsee todella suhdetta. Ostin yksinäni oman asunnon, jonne olen pian muuttamassa. Mies kateellinen siitä sekä muustakin, koska itsellään menee kaikki huonosti. Tuntuu, että kilpailisi tavallaan. Olen koittanut ymmärtää, mutta luulen etten enää jaksa. Se ei hyödytä mitään. Rakkauskin on karissut puoleltani jo melko paljon. Tykkään kyllä paljon vielä. Ja olimme pitkään todella rakastuneita. Koko ajan ollut raskasta. Joten suunnittelen nyt vaan miten saan suhteen loppumaan parhaalla tavalla molemmille...

Tsemppiä sulle!

 

Miks te muutatte niin nopeasti yhteen ennen kuin tunnette toista ja toisen tapoja?

 

...jäi työttömäksi marraskuussa, eikä hän ole vielä käynyt edes työvoimatoimistossa! Kun ystäväni asiasta mainitsee, on hän nalkuttaja... Olemme jopa mekin yrittäneet sanoa, ettei omavastuuaika (tms.) ala edes kulua ennen kuin siellä työkkärissä käy.

Itsestäni tuntuu siltä, että minä en moista jaksaisi katsella. Kyseessä on yli 40-vuotias pariskunta.

 

Näin laiskana ja saamattomana tekisi mieleni sanoa, että kyseessä voi olla masennus. Se lamaa ihmisen. Eikä valitettavasti potkimalla, jos muutenkaan, kummene.

 

Näin laiskana ja saamattomana tekisi mieleni sanoa, että kyseessä voi olla masennus. Se lamaa ihmisen. Eikä valitettavasti potkimalla, jos muutenkaan, kummene.

Huomenta Marita.Me kaksi onnellista surffailemme netissä.Mikä sinua pitää valveilla?Minua ilmeisesti valvottaa naisen puute.

 

No masennuksesta en mene sanomaan mitään, masennus ei kuitenkaan velvoita minua pelkästään hoitamaan homma kotiin vaan kyllä siitä suosta on rämmittävä ylös jos mut meinaa pitää.
Eilen tuli sitten keskusteltua vakavasti. Ilmoitin, että tämä ei toimi näin. Meillä on takana pitkä historia vaikkakaan seurusteltu vasta vuosi joten tunnen henkilön melko hyvin ystäväpohjalta jo. Mies meni hysteeriseksi ja purskahti itkuun ja ilmoitti tekevänsä mitä vain ettei mua menetä. Seurustelun ehtona on nyt se, että edes yrittää hoitaa asiansa kuntoon. En suutu jos epäonnistuu vaan pääasia on että edes viitsii yrittää. Joo ikiromanttisihmiset luulevat, että rakkaus korvaa ja korjaa mitä vain, vaikka alkoholismin, mutta näin parissakin kunnon pitkässä parisuhteessa elänyt ihminen ei voi kyllä allekirjoittaa tuota ihan täysin..katsotaan nyt saiko hän uutta puhtia.

 

En lukenut nyt tekstejä tuosta välistä, alun vain, joten tämä voi olla jo sanottua:

Minusta tuo on ihan täyspainoinen kuvaus sairaudesta nimeltä masennus. Se ei kehity hetkessä, eikä häivy hetkessä, eikä ainakaan hoidotta. Ja tuo valehtelu jonkun tekemisestä taas on pelkoa, masentunut ei jaksaisi vaatimuksia ja yrittää hetkeksi päästä pakoon kysymyksistä edes vaikka hätävalheella. Tuo tila tarvitsee hoitoa, tukea ja ymmärrystä, vaikka toki saa sanoakin, miltä se tuntuu. Mutta nyt on kyllä mielestäni kuitenkin apua vaativasta tilasta kysymys, ei siitä pääse kun enemmän lukkoon, jos ulkopuolelta ahdistellaan!!

Kokemusta on.

 

Joku tuossa taisikin jo sanoa siitä, että rakkaus on nimenomaan TEKOJA eikä vain pelkkää sanahelinää. Kyllä minustakin olisi ihanaa olla tekemättä mitään. Olisin vain kotirouvana sillä aikaa kun mies paiskisi töitä niin paljon, että saisi elätettyä meidät molemmat. Kyllä siinä tilanteessa tuntisin suurta rakkautta (tai ainakin haluaisin tuntea miestä kohtaan suuria isoja tunteita) sitä kohtaan, joka elättäisi. Siitä hyvästä voisin sanoa joka päivä miehelleni, että rakastan häntä.

