Lämpötila Thaimaassa laski 15 asteeseen - ihmisiä kuollut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kylmäverinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kylmäverinen

Vieras
Ei tämä mikään vitsin aihe ole, mutta kummallista on että thaimaalainen pysyisi Suomessa hengissä vain kesä- ja heinäkuussa, eikä silloinkaan öisin...

Lämpötila Thaimaassa on siis laskenut öisin 15,6 asteeseen, päivisin on ollut noin 30 astetta.

"Viimeisen kolmen kuukauden aikana poikkeavan pitkä kylmä kausi on johtanut 63 ihmisen kuolemaan Thaimaan pohjois-, itä-, ja keskiosissa. Bangkokissa on vietetty kylmin yö kolmeenkymmenen vuoteen, kertoo Bangkok Post.

Paikallisen terveysviranomaisen edustajan Sophon Mekthonin mukaan kylmä sää on aiheuttanut jo 63 kuolemantapausta 22.10.- 19.1. välisenä aikana.

Suurin osa menehtyneistä on miehiä. Nuorin kylmän sään uhri oli kuukauden ikäinen vauva ja vanhin 81-vuotias. Kuolleiden joukossa on paikallisten lisäksi myös yksi britti.

45 maakuntaa on julistettu kylmän sään johdosta hätäalueiksi ja yli 25 miljoonaa ihmistä kärsii kylmän sään aiheuttamista ongelmista. Paikallisen ilmatieteen laitoksen johtajan Songkram Aksornin mukaan Bangkokissa koettiin kylmin yö 30 vuoteen torstaina, kun lämpötila tippui 15,6 asteeseen."

Thaimaassa enn
 
He ovat tottuneet + 30 lämpötilaan 24/7/365. Ymmärrän hyvin että tuo n 15 astetta tuntuu heistä kylmältä, mutta sitä en tajua että jotkut KUOLEE sen takia kylmään?
 
Heidän elimistönsä on tottunut siihen +30 tosiaan, mutta hypotermia voi iskeä myös +15 lämmössä, VARSINKIN jos lämpötila putoaa yllättäen ja nopeasti!!!

Ei oo naurunaihe. Kyllä suomalaisiakin kesäöinä hypotermisenä välillä herätellään ojasta nukkumasta. Kosteus+viileä ilma--> ei hyvä juttu heille.
 
Ilman kosteus tekee siitä varmaan vielä kylmemmän? Me oltiin just Kanarialla, jossa paleltiin hulluna iltaisin kun lämmintä oli jotain 15-17 astetta. Hotellissa oli kylmät kivilattiat, pyykit ei kuivuneet ollenkaan, jouduttiin käymään ostamassa uusia pitkiä vaatteita iltoja varten.
 
Jos asuu jossain majassa/ avoimessa talossa, niin aika kylmä tossa 15 asteessa tulee. Ja sit jos ei omista lämpimiä vaatteita. Tuskin nyt ihan normaalissa hyvässä kunnossa olevat ihmiset tuohon kuolee, mutta heikommat ja sairaammat jo joo.
 
Ensi alkuun luettuna tuntui ihan vellipersetouhulta. Mutta tottahan se on, jos yhdistää 15 asteiseen lämpötilaan kosteuden ja siihen päälle ynnää vielä tuuleskelun, niin ei se nyt niin herkkua ole.
 
Voi :(

Vähän samalla lailla tuo ihmetyttää kuin Costa Concordian laivan uppoaminen. Miten voi tulla niin paljon hukkuneita, kun onnettomuus tapahtui Välimerellä, jossa vesi on suht lämmintä. Ranta oli lähellä, joten olisi ollut mahdollista uida maihin. Käsittääkseni oli myös päiväaika. Olivatko kaikki hukkuneet uimtaidottomia? Eikö pelstusliivejä löytnyt mistään? Kun vertaa vaikka Estoniaan, jossa hukkui enemmän ihmisiä, mutta sentää osa pelastui, vaikka olosuhteet olivat paljon pahemmat.
 
Te ootte niin pihalla koko jutusta. Kylmintä Thaimaassa ei suinkaan ole ollut siellä Bangkokissa vaan Pohjois-Thaimaan ylänköalueilla, jossa lämpötila on painunut lähelle nollaa.
 
Te ootte niin pihalla koko jutusta. Kylmintä Thaimaassa ei suinkaan ole ollut siellä Bangkokissa vaan Pohjois-Thaimaan ylänköalueilla, jossa lämpötila on painunut lähelle nollaa.

Totta. Nytkin forecan sivujen mukaan Chiang Rain yölämpötila on 9 astetta. Ja ne ennätyskylmät yöt taisivat jo olla.
Ei kyllä mitään kivaa kun miettii missä hökkeleissä ne raukat asuvat.
 
Voi :(

Vähän samalla lailla tuo ihmetyttää kuin Costa Concordian laivan uppoaminen. Miten voi tulla niin paljon hukkuneita, kun onnettomuus tapahtui Välimerellä, jossa vesi on suht lämmintä. Ranta oli lähellä, joten olisi ollut mahdollista uida maihin. Käsittääkseni oli myös päiväaika. Olivatko kaikki hukkuneet uimtaidottomia? Eikö pelstusliivejä löytnyt mistään? Kun vertaa vaikka Estoniaan, jossa hukkui enemmän ihmisiä, mutta sentää osa pelastui, vaikka olosuhteet olivat paljon pahemmat.

siellä kuoli ihmisiä muummuassa siihen että ne jäi sen kaatuvan laivan alle tai jumiin jonnekkin kun laiva kaatu, esim 2 viimesintä ruumista löyty laivan alta vasta vuos jälkeenpäin kun laiva nostettiin. siten siellä kuoli noin 30 + että kapteeni oli pelkuri ja ei hoitanu hommaansa.
 
Mä vähän luulen että siellä ei ole koskaan kuulutkaan mistään lämpöeristetyistä taloista jne. Varmaan nuo paleltuneet kuuluvat niihin köyhimpiin, jotka nukkuvat kaduilla jne. ja tuskin monella tuossa ilmastossa on mitään kunnollisia ulkovaatteitakaan...
 

Yhteistyössä