Tilanne on kuitenkin aina ollut se, että minun itseni on pitänyt elättää itseni täysin. Ei ole ikinä ollut ketään miestä tarjoamassa kotirouvan paikkaa. Toisaalta kun pärjää taloudellisesti omillaan, niin on aika vapaa tekemään ratkaisuja eikä ole koskaan tarvinnut jäädä toimimattomaan suhteeseen rahasyiden vuoksi. Se on helpottavaa ja vapauttavaa.

Olen kuullut, että joitakin laiskureita ahdistaa ajatus siitä, kuinka paljon aikaa se työ vie. Sivusta seuranneena olen kuitenkin huomannut, että laiskureilla jos kenellä aikaa menee ihan hukkaan. He harvoin saavat mitään järkevää aikaiseksi. Vaikka teen töitä 40 h viikossa, niin silti sitä ehtii ulkoilemaan, käymään kirjastossa, pitämään yhteyttä sukulaisiin ja kavereihin (edes puhelimitse), ehtii harrastamaan, hoitamaan kotia jne. Minusta olisi aika karmea ajatus, että eläisi elämäänsä toimettomana vuosikymmenestä toiseen ilman mitään velvollisuutta ja päämäärää. Ymmärrän sen eläkkeellä ollessa, mutta en sitä, että kolmekymppinen elämänsä parasta aikaa elävä ihminen käyttää sen ajan tekemättä yhtään mitään. Eihän mikään tunnu miltään, kun ei tarvitse nähdä yhtään vaivaa asioiden saavuttamiseksi.

Se on vähän niinkuin nuori tuhlailee vanhempiensa rahaa ihan tolkuttomasti niin kauan, kunnes menee itse töihin. Kun on jossakin tehtaassa ollut 2 kk, niin sen jälkeen arvostus rahaa kohtaan kasvaa kummasti. Niin kauan kun sitä rahaa saa ihan ilmaiseksi vanhemmilta, niin nuorta ei tippaakaan kiinnosta, kuinka paljon töitä vanhemmat sen rahan eteen ovat tehneet.

 

Jos on perusluonteeltaan laiska ja lusmuinen niin luonne ei muutu koskaan. Vähän aikaa tämän luonteinen voi yrittää hoitaa asioitansa hyvin toisen menettämisen pelossa, mutta myöhemmin tilanne muuttuu samaksi (ellei sitten kuulu 1 %:n sadasta laiskasta, joka todella oppii ja älyää ettei niin voi jatkaa.. ainakaan suhdetta kovin pitkään). Näin ainakin olen omakohtaisesti parissa suhteessa jo kokenut.

Kaipa se on itsessäkin jokin "vika" kun ahkerana työssäkäyvänä ihmisenä on rakastunut just näihin varattomiin työlusmuihin, joilla pitäisi olla rahaa ja mainetta tekemättä mitään.

 

Laiskuuden voi pukea masennukseksi! Voi siis leikkiä että on masentunut vaikka todellisuudessa on vetolaiska.

Pitäisikö tämän "makaronin" avovaimon elättää miestänsä kun se on niin masentunut? Ei mielestäni. Ei hän ole vastuussa siitä masennuksesta, eikä hänen kuulu "hoitaa" miestä loppuelämäänsä.

Kyllä se pistääkin itkemään kun pelästyy että vaatiiko se muija nyt minua menemään töihin! Ja pitäiskö nyt jo aikuistua...varmaan oli suuri järkytys miehelle kun vaadit häntä tarttumaan toimeen.

 

et ole sairastanut tautia, etkä tiedä, mistä puhut. Ei, ei voi naamioida. Masennus on niin vaikea pala, että sitä ei tunnusta edes silloin, kun sitä sairastaa. Ei edes itselleen. Masentunut syyttää itseään jatkuvasti rajusti laiskuudesta, koska muun myöntäminen on triljoona kertaa vaikeampaa, ja syyllisyys kuuluu tautiin äärettömän vahvana.

 

Noniin. On tullut nyt kotona vipinää. Tänään on hoitanut asiansa siihen malliin, että olen oikein ylpeä. Nyt on ollut kyseessä myös se, että hänen on ollut vaikea kohdata liian kilttinä ihmisenä huonoja asioita ja vaikeinta on ollut saada liika kiltteys karisemaan pois ja pientä uhmakkuutta tilalle jottei ihan jalkoihin jää. Nyt parin puhelun jälkeen hällä on taas erillaiset työmahdollisuudet edessään (näin, kun soitti henk.koht ja ihan omasta aloitteestaan heti aamusta). Hieno juttu. Ei tartte pistää parisuhdetta jäihin..ainakaan viellä. Katsotaan jatkuuko tämä vipinävaihe, toivotaan, sillä muuten hyvä parisuhde.

 

Masennus ja laiskuus ovat eri asioita.
Masennukseen kyllä sisältyy saamattomuus ja laiskuus ym:t. Laiskuus myös ruokkii masennusta. Seuraavassa täysin todellin esimerkki miehestä, jonka kanssa vuosia omaa tyhmyyttäni seurustelin ja kärsin turvattomuudesta.

Mies ollut koko elämänsä (tässä kyseessä vanhempi henkilö) laiska ja työura pätkittäinen ja epävakaa OMASTA syystään, kun ei viihdy oikein missään ja on ollut kaikkiin töihinsä, joissa on ollut, sillä hetkellä jollain lailla tyytymätön lukuunottamatta alkuinnostusta. Siksi ottanut lopareita. Sitten on taas saamaton hakemaan seuraavaa työtä. Vaikeaa on tietenkin saadakin, kun on tarpeeksi monessa paikassa polttanut sillat takanaan käytöksellään ja pikaisella lähdöllään. Mieluummin sitten laiskistuu kotiin vuodeksi pariksi ja siitä sitten masentuu. Ennen kuin on aivan pakko ottaa jokin työ, hetkeksi, kun ei jaksa. Normaalin työpäivän 8-16 jälkeen oli kuin olisi tehnyt ympärivuorokautisia päiviä. Korosti aina kuinka tekee töitä ja paljon (normaalia päivää teki aina sen hetken aikansa). Ja sama kierre jatkuu, kun taas alun jälkeen työ stessaa liikaa tai pomo on kauhea tai ihan mitä vaan syytä löytyy.

Mikäli tämä on masennusta niin kannattaisi mennä lääkäriin hakemaan apua ja koittaa vaikka mielialalääkkeitä. Tämä ihminen on vaan sellainen, että omasta mielestään toimii oikein ja muut ovat väärässä. Eli luonteessa on ja syvällä onkin lusmuileminen ja se, että menee siitä missä aita on matalin. Ehkä on totta asnot edellinen kirjoittaja masennustakin, mutta se on tullut tästä omasta mokailustaan elämässä.

 

Vaikka kuinka olisit tyytyväinen miehen innostukseen, anna ajan kulua ja seuraa jatkuuko tuo!

Jos hankit asunnon ota se omiin nimiisi ja mieheltä vuokra jos asuu siinä. En minä ainakaan luottaisi vielä siihen mieheen että uskaltaisin yhteisen asunnon hankkia.

 

Tai ne mokailut ovat seurausta siitä masennuksesta. Mutta aloittaja voisi ottaa masennusvaitoehdon siinäkin mielessä huomioon, että ehkä lääkitys voisi auttaa. Tai sitten mikään ei auta, ja tahdosta huolimatta toinen ei vain pitkän päälle pysty asioita hoitamaan. Joten kumpikin voivat sitten olla onnettomia. Toinen pieksää ja toinen toimii jaksamisen äärirajoilla ja masentuu entistä pahemmin..

 

Juu seurantavaihe on päällä. Ei ole alunperinkään ollut aikomusta ottaa häntä mukaan asuntokauppohin vaan asunto on ollut mulla alunperinkin tarkoitus ostaa ihan omiin nimiini. Tämä on kuitenkin silti niin tuore suhde (vaikka vuosi takana), että en niin paljoa luota jotta moisen hankinnan miehen kanssa tekisin. On takana vähän rankempia juttuja ja suhteita joten luotto mennyt jo siellä. Katsellaan päivä kerrallaan ja toivotaan, että tämä hanurille potku auttaa edes pieneksi hetkeksi ja jos ei niin ei tule multakaan vastakaikua mitä tulee sanaan parisuhde. Masennusvaihtoehdon toki olen ottanut huomioon, mutta ikävä fakta on se, että jos ei toinen saa itseään liikkeelle ja ajautuu syvempään suohon niin minä en ole valmis menemään suohon mukana. Niin paljoa en ole edes rakkauden tähden valmis uhraamaan, kuten sanottu, mulla on rankkoja suhteita takana enkä ole enää valmis yhdenkään miehen takia samoihin asioihin mihin olen ennen ollut, mulla on kuitenkin vain tämä ainokainen elämä